Hyvän vastauksen piirteet: FI – Filosofia

15.9.2021

Lopulliset hyvän vastauksen piirteet 11.11.2021

Lopullisista hyvän vastauksen piirteistä ilmenevät perusteet, joiden mukaan koesuorituksen lopullinen arvostelu on suoritettu. Tieto siitä, miten arvosteluperusteita on sovellettu kokelaan koesuoritukseen, muodostuu kokelaan koesuorituksestaan saamista pisteistä, lopullisista hyvän vastauksen piirteistä ja lautakunnan määräyksissä ja ohjeissa annetuista arvostelua koskevista määräyksistä. Lopulliset hyvän vastauksen piirteet eivät välttämättä sisällä ja kuvaa tehtävien kaikkia hyväksyttyjä vastausvaihtoehtoja tai hyväksytyn vastauksen kaikkia hyväksyttyjä yksityiskohtia. Koesuorituksessa mahdollisesti olevat arvostelumerkinnät katsotaan muistiinpanoluonteisiksi, eivätkä ne tai niiden puuttuminen näin ollen suoraan kerro arvosteluperusteiden soveltamisesta koesuoritukseen.

Filosofian ylioppilaskokeen vastausten arviointi

Ylioppilaskoe mittaa lukion opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista. Syksyn 2021 filosofian koe on laadittu vuoden 2015 lukion opetussuunnitelman perusteiden pohjalta (LOPS15).

Reaaliaineen ylioppilaskokeen arvioinnissa on otettava huomioon tehtävän kognitiivinen vaativuus. Tehtävänlaadinnassa on otettu huomioon Bloomin kognitiivisia oppimistavoitteita koskeva taksonomia sekä Andersonin ja Krathwohlin siitä kehittämä muunnelma. Niiden perusteella tehtävässä vaadittavan kognitiivisen prosessin vaativuutta arvioidaan kuusiportaisella hierarkkisella asteikolla: muistaa / palauttaa mieleen, ymmärtää/käsittää, soveltaa, analysoida, arvioida ja luoda (syntetisoida). Kaksi ylintä tasoa ovat taksonomioissa eri järjestyksessä.

Filosofia on yleistä, abstraktia ajattelua. Siksi pelkkä asian ymmärtäminen voi usein olla hyvin vaativa suoritus. Tämän takia mainittuja Bloomin taksonomian luokituksia ei pidä filosofian arvioinnissa pitää kaavamaisen hierarkkisina. Tiedollisen osaamisen eri ulottuvuudet ovat filosofiassa lähes poikkeuksetta limittäisiä, vaikka määrittelyä, kuvailua ja selittämistä vaativat tehtävän osiot ovat pääsääntöisesti suppeampia kuin erittelyä, pohdintaa ja arviointia vaativat.

Filosofinen ajattelu voidaan yleensä jäsentää sarjaksi avoimia kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Tästä johtuen filosofian kokeessa arvioidaan yhtäältä kokelaan kykyä hahmottaa filosofisia kysymyksiä, toisaalta hänen kykyään ymmärtää ja arvioida niihin annettuja vastauksia. Mikäli tehtävässä pyydetään arvioimaan jotakin filosofista väitettä, olennainen osa vastausta on tarkastella, mihin kysymykseen kyseinen väite vastaa. Kun kokelas on hahmottanut oikein taustalla olevan filosofisen kysymyksen, hänellä on selkeä lähtökohta arvioida väitteen perusteita ja pohtia, onko kysymykseen vaihtoehtoisia vastauksia.

Ylioppilaskokeessa arvioitava filosofinen ajattelu ilmaistaan kielellisesti. Siksi arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös ajattelun ilmaisemiseen monella tasolla tekstin kirjallisesta vaikuttavuudesta kappalejakoon. Kyse ei kuitenkaan ole äidinkielen tehtävästä, ja hyvä kirjallinen esitys on hyvän filosofian vastauksen tunnusmerkki vain siinä määrin kuin se ilmentää hyvää filosofista ajattelua. Hyvä filosofinen vastaus perustuu huolelliseen ajatteluun. Se tarkoittaa vastauksessa useita eri piirteitä. Tärkeimmät niistä ovat vastauksen osuvuus, eheys ja vakuuttavuus.

Osuvuus eli relevanssi ja asiaankuuluvuus ovat hyvän vastauksen ydin. Hyvät tiedot ja ymmärrys sekä johdonmukainen argumentaatio eivät tuota edes hyväksyttävää vastausta, jos ne eivät liity tehtävään. Tämän vuoksi osuvuus on alla listatuista ulottuvuuksista tärkein.

Eheys liittyy vastauksen rakenteeseen. Kokelaan kyky jäsentää ongelmia ja ratkaisuja käsitteellisesti sekä taito arvioida perusteluja ilmenevät vastauksen johdonmukaisuutena ja moniulotteisuutena. Eheä vastaus on myös selkeä. Filosofisessa ajattelussa kysymykset ja vastaukset on pystyttävä muotoilemaan selvästi.

Vakuuttavuus tarkoittaa filosofiassa ennen kaikkea argumentaation hyvää laatua. Sen ytimessä ovat filosofisesti hyväksyttävät lähtökohdat sekä riittävä yhteys väitteiden ja perustelujen välillä.

Osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden ohella hyvä filosofinen ajattelu näkyy käsitteiden ja teorioiden hallinnassa sekä ilmiökentän tuntemuksessa. Vastauksen muodolliset ja sisällölliset ulottuvuudet ovat filosofiassa lähes poikkeuksetta osittain päällekkäisiä silloin, kun vastaus täyttää relevanssin minimivaatimukset eli osuu tehtävänantoon. Vastaus voi olla tiedollisesti hyvä, mutta ajattelun ilmaiseminen saattaa olla heikkoa tai toisin päin. Ulottuvuudet eivät kuitenkaan ole täysin riippumattomia toisistaan, koska esitystapa, käsitteiden käyttö ja ilmiökentän hallinta liittyvät yhteen.

Filosofian tehtävien luonteen vuoksi vastauksen kypsyyttä koskevat seikat ovat erityisen tärkeässä asemassa. Ylioppilastutkintolautakunta on antanut kypsyyden osoittamisesta ohjeet reaaliaineiden kokeiden määräyksissä (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_reaaliaineiden_kokeiden_maaraykset.pdf). On hyvä huomata, että määräysten mukaan epäolennaisten näkökohtien käsittely heikentää vastauksen arvoa.

Alla oleva taulukko voi auttaa filosofian ylioppilaskokeen vastausten arvioinnissa osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden näkökulmista. Nämä ja vastauksen sisältöön liittyvät seikat muodostavat yhden kokonaisarvion, joka esitetään tehtävänosasta annettavalla pistemäärällä.

Arvioinnin ulottuvuus/Pistemäärä
0
25 %50 %75 %100 %
OsuvuusVastaus ei lainkaan vastaa tehtävään; tehtävä on ymmärretty ratkaisevasti väärin.Vastaus liittyy osin kysymyksen alaan, mutta on epäselvä, harhaileva tai sivussa asiasta.Tehtävään vastataan asiaan­kuuluvasti.Vastauksessa ilmenee selkeä ymmärrys tehtävän­annosta ja sen rajauksesta, ja siinä käsitellään olennaisimmat seikat.Vastauksessa ilmenee erin­omainen ymmärrys tehtävän­annosta ja sen rajauksesta, ja siinä käsitellään kattavasti tarpeelliset seikat ja vain ne.
EheysVastaus on hajanainen ja sekava.Vastauksessa on yksi asiaan selvästi liittyvä seikka. Vastauksen ainekset ovat kuitenkin muuten satunnaisia tai sekavia.Vastauksessa on useita asiaan kuuluvia seikkoja, mutta niitä ei ole onnistuttu liittämään yhdeksi kokonaisuudeksi. Vastaus jää usein luettelo­maiseksi.Tehtävänantoon kuuluvia näkö­kulmia on liitetty toisiinsa johdon­mukaisesti ja moni­puolisesti. Tuloksena on koherentti kokonaisuus, joka vastaa kysymykseen.Vastauksessa tehtävän­antoon liittyvät relevantit aineisto­elementit on suhteutettu toisiinsa. Käsitteet ja perustelut muodostavat johdon­mukaisen kokonaisuuden, joka vastaa tehtävään liittyviin kysymyksiin ja ottaa tarvittaessa huomioon myös vaihto­ehtoisia lähestymis­tapoja.
VakuuttavuusVastauksessa ei ole perusteluja tai niillä ei ole yhteyttä esitettyihin väitteisiin.Vastauksessa esitetyt perustelut liittyvät jotenkin väitteisiin, mutta niiden yhteys jää epäselväksi.Vastausta on perusteltu siten, että lähtö­kohdat ovat järkeviä ja perustelujen ja johto­päätöksen välillä on selvä yhteys.Vastauksessa on tarkasteltu useimpia relevantteja perusteluja, niitä on problematisoitu ja eritelty järkevästi ja argumentit on rakennettu oikein.Relevanttien perustelujen problematisointi ja erittely on osuvaa ja osoittaa oma­peräistä oivaltavaa ajattelua tai syvällistä perinteen tuntemusta.

Filosofian ylioppilaskokeen pistemäärät

Filosofian kokeessa on yhdeksän tehtävää, joista kokelaan tulee vastata viiteen. Koe on kaksiosainen. Osassa 1 on kuusi tehtävää. Kustakin tehtävästä saa 0–20 pistettä. Osassa 2 on kolme tehtävää, joista saa 0–30 pistettä kustakin. Osan 1 tehtävistä voi vastata 3:sta 5:een ja osan 2 tehtävistä 0:sta 2:een. Kokeen enimmäispistemäärä on 120. Sen saavuttaminen edellyttää, että kokelas vastaa kolmeen osan 1 tehtävään ja kahteen osan 2 tehtävään.

Hyvän vastauksen piirteiden pisteitysohjeissa mainitaan kaksi tai kolme erillistä arvioinnin kiintopistettä eli pistekynnystä, joiden on tarkoitus helpottaa arviointia. Kynnysten lukumäärä riippuu tehtäväosion enimmäispistemäärästä, joka on kaikissa tapauksissa viidellä jaollinen. Suppeimmassa eli 5 pisteen tehtäväosiossa on kaksi kynnystä, jotka ovat 2:n ja 4 pisteen eli 40 %:n ja 80 %:n kohdalla. Jos tehtävästä tai sen osasta annettava pistemäärä on 10 tai enemmän, käytetään kolmea kiintopistettä: 25–30 %, 50–60 % ja 75–80 %. Jos tehtävästä tai sen osasta annetaan yli 10 pistettä, on esitetty myös luonnehdinta huippupisteistä. Tarkoituksena on tuoda esiin seikkoja, jotka helpottavat vastauksen sijoittamista ylimmän pisteluokan (75–100 %) sisällä.

Tehtäväkohtaiset pisteitysohjeet

Koska filosofian kokeessa arvioidaan kokelaan omaa filosofista ajattelua, vastaukset voivat avautua moniin suuntiin lähes kaikissa tehtävissä. Sen vuoksi hyvän vastauksen piirteiden kuvaukset ovat aina vain suuntaa antavia. Samasta syystä hyvän vastauksen piirteissä esitellään tehtävään liittyviä filosofisia seikkoja laajasti ja osin myös lukiokurssien ulkopuolelta. Tarkoituksena on antaa vastauksia arvosteleville opettajille lisävihjeitä siitä, millaiset filosofiset pohdinnat voivat perustellusti kuulua vastaukseen. Lukiokursseihin liittyvät ja kokelaiden osaamiselta vaadittavat seikat on mainittu pisteitysohjeiden yhteydessä. Näissä osioissa on hyvin suppeasti huomioitu yllä olevassa taulukossa mainitut osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden ulottuvuudet. Arvioinnissa on kuitenkin osiokohtaisesti syytä tarkastella niin sisällöllisiä kuin taulukossa kuvattuja ulottuvuuksia.

Tehtäviin liittyy erilaisia aineistoja. Kussakin tehtäväosiossa on ilmoitettu, miten aineistoa käytetään. Jos aineiston käytöstä ei anneta ohjeita tai käytön ilmoitetaan olevan vapaaehtoista, esimerkiksi ”voit hyödyntää aineistoa”, kyseessä on virikeaineisto. Tällöin aineiston käyttämättä jättäminen on hyväksyttävää eikä vähennä pisteitä. On tosin hyvä huomata, että aineisto tällaisissakin tehtävissä antaa informaatiota ja että vastauksen tulee olla yhtä monipuolinen, vaikka aineistoa ei olisi hyödynnetty. Jos osiossa kehotetaan käyttämään aineistoa, mutta näin ei kuitenkaan ole tehty, vähennetään aina vähintään yksi piste ja vastauksesta saatava pistemäärä voi olla korkeintaan 75 % osion enimmäispistemäärästä. Aineiston käytöstä voidaan antaa myös yksityiskohtaisempia ohjeita, joissa esimerkiksi kehotetaan erittelemään tai vertailemaan aineistoa tai etsimään sieltä joitain erityisiä piirteitä, kuten argumentteja. Tällöin ohjeistuksen noudattamatta jättämisestä seuraava suora pistevähennys voi olla suurempi.

Tehtäväosiot jakautuvat kahteen luokkaan. Kun osiosta annetaan 10 pistettä tai enemmän, se arvostellaan esseemuotoisena vastauksena, ellei tehtävänannossa erikseen muuta ilmoiteta. Esseemuotoisella vastauksella tarkoitetaan vastausta, jossa on esseen rakenne: alussa aiheen, ongelman tai väitteen napakka esittely, keskiosassa asian monipuolinen käsittely ja lopussa käsittelyyn perustuvat päätelmät. Esseen pituudesta ei voi antaa mitään ehdottomia ohjeita, sillä vastauksen arvo riippuu sen sisällöstä ja sopiva pituus riippuu monista asioista, kuten käsiteltävän asian luonteesta ja kokelaan tekemistä rajauksista. On kuitenkin hyvä huomata, että 10 pisteen tehtäväosiossa hyvän esseen ei tarvitse olla yhtä laaja ja monipuolinen kuin 20 pisteen tehtäväosiossa. Mikäli osiosta annetaan vähemmän kuin 10 pistettä, vastauksen ei tarvitse olla muodoltaan essee. Alle 10 pisteen osioissa käytetään merkkimäärärajoituksia. Kyse on enimmäispituudesta. Siten merkkimäärän alittaminen ei vähennä pisteitä, mikäli vastauksen asiasisältö on riittävä. Huomattava merkkimäärän ylittäminen vähentää pisteitä. Merkkimäärältään rajoitetuissa tehtävissä merkkimäärän huomattavasta ylityksestä voi menettää enintään 2 pistettä. 25–50 %:n ylitys aiheuttaa 1 pisteen vähennyksen ja yli 50 %:n ylitys 2 pisteen vähennyksen. Vähennys ei kuitenkaan voi olla enempää kuin 50 % tehtäväosion enimmäispistemäärästä. Tämän lisäksi pisteitä luonnollisesti vähennetään, jos vastaus ei pysy asiassa.

Moniosioisten tehtävien pisteet määritetään osiokohtaisesti, ellei tehtävässä ole erikseen muuta mainittu.

Osa 1: 20 pisteen tehtävät

1. Filosofiset väitteet 20 p.

Tehtävä on automaattikorjattava. Oikeasta vastauksesta saa 2 pistettä, väärästä 0 pistettä. Seuraavassa esitetään arvosteluperusteet.

1.1 Kantin deontologisen etiikan mukaan ihminen kykenee järkensä avulla asettamaan yleispätevän moraalilain. 2 p.

  • Oikein  (2 p.)

Väite 1.1 on oikein. Kant uskoo, että ihmisjärki pystyy parhaimmillaan asettamaan moraalilain. Hän puhuu myös tahdosta moraalilain lähteenä, mutta hän viittaa sillä käytännölliseen järkeen.

1.2 Sääntöutilitarismi on oppi, jossa teon moraalisen arvon ajatellaan perustuvan sääntöjen ehdottomaan noudattamiseen. 2 p.

  • Väärin  (2 p.)

Väite 1.2 on väärin. Sääntöutilitarismissa teon moraalinen arvo ei perustu sääntöjen ehdottomaan noudattamiseen, vaan teosta seuraavaan hyötyyn. Sääntöutilitarismin mukaan teko on moraalisesti oikein, jos teon perusteena olevan säännön noudattaminen tuottaa yleisesti ottaen mahdollisimman paljon hyötyä kaikille teon kannalta relevanteille osapuolille. Vaikka jotakin sääntöä olisi perusteltua noudattaa kaikissa tilanteissa, tekoa ei tee sääntöutilitarismissa oikeaksi säännön mukaan toimiminen, vaan säännön noudattamisen oletettu hyödyllisyys.

1.3 Vetoaminen kuvitteellisiin luonnontiloihin on ollut tapa oikeuttaa yhteiskunnan olemassaolo. 2 p.

  • Oikein  (2 p.)

Väite 1.3 on oikein. Kuvitteellisiin luonnontiloihin ovat viitanneet uuden ajan yhteiskuntafilosofit, kuten Thomas Hobbes, John Locke ja Jean-Jacques Rousseau, jotka pyrkivät oikeuttamaan niillä tietynlaisen vallanjaon yhteiskunnassa.

1.4 Lähtökohtien tasa-arvo tarkoittaa pyrkimystä mahdollisimman tasaiseen tulojen ja tärkeiden hyödykkeiden jakoon yhteiskunnassa. 2 p.

  • Väärin  (2 p.)

Väite 1.4 on väärin. Väite kuvaa lopputuloksen tasa-arvoa. Lähtökohtien tasa-arvo tarkoittaa tilannetta, jossa ihmisillä on periaatteessa yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella haluamiaan päämääriä yhteiskunnassa. Ihmisiä ei kohdella eriarvoisesti esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Lähtökohtien tasa-arvon ajatukseen voi lisäksi sisältyä pyrkimys tasoittaa lähtökohtia siten, että esimerkiksi ulkoiset olosuhteet tai taloudellinen tilanne eivät estä ihmisiä tavoittelemasta omia päämääriään.

1.5 Empiristi ei voi johdonmukaisesti kannattaa idealismia. 2 p.

  • Väärin  (2 p.)

Väite 1.5 on väärin. Empirismi on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan kaikki tieto perustuu kokemukseen ja viime kädessä aistihavaintoihin. Tämä näkemys ei koske sitä, minkälainen todellisuus itsessään on. Empirismi on näin lähtökohtaisesti yhteensopiva erilaisten ontologisten teorioiden kanssa. Vaikka monet empiristit ovatkin olleet materialisteja, esimerkiksi Epikuros ja Thomas Hobbes, eräät empiristit ovat kannattaneet johdonmukaisesti idealismia. Esimerkiksi piispa Berkeley yhdisti empirismin idealismiin esittäessään, että oleminen on havaituksi tulemista.

1.6 Tietoa ei ole, jos globaali skeptisismi pitää paikkansa. 2 p.

  • Oikein  (2 p.)

Väite 1.6 on oikein. Skeptisismi on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan on hyvät perusteet epäillä tiedon mahdollisuutta. Globaalilla skeptisismillä viitataan näkemykseen, jonka mukaan tämä epäilys koskee tiedon mahdollisuutta kaikilla aloilla eli epäilys on globaalia.

1.7 Jos tiedät jotain a posteriori, tiedät sen ilman kokemusta. 2 p.

  • Väärin  (2 p.)

Väite 1.7 on väärin. Ilmaus a posteriori tarkoittaa tietoteoriassa ’kokemuksen jälkeen’ eli ’kokemuksen nojalla’. Näin ollen jonkin asian tietäminen a posteriori edellyttää kokemusta.

1.8 Olet metafyysinen realisti, mikäli uskot, että jotain sinusta riippumatonta on olemassa. 2 p.

  • Oikein  (2 p.)

Väite 1.8 on oikein. Metafysiikassa realismilla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan on olemassa asioita, jotka eivät ole riippuvaisia havaitsevasta tai ajattelevasta subjektista. Metafyysinen realisti on näin ollen henkilö, joka uskoo, että on olemassa hänestä riippumattomia asioita.

1.9 Seuraava päätelmä on pätevä: Jos opiskelen filosofiaa, niin olen lukiolainen. Opiskelen filosofiaa. Siispä olen lukiolainen. 2 p.

  • Oikein  (2 p.)

Väite 1.9 on oikein. Kyseinen päättely on muodoltaan modus ponens: Jos A, niin B. A. Siis B. Tällaiset päätelmät ovat loogisesti päteviä.

1.10 Tieteellisen paradigman muutos tarkoittaa siirtymistä pseudotieteestä tieteellisen tutkimuksen piiriin. 2 p.

  • Väärin  (2 p.)

Väite 1.10 on väärin. Tieteellisen paradigman muutos tarkoittaa sellaista perustavanlaista tieteensisäistä muutosta, jossa aiemmat teoriat ja niihin perustuva tutkimus joutuvat uuden tutkimuksen valossa kyseenalaisiksi. Pseudotiede eli näennäistiede puolestaan tarkoittaa tieteelliseltä vaikuttavaa ja usein tieteen nimissä esiintyvää toimintaa, joka ei kuitenkaan täytä tieteellisen tutkimuksen ehtoja.

Lukion opetussuunnitelman perusteissa vuodelta 2015 (LOPS15) tehtävä liittyy kaikkiin kursseihin.

2. Rikkailta varastamisen oikeutus 20 p.

Rikkailta varastaminen köyhien hyväksi ei ole itsestään selvästi tuomittavaa tai oikeutettua. Järkeviä perusteita voi esittää puolesta ja vastaan. Hyvässä vastauksessa otetaan kuitenkin huomioon, että varastaminen on eettisesti ongelmallista, vaikka sen avulla saataisiinkin tehtyä hyvää. On ansiokasta tarkastella erilaisia eettisesti relevantteja tapauksia, joissa varastetaan köyhien hyväksi. Tarkasteltavien tapausten ei tarvitse liittyä mitenkään kansantarinoiden Robin Hoodiin, vaan nimen ”Robin Hood” voi tulkita viittaavan yleisesti henkilöön, joka varastaa rikkailta ja luovuttaa varat köyhille.

Tehtävää on mielekästä lähestyä yhden tai useamman normatiivisen etiikan moraaliteorian kautta. Näitä ovat esimerkiksi hyve-, velvollisuus-, seuraus-, oikeus- ja sopimusetiikan teoriat.

Hyve-etiikan kannalta on keskeistä kysyä, voiko Robin Hood tai hänen tavallansa toimiva ihminen olla hyveellinen. Robin Hoodilla on ainakin joitakin hyveitä. Hän on esimerkiksi rohkea ja antelias. Tuntuu kuitenkin oudolta, että hyveellinen voisi silmäänsä räpäyttämättä varastaa ja pitää sitä luonnollisena tapana tehdä hyvää.

Kantilaisen velvollisuusetiikan näkökulmasta on vaikea oikeuttaa rikkailta varastamista, vaikka tarkoitus onkin hyvä. On hankala ajatella, että varastamisen – tai edes rikkailta varastamisen – voisi toivoa tulevan yleiseksi laiksi. Lisäksi näyttää siltä, että rikkaat ovat Robin Hoodille vain välineitä köyhien hyvinvoinnin parantamiseksi eivätkä päämääriä sinänsä. Tilannetta on mahdollista tarkastella velvollisuusetiikan näkökulmasta myös muuten kuin kantilaisen perinteen kautta. Vastauksessa voi esimerkiksi todeta, että suunnattomien rikkauksien haaliminen on sekin moraalisesti kyseenalaista. Lisäksi voidaan argumentoida, että Robin Hoodilla on suurempi velvollisuus auttaa vähäosaisia kuin noudattaa lakia ja kunnioittaa omistusoikeutta, vaikka tämän osoittaminen saattaakin olla haasteellista.

Seurausetiikan näkökulmasta on vastattava kysymykseen, onko varastamisella enemmän hyviä vai huonoja seurauksia. Puhtaan hedonistiselta kannalta katsottuna se, että rikkaat menettävät osan omaisuudestaan, voi hyvinkin tuottaa vähemmän kärsimystä suhteessa nautintoon, jonka köyhät voivat tuosta omaisuudesta saada. Sääntöutilitaristin olisi kuitenkin vaikea tukea varastamista osittain samankaltaisista syistä kuin velvollisuusetiikkaa kannattavan: on hankala kuvitella, että varastaminen voisi yleisenä sääntönä edistää ihmisten nautintoa tai hyvinvointia. Tekoutilitaristi pystyisi oikeuttamaan Robin Hoodin toiminnan helpommin.

Vastauksessa voi myös punnita erilaisia oikeuksia, jotka tilanteessa ovat ristiriidassa. Robin Hoodia koskevissa legendoissa rahat tyypillisesti annettiin puutteessa oleville ja sorretuille. Siksi on mahdollista argumentoida, että joissain tilanteissa köyhyys voi uhata yksilön oikeutta ihmisarvoiseen elämään – tai oikeutta elämään ylipäätään. Tämän voi esittää perusteeksi sille, että rikkaan oikeus omaisuuteen on mainittuja köyhien oikeuksia vähempiarvoisempi. Vastauksessa voi myös tarkastella sitä, miksi omistusoikeutta pidetään moraalisesti tärkeänä. Edelleen on mahdollista väittää, että erittäin epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa laitonkin toiminta saattaa olla hyväksyttävää tai jopa moraalinen velvollisuus muutosten aikaansaamiseksi.

Vastauksessa tärkeintä ei kuitenkaan ole erilasten normatiivisen etiikan teorioiden listaaminen ja sen toteaminen, mitä mikin näistä teorioista tässä tilanteessa sanoisi. Olennaisempaa on Robin Hoodin toiminnan johdonmukainen eettinen tarkastelu, jossa käsitellään perusteita toiminnan oikeutuksen puolesta ja sitä vastaan.

Vastaus tehtävään on essee, jossa pohditaan, onko Robin Hoodin toiminta eettisesti oikeutettua. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää jonkin eettisen huomion Robin Hoodin toiminnan eettisestä oikeutuksesta.

10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii Robin Hoodin toiminnan eettistä oikeutusta asianmukaisesti ja tuo esille perusteita joko toiminnan puolesta tai sitä vastaan. Vastauksessa hyödynnetään jotakin moraaliteoriaa.

15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on johdonmukaista ja siinä esitetään perusteita Robin Hoodin toiminnan puolesta ja sitä vastaan joko usean moraaliteorian näkökulmasta suppeasti tai yhden moraaliteorian näkökulmasta syvällisesti.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää pohdintaansa esimerkiksi tarkastelemalla käsiteltyjen moraaliteorioiden tarjoamien näkökulmien rajoituksia tai asettamalla Robin Hoodin toiminnan mielekkääseen yhteiskunnalliseen kontekstiin.

LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssin Etiikka (FI2) sisältöön ”moraali ja sitä pohtiva normatiivinen ja soveltava etiikka: hyve-, seuraus-, sopimus-, oikeus- ja velvollisuusetiikan perusteet”.

    3. Havainnot ja tieto 20 p.

    Havaintoja on pidetty ajattelun ohella yhtenä keskeisenä tiedon lähteenä. Empiristien mukaan kaikki tieto on peräisin havaintoihin nojaavasta kokemuksesta. Tehtävän aineistona on tekstikatkelma John Lockelta (1632–1704), joka kuuluu brittiläisen empirismin klassikoihin yhdessä David Humen ja George Berkeleyn kanssa. Tekstikatkelmassa Locke esittää, että kokemuksemme ja ymmärryksemme lähteenä on kahdenlaisia havaintoja: aistihavaintoja ulkoisista objekteista ja havaintoja mielemme sisäisistä toiminnoista. Hänen mukaansa näistä kahdesta lähteestä syntyvät kaikki ideat, joita meillä on tai voi olla. Esimerkiksi ideamme ulottuvaisuudesta on peräisin aistihavainnoista, kun taas ideamme minuudesta on peräisin sisäisistä havainnoistamme. Hyvässä vastauksessa hyödynnetään Locken ajatuksia, mutta havaintojen roolia tiedon hankinnassa arvioidaan myös yleisemmin.

    Brittiläisen empirismin nousu liitetään usein luonnontieteiden kehitykseen 1600-luvulla, mutta kysymys havainnon asemasta tiedon hankinnassa oli keskeinen jo antiikin ja keskiajan pohdinnoissa tiedon lähteistä ja tiedon varmuudesta. Moni rationalisti kritisoi empirismiä sillä perusteella, että aistit ovat epäluotettavia ja havainnot subjektiivisia. Lisäksi tunteet vaikuttavat havaintoihin. Hyvässä vastauksessa näitä teemoja voi käsitellä empirismin ongelmien tarkastelun yhteydessä.

    Locken mukaan ihmisen mieli on syntyessään ”tyhjä taulu” (tabula rasa), jota havainnot ja niihin perustuva kokemus alkavat muokata. Näin hän asettuu vastustamaan synnynnäisiä ideoita koskevia teorioita, joita ovat esittäneet muun muassa Platon ja Descartes. Myös Noam Chomskyn (s. 1928) ajatus ihmisen synnynnäisestä taipumuksesta oppia kieliä (ns. universaalikielioppi) tulee lähelle näkemystä synnynnäisistä ideoista.

    Locken teoria aistihavainnosta perustuu jaottelulle olioiden primaari- ja sekundaariominaisuuksiin. Lockelle primaariominaisuudet ovat oliossa itsessään, sillä ne muodostavat olion aineellisen olemuksen. Primaariominaisuuksia ovat esimerkiksi muoto, kiinteys ja ulottuvaisuus. Nämä ominaisuudet muodostavat pohjan olioiden sekundaarisille ominaisuuksille, jotka – toisin kuin primaariominaisuudet – ovat riippuvaisia havainnoitsijasta. Tällaisiin sekundaariominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi värit, haju, maku, lämpö ja kylmyys.

    Vaikka sekundaariominaisuudet perustuvat olion primaariominaisuuksiin, ne eivät siis Locken mukaan kuulu olioon itseensä, vaan niiden havaitseminen on riippuvaista havaitsijan aistielimistä. Värien havaitseminen on tästä hyvä esimerkki. Esineen havaittu väri riippuu silmiemme kyvystä havaita esineestä taittuvan valon aallonpituus tietyn värisenä. Samoin kylmän ja kuuman tuntemukset riippuvat ruumiimme lämpötilasta. Locken erottelu primaari- ja sekundaariominaisuuksien välillä voidaan nähdä vastauksena empirismiä kohtaan esitettyyn kritiikkiin, jonka mukaan kaikki aistihavainto olisi subjektiivista eikä voisi siten toimia lähteenä tiedolle objektiivisesta todellisuudesta.

    Havaintoon perustuvalla tiedolla on ollut keskeinen merkitys luonnontieteiden kehityksessä, mutta tuo kehitys ei kuitenkaan ole poistanut havaintotietoon liittyviä teoreettisia ongelmia. Näitä nosti esiin esimerkiksi skeptisestä empirismistään tunnettu David Hume (1711–1776). Hume tutki teoksissaan empirismin rajoituksia osoittaen pelkkään havaintoon perustuvan tiedon ongelmallisuuden. Jos havainto todella on perustava tiedonlähde, uhkaa tiedon ala jäädä varsin suppeaksi. Hume käsitteli tämän perusteella muun muassa kausaalisuuden, painovoiman ja minuuden havaitsemiseen liittyviä ongelmia.

    Hyvässä vastauksessa modernin luonnontieteen kehityksen voi arvioida tukevan empirististä tietokäsitystä, mutta empirismiä ei hyväksytä huomioimatta sen rajoituksia ja ongelmia. Empirismille vaihtoehtoisena lähestymistapana voi tarkastella rationalismia, skeptisismiä tai esimerkiksi Kantin tietoteoriaa, joka on yritys vastata Humen tunnistamiin ongelmiin.

    Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelas arvioi havaintojen roolia tiedon hankinnassa Locken tekstin pohjalta. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

    5 pisteen vastauksessa kokelas esittää ymmärrettäviä huomioita Locken empirismistä tai havaintojen roolista tiedon hankinnassa.

    10 pisteen vastauksessa kokelas hyödyntää aineistoa oikeansuuntaisesti ja arvioi havaintojen roolia tiedon hankinnassa.

    15 pisteen vastauksessa kokelas esittää Locken näkemyksen pohjalta monipuolisen ja johdonmukaisen arvion havaintojen roolista tiedon hankinnassa.

    Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää arviotaan tarkastelemalla seikkaperäisemmin esimerkiksi havaintojen roolia modernissa tieteellisessä tutkimuksessa tai skeptikkojen kritiikkiä aistien tai introspektion luotettavuutta kohtaan.

    LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssiin Tieto, tiede ja todellisuus (FI4) ja erityisesti sen sisältöihin ”todellisuuden ilmeneminen ja hahmottaminen” sekä ”tiedon mahdollisuus ja rajat, tiedon oikeuttaminen”.

      4. Moraaliset velvollisuudet 20 p.

      Videokatkelmassa kuvattuun tapahtumakulkuun voi tulkita sisältyvän useita moraalisia velvollisuuksia, jotka ovat osin ristiriidassa keskenään. On luontevaa pohtia, mitä velvollisuuksia oikeudessa todistajana toimivalla Tomásilla, syytetyllä Rafitalla ja rikoksen uhrilla Robertalla on. Hyvässä vastauksessa huomioidaan se, että moraalisesti hyväksyttävä seksiakti edellyttää molemminpuolista suostumusta, jonka puute on yksi raiskausta määrittävä piirre.

      Katkelmassa Tomás näkee moraaliseksi velvollisuudekseen kertoa totuus, vaikka se merkitsee todistamista hänen omaa veljeään Rafitaa vastaan. Todistuksellaan hän vaikuttaa siihen, että oikeus toteutuu ja ettei päätöstä tehdä väärien oletusten varassa.

      Edellä mainittuun velvollisuuteen liittyy kysymys siitä, missä määrin moraali velvoittaa yksilöä toimimaan omaa etuaan vastaan. Yhtenä moraalin tunnuspiirteenä pidetään usein sen ylivertaisuutta. Moraalin vaatimukset tulee asettaa etusijalle muihin näkökohtiin, arvoihin ja perusteisiin sekä omaan, henkilökohtaiseen etuun nähden. Mikäli moraalin velvoittavuutta tulkitaan hyvin tiukasti, moraalin voi ajatella edellyttävän henkilöltä oman etunsa uhraamista moraalisten velvollisuuksien vuoksi. Todistamalla veljeään vastaan Tomás asettaa itsensä tilanteeseen, jossa hän todennäköisesti joutuu koko sukunsa hylkäämäksi, ja näin sarjassa tapahtuukin. Voi myös pohtia, onko raiskaukseen syyllistyneellä Rafitalla moraalinen velvollisuus tunnustaa rikoksensa, vaikka oikeuskäytännössä syytetyllä on oikeus olla edistämättä oman syyllisyytensä selvittämistä. Vastausta voi edelleen laajentaa tarkastelemalla muita tilanteita, joissa oma etu, turvallisuus tai jopa hengissä pysyminen ovat ristiriidassa moraalin vaatimusten kanssa. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi syrjittyjen vähemmistöjen puolustaminen rakenteellisesti eriarvoisessa yhteiskunnassa tai poliittisten muutosten puolesta taisteleminen autoritaarisessa yhteiskunnassa.

      On myös mahdollista tulkita, että Tomásilla on velvollisuuksia perhettään ja veljeään kohtaan. Ihmisillä ajatellaan usein olevan velvollisuuksia läheisiään kohtaan. Vastauksessa on kuitenkin hyvä pohtia, missä määrin ja millaisissa tilanteissa nämä velvollisuudet ovat voimassa. Jos tilanteeseen liittyy rikos, kuten aineiston tapauksessa, velvollisuudet kenties menettävät merkityksensä.

      Vastauksessa voi pohtia myös sitä, ovatko läheiset moraalin näkökulmasta sittenkään erityisasemassa toisiin ihmisiin nähden. Moraalin tunnuspiirteenä pidetään usein paitsi ylivertaisuutta, myös universaaliutta tai yleistettävyyttä: moraali koskee samalla tavalla kaikkia, ja ihmiset ovat moraalin vaatimusten edessä samanarvoisessa asemassa. Sukulaisuus ei tämän näkökannan mukaan anna ihmisille erityisasemaa. Edelleen voi kuitenkin ajatella, että ainakin henkilön itsensä muille ihmisille antamat sitoumukset asettavat hänelle erityisiä velvollisuuksia näitä ihmisiä kohtaan. Esimerkiksi puoliso ja lapset kuuluvat selvästi tällaisten itse valittujen sitoumusten piiriin. Veljeä kohtaan ei kenties ole tällaista erityistä velvollisuutta, jos itse annettua sitoumusta ei ole.

      Myös rikoksen uhrin Robertan moraalisia velvollisuuksia voi tarkastella. Onko hänellä esimerkiksi velvollisuus puolustaa itseään ja lähteä ajamaan asiaansa oikeuteen? Rikoksen uhrin kannalta prosessi on raskas ja lopputulos epävarma. Julkisella keskustelulla, oikeusprosessilla ja aktiivisella toiminnalla voi kuitenkin olla mahdollista vaikuttaa asenteisiin ja yhteiskunnan kehitykseen. Esimerkiksi #metoo-liike on saanut aikaan muutoksia toimintatavoissa juuri tällä tavalla. Videokatkelma puolestaan liittyy 1920-luvun Espanjaan, jossa naisten oikeuksia ei monelta osin tunnustettu. Naisilla ei ollut yleistä äänioikeutta, ja naisten ajateltiin olevan miesten määräysvallassa. Video kuvaa murrosvaihetta, jossa käytäntö oli muuttumassa ja naiset aktivoituivat vaatimaan oikeuksiaan. Vastauksessa on mahdollista tarkastella moraalisia velvollisuuksia myös tämän kaltaisista historiallisista näkökulmista.

      Vastaus tehtävään on essee, jossa tulee pohtia aineistossa esitettyyn tapahtumakulkuun liittyviä moraalisia velvollisuuksia. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

      5 pisteen vastauksessa kokelas käsittelee jotakin tapahtumakulkuun liittyvää moraalista velvollisuutta.

      10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii joitakin tapahtumakulkuun liittyviä moraalisia velvollisuuksia ja tuo esille erilaisia niihin kytkeytyviä näkökohtia.

      15 pisteen vastauksessa kokelas pohtii useita moraalisia velvollisuuksia ja erilaisia niihin liittyviä näkökohtia. Pohdinta on monipuolista ja johdonmukaista.

      Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää vastaustaan liittämällä pohdintansa esimerkiksi yhteiskunnallisiin näkökohtiin tai moraalin luonnetta koskevaan metaeettiseen tarkasteluun, kuten moraalin ylivertaisuuteen tai universaalisuuteen.

      LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssin Etiikka (FI2) sisältöihin ”moraali ja sitä pohtiva normatiivinen ja soveltava etiikka” sekä ”moraalin luonne normijärjestelmänä”.

        5. Yksilön vapaus poikkeusoloissa 20 p.

        Yksilön liikkumisvapautta sekä vapautta hankkia toimeentulonsa ja vapautta kokoontua yhteen toisten kanssa pidetään demokraattisissa yhteiskunnissa perustavina arvoina. Näiden vapauksien rajoittamiseen pitää olla hyvät perusteet. Suomessa COVID-19-pandemian aikana yksilön vapauksia rajoitettiin vetoamalla poikkeusoloihin, jollaiseksi ymmärretään valmiuslaissa ”väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat” (aineisto 5.A). Laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti tulkittiin tällaiseksi uhkaksi.

        Yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta yksilön vapauden rajoittamista poikkeusolojen nojalla voidaan lähestyä eri tavoin. Eri lähestymistavoissa yksilön vapaudet ja niiden painoarvo suhteessa yhteisön tai yhteiskunnan etuun ymmärretään toisistaan poikkeavilla tavoilla. Liberalismissa yksilön vapautta ja siihen perustuvia oikeuksia, kuten oikeutta elämään, omistusoikeutta sekä oikeutta työhön ja toimeentuloon, pidetään perustavimpina arvoina, jotka tulkitaan näin ensisijaisiksi suhteessa yhteiseen etuun. Sitä vastoin kommunitarismissa yksilön oikeudet ovat toissijaisia suhteessa yhteiseen etuun, sillä yksilön nähdään olevan ennen kaikkea yhteisönsä jäsen ja kansalainen, jonka odotetaan olevan valmis luopumaan omasta edustaan, mikäli se on ristiriidassa yhteisen edun kanssa. Sosialismissa pyritään sovittamaan yhteen yksilön vapaus ja hyvä yhteisön vapauden ja hyvän kanssa. Karkeasti yleistäen voi esittää, että yksilön vapauksia ei tarkastella irrallaan käytännön toiminnasta yhteisössä ja että oletettuja ”yksilönvapauksia” voidaan rajoittaa, jos se palvelee yhtäältä emansipaatiota eli vapautumista alistavista yhteiskunnallisista ja taloudellisista rakenteista ja toisaalta yksilön ja yhteisön hyvää.

        Liberalismin kannalta keskeinen kysymys on se, millä tavalla poikkeusoloissa voidaan turvata yksilön vapauksien toteutuminen. Eri liberalismin muodoissa valtion tehtävät ymmärretään eri tavoin. Esimerkiksi sosiaaliliberalismissa hyväksytään yhteiskunnan vastuu yksilöiden ja erityisesti heikompiosaisten hyvinvoinnista, kun taas libertarismissa yhteiskunnan vastuu rajoittuu yksilöiden turvallisuuden takaamiseen. Yleisesti ottaen on mahdollista esittää, että poikkeusoloissa yksilön vapaudet turvataan parhaiten rajoittamalla tiettyjä vapauksia. Tätä voi perustella esimerkiksi sillä, että yksilöt eivät voi poikkeustilanteessa tietää, miten heidän toimintansa vaikuttaa muihin ihmisiin. Siksi he eivät osaa rajoittaa omaa vapauttaan, vaikka heidän toiminnallaan olisi haitallisia vaikutuksia muiden elämään. Tämä peruste on relevantti siksi, että liberalismissa hyväksytään niin kutsuttu vapausperiaate, jonka mukaan yksilölle tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet, kunhan hän kunnioittaa toiminnassaan muiden vastaavia vapauksia. Siksi on vapausperiaatteen nojalla perusteltua rajoittaa yksilön vapauksia, jos niiden toteuttaminen uhkaa toisten vapauksia. Esimerkiksi muusikko Paula Vesalan vapautta harjoittaa ammattiaan konserteissa voidaan rajoittaa (aineisto 5.A), mikäli ilmeisenä vaarana on, että konserttiyleisön ja heidän kauttaan muiden ihmisten vapaudet ovat uhattuna. Kritiikkinä voidaan esittää, ettei yksilöitä pitäisi holhota tällaisissa asioissa. Mikäli he ottavat tietoisen riskin sairastua menemällä konserttiin ja jäävät vaille hoitoa sairaalan ruuhkautumisen takia, he kantavat itse vastuun omasta toiminnastaan. Ongelmana on kuitenkin edelleen se, että sivullisetkin kärsivät jäädessään vaille hoitoa.

        Kommunitarismissa ja sosialismissa keskeinen kysymys on se, mikä on se yhteinen hyvä, jota yksilöiden oletetaan tavoittelevan. Riittääkö yhteiseksi hyväksi yhteiskunnan toimivuus, joka voi tarkoittaa esimerkiksi sairaaloiden valmiutta hoitaa kaikki akuutit sairaustapaukset? Vai oletetaanko lisäksi, että yhteinen etu lasketaan esimerkiksi kansalaisten onnellisuutena, kuten eräät klassiset liberalistit, muun muassa utilitaristi Jeremy Bentham, ajattelivat?

        On selvää, että COVID-19-pandemian välilliset negatiiviset taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset koskevat huomattavasti suurempaa ihmisjoukkoa kuin pandemian välittömät terveyshaitat. Tämä käy hyvin ilmi Vesalan Instagram-kirjoituksesta (aineisto 5.B). Utilitaristisesta näkökulmasta on olennaista ratkaista, ovatko terveysvaikutukset painoarvoltaan kaikissa tapauksissa suurempia kuin taloudelliset ja sosiaaliset. Jos eivät, voisi utilitaristi kiistää yksilön vapauksien rajoittamisen pandemian nojalla. Ongelmana tuollaisissa laskelmissa on kuitenkin se, miten terveysvaikutukset voisivat olla yhteismitallisia taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten kanssa.

        Hyvässä vastauksessa yksilön vapauksien rajoittamisen perusteita tarkastellaan ainakin kahdesta erilaisesta yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta. Tarkastelu voi painottua yhteen, mutta vaihtoehtoinenkin lähestymistapa mainitaan. Eri vapauskäsitysten tarkastelu on ansio.

        Vastaus tehtävään on essee, jossa pitää pohtia yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta ja aineistoa hyödyntäen, onko yksilön vapauden rajoittaminen perusteltua poikkeusolojen nojalla. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

        5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin perusteita rajoittaa yksilön vapauksia poikkeusoloissa.

        10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii yksilön vapauden rajoittamista poikkeusolojen nojalla. Hän hyödyntää aineistoja ja joitakin yhteiskuntafilosofisia käsitteitä.

        15 pisteen vastauksessa kokelas pohtii johdonmukaisesti ja monipuolisesti yksilön vapauden rajoittamista poikkeusolojen nojalla. Hän hyödyntää aineistoja ja lähestyy vapauden rajoittamisen perusteita kahdesta erilaisesta yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta.

        Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää vastaustaan esimerkiksi tarkastelemalla asiaan liittyvää ajankohtaista yhteiskuntafilosofista keskustelua tai selvittämällä seikkaperäisemmin yksilön vapauksia koskevaa yhteiskuntafilosofista teoriaa.

        LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssin Yhteiskuntafilosofia (FI3) sisältöön ”poliittiset ihanteet ja niiden toteuttaminen: vapaus – – liberalismi, sosialismi”.

          6. Totuusteoriat 20 p.

          Totuusteorioita on lukuisia, mutta niistä kolme on saanut erityistä huomiota filosofien keskuudessa. Nämä teoriat ovat korrespondenssiteoria, koherenssiteoria ja pragmaattinen totuusteoria.

          Korrespondenssiteorian mukaan totuus on vastaavuutta tosiasioiden tai todellisuuden kanssa. Totuus voi siis olla esimerkiksi jonkin väitteen, teorian tai uskomuksen ominaisuus. Väite on tosi, jos se vastaa tosiasioita. Usein korrespondenssiteorian kannattajat puolustavat myös metafyysistä realismia, jonka mukaan todellisuus on yksilöistä riippumaton. Korrespondenssiteoria on ollut hyvin suosittu, ja sitä on pidetty lähes itsestään selvästi oikeana teoriana totuudesta.

          Korrespondenssiteoriaa on myös kritisoitu. Esimerkiksi on väitetty, että korrespondenssiteoria on käyttökelvoton tai hyödytön, mikäli se yhdistetään metafyysiseen realismiin. On vaikea osoittaa, että ihmisillä voisi olla pääsyä heistä riippumattomaan todellisuuteen. Toisin sanoen emme voi tarkistaa, pitääkö jokin uskomus tai väite paikkaansa meistä täysin riippumattomassa todellisuudessa.

          Koherenssiteorian mukaan tosia ovat ne uskomukset, väitteet tai teoriat, jotka sopivat yhteen muiden tosien uskomusten, väitteiden tai teorioiden kanssa. Totuus on siis keskenään ristiriidattomien ja yhteensopivien uskomusten, väitteiden tai teorioiden ominaisuus. Koherenssiteoria ei ajaudu helposti samanlaisiin ongelmiin kuin korrespondenssiteoria, sillä yleensä meillä on selkeä pääsy muihin väitteisiin, uskomuksiin tai teorioihin ja voimme verrata niitä keskenään. Tyypillisesti koherenssiteoriaa on kritisoitu sen perusteella, että meillä voi olla useita sisäisesti koherentteja uskomusjärjestelmiä, jotka ovat kuitenkin keskenään ristiriitaisia. Näyttää siltä, että pelkkä sisäinen ristiriidattomuus ja koherenssi eivät siis riitä takaamaan totuutta, koska ei ole selvää, mikä uskomusjärjestelmistä on oikea.

          Pragmaattisia totuusteorioita on useita, mutta erään suositun muotoilun mukaan totta on se, mikä toimii käytännössä. Näin ollen esimerkiksi teoria on tosi, jos se toimii käytännössä siten kuin sen pitäisi. Toisinaan sama idea esitetään myös muodossa ”se on totta, mikä on hyödyllistä”. Tätä muotoilua pidetään usein ongelmallisena, sillä hyödyllisyys ei tunnu takaavan totuutta. Voi olla hyödyllistä uskoa asioihin, joiden kieltämistä pidetään omassa kulttuurissa tuomittavana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nämä asiat olisivat oikeasti totta. Pragmatistista totuuskäsitystä onkin syytetty totuuden kriteerien sekoittamisesta itse totuuteen. Toimiminen käytännössä on yksi totuuden indikaattoreista, mutta se ei yksinään ole ehdoton totuuden tae.

          Muita totuusteorioita ovat esimerkiksi totuuden konsensusteoria, jonka mukaan totta on se, mikä on yleisesti hyväksyttyä. Konsensusteorian puolustajat saattavat katsoa, että totuus on esimerkiksi kriittisen julkisen keskustelun lopputulos. Martin Heidegger on puolestaan ehdottanut, että totuus on olemukseltaan paljastumista. Hän esimerkiksi huomauttaa, että kreikan totuutta tarkoittavan aletheia-termin merkitys on ’paljastuminen’ tai ’ei enää peitetty’. Totuus ei ole siis esimerkiksi väitteiden ominaisuus, vaan se on tapa, jolla todellisuus tulee ilmi. Episteemisten totuusteorioiden kannattajat analysoivat totuutta tietoteoreettisten käsitteiden, kuten uskomuksen tai oikeutuksen, avulla. Episteemisen teorian edustajat ovat esimerkiksi ehdottaneet, että kutsumme niitä väitteitä tosiksi, joihin uskomme tai jotka ovat hyvin perusteltuja.

          Vastaus tehtävään on essee, jossa esitellään kaksi filosofista totuusteoriaa ja vertaillaan niiden vahvuuksia ja heikkouksia. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

          5 pisteen vastauksessa kokelas esittelee ymmärrettävästi yhden filosofisen totuusteorian. Vaihtoehtoisesti hän tekee huomioita yhden teorian vahvuuksista ja heikkouksista.

          10 pisteen vastauksessa kokelas esittelee ymmärrettävästi kaksi filosofista totuusteoriaa ja tekee huomioita näiden kahden teorian vahvuuksista ja heikkouksista.

          15 pisteen vastauksessa kokelaan esittelee monipuolisesti kaksi totuusteoriaa ja vertailee johdonmukaisesti ja perustellusti niiden vahvuuksia ja heikkouksia.

          Huippupisteiden vastauksessa kokelas liittää esittelemänsä totuusteoriat filosofiseen perinteeseen. Vaihtoehtoisesti hän osoittaa ymmärtävänsä syvällisesti valittujen totuusteorioiden vahvuudet ja heikkoudet.

          LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssiin Tieto, tiede ja todellisuus (FI4) ja erityisesti sen sisältöön ”totuuden luonne ja totuusteoriat”.

            Osa 2: 30 pisteen tehtävät

            7. Eläinten oikeudet 30 p.

            7.1 Erittele tekstikatkelmaan 7.A sisältyvät eläinten oikeuksien filosofiset perustelut. 10 p.

            Eläinoikeusjuristien lähtökohtana on ajatus eläimistä tuntevina olioina. Kaikki eläimet oletetaan tuntemiskykyisiksi, ja tuntemiskyky on eläinten oikeuksien perusta. Eläinten kyky kokea kipua ja kärsimystä tekee niistä olentoja, joiden intressit täytyy ottaa huomioon siinä missä ihmistenkin intressit.

            Eläinoikeusjuristit painottavat myös eläinten itseisarvoa. Tässäkin perusteluna on tuntemiskyky. Heidän näkemyksensä mukaan tuntevilla olennoilla on itseisarvo, ja ihmisten on siksi suojeltava eläimiä niiden itsensä vuoksi. Eläimiä ei saa kohdella pelkästään ihmisten tarkoitusperiä ajatellen. Ajatus liittyy erityisesti deontologiseen tai velvollisuusetiikkaan.

            Kolmantena filosofisena perusteluna voi mainita sitoutumisen tieteelliseen tutkimukseen ja niin sanottuun varovaisuusperiaatteeseen. Ne perustelevat sitä, miten rajaamme tuntemiskykyisten ja siten itseisarvoisten eläinten joukon. Tieteellinen tutkimus on osoittanut monien eläinten olevan tuntemiskykyisiä, mutta nykytulosten mukaan tarkkaa rajaa ei voida vetää, mitkä lajit ovat tuntemiskykyisiä ja mitkä eivät ole. Varovaisuusperiaate edellyttää eläinoikeusjuristien mukaan sitä, että tuntemiskykyisiksi on oletettava kaikki eläimet, ellei tieteellisen tutkimuksen perusteella voida osoittaa toisin. Eläinoikeusjuristien ajattelussa tieteen tulosten voi nähdä olevan ainakin yksi osatekijä etiikan ja yhteiskunnallisen päätöksenteon taustalla.

            Vastaus tehtävään on essee, jossa pitää eritellä tekstikatkelmaan 7.A sisältyvät eläinten oikeuksien filosofiset perustelut. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

            3 pisteen vastauksessa kokelas kuvailee yhtä eläinoikeusjuristien esittämää perustelua eläinten oikeuksille.

            5 pisteen vastauksessa kokelas erittelee yhtä tai kuvailee kahta eläinoikeusjuristien esittämää filosofista perustelua eläinten oikeuksille.

            8 pisteen vastauksessa kokelas erittelee johdonmukaisesti ja monipuolisesti kolmea eläinoikeusjuristien esittämää eläinten oikeuksien filosofista perustelua.

              7.2 Kuvaa oikeuksien luonnetta yleisesti ja pohdi sen nojalla, voiko eläimillä olla oikeuksia. 20 p.

              Oikeudet voi määritellä esimerkiksi siten, että niiden tarkoituksena on turvata oikeuden haltijoiden – yleensä ihmisyksilöiden – elintärkeät tarpeet ja intressit (oikeuksien intressiteoria). Oikeudet on mahdollista määritellä myös niin, että niiden tarkoitus on turvata yksilöiden autonomia ja päätösvalta omasta elämästään (oikeuksien tahtoteoria). Perustuslaissa turvatut kansalaisten perusoikeudet sisältävät elementtejä kummastakin näkökulmasta. Oikeudet voidaan kuvata myös yksilöiden luonnollisina tai moraalisina oikeuksina, jolloin ne linkittyvät filosofiassa luonnonoikeusajatteluun. Sen mukaan ihmisillä on tiettyjä perustavanlaisia oikeuksia pelkästään sen perusteella, että he ovat ihmisiä, ja yhteiskunnan tehtävä on turvata nämä oikeudet. Tyypillisesti nämä luonnolliset oikeudet ovat esimerkiksi oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen, kuten John Locke määritteli.

              Voi myös todeta, että yleensä oikeudet jaetaan positiivisiin ja negatiivisiin oikeuksiin. Negatiivisella oikeudella tarkoitetaan henkilön oikeutta elää ja tehdä omia valintojaan muiden ihmisten tai yhteiskunnan puuttumatta niihin. Positiiviset oikeudet tarkoittavat oikeutta saada jokin asia, hyödyke tai etuus, kuten vaikkapa toimeentulo, koulutus tai terveydenhoito. Edelleen voi mainita, että oikeudet aiheuttavat muille ihmisille tai yhteiskunnalle velvoitteen kunnioittaa toisten oikeuksia joko olemalla puuttumatta yksilön valintoihin (negatiivisten oikeuksien tapauksessa) tai järjestämällä oikeuksien takaamat etuudet oikeuksien haltijalle (positiivisten oikeuksien tapauksessa).

              Eläinten oikeuksien puolustajat vetoavat usein siihen, että samalla tavalla kuin ihmisillä myös eläimillä on niiden elämän kannalta tärkeitä tarpeita ja intressejä. Filosofiassa kenties tunnetuimmat eläinten oikeuksien puolustajat ovat Peter Singer ja Tom Regan. Singer edustaa utilitaristista perinnettä, ja hän korostaa eläinten kykyä kokea kipua ja kärsimystä. Tämä kyky on hänen mukaansa peruste sille, että eläinten intresseille pitäisi antaa samanlainen painoarvo kuin ihmisten intresseille. Myös eläinoikeusjuristit perustavat näkemyksensä eläinten tuntemiskykyyn. He vetoavat tieteelliseen tutkimukseen ja ”varovaisuusperiaatteeseen”, jonka mukaan kaikki eläimet on oletettava tuntemiskykyisiksi, ellei tutkimuksen perusteella voida muuta osoittaa.

              Tom Regan puolestaan on velvollisuusetiikan edustaja, ja hän korostaa yksilöiden oikeuksia ja jokaisen yksilön itseisarvoa. Hänen mukaansa ihmisten lisäksi myös eläimet tulee nähdä subjekteina, joilla on itseisarvo ja joita ei saa käyttää vain välineinä ihmisten päämääriä varten. Eläinoikeusjuristien vetoomukseen sisältyy myös näitä näkökohtia.

              Vastauksessa voi myös tarkastella kysymystä siitä, edellyttävätkö oikeudet jonkinlaista toimintakykyä tai kykyä vaatia ja ylläpitää omia oikeuksiaan. Esimerkiksi yllä kuvatun oikeuksien tahtoteorian mukaan näin olisi. Tällöin oikeudet voisivat kuulua vain ihmislajin edustajille. Toisaalta voidaan ajatella, että moraaliagenttien pitää kohdella moraalisesti myös niitä, jotka eivät ole moraaliagentteja. Esimerkiksi Tom Regan painottaa tätä näkökulmaa eläinten oikeuksista puhuttaessa.

              On myös hyvä huomata, että eläinoikeusjuristit erottavat ihmisten ja eläinten oikeudet selvästi toisistaan. He vaativat eläimille nimenomaan eläinoikeuksia, jotka ovat erilaiset kuin ihmisoikeudet. Eläimille voidaan esimerkiksi asettaa edustaja, joka puhuu eläinten puolesta. Tällainen menettelytapa on tuttu ihmistenkin oikeuksien yhteydessä, kun eri tavoin vajaavaltaisille asetetaan edunvalvoja.

              Edelleen voi todeta, että yhteiskunnallisia vaatimuksia esitetään yhä enemmän oikeuksien kielellä. Vaatimus eläinten oikeuksien sisällyttämisestä perustuslakiin on tämän suuntauksen mukainen. Ajattelutapa on kuitenkin mahdollista kyseenalaistaa. Miksi pitäisi puhua nimenomaan eläinten oikeuksista? Eikö riitä, että ihmisillä on velvollisuus kohdella eläimiä hyvin? Miksi eläinsuojelulaki ei riitä, vaan tarvitaan erilliset eläinten oikeudet?

              Eläinten oikeuksien puolustajat vastaavat usein, että suojelu tapahtuu suojelijan näkökulmasta, kun taas oikeuksien lähtökohtana ovat aidosti oikeuksien haltijan edut tai intressit. Jos eläinten tarpeet ja hyvinvointi halutaan ottaa vakavasti, jonkinlaiset eläinoikeudet ovat välttämättömiä. Yhteiskunnallisten vaatimusten esittäminen nimenomaan oikeuksien kielellä ja perusoikeuksien turvaamisen kautta takaa oikeuksien haltijalle huomattavasti vahvemman aseman kuin pelkkä suojelu. Vertauskohdaksi voi ottaa vaikkapa naisten oikeuksista aikanaan käydyn keskustelun. Lopulta kyse on eläinten itseisarvosta: otetaanko eläinten tarpeet lähtökohdaksi, vai määritelläänkö eläinten kohtelu vain ihmisten tarkoitusperien mukaan? Myös eläinoikeusjuristien näkemyksen perustana on eläinten itseisarvo.

              Toisaalta lakitekstiin näyttää kuitenkin sisältyvän oletus siitä, että ihminen voi edelleen hyödyntää eläimiä tuotanto- tai lemmikkieläiminä. Sikäli itseisarvoisen kohtelun toteutumisen voi myös kyseenalaistaa. Voi esittää, että eläinsuojelun tehostaminen esimerkiksi eläinoikeusjuristien esittämällä tavalla olisi sopivampi toimi kuin eläinten oikeuksien myöntäminen.

              Vastaus tehtävään on essee, jossa tulee antaa yleinen kuvaus oikeuksien luonteesta ja pohtia sen nojalla, voiko eläimillä olla oikeuksia. Vastauksen pisteytyksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

              5 pisteen vastauksessa kokelas esittää jonkin oikeansuuntaisen kuvauksen oikeuksien luonteesta tai esittää jonkin huomion eläinten oikeuksista.

              10 pisteen vastauksessa kokelas esittää oikeansuuntaisen kuvauksen oikeuksien luonteesta ja tarkastelee sen nojalla jotain eläinten oikeuksiin liittyvää näkökohtaa.

              15 pisteen vastauksessa kokelas esittää osuvan kuvauksen oikeuksien luonteesta ja tarkastelee sen nojalla jotain eläinten oikeuksiin liittyvää näkökohtaa syvällisesti tai useampaa näkökohtaa yleisluontoisesti.

              Huippupisteiden vastauksessa oikeuksien kuvaus on monipuolinen. Kokelas syventää vastaustaan esimerkiksi linkittämällä pohdintansa eläinten oikeuksista johonkin filosofisessa perinteessä käytyyn luonnollisia oikeuksia, ihmisoikeuksia, eläinten intressejä, moraalista subjektia tai luonnon ja eläinten itseisarvoa koskevaan keskusteluun.

                LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssiin Etiikka (FI2) ja erityisesti sen sisältöön ”eläimiä ja ympäristöä koskevia eettisiä kysymyksiä”.

                8. Propaganda, valta ja demokratia 30 p.

                Tehtävän aineistoina on tekstikatkelma Edward Bernaysin propagandan luonnetta koskevasta artikkelista (8.A) ja videokatkelma Yhdysvaltojen toisen maailmansodan jälkeen käyttämästä propagandasta (8.B). Propagandaa ei sen alkuaikoina pidetty samalla tavalla negatiivisena ilmiönä kuin nykyään, vaan ennemminkin sen katsottiin antavan uusia mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja kaupalliseen toimintaan. Vasta toisen maailmansodan aikainen valtiollinen propaganda saattoi käsitteen negatiiviseen valoon. Tämän seurauksena propagandan tilalle luotiin toinen käsite, PR (public relations), vaikka sen metodit olivat pitkälti samat kuin propagandankin. Nykyään propagandaa käytetään laajalti ympäri maailmaa erilaisiin tarkoitusperiin.

                8.1 Määrittele propagandan käsite. Hyödynnä vastauksessasi tekstikatkelmaa 8.A. 10 p.

                Propagandaa ei määritellä suoraan aineistossa 8.A, joten määritelmä on luotava itse omien tietojen ja aineistosta saatavien tietojen perusteella. Totunnaisen käsityksen mukaan propaganda on tavoitteellista ja järjestelmällistä viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan vastaanottajan toimintaan. Vaikuttaminen voi tapahtua esimerkiksi manipuloimalla ihmisten asenteita tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Propaganda on aina massavaikuttamista; kahden ihmisen välinen kanssakäyminen ei täytä propagandan kriteerejä. Historioitsija Oliver Thompsonin mukaan propaganda on ”viestintäkeinojen soveltamista muutosten aikaansaamiseksi ihmisryhmässä”. Propaganda voi olla totta, puolitotta tai valetta. Oleellista siinä on sekä viestin välittämisen muoto että viestin itsensä sisältö, joilla yritetään saada aikaan tavoiteltu lopputulos.

                Aineistossa Bernays kuvailee propagandaa ”älykkääksi manipuloinniksi”, joka toimii niin, ettei kohde tiedosta sitä. Hyvässä vastauksessa voidaan tarkastella, ovatko nämä propagandan välttämättömät ja riittävät ehdot. Tuntuu luontevalta ajatella, että älykäs manipulointi on propagandan välttämätön ehto ja että siten se kuuluu propagandan määritelmään. Sitä vastoin voidaan perustellusti epäillä, pitääkö kohdehenkilön olla välttämättä tietämätön manipuloinnista. Monissa tilanteissa, erityisesti autoritaarisissa mutta myös demokraattisissa yhteiskunnissa, propagandan kohteena olevat ryhmät ovat tietoisia heihin kohdistuvista vaikutusyrityksistä. He saattavat siitä huolimatta uskoa propagandaan, sillä siitä on heille hyötyä eikä heillä ole helposti pääsyä vaihtoehtoisiin informaatiolähteisiin. Tämän huomaamista voidaan pitää vastauksessa ansiona. Yleisesti kuitenkin katsotaan, että propaganda on tehokkaimmillaan silloin, kun vastaanottaja ei tunnista viestiä propagandaksi.

                Hyvässä vastauksessa voidaan käyttää erilaisia tapoja määritellä propaganda ja päätyä siksi erilaisiin määritelmiin. Määritelmän voi antaa esittämällä käsitteen välttämättömät ja riittävät ehdot tai lähestymällä asiaa esimerkiksi Wittgensteinin perheyhtäläisyyden ajatuksen kautta. Jälkimmäisessä tapauksessa propagandalla ei ole yhtä määritelmää, joka sopisi kaikkiin propagandan ilmenemismuotoihin, kuten poliittiseen tai kaupalliseen vaikuttamiseen. Kuitenkin näillä ilmenemismuodoilla on riittävä määrä yhteisiä piirteitä, joiden perusteella pidämme niitä propagandana. Propagandan käsite voitaisiin ymmärtää näin vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi pelin käsite Wittgensteinin mukaan.

                Vastaus kysymykseen on essee, jossa tulee aineistoa 8.A hyödyntäen määritellä propagandan käsite. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

                3 pisteen vastauksessa kokelas esittää huomioita propagandan käsitteestä.

                5 pisteen vastauksessa kokelas esittää propagandasta aineistoa hyödyntäen selkeän määritelmän, joka sisältää ainakin kaksi propagandan keskeistä piirrettä.

                8 pisteen vastauksessa kokelas esittää aineistoa hyödyntäen monipuolisen ja johdonmukaisen määritelmän propagandan käsitteestä.

                  8.2 Arvioi, onko propaganda oikeutettu vallankäytön muoto demokraattisessa yhteiskunnassa. Hyödynnä vastauksessasi kohdassa 8.1 antamaasi määritelmää sekä videokatkelmaa 8.B. 20 p.

                  Hyvässä vastauksessa propagandaa voi pitää oikeutettuna vallankäytön muotona demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta yhtä hyvin voi asettua päinvastaiselle kannalle. Kummassakin tapauksessa oleellista on argumentoida selkeästi omista lähtökohdista käsin sekä antaa vähintään implisiittinen yhteiskunnallisen vallankäytön määritelmä. Vapaissa demokratioissa on yleensä lähdetty siitä, että kansalaisten tiedonsaanti on turvattava ja tiedon on oltava luotettavaa. Toisaalta Bernays väittää aineistossa 8.A, että myös demokraattisessa yhteiskunnassa suuria ihmisjoukkoja on ohjailtava, jotta yhteiselämä saadaan toimimaan. Yksinvaltaisessa yhteiskunnassa propagandan käyttö on luontevampaa, mutta toisaalta sen hyödyntäminen voi olla vaikeampaa, koska kansalaisten luottamus viranomaisten viestintään on todennäköisesti vähäisempää.

                  Yksi klassinen propagandan muoto on antaa vihollisesta kärjistävä tai vääristävä kuvaus. Esimerkkinä tästä toimii aineisto 8.B. Siinä Yhdysvallat kuvataan vapauden ja mahdollisuuksien luvattuna maana, jota erilaiset ideologiat, lähinnä kommunismi, uhkaavat. Propagandan tarpeellisuuden puolesta voi argumentoida tästä näkökulmasta siten, että propaganda lisää kansakunnan yhtenäisyyttä ulkoisia uhkia vastaan. Varsinkin sota-aikoina tämä on ollut erittäin yleistä, ja esimerkkejä on helppo löytää niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

                  Propagandan oikeutusta on mahdollista lähestyä myös tarkastelemalla jännitettä yksilön vapauden ja oikeuksien sekä yhteisen edun välillä. Liberaali demokratia rakentuu lähtökohtaisesti yksilön vapauden ja riippumattoman tiedonvälityksen varaan, jolloin totuuden voi nähdä olevan keskeinen arvo niin vallankäytössä kuin viestinnässäkin. Toisaalta tuoreet esimerkit niin Isosta-Britanniasta (Brexit) kuin Yhdysvalloista (presidentinvaalit) eivät enää välttämättä tue tätä näkökulmaa. Näitä esimerkkejä tosin voidaan käyttää tukemaan Bernaysin alkuperäistä määritelmää.

                  Propagandan oikeutusta voi arvioida myös tarkastelemalla sitä, miten se eroaa demokraattisessa ja ei-demokraattisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi Niccolò Machiavelli yrittää oikeuttaa propagandan ei-demokraattisessa yhteiskunnassa vetoamalla yhteiskunnan toimivuuteen ja hallitsijan asemaan. Tästä näkökulmasta päämäärät oikeuttavat keinot ja propaganda voidaan ilman muuta nähdä oikeutettuna ja myös välttämättömänä välineenä toimivan yhteiskunnan saavuttamiseksi ja sen jatkuvuuden takaamiseksi.

                  Vastaus tehtävään on essee, jossa pitää arvioida kohdassa 8.1 esitettyä määritelmää ja aineistoa 8.B hyödyntäen, onko propaganda oikeutettu vallankäytön muoto demokraattisessa yhteiskunnassa. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

                  5 pisteen vastauksessa kokelas esittää muutamia huomioita propagandan oikeutuksesta vallankäytön muotona demokraattisessa yhteiskunnassa.

                  10 pisteen vastauksessa kokelas esittää aineistoja hyödyntäen arvion propagandan oikeutuksesta vallankäytön muotona demokraattisessa yhteiskunnassa.

                  15 pisteen vastauksessa kokelas esittää monipuolisen ja johdonmukaisen arvion propagandan oikeutuksesta vallankäytön muotona demokraattisessa yhteiskunnassa.

                  Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää vastaustaan esimerkiksi filosofian historiassa käytyyn keskusteluun vallankäytön oikeutuksista ja rajoista tai osuviin ajankohtaisiin esimerkkeihin poliittisesta propagandasta.

                    LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssiin Yhteiskuntafilosofia (FI3) ja erityisesti sen sisältöihin ”yhteiskuntajärjestyksen ja yhteiskunnallisten instituutioiden olemassaolo ja oikeuttaminen – –” ja ”vallan käsite ja muodot, vallan oikeuttaminen, demokratian muodot ja kilpailijat, anarkismi”.

                    9. Nälän tunne ja matala verensokeri 30 p.

                    Todellisuutta voi kuvata kielellisesti eri tavoin. Esimerkiksi planeetta Venusta on kuvattu yhtäältä aamutaivaalla näkyväksi tähdeksi, toisaalta iltataivaalla näkyväksi tähdeksi. Tässä tapauksessa vaikuttaisi selvältä, että kuvaukset viittaavat samaan asiaan, planeetta Venukseen, vaikkakin ne poimivat Venuksesta eri ominaisuuden. Aina ei ole selvää, viittaavatko kuvaukset samaan vai eri ilmiöön. Tehtävän aineistot kuvaavat nälkää ja veren pientä glukoosipitoisuutta eli matalaa verensokeria. Nämä kaksi ilmiötä esiintyvät yhdessä, mutta ei ole selvää, onko niissä kyse samasta asiasta.

                    9.1 Selitä, miten teksteissä 9.A ja 9.B esitetyt kuvaukset tilanteesta eroavat toisistaan. 15 p.

                    Nälkää koskeva kuvaus on esitetty subjektiivisesta näkökulmasta, matalaa verensokeria koskeva kuvaus objektiivisesta näkökulmasta. Subjektiivisella näkökulmalla tarkoitetaan kokemuksellista perspektiiviä: siinä on kyse siitä, miltä asiat vaikuttavat tai tuntuvat kokijasta. Voidaan myös puhua ensimmäisen persoonan näkökulmasta, jossa asioita tarkastellaan minämuotoisesti. Sitä vastoin objektiivisella näkökulmalla tarkoitetaan subjektin kokemuksista riippumatonta perspektiiviä asioihin, myös itse kokemuksiin, jos se ylipäänsä on mahdollista. Kokemuksia kuvataan tällöin ulkopuolisen silmin eli niin sanotusti kolmannen persoonan näkökulmasta.

                    Nälkää koskeva kuvaus päättyy subjektin päätelmään, jonka mukaan on parasta syödä vähän. Tällä tavoin kuvaus näyttäisi tekevän ymmärrettäväksi tai selittävän hänen toimintaansa. Subjektiivisesta näkökulmasta toimintaa selittää nälän tuntemus ja halu syödä. Subjekti voi viitata näihin seikkoihin toimintansa perusteina. Kyseessä on näin intentionaalinen tila.

                    Objektiivisesta näkökulmasta kuvaus koskee aivojen reagointia pieneen verensokeriarvoon ja tästä seuraavia toimintaimpulsseja. Kyseessä on näin kausaaliselitys, jossa ei viitata suoraan subjektiivisiin kokemuksiin.

                    Voi myös esittää, että nälän tunnetta koskevassa kuvauksessa pyritään ymmärtämään toimintaa, kun taas matalaa verensokeria koskevassa kuvauksessa sitä pyritään selittämään. Kyseessä olisi näin muun muassa Georg Henrik von Wrightin tunnetuksi tekemä erottelu ymmärtämisen ja selittämisen välillä. Vaihtoehtoisesti voi esittää, ettei näiden kahden välillä ole periaatteellista eroa, sillä halutkin voidaan tulkita kausaalisesti vaikuttaviksi tekijöiksi.

                    Vastaus tehtävään on essee, jossa tulee selittää, miten aineistoissa 9.A ja 9.B esitetyt kuvaukset eroavat toisistaan. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

                    4 pisteen vastauksessa kokelas tekee osuvia huomioita toisesta kuvauksesta tai tekee hajanaisia huomioita molemmista kuvauksista ja niiden välisestä erosta.

                    8 pisteen vastauksessa kokelas tekee osuvia huomioita molemmista kuvauksista ja selittää niiden väliset erot.

                    12 pisteen vastauksessa kokelas selittää johdonmukaisesti ja monipuolisesti kuvausten väliset erot.

                    Huippupisteiden vastauksessa kokelas erottaa kuvaukset toisistaan käyttämällä intentionaalisen ja kausaalisen käsitteitä tai tarkastelee ymmärtämisen ja selittämisen mahdollista eroa.

                      9.2 Pohdi, voivatko teksteissä 9.A ja 9.B esitetyt kuvaukset koskea samaa asiaa ja voidaanko yksi kuvauksista korvata toisella merkityksen muuttumatta. 15 p.

                      Nälkää koskeva kuvaus eroaa kielellisesti matalaa verensokeria koskevasta kuvauksesta. Yhdestä kuvauksesta ei voi myöskään loogisesti päätellä toista. Se, viittaavatko kuvaukset samaan vai eri asiaan, riippuu siitä, miten ymmärrämme yleisesti ottaen x:n ja y:n samuuden ja eron ja tässä tapauksessa subjektiivisen kokemuksen ja objektiivisen tosiasian välisen suhteen. On luontevaa ajatella, että vastaukset näihin kysymyksiin määräävät sen, voidaanko nälkää koskeva kuvaus korvata matalaa verensokeria koskevalla kuvauksella niin, ettei sen merkitys muutu. Hyvässä vastauksessa näitä kysymyksiä voi lähestyä joko asioiden tai kielen näkökulmasta.

                      Asioiden näkökulmasta eli metafyysiseltä kannalta voitaisiin esittää, että x ja y ovat samat eli identtiset vain silloin, jos niillä on täsmälleen samat ominaisuudet. Vaikuttaa ilmeiseltä, ettei nälällä ja matalalla verensokerilla ole samoja ominaisuuksia. Ainoastaan tietoinen henkilö voi olla nälkäinen, mutta myös nukkuvalla henkilöllä saattaa olla matala verensokeri, vaikka hän ei tunne nälkää. Toisaalta henkilöllä voi olla nälän tuntemuksia, vaikka hänen verensä sokeripitoisuus olisi normaali. Näin ollen nälässä ja matalassa verensokerissa ei olisi kyse samasta asiasta eikä kuvauksia voisi korvata toisillaan.

                      Toinen näkökulma asiaan on kielifilosofinen. Olisi mahdollista esittää, että nälkää koskeva kuvaus voidaan korvata matalaa verensokeria koskevalla kuvauksella vain silloin, kun kuvaukset ovat merkitykseltään samat. Merkityksen samuus edellyttäisi sitä, että kuvaukset viittaavat samaan asiaan tai vaihtoehtoisesti ilmaisevat saman käsitteen. Vaikuttaisi siltä, että kuvaukset eivät ilmaise ainakaan samaa käsitettä. Kuten edellä on esitetty, nälkä vaatii kokijan, mutta pieni verensokeriarvo ei. Kyse ei siis voi olla samasta käsitteestä. Tällä perusteella voidaan myös kiistää, että kuvaukset viittaisivat samaan asiaan. Nälkähän on subjektiivinen kokemus, kun taas veren pieni glukoosipitoisuus on fysiologinen tila.

                      Edellä esitettyä vastausta voi kutsua ei-reduktiiviseksi, sillä siinä osoitetaan, miksi yhtä kuvausta ei voi palauttaa eli redusoida toiseen. Kuvaukset eivät ole näin korvattavissa toisillaan. Ei-reduktiivinen vastaus vaikuttaa tervejärkiseltä. Sitä vastoin reduktiivinen vastaus pyrkisi osoittamaan, että palautus on mahdollinen. Tällainen vastaus pohjautuisi esimerkiksi näkemykseen, että subjektiiviset mielentilat, kuten nälkä, perustuvat objektiivisiin aivotiloihin ja että kuvaus subjektiivisesta tilasta voidaan tietyillä periaatteilla johtaa objektiivisista aivotiloista. Hyvässä vastauksessa reduktionistin pitäisi esittää jonkinlaista kritiikkiä ei-reduktionistin perusteita kohtaan. Vaihtoehtoinen näkemys olisi eliminativistinen. Siinä kiellettäisiin palautuksen mahdollisuus väittämällä, että mielentilat eivät ole lainkaan todellisia asioita. Näin ollen kyseiset asiat voitaisiin poistaa tieteellisestä maailmankuvasta. Tästä näkökulmasta voitaisiin myös väittää, että mielentilat eivät eroa mitenkään aivotiloista. Tällaiseen lähestymistapaan viitataan mielenfilosofiassa identiteettiteoriana. Se hylkää arkipsykologian hyväksymät oletukset ja nojaa skientismiin, jonka mukaan viime kädessä tieteellinen tutkimus kertoo, mikä on todellista. Skientismiä ei ole kuitenkaan helppoa puolustaa kokonaisnäkemyksenä todellisuudesta.

                      Vastaus tehtävään on essee, jossa tulee pohtia, voivatko aineistoissa 9.A ja 9.B esitetyt kuvaukset koskea samaa asiaa ja voidaanko yksi kuvaus korvata toisella niin, ettei sen merkitys muutu. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

                      4 pisteen vastauksessa kokelas tekee joitakin huomioita kuvausten samuudesta tai niiden keskinäisestä korvautuvuudesta.

                      8 pisteen vastauksessa kokelas pohtii kuvausten samuutta ja niiden keskinäistä korvautuvuutta. Hän hyödyntää jotakin asiaankuuluvaa teoreettista käsitettä.

                      12 pisteen vastauksessa kokelas pohtii johdonmukaisesti ja monipuolisesti kuvausten samuutta ja niiden keskinäistä korvautuvuutta. Hän tarkastelee niitä teoreettisesti mielekkäässä viitekehyksessä.

                      Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää vastaustaan käsittelemällä asiaa tarkemmin esimerkiksi metafysiikan, mielenfilosofian tai kielifilosofian näkökulmasta.

                        LOPS15:ssä tehtävä liittyy kurssin Tieto, tiede ja todellisuus (FI4) sisältöihin ”olemassaolon kysymyksiä – – oliot ja ominaisuudet”, ”selittäminen ja tieto luonnon- ja ihmistieteissä” sekä ”ymmärtäminen ja tulkinta”.