Hyvän vastauksen piirteet: FI – Psykologia

Oikeiksi vastauksiksi hyväksytään oheisen alustavan luettelon lisäksi muut asiatarkat sanat. Myös sellaiset väärin kirjoitetut oikeat vastaukset, joissa kirjoitusvirhe ei muuta sanan merkitystä tai tee sen tulkinnasta mahdotonta hyväksytään.

Jokaisesta aukkokohdasta oikeasta vastauksesta saa 2 pistettä.

Tehtävässä pyydetään nimeämään aivoalue tai aivojen välittäjäaine, joka liittyy joko motivaation syntymiseen tai sen ylläpitämiseen, sekä kuvaamaan, miten tämä alue tai aine vaikuttaa motivaatioon. Nimetyn aivoalueen tai välittäjäaineen merkitys motivaatiolle tulee kuvata selkeästi. Pelkkä aivoalueen tai välittäjäaineen nimeäminen ilman osuvaa kuvausta sen osuudesta motivaation synnyssä tai ylläpitämisessä ei oikeuta pisteisiin. Kokelaan tulee vastauksessa osoittaa, että hän ymmärtää motivaation käsitteen. Vastauksessa voi tuoda esiin esimerkiksi sen, että motivaatio on toimintaa eteenpäin vievä voima tai prosessi, joka liittyy usein vahvasti tunteisiin. Kokelas voi kuvailla tunnereaktioissa mukana olevia alueita tai välittäjäaineita, mutta niiden yhteys motivaatioon on tuotava selvästi esille.

Motivaatioon liittyviä aivoalueita ja välittäjäaineita on monia. Kokelaat tuntevat motivaatioon liittyvistä aivoalueista todennäköisesti esimerkiksi mantelitumakkeen, joka mm. herättää nopeasti lähestymis- tai välttämisreaktion sekä etuotsalohkon, joka mm. vastaa itsesäätelystä ja tavoitteellisesta päätöksenteosta, auttaa asioiden keskinäisessä punnitsemisessa ja pidempiaikaisten tavoitteiden asettamisessa sekä hippokampuksen, joka vastaa muistista ja muistoista. Välittäjäaineista kokelaille todennäköisesti tutuimpia ovat dopamiini, joka liittyy palkintovihjeisiin, vahvistaa toimintoja, jotka tuovat tyydytystä ja hyvää oloa sekä serotoniini, joka ohjaa mielialaa ja tarpeita kuten mm. syömistä ja unta.

Hyvässä vastauksessa nimetään selvästi juuri motivaatioon liittyvä aivoalue tai välittäjäaine ja sitä tarkastellaan motivaatioon liittyvän psykologisen tiedon pohjalta.

Vuoden 2015 opetussuunnitelmassa on enemmän asiaa välittäjäaineista, kun taas vuoden 2019 opetussuunitelma keskittyy enemmän aivoalueisiin. Tämä ero otetaan huomioon tehtävään sisältyvässä valinnaisuudessa.

9–11 p.
Tiedon hallinta on hyvää, ja vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen. Kokelas esittää mielekkään, joskin rajallisen, psykologisesti perustellun näkemyksen siitä, miten hänen valitsemansa aivoalue tai välittäjäaine liittyy motivaation syntyyn tai sen ylläpitämiseen.

15–17 p.
Kokelas osoittaa tuntevansa kiitettävästi motivaation syntyyn tai ylläpitämiseen liittyvän aivoperustan käyttämällä havainnollistavana esimerkkinä valitsemaansa aivoaluetta tai välittäjäainetta.

Jokainen osatehtävä arvioidaan erikseen asteikolla 0, 1, 3 tai 5 pistettä.

0 p. Vastauksessa ei ole oikeaa tietoa.

1 p. Vastauksessa on hiukan oikeaa tietoa, mutta suurin osa vastauksesta on virheellistä.

3 p. Vastaus sisältää oikeaa tietoa, mutta myös pieniä virheitä tai puutteita.

5 p. Vastaus sisältää oleellisen tiedon, ja se on selkeä ja virheetön.

Hyvässä vastauksessa tunnistetaan kysymyksen käsittelevän episodisten muistojen palauttamista säilömuistista työmuistiin ja tähän vaikuttavia tekijöitä, kuten muistin rekonstruktiivisuutta, muistivihjeitä ja valemuistoja.

Ihmisen muistiin ja muistamiseen liittyy monenlaisia mahdollisia virheitä ja vääristymiä. Ne ovat seurausta tavasta, jolla muisti toimii, sekä ympäristötekijöistä. Muisti koostuu lyhytaikaiseen tiedonkäsittelyyn käytettävästä työmuistista ja pitkäaikaiseen tiedon säilyttämiseen käytettävästä säilömuistista. Kun ihminen muistelee kokemaansa tapahtumaa, esimerkiksi kuulustelussa, tulee hänen palauttaa muisto säilömuistin episodisesta muistista työmuistiin, jolloin hän tulee muistosta tietoiseksi ja voi kertoa siitä.

Ihmisen muisti ei toimi kuten valokuva, joka tallettaa jonkin asian muuttumattomana ja jonka yksityiskohdat pysyvät samoina eri katselukerroilla. Sen sijaan muisti toimii rekonstruktiivisesti, eli muistellessaan menneitä tapahtumia ihminen muodostaa muiston uudestaan, ja tässä prosessissa muisto saattaa muuttua. Ihmisen sisäiset mallit, tunnetila ja ympäristön muistivihjeet muistelutilanteessa vaikuttavat siihen, miten muisto rakennetaan ja mitä yksityiskohtia pystytään palauttamaan mieleen.

Muistojen muuttumista voivat aiheuttaa esimerkiksi samankaltaisten kokemusten yksityiskohtien sekoittuminen ja sisäisten mallien muutokset, jotka vaikuttavat siihen, mitä ihminen pitää muistossa oleellisena. Muutosten syynä voivat olla myös kokemukset ja tapahtumat, jotka vaikuttavat siihen, mihin henkilö kiinnittää huomiota muistikuvista kertoessaan ja mitä hän pitää niissä tärkeänä. Muistin rekonstruktiivisuuden vuoksi ihmiselle voi kehittyä jopa valemuistoja eli todelliselta tuntuvia muistikuvia, jotka eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta.

Mieleen palauttaminen on helpointa, jos ympäristössä on muistoon liittyviä vihjeitä, koska ihmisen on helpompi tunnistaa tuttuja asioita kuin pelkästään muistaa niitä. Yhden asian muistaminen voi myös helpottaa muiden tähän asiaan liittyvien muistojen palauttamista mieleen. Asiat, joihin on liittynyt vahva tunne, muistetaan paremmin kuin sellaiset, jotka eivät herätä tunteita, mutta tällaiset muistot saattavat keskittyä vahvasti tunteen aiheuttaneeseen asiaan ja muut tilanteen yksityiskohdat voivat unohtua.

Kuulustelussa muistin luotettavuuteen vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi kuulustelutilanne, tilanteen tavoite sekä muistivihjeet. On todennäköisempää, että todistaja muistaa jotakin muisteltavasta asiasta, jos tilanteeseen tuodaan siitä muistivihjeitä. Vaarana on kuitenkin, että hän saattaa uskoa varmasti tunnistaneensa jotakin oikein, vaikka olisikin erehtynyt. Muistelun onnistumiseen vaikuttaa myös tapa, jolla kysymyksiä esitetään. Esimerkiksi Loftuksen muistitutkimuksissa on havaittu, että johdattelevat kysymykset voivat luoda valemuistoja. Kuulusteluissa onkin siksi tärkeä tehdä tapahtumista mahdollisimman avoimia kysymyksiä, kuten ”kerro kaikki, mitä tilanteesta muistat”. Kuulusteluissa ei myöskään pitäisi kysyä liian pienistä yksityiskohdista tai asioista, joita henkilö ei pysty arvioimaan. Tällaisissa tilanteissa ihminen saattaa helposti arvata jotain miellyttääkseen kuulustelijaa. Myös kuulusteltavan stereotypiat ja ennakkoluulot voivat vääristää hänen muisteluaan – esimerkiksi negatiivinen stereotypia jostakin ihmisryhmästä voi lisätä todennäköisyyttä, että henkilö uskoo rikoksen tekijän kuuluvan tähän ryhmään, vaikka hän ei todellisuudessa olisikaan tehnyt sellaista havaintoa.

Muistojen luotettavuuteen voivat vaikuttaa myös muistisairaudet, aivovauriot tai päihteet mutta nämä ilmiöt liittyvät harvemmin todistajien muistikuviin ja siksi niiden käsittely ei ole tarpeellista ja on ansio vain, jos ne liitetään tehtävänantoon.

Monet muistamisen virheet voivat syntyä jo ennen varsinaisten muistikuvien syntymistä esim. tarkkaavaisuuden ja havaitsemisen virheinä. Näiden prosessien käsittely ei kuitenkaan ole tehtävän kannalta tarpeellista. Myöskään laaja muistijärjestelmän rakenteen käsittely ei ole lisäansio, jos sitä ei ole sidottu selkeästi tehtävänantoon.

9–11 p.
Vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen ja jäsentynyt. Vastaukseen sisältyy pääosin mielekästä psykologista tietoa muistin rekonstruktiivisuudesta ja asiaan liittyvää käsitteistöä. Psykologista tietoa on sovellettu kuulustelutilanteisiin liittyvään muistikuvien vääristymiseen.

15–17 p.
Vastaukseen sisältyy monipuolista psykologista tietoa ja käsitteistöä. Muistikuvien vääristyminen on kytketty säilömuistin ja työmuistin toimintaan, sisäisiin malleihin ja muistin rekonstruktiivisuuteen. Psykologista tietoa on sovellettu kiitettävästi kuulusteluihin liittyvään muistikuvien vääristymiseen.

Hyvässä vastauksessa isän ja lapsen välistä vuorovaikutusta selitetään käyttäen hyväksi psykologisia käsitteitä ja ilmiöitä. Vastauksessa osataan selittää, miten isän ja lapsen välisessä keskinäisessä kommunikaatiossa yhteisiä tunnetiloja jaetaan niin elein, ääntein kuin katseinkin. Isä ja lapsi ovat keskenään yhteensopivassa tunnetilassa. Videolla nähdään, miten isä peilaa lapsen tunnetiloja ja käyttäytymistä, ja tilanteessa havaitaan tunteiden yhteensoinnutusta. Isä myös hieman liioittelee lapsen tunnetilaa. Tunteiden peilaamisen ansiosta lapsi ymmärtää vanhemman jakavan hänen tunnetilansa. Isä on videolla selkeästi läsnä oleva ja tietoinen lapsen toiminnasta ja mielialasta. Vuorovaikutus on rytmistä ja vastavuoroista. Isä on vuorovaikutuksessaan sensitiivinen lapsen eleille, tunteille ja toiminnalle: hänellä on herkkyyttä ja taitoa reagoida lapsen vihjeisiin oikea-aikaisesti, johdonmukaisesti ja osuvasti. Vuorovaikutuksessa välitetään kiintymystä puolin ja toisin. Lyhyen videon perusteella isän ja lapsen temperamentit ovat myös yhteensopivia, ja tämä tukee vuorovaikutusta.

Hyvässä vastauksessa osuva kuvaus lapsen ja isän vuorovaikutuksesta liitetään ymmärrettävällä tavalla myös lapsen myöhempään kehitykseen. Kokelas voi vastauksessa käsitellä yhtä tai useampaa vapaavalintaista kehityksen osa-aluetta. Jo yhden osa-alueen käsittely on riittävää, mutta useamman käsittely ei ole virhe. Vastauksessa voidaan selittää esimerkiksi, miten sensitiivinen vuorovaikutus on yhteydessä lapsen turvallisen kiintymyssuhteen (Bowlby ja Ainsworth), lapsen minuuden (esim. Stern) tai perusturvallisuuden (Erikson) kehittymiseen. Vuorovaikutuksen vastavuoroisuus ja protokeskustelu voidaan liittää myös lapsen kielen tai sosiaalisen kognition kehitykseen tai tunteiden yhteensovitus ja peilaaminen lapsen tunteiden säätelyn kehittymiseen. Vastauksessa voi myös nostaa esiin lapsen synnynnäisen temperamentin roolin vuorovaikutuksessa.

9–11 p.
Kokelas selittää psykologisten käsitteiden ja ilmiöiden kautta isän ja lapsen välistä sensitiivistä ja vastavuoroista vuorovaikutusta ja liittää sen yhteen lapsen kehityksen osa-alueeseen. Tiedon hallinta on hyvää, ja vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen, mutta psykologisessa käsitteistössä on kuitenkin rajoituksia.

15–17 p.
Isän ja lapsen välistä vuorovaikutusta selitetään kiitettävästi ja monipuolisesti hyödyntäen psykologisia käsitteitä ja ilmiöitä. Vastauksessa selitetään kiitettävästi, miten aineistossa kuvattu vuorovaikutus vaikuttaa valittuun lapsen kehityksen osa-alueeseen, kun se toistuu lapsen arjessa.

Hyvässä vastauksessa sovelletaan monipuolisesti tietoa stressistä sekä mielenterveyteen vaikuttavista kehityksellisistä, psyykkisistä, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista piirteistä. Vastauksessa voidaan kuvata, miten vähemmistöstressi voi lisätä todennäköisyyttä mielenterveyden häiriöille, kuvaamalla esimerkiksi suojaavien ja haavoittavien tekijöiden yhteisvaikutusta. Kokelas voi käsitellä esimerkiksi kroonisen stressin vaikutuksia fyysiseen hyvinvointiin ja kuvata, miten ja miksi vähemmistöstressi vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkimuksen tulokset ovat yllättäviä, koska yhteen vähemmistöryhmään kuuluminen vaikutti olevan suurempi stressitekijä kuin kuuluminen kahteen ryhmään. Näitä tuloksia voi kuitenkin pyrkiä selittämään yhteisön tukeen sekä yksilön resilienssiin ja kehitykseen liittyvillä tekijöillä sekä etnisyyteen ja seksuaali-identiteettiin liittyvän vähemmistöstressin eroilla.

Jos kokelas tarkastelee aihetta kehityksen näkökulmasta, hän voi vastauksessaan painottaa esimerkiksi identiteetin kehitystä. Hän voi tuoda esiin tietoa eri identiteettien kehityksestä ja pohtia, miksi etniseen vähemmistöön kuuluminen voi aiheuttaa vähemmistöstressiä jo lapsuudessa. Sen sijaan seksuaalivähemmistöön kuuluminen selviää henkilölle vasta nuoruudessa, kun seksuaali-identiteetti kehittyy murrosiässä. Tätä eroa kehityksessä voi käsitellä myös identiteettiteorioiden kautta: etniseen vähemmistöön kuuluvalle voi kehittyä yhteiskunnan syrjinnän vuoksi vakiintuneempi henkilökohtainen tai kulttuurinen identiteetti. Usein myös erilaiset yhteisöt ja niihin kuuluminen voivat suojata vähemmistöstressiltä. Vastauksessa voi käsitellä esimerkiksi sitä, miten etniseen vähemmistöön kuuluva liitetään osaksi yhteisöään jo hyvin nuorena. Sen sijaan seksuaalivähemmistöön kuuluva joutuu usein etsimään oman yhteisönsä itsenäisesti seksuaali-identiteetin kehityttyä eikä esimerkiksi oma perhe välttämättä kuulu samaan seksuaalivähemmistöön kuin henkilö itse tai tue nuorta hänen identiteettinsä kehityksessä.

Lapsuuden syrjintäkokemusten vaikutusta voi käsitellä myös resilienssin kautta. Vastauksessa voi tuoda esiin, että lapsuusaikaiset etnisyyteen liittyvät syrjintäkokemukset voivat opettaa keinoja stressistä selviytymiseen ja siten kasvattaa resilienssiä. Nämä samat keinot voivat suojata etniseen vähemmistöön kuuluvaa, joka murrosiässä tiedostaa kuuluvansa myös seksuaalivähemmistöön. Pelkästään seksuaalivähemmistöön kuuluvalla resilienssi tai stressistä selviytymisen keinot eivät välttämättä kehity samalla tavalla, ja hän joutuu aloittamaan vähemmistön identiteetin kehittämisen ja käsittelyn vasta nuorena tai nuorena aikuisena.

Vastauksessa voi myös käsitellä esimerkiksi sosiaalisen ympäristön vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Kokelas voi esimerkiksi pohtia, onko etnisillä vähemmistöillä vahva sisäryhmä, joka antaa tukea hyvinvoinnille ja osaltaan suojaa mielenterveyshäiriön puhkeamiselta. Vastauksessa voi myös käsitellä sitä, että etniseen vähemmistöön kuulumista ei yleensä voi peittää, kun taas seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei näy ulospäin.

Vastauksessa voi myös kyseenalaistaa tutkimuksen yleistettävyyden yhdysvaltalaisten sukupuoli- ja etnisten vähemmistöjen ulkopuolelle. Vastauksessa voi esimerkiksi pohtia, ilmenevätkö syrjintä ja ennakkoluulot samanlaisina kaikissa maissa. Meyerin tutkimusta voi myös kritisoida metodologisista lähtökohdista. Vastauksessa voidaan esimerkiksi kysyä, kuinka luotettavasti oireet on arvioitu tai kuinka hyvin otos edustaa perusjoukkoa. Voidaan esimerkiksi pohtia, onko otos ollut sattumanvarainen vai onko tutkimukseen valikoitunut vain tietyn tyyppisiä osallistujia.

Myös rasismin käsitteen määrittely voi olla vastauksessa ansio. Rasismin ja sen mielenterveysvaikutusten käsittely eivät kuitenkaan itsessään riitä hyvään vastaukseen. Hyvässä vastauksessa on huomioitava Meyerin ym. tutkimuksessa havaittu ero mielenterveyshäiriöiden yleisyydessä yhteen ja kahteen vähemmistöryhmään kuuluvien välillä.

13–16 p.
Vastaukseen sisältyy mielekkäitä psykologiseen tietoon ja käsitteistöön perustuvia näkökulmia, mutta tiedon hallinnassa on joitakin puutteita. Vastauksessa käsitellään sekä vähemmistöstressin vaikutuksia että Meyerin ym. tutkimusta. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on hyvää, ja esitetyille näkökulmille on annettu useita perusteluja.

22–25 p.
Vastaukseen on sisällytetty monipuolista psykologista tietoa ja käsitteistöä. Meyerin ym. tutkimuksessa havaittu ero ahdistuneisuushäiriöiden ja mielialahäiriöiden yleisyydessä on selitetty uskottavasti. Vastaus on kiitettävästi jäsennelty ja selkeä kokonaisuus, jossa tiedon käsittely on kiitettävää ja perustelut ovat vakuuttavia.

Hyvään vastaukseen kuuluu kaksi osaa: psykologiseen tietoon perustuva pohdinta siitä, miksi parasosiaalisia suhteita on olemassa, sekä niiden positiivisten ja negatiivisten seurauksien arviointi. Tehtävä arvostellaan kokonaisuutena, mutta kiitettävät pisteet voi saada vain selkeästi molemmat osat sisältävä vastaus.

Parasosiaalisen suhteen määrittävä tekijä on epäsymmetria yleisön ja esiintyjän kokemuksen välillä. Yleisön jäsen saattaa katsella tai kuunnella esiintyjää säännöllisesti pitkiä aikoja ja kokea esiintyjän olevan osa elämäänsä. Illusorinen kokemus ystävyydestä esiintyjän kanssa syntyy tästä yhdessäolon kokemuksesta. Esiintyjällä taas ei ole tällaista kokemusta yleisön jäsenestä, ja siksi hän ei koe tuntevansa henkilökohtaisesti yleisön jäsentä. Tosin myös esiintyjä saattaa kehittää emotionaalisen suhteen seuraajiinsa sosiaalisessa mediassa, jossa on paljon vuorovaikutusta, vaikka ei tietäisi heistä paljonkaan. Ilmiötä voi tulkita useasta psykologisesta näkökulmasta:

Sosiaali- ja kehityspsykologian näkökulmasta parasosiaalisia suhteita voidaan käsitellä yleisemmällä tasolla sosiaalisten tarpeiden kautta.

Ihmisellä on tarve kuulua yhteisöön ja olla vuorovaikutuksessa erityisesti samanikäisten ja samanhenkisten henkilöiden kanssa. Median kautta on mahdollista löytää samaistuttavia, viehättäviä tai ihailua herättäviä henkilöitä, joiden kautta sosiaalisuuden tarvetta voi täyttää ja omaa identiteettiään kehittää. Yksipuolisesta vuorovaikutuksesta huolimatta mediassa esiintyvä henkilö herättää tunteita ja hänen elämänsä kiinnostaa yleisöä, jolloin esiintyjä voi herättää kokemuksen läheisyydestä tai ystävyydestä. Parasosiaalisen ystävyyden muodostuttua voidaan esiintyjää kohtaan helposti kokea myös negatiivisia tunteita, kuten pettymystä tai vihaa, jos esiintyjä tekee jotain, mikä ei miellytä yleisöä.

Parasosiaaliset suhteet voivat myös kohdistua fiktiivisiin hahmoihin, ja erityisesti alle kouluikäisten lasten voi olla vaikeaa erottaa toisistaan faktaa ja fiktiota. Nuoruudessa sosiaalisten suhteiden, ja myös parasosiaalisten suhteiden, merkitys on suuri, kun nuori muodostaa identiteettiään, etsii itselleen sopivia yhteisöjä ja pyrkii määrittelemään itseään suhteessa muihin ihmisiin. Vaikka sosiaalisuuden tarve on suurimmillaan nuoruudessa, kaikenikäisillä ihmisillä on tarve muodostaa ja ylläpitää sosiaalisia suhteita ja sivutuotteena voi syntyä myös parasosiaalisia suhteita.

Parasosiaalisuuden pystyy hyvin selittämään myös evoluutiopsykologian näkökulmasta. Evoluutiopsykologia on osa vain vuoden 2019 opetussuunnitelmaa, joten sen käyttämistä ei vastauksessa vaadita, mutta jos vastauksessa käytetään tätä näkökulmaa, se toimii erinomaisesti ilmiön selittäjänä.

Evoluutiopsykologian mukaan ihminen on kehittynyt pitkän ajan kuluessa ja evoluutio muokkaa lajiamme hitaammin kuin moderni ympäristö muuttuu. Tästä seuraa, että jotkin ihmisen ominaisuudet ovat kehittyneet toimimaan hyvin ympäristössä, jossa ihmislaji on kehittynyt kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Ne eivät kuitenkaan enää toimi alkuperäisellä tavallaan nykymaailmassa, joka on teknologian kehityksen vuoksi muuttunut hyvin erilaiseksi kuin ympäristö, jossa ihminen alun perin kehittyi.

Parasosiaalisten suhteiden tapauksessa evoluutiopsykologinen selitys on, että ihmisen sosiaalinen käyttäytyminen on kehittynyt ympäristössä, jossa ei ollut mediaa ja kaikki kohtaamiset tapahtuivat kasvokkain, jolloin jatkuvat kohtaamiset saman henkilön kanssa johtivat väistämättä sosiaalisen suhteen kehittymiseen. Nykymaailmassa on sen sijaan mahdollista seurata esiintyjää pitkiä aikoja jonkin median kautta, mutta kyseessä ei ole todellinen sosiaalinen tilanne. Aivomme kuitenkin reagoivat tähän ärsykkeeseen samalla tavalla kuin todelliseen sosiaaliseen tilanteeseen ja muodostavat ”ystävyssuhteen” esiintyjään. Evoluutio on pitkän ajan kuluessa muodostanut aivojen sosiaalisia suhteita luovat rakenteet ja ne ovat edelleen samanlaisia kuin aikana, jolloin mediaa ei vielä ollut. Tämä selittää, miksi parasosiaalisia suhteita on olemassa.

Parasosiaalisten suhteiden positiiviset vaikutukset liittyvät sosiaalisten tarpeiden täyttymiseen niiden kautta. Vaikka näissä suhteissa ei ole kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta, voivat ne silti olla tärkeä osa monien ihmisten sosiaalisten tarpeiden täyttymistä. Erilaiset esiintyjät voivat toimia roolimalleina, vahvistaa yleisön identiteettiä ja lievittää yksinäisyyttä. Heidän kertomuksensa omasta elämästään voivat toimia vertaistukena henkilöille, joilla on samankaltaisia kokemuksia. Erityisesti sosiaalisessa mediassa esiintyjien avoimet kertomukset esimerkiksi mielenterveyden ongelmistaan tai traumaattisista kokemuksistaan voivat vähentää tällaisiin ilmiöihin liittyvää stigmaa ja auttaa yleisöä käsittelemään oman elämänsä haasteita.

Parasosiaaliset tunteet ovat yleisiä, ja usein ne rikastuttavat yleisön elämää. Negatiivisia vaikutuksia parasosiaalisilla suhteilla voi kuitenkin olla, jos esiintyjä käyttää parasosiaalista suhdetta vaikuttaakseen yleisöön negatiivisesti, jos parasosiaaliset suhteet korvaavat suuren osan aidosta sosiaalisesta vuorovaiktuksesta tai jos niiden merkitys ihmisen elämässä kasvaa tavattoman suureksi.

Jos yleisön jäsen kokee esiintyjän ystäväkseen tai tutukseen, hän myös luottaa esiintyjän mielipiteisiin ja kehotuksiin. Tällä voi olla negatiivisia seuraksia, jos esiintyjä käyttää tätä luottamussuhdetta hyväkseen ohjatakseen yleisönsä jäseniä johonkin toimintaan, joka ei ole heille hyväksi. Tyypillisin esimerkki tällaista toiminnasta on tuotteiden markkinointi, jossa esiintyjä mainostaa jotakin tuotetta ja yleisö kiinnostuu tuotteesta koska he luottavat esiintyjään kuten tuttuun ihmiseen. Tämä toiminta on melko harmitonta, jos esiintyjä tuo selvästi esille tekevänsä kaupallista yhteistyötä, mutta jos kaupallinen yhteistyö piilotetaan tai häivytetään, voi esiintyjä käyttää väärinkäyttää luottamussuhdetta yleisöönsä saavuttaakseen taloudellista hyötyä. Vakavampia negatiivisia seurauksia voi koitua, jos esiintyjä esittelee esimerkiksi lääketieteen suositusten vastaisia hoitokeinoja sairauksiin, epäterveellisiä äärimmäisiä elämäntapa- ja treenausohjeita tai salaliittoteorioita tai jos luottamussuhde saa yleisön ottamaan hänen neuvonsa vakavammin kuin esimerkiksi asiantuntijoiden ohjeet.

Esiintyjä voi myös tahattomasti toimia haitallisena roolimallina, jos esimerkiksi hänen yleisölleen esittämänsä elämäntapa, hänen ulkonäkönsä tai varallisuutensa saa yleisössä aikaan paineita pyrkiä samanlaisiin ihanteisiin, jotka usein ovat epärealistisia ja liioiteltuja. Esiintyjä voi myös edustaa ideologialtaan äärimmäisiä ryhmiä, joihin samaistuminen voi johtaa yleisön mielipiteiden radikalisoitumiseen ja jopa väkivallantekoihin.

Negatiivisia seurauksia parasosiaalisilla suhteilla on myös siinä tapauksessa, että niiden merkitys yleisön jäsenen elämässä nousee hyvin suureksi ja tunnesiteet esiintyjiin ovat erittäin vahvoja. Tämä voi liittyä yksinäisyyteen ja tavallisten sosiaalisten suhteiden puutteeseen tai henkilön persoonaan ja vaikeuksiin erottaa parasosiaalisia suhteita normaalista vuorovaikutuksesta. Vahvat parasosiaaliset suhteet voivat viedä aikaa muilta asioilta elämässä, ja yleisön jäsenet, jotka kokevat hyvin voimakkaita tunteita esiintyjää kohtaan, voivat myös pyrkiä esiintyjän kanssa jatkuvasti vuorovaikutukseen ja olla vihaisia, jos esiintyjä ei vastaa heidän tarpeisiinsa. Tästä voi seurata äärimmäisissä tapauksissa pakkomielteistä käyttäytymistä ja esiintyjän vainoamista mediamaailman ulkopuolella.

13–16 p.
Vastauksessa pohditaan parasosiaalisten suhteiden muodostumista ja niiden seurauksia mielekkäistä psykologisista näkökulmista. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on hyvää, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu useista näkökulmista.

22–25 p.
Vastauksessa pohditaan parasosiaalisten suhteiden muodostumista ja niiden seurauksia osuvasti valituista psykologisista näkökulmista. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on erinomaista, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu kattavasti, osuvasti ja vakuuttavasti.

Hyvä vastaus perustuu laajaan tietoon aivojen toiminnasta ja aivoterveyden käsitteen monipuoliseen arviointiin. Kysymys ohjaa arvioimaan käsitettä kahdesta eri näkökulmasta. Siten hyvässä vastauksessa molemmat näkökulmat otetaan käsitteen arvioinnissa huomioon.

Hyvä vastaus voi pyrkiä selittämään, miten tehtävässä mainitut aivoterveyden osa-alueet vaikuttavat aivojen toimintaan ja toimintakyvyn ylläpitämiseen. Koska vaikutusmekanismeja voi olla useita, jonkin esimerkin mainitseminen riittää. Näiden mekanismien välisten yhteyksien selittämisessä sovelletaan neuropsykologista tietoa. Hyvässä vastauksessa käsitellään aivotoiminnan tunnettuja perusmekanismeja suhteessa aivoterveyden osa-alueisiin. Näitä ovat esimerkiksi unen aikainen aivotoiminta, keskushermoston muokkaantuvuus, synaptinen vahvistuminen sekä välittäjäaineiden tai hormonien toiminta. Hyvässä vastauksessa yhteyksiä avataan spesifien esimerkkien avulla. Tällainen voi olla sen selittäminen, miten ”mielen aktiivisena pitäminen” vaikuttaa aivojen optimaaliseen toimintakykyyn synaptisen vahvistumisen kautta tai miten läheisyys vaikuttaa oksitosiinin tuottoon. Tämä taas puolestaan auttaa sosiaalisten tilanteiden hallitsemisessa, vähentää ahdistusta, edistää luottamuksen syntymistä yksilöiden tai vanhempien ja lasten välille ja vaikuttaa parinvalinnassa. Kokelas voi tarkastella unen aikaista aivotoimintaa, jolla on tärkeä merkitys esimerkiksi muistin ja aivojen plastisuuden ylläpitämisessä.

Hyvässä vastauksessa aivoterveyden käsitettä arvioidaan monipuolisesti. Arvioinnissa voi esimerkiksi lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta eli pohtia, mitkä ovat hyvien elintapojen rajat aivoterveyden ylläpidossa. Aivojen toimintaa ei vielä täysin tunneta – hyvänä esimerkkinä yleiset mielenterveyshäiriöt, kuten depressio, johon liittyviä aivomekanismeja ei vielä ole selvitetty kovinkaan tarkasti. Aivojen terveyttä ohjaavat lisäksi muutkin tekijät kuin ihmisen oma toiminta – esimerkiksi perintötekijät, aivojen rakenteen ja toiminnan eroavaisuudet ja yksilölliset ikääntymisprosessit. Ympäristötekijöihin viitataan aineistoon kuuluvassa Muistiliiton tekstissäkin, ja hyvässä vastauksessa niitä voidaan arvioida. Vastauksessa voi arvioida yksilön mahdollisuuksia stressin säätelyyn ja sen rajoja: kuinka paljon ihminen voi vaikuttaa ympäristön stressitekijöihin tai omiin elämäntapoihinsa varsinkin silloin kun kysymyksessä on esimerkiksi köyhyys, suuret henkilökohtaiset menetykset tai esimerkiksi sota. Kaikilla ihmisillä ei siten ole yhtäläisiä mahdollisuuksia aivoterveyttä edistävään elämään.

Aivoterveyden osa-alueet vaikuttavat olevan luonteeltaan hyvin yleisiä, ja samat suositukset koskevat muutakin terveyden ylläpitoa. Voidaan myös kysyä, miten muu fyysinen terveys ja aivoterveys erotellaan toisistaan: voiko ihmisen terveyttä jaotella niin, että aivojen ajatellaan olevan erillinen osa muusta terveydestä? Arvioinnissa voidaan pohtia esimerkiksi, miten mielenterveys eroaa aivoterveydestä. Aineistossa mainittu käsite ”aivojen hyvinvointi” ohjaa arviointia myös tähän suuntaan. Mielenterveyden ongelmat häiritsevät usein aivojen optimaalista toimintaa. Useisiin mielenterveyden häiriöihin liittyy univaikeuksia. Kokelas voi pohtia, miksi terveyssuosituksissa ei puhuta erikseen sellaisista keinoista, jotka vaikuttavat mielenterveyteen, jos mielenterveys on osa aivoterveyttä.

Aivoterveyttä voi myös lähestyä motivaation näkökulmasta. Muistiliiton ja Aivosäätiön aivoterveyden kuvaukset ohjaavat kansalaisia aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan, joka ylläpitää aivoterveyttä. Kokeen aineistona oleva järjestöjen verkkosivujen materiaali pyrkii kenties luomaan yksilöille sisäisen motivaation oman aivoterveyden ylläpitoon. Sisäisessä motivaatiossa ihminen itse kokee tavoitteen tärkeäksi ja on valmis ponnistelemaan sen eteen. Aineisto viittaa siihen, että aivoterveys voisi näkyä erityisesti ihmisen elinkaaren myöhemmissä vaiheissa parempana toimintakykynä. Aivoterveyden arviointi motivaation näkökulmasta voi sisältää myös pohdintaa siitä, miten yksilön minäpystyvyyden ja tavoitteellisuuden tunne pysyy yllä ihmisen vanhetessa ja haurastuessa. Motivaatiota voi lisäksi arvioida pohtimalla, kuinka paljon yksilön valintoihin esimerkiksi nuoressa aikuisiässä vaikuttaa motivaatio vaalia omaa myöhemmän iän aivoterveyttään.

13–16 p.
Vastauksessa arvioidaan aivoterveyden käsitettä mielekkäistä psykologisista näkökulmista. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on hyvää, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu.

22–25 p.
Vastauksessa arvioidaan aivoterveyden käsitettä kattavasti. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on erinomaista, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu kattavasti ja vakuuttavasti.