Hyvän vastauksen piirteet: FI – Psykologia (näkövammaiset)

Osatehtävien vastaukset pisteytetään asteikolla 0, 1, 3 tai 5 pistettä.

0 p. Vastauksessa ei ole oikeaa tietoa.

1 p. Vastauksessa on pieni osa oikeaa määritelmää, mutta vastaus on hyvin niukka tai suuri osa vastauksesta on väärin.

3 p. Vastauksessa selitetään käsite melko hyvin, mutta vastaus sisältää pieniä virheitä tai puutteita.

5 p. Käsite määritellään selkeästi ja virheettömästi.

Merkkimäärärajoituksen ylittävästä vastauksesta osatehtävään vähennetään kyseisen osatehtävän pistemäärästä 1 p., jos ylitys on alle 30 %. Yli 30 %:n merkkimääräylityksestä (vastaus on yli 780 merkkiä) vähennetään 2 p.

3.1
Limbinen järjestelmä on joukko aivojen rakenteita, jotka liittyvät tunteiden muodostumiseen ja niiden käsittelyyn. Sitä on kuvattu aivojen tunnekeskukseksi. Nykytutkimuksen mukaan tunteiden käsittelyyn liittyy kuitenkin muitakin aivojen osa-alueita ja limbisellä järjestelmällä on tunteiden käsittelyn lisäksi muita tehtäviä. Sillä on tärkeä rooli motivaation, muistin, oppimisen ja stressireaktioiden hallinnassa. Myös taistele tai pakene -reaktio syntyy osin limbisessä järjestelmässä.

Tällä hetkellä aivojen tutkijoilla on erimielisyyttä limbiseen järjestelmään kuuluvista alueista. Osa tutkijoista myös esittää, että limbinen järjestelmä on käsitteenä vanhentunut ja olisi mielekkäämpää viitata vain aivokuoren alaisiin alueisiin. Kokelaan ei tarvitse kritisoida vastauksessa limbisen järjestelmän käsitettä, mutta jos hän niin tekee, sitä voidaan pitää ansiona.

3.2–3.4
Limbisen järjestelmän osia ja niihin liittyviä tehtäviä on kuvattu alla. Mitkä tahansa kolme rakennetta allaolevasta listasta käyvät vastaukseksi. Alueiden kuvaukset oppimateriaaleissa ovat niukkoja; kolmen pisteen vastaukseen riittää alueen nimeäminen ja jokin sen toiminnon kuvaus. Viiden pisteen vastaus käsittelee alueen roolia laajemminkin.

• Hippokampus liittyy erityisesti muistitoimintoihin ja mieleenpainamiseen. Hippokampuksen vauriot voivat hankaloittaa mieleenpainamista.
• Amygdalan päätehtävänä on tunteiden käsittely ja säätely sekä tunnereaktioiden tuottaminen. Amygdala vaikuttaa myös tunnepitoisten muistojen mieleenpainamiseen.
• Hypotalamus on autonomisen hermoston osa, osa HPA-akselia ja on siksi mukana kehon stressireaktioiden muodostumisessa. Hypotalamus säätelee kehon homeostaasia ja säätelee siis esimerkiksi unta, nälän tunnetta ja sydämen sykettä. Hypotalamus on keskeinen aivojen osa myös seksuaalisuuteen liittyvissä reaktioissa.
• Pihtipoimu liittyy erityisesti tunnesäätelyyn ja tunnereaktioiden säätelyyn. Se liittyy luultavasti myös kiputuntemuksiiin ja pelkoreaktioihin.
• Tyvitumakkeet tai basaaligangliot liittyvät motoriikkaan ja liikkeiden koordinoitiin, mutta myös esimerkiksi liikkeiden ja liikesarjojen oppimiseen.
• Talamus on aistitiedon väliasema matkalla aistinelimistä aivokuorelle. Talamuksella on rooli esimerkiksi unen ja valppauden ylläpidossa.
• Parahippokampaalinen poimu liittyy tunnereaktioiden käsittelyyn muiden limbisen järjestelmän osien rinnalla. Lisäksi parahippokampaalinen poimu vaikuttaa liittyvän näköhavainnon käsittelyyn, näkömuistiin liittyvän tiedon mieleenpainamiseen ja muistista hakuun.
• Nucleus accumbens (NAc) tai mielihyvätumake: basaaliganglioiden osa, jolla on runsaasti yhteyksiä muun muassa hippokampukseen ja mantelitumakkeeseen sekä otsalohkojen etuosiin. Sen kuvataan olevan usein aivojen mielihyväkeskus. NAc-tumakkeella on kuitenkin ilmeisesti myös rooli motivaatiossa, kivun kokemuksessa ja riippuvuuksien synnyssä.
• Orbitofrontaalinen alue: aivojen otsalohkon alaosien alue, joka toisinaan luetaan osaksi limbistä järjestelmää, sillä alueella on runsaasti yhteyksiä muihin limbisen järjestelmän osiin. Se on yksi aivokuoren keskeisistä tunteita prosessoivista alueista ja se voi olla myös ihmisen palkkiojärjestelmää.

Osatehtävien vastaukset pisteytetään asteikolla 0, 1, 3 tai 5 pistettä.

0 p. Vastauksessa ei ole oikeaa tietoa, tai mainittu aivoalue ja sen tehtävä eivät ole osa limbistä järjestelmää.

1 p. Vastauksessa on hiukan oikeaa tietoa, mutta vastaus on hyvin niukka tai suuri osa vastauksesta on väärin.

3 p. Vastauksessa selitetään limbinen järjestelmä tai sen osa ja osan tehtävä melko hyvin, mutta vastaus sisältää pieniä virheitä tai puutteita.

Jos vastaaja kuvaa osatehtävissä 3.2–3.4 jonkin limbisen järjestelmän osan tehtävän selkeästi ja virheettömästi mutta antaa osalle väärän nimen, hän on siinäkin tapauksessa oikeutettu kolmeen pisteeseen.

5 p. Limbinen järjestelmä tai sen osa ja osan tehtävä kuvataan vastauksessa selkeästi ja virheettömästi.

Merkkimäärärajoituksen ylittävästä vastauksesta osatehtävään vähennetään kyseisen osatehtävän pistemäärästä 1 p., jos ylitys on alle 30 %. Yli 30 %:n merkkimääräylityksestä (vastaus on yli 780 merkkiä) vähennetään 2 p.

Aineistossa esitetty interventio perustuu sosiaalipsykologiaan, erityisesti sosiaalisiin normeihin ja konformismiin. Hyvässä vastauksessa nämä ilmiöt tunnistetaan ja selitetään ansiokkaasti.

Sosiaaliset normit ovat ryhmien toimintatapoja, jotka voivat olla yhdessä sovittuja ja julkilausuttuja, tai sitten ne ovat voineet muodostua ilman suunnittelua. Sosiaaliset normit voivat vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, vaikka he eivät välttämättä edes tiedostaisi sitä itse. Normit voivat auttaa ryhmiä kokemaan yhteenkuuluvuutta ja tekemään yhteistyötä, mutta ryhmillä voi olla myös hyödyttömiä tai haitallisia normeja. Energiankulutukseen liittyy normeja kuten kaikkeen muuhunkin inhimilliseen toimintaan. Energian käyttäminen omassa kodissa on kuitenkin yksityistä toimintaa, jolloin vain saman kotitalouden asukkaat kuuluvat ryhmään, jossa voi muodostua energiankulutukseen liittyviä normeja. Aineistossa kuvatussa interventiossa pyritään laajentamaan energiankulutukseen vaikuttavaa viiteryhmää kodin ulkopuolelle ja koko naapurustoon.

Mukautuminen vallitsevaan normiin ilman pakottamista on konformismia. Ilmiötä on tutkittu mm. Aschin janakokeessa ja siinä havaittiin, että kun henkilö joutuu ryhmätilanteeseen, jossa kaikki muut toimivat tietyllä tavalla, hänelle syntyy paine toimia samalla tavalla, vaikka kukaan ei varsinaisesti painostaisi häntä toimimaan normin mukaan. Tämä vaikutus voi olla niin suuri, että henkilö tekee jotain, mikä on hänestä itsestään väärin tai turhaa, vain noudattaakseen ryhmän normia. Konformismi on hyödyllistä ryhmissä toimimiselle, mutta senkin avulla voidaan mukautua sekä hyödylliseen että haitalliseen toimintaan.

Interventiossa koehenkilöille tuodaan näkyväksi heidän viiteryhmänsä eli naapureiden energiankulutus, ja tämä luo käsityksen siitä, mikä on heidän ryhmänsä normi energian kuluttamisen suhteen. Jos henkilö kuluttaa enemmän energiaa kuin keskimääräinen naapuri, hän rikkoo tätä normia ja voi tuntea painetta energian säästämiseen ilman ulkoista pakkoa, eli hän mukautuu raportin esittämään normiin. Myös energiaa merkittävästi keskiarvoa vähemmän kuluttavat kotitaloudet poikkeavat normista, ja jotta heille ei tule tarvetta lisätä energiankulutustaan, raportissa pieni energiankulutus saa kiitosta kehujen ja hymiöiden muodossa. Intervention teholle on tärkeää, että koehenkilöt samaistuvat ryhmään, johon heitä verrataan, ja siksi vertailuryhmänä ovat heidän naapurinsa. Jos henkilö kokisi vertailuryhmän vieraaksi tai vastenmieliseksi, ei hänelle tulisi tarvetta mukautua ryhmän toimintaan. Todennäköisesti intervention teho olisi ollut suurempi, jos energiankulutus olisi ollut julkista tietoa kuten vastaukset Aschin janakokeessa, mutta tämä olisi ollut tutkimuksessa eettisesti kyseenalainen toimintatapa.

Alkuperäinen tutkimus perustuu teoreettisesti sosiaalisiin normeihin, mutta kokelas voi ansiokkaasti pohtia myös muiden psykologisten ilmiöiden vaikutusta koetilanteessa: Vertailu naapureihin voi tuntua koehenkilöistä kilpailutilanteelta ja saada heidät säästämään sähköä, jotta he voittaisivat energian säästämisessä naapurinsa. Myös positiivisen palautteen saaminen energiatehokkuusraportista voi jo yksinään luoda motivaatiota säästää energiaa. Energian säästäminen säästää rahaa, ja koe on voinut herätellä koehenkilöt pyrkimään myös tähän tavoitteeseen. Niitä, joille ympäristöarvot ovat tärkeitä, interventio on voinut aktivoida toimimaan enemmän arvojensa mukaisesti, koska energian säästäminen säästää myös luonnonvaroja ja vähentää päästöjä.

Ansiokkaassa vastauksessa voidaan myös pohtia intervention tehokkuutta. Interventio vähensi selvästi erityisesti paljon kuluttavien energiankulutusta, mutta keskimääräinen vaikutus jäi melko pieneksi. Jos energian säästämiselle on suuri tarve, kuten talvella 2022–2023 oli, ei tällainen interventio välttämättä ole riittävä keino säästää energiaa.

9–11 p.
Vastauksessa kuvataan mielekkään psykologisen tiedon pohjalta, millaisiin mekanismeihin interventio perustuu. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin, ja vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa kuvataan osuvasti ja monipuolisesti psykologisen tiedon pohjalta, millaisiin mekanismeihin interventio perustuu. Psykologisen tiedon hallinta on erinomaista, vastaus on hyvin jäsennelty, ja se muodostaa kiitettävän kokonaisuuden.

Vastauksessa edellytetään kriisin määrittelyä ja kriisistä selviytymiseen liittyviä tekijöiden kuvaamista. Hyvä vastaus sisältää molemmat näkökulmat.

Kriisin voi kuvata kuormittavana tilanteena, jossa yksilön ongelmanratkaisukeinot eivät toimi tai ne eivät riitä. Kriisiin usein liittyy kokemus hallitsemattomuudesta, ja se johtaa yleensä jonkinlaiseen sopeutumisvaiheeseen, jossa kriisistä pyritään selviämään erilaisten voimavarojen avulla. Kriisi tulee määritellä yleisellä tasolla, mutta kokelas voi myös erikseen kuvata akuutin traumaattisen kriisin.

Akuutti traumaattinen kriisi tarkoittaa tyypillisesti äkillistä ja hallitsematonta kriisiä, johon usein liittyy uhka yksilön tai hänen läheistensä olemassaololle. Tällaisia ovat esimerkiksi vakavat onnettomuudet tai väkivaltarikokset. Traumaattinen kriisi voi syntyä myös pitkän ajan kuluessa hyvin vihamielisessä ympäristössä, esimerkiksi hyväksikäyttöä sisältävässä ihmissuhteessa. Traumaattisessa kriisissä stressitila voi pitkittyä ja johtaa esimerkiksi masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen. Kun stressitila pitkittyy, voidaan puhua traumaperäisestä stressihäiriöstä, jossa traumamuisto ei unohdu vaan pysyy ahdistavana mielessä. Tähän liittyy usein ahdistavia ajatuksia, jatkuvasti kohonnutta vireystilaa ja toimintakyvyn laskua. Traumaan liittyvät painajaiset ovat myös silloin yleisiä. Akuutissa traumaattisessa kriisissä on eri vaiheita, jotka ovat sokkivaihe, reaktiovaihe, työstämis- ja käsittelemisvaihe sekä uudelleen suuntautumisen vaihe.

Kriisistä selviytymiseen vaikuttavat ihmisen yksilölliset ominaisuudet, kehityshistoria ja lähiympäristön tarjoama tuki. Hyvässä vastauksessa huomioidaan kriiseistä selviämiseen liittyvien tekijöiden laaja-alaisuus, ja vastauksessa näkyy yksilön ja ympäristön vuorovaikutus kriiseistä selviämisessä.

Henkilön yksilöllisten ominaisuuksien vaikutusta voi kuvata esimerkiksi yksilön stressireaktiivisuuden tai muiden haavoittavien ja suojaavien ominaisuuksien kautta. Yksilöllisiä tekijöitä voivat olla esimerkiksi tunnetaidot, kiintymyssuhteiden turvallisuus ja kyky ottaa apua vastaan läheisiltä sekä luottamus itseen ja tulevaisuuteen. Myös erilaiset mielenterveyshäiriöt ja esimerkiksi ahdistuneisuus voivat vaikeuttaa kriisistä selviämistä. Myös perinnöllisyyden merkitys, kuten stressireaktiivisuuden tai stressiherkkyyden yhdistyminen perinnöllisiin tekijöihin tai esimerkiksi lapsuuden turvattomuuden kokemuksiin, voi olla yksi vastauksessa esiin nostettava näkökulma.

Yksilöjen välisien erojen näkökulmasta myös voikukka–orkidea-mallin käsittely voi olla mielekästä. Vastaavasti muita soveltuvia teoreettisia malleja, kuten haavoittuvuus-stressimallia, voi käyttää yksilön tai yksilön ja ympäristön suhteen selittämiseen.

Ympäristötekijöiden vaikutusta voi tarkastella esimerkiksi perhettä ja läheisiä, saatavilla olevaa psykososiaalista tukea tai hoitoa käsittelemällä. Yksinäisyys puolestaan voi vaikeuttaa kriisistä selviämistä.

Kriisistä selviytymistä voi käsitellä myös yksilön resilienssin näkökulmasta. Keskeistä on, että resilienssi määritellään ja kirjoittaja osaa kuvata resilienssiin liittyviä osatekijöitä. Resilienssiä voi avata esimerkiksi kasvun ajattelutavan käsitteen kautta tai muusta soveltuvasta psykologisesta viitekehyksestä käsin.

Vastauksessa voi myös käsitellä kriisien vaikutusta yksilöön. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä hyvään vastaukseen, sillä tehtävässä edellytetään kriisin määrittelyä ja kriisistä selviämisen keinojen kuvaamista. Kriisin seurauksena ihmisen maailmankuva ja turvallisuuden tunne voivat muuttua. Kriisit voivat motivoida ihmisen toimimaan tai auttamaan läheisiä ja lisätä minäpystyvyyden ja yhteisöllisyyden kokemusta. Auttaminen voi lisätä ymmärrystä muiden kokemuksista ja kärsimyksestä.

9–11 p.
Vastauksessa määritellään kriisi ja kuvataan kriisistä selviämisen keinoja mielekkään psykologisen tiedon pohjalta. Siinä on kuvattu sekä yksilöön että ympäristöön liittyviä selviämiskeinoja. Vastaus perustuu psykologiseen käsitteistöön, ja lieviä puutteita lukuun ottamatta vastaus on hyvin jäsennelty.

15–17 p.
Vastauksessa määritellään kriisi osuvasti ja tarkasti. Kriisistä selviämisen keinoja on kuvattu monipuolisesti, ja sekä yksilöön että ympäristöön liittyvät selviämiskeinot näkyvät vastauksessa hyvin. Vastauksessa huomioidaan hyvin selviämiskeinojen taustalla olevat psykologiset mekanismit. Psykologisen tiedon hallinta on erinomaista, ja vastaus on hyvin jäsennelty.

Tehtävässä on keskeistä kuvata sekä muistikuvien muodostuminen että muistiinpalauttaminen ja näiden vaikutus erilaisten muistikuvien syntymiseen. Hyvässä vastauksessa mainitaan molemmat näkökulmat.

Mieleenpainamisen osalta vastauksessa voidaan kuvata, miten muistiin tallennettava materiaali valikoituu. Ihmiset kiinnittävät huomionsa maailmassa heille oleellisiin tapahtumiin ja jättävät muut tapahtumat huomioimatta. Esimerkiksi jalkapallopelissä heidän tarkkaavaisuutensa keskittyy enemmän heidän omalle joukkueelleen tärkeisiin tapahtumiin kuin vastustajaa koskeviin tapahtumiin. Valikoivaa tarkkaavaisuutta voi käsitellä myös havaintokehän ja sisäisten mallien käsitteiden kautta. Henkilön sisäiset mallit ohjaavat hänen havaintojaan, ja havainnot määrittävät sen, mitä hän tapahtumasta lopulta muistaa. Keskeistä on kuvata, että ihmisen tarkkaavuuden suuntautumiseen vaikuttavat monet tekijät, joiden seurauksena tiettyjä asioita havainnoidaan tarkasti ja toiset jätetään huomiotta. Toisin sanoen muistot eivät ole objektiivisia kuvauksia maailmasta, vaan ne painottuvat henkilölle tärkeisiin piirteisiin. Tämä ihmisen ominaisuus tehostaa tiedonkäsittelyämme mutta voi johtaa aineistossa kuvatun kaltaisiin vinoumiin.

Urheilujoukkueen kannattamiseen liittyy myös tunteita, ja tunteet ohjaavat tarkkaavaisuutta ja vaikuttavat muistojen syntymiseen. Vahvoja tunteita herättävät asiat vetävät tarkkaavaisuuden puoleensa ja jättävät voimakkaita muistikuvia. Jonkin urheilulajin fani on voinut esimerkiksi muodostaa oman joukkueensa pelaajiin tunnepitoisen suhteen, jonka vuoksi heihin liittyvät havainnot voivat olla keskeisempiä ja helpommin mieleen painettavissa kuin vieraan joukkueen tuntemattomiin pelaajiin liittyvät muistikuvat. Mieleenpainamiseen liittyvät myös tunteet, ja tunnepitoisten muistojen tallettamiseen liittyvien prosessien kuvaaminen voi olla vastaukselle ansioksi.

Muistikuvat viikko ottelun jälkeen voivat erota useasta eri syystä, mutta oleellista on, että kun toimittaja kirjoittaa ottelusta, jonka hän näki viikko sitten, muistot menneestä tapahtumasta palautetaan mieleen pitkäkestoisesta muistista. Vastauksessa on tärkeää tunnistaa muistin rekonstruktiivisuus ja kuvata, että muistikuva rakennetaan mieleenpalautuksessa uudestaan. Muistikuva viikkoa myöhemmin voi siis olla erilainen kuin välittömästi ottelun jälkeen. Mieleenpalautusta käsitellessä voi myös mainita sen, että ottelu aiheutti paljon kohua: jos toimittaja on ollut mukana kohussa, hänen muistikuvansa ovat voineet sekoittua ja alkuperäiseen muistoon on voitu lisätä uusia elementtejä, kuten viikon aikana saatu lisätieto ja mahdollinen suuttumus vastapuolen joukkueen teoista. Koska joukkueen kannattaminen on ryhmäilmiö, vastauksessa voi myös käsitellä erilaisten ryhmäilmiöiden tai ryhmäajattelun vaikutuksia muistikuvien muodostumiseen tai mieleenpalautukseen.

Vastauksessa voi myös käsitellä toimittajien motiiveja, mutta vastauksen tulee keskittyä muistin toimintaan. Koska lehden lukijat kannattavat jompaakumpaa joukkuetta, toimittajat eivät välttämättä kirjoita tekstiään muistikuviensa mukaan vaan tarkoitushakuisesti. Tämä näkökulma ei yksin riitä hyvään vastaukseen, vaan vastauksessa on kuitenkin käsiteltävä myös tehtävänannossa kysyttyjä muistitoimintoihin liittyviä selityksiä.

9–11 p.
Vastauksessa on kuvattu sekä mieleenpainamiseen että muistista hakuun liittyviä prosesseja ja käytetty niitä selittämään toimittajien muistikuvia. Vastaus perustuu psykologiseen käsitteistöön, ja lieviä puutteita lukuun ottamatta vastaus on hyvin jäsennelty.

15–17 p.
Vastauksessa käsitellään sekä mieleenpainamiseen että muistista hakuun liittyviä prosesseja monipuolisesti ja psykologisten käsitteiden pohjalta. Psykologisen tiedon hallinta on erinomaista, ja vastaus on hyvin jäsennelty.

Hyvässä vastauksessa tuodaan esiin, miten vieraiden kielten oppimiseen vaikuttavat yksilön ja ympäristön ominaisuudet muuttuvat elämän aikana. Varhaislapsuudessa kielten oppimisen herkkyyskausi yleensä mahdollistaa uusien kielten oppimisen melko vaivattomasti ja vuorovaikutus ympäristön kanssa vaikuttaa vahvasti siihen, mitä kieliä lapsi oppii. Varhaislapsuudessa oppiminen on usein automaattista ja tapahtuu altistumisen myötä. Sen sijaan nuoruudessa ja aikuisuudessa uusien kielten oppiminen vaatii enemmän tietoista työskentelyä ja opiskelutaitoja, jolloin motivaation merkitys korostuu. Koulu luo mahdollisuuksia vieraiden kielten opiskeluun, mutta ilman omaa motivaatiota kielten opiskelu ei välttämättä johda kielitaitoon. Aikuisuudessa ympäristö ei välttämättä enää vaadi yksilöä opettelemaan uusia vieraita kieliä, mutta jos kielten opiskelulle on motivaatiota, voi uusia kieliä edelleen oppia. Aikuinen pystyy opettelemaan kieliä suunnitelmallisemmin kuin lapsi, koska aikuisella on lasta paremmat opiskelukyvyt. Sen sijaan aikuiselle on lapsia vaikeampaa oppia uusia kieliä pelkän altistumisen avulla.

Lapsella on syntyessään valmius oppia kieliä yksinkertaisesti olemalla vuorovaikutuksessa kielen puhujien kanssa. Lapsella on motivaatio tulla ymmärretyksi ja ymmärtää ympäristöään sekä biologinen valmius oppia kieltä eli kielen oppimisen herkkyyskausi. Aktiivinen kielen kuuleminen ja puhuminen on kielen kehitykselle välttämätöntä, ja lapsen kielitaitoon vaikuttavat hänen ympäristönsä ja hänen hermostonsa kehitys.

Yleensä lapsi syntyy ympäristöön, jossa puhutaan yhtä kieltä, ja tämän kielen hän oppii ilman varsinaista opiskelua. Kuitenkin monet lapset, kuten Tim Sparvin lapsi, syntyvät monikieliseen ympäristöön. Tämä antaa lapselle mahdollisuuden oppia käyttämään useaa kieltä, jos hän on säännöllisesti vuorovaikutuksessa eri kieliä puhuvien ihmisten kanssa. Lapsi saattaa oppia kaksi kieltä joko samaan aikaan tai peräkkäin, ja tällä voi olla vaikutusta lapsen kielen kehityksen nopeuteen. Peräkkäin oppiminen tapahtuu esimerkiksi, jos lapsella on yksi kotikieli, kuten ruotsi, mutta hän menee suomenkieliseen päiväkotiin tai muuttaa toiseen maahan. Kahden kielen oppiminen saattaa hidastaa aluksi kielen kehittymistä verrattuna yhteen kieleen, mutta ihmiselle on mahdollista oppia äidinkielen tasoisesti useampi kieli.

Lapsuuden jälkeen ihminen on jo oppinut kielen tai kielet, joita hän on lapsuudessa käyttänyt. Aikuisuudessa uuden kielen opiskelu vaatii enemmän tietoista työskentelyä ja opiskelutaitoja. Tällöin motivaation merkitys kielen oppimiselle korostuu: ilman vahvaa motivaatiota kielen oppiminen voi olla vaikeaa. Motivaatio oppia uusi kieli voi olla ulkoista tai sisäistä. Sisäinen motivaatio voi olla esimerkiksi kiinnostus itse kieltä kohtaan tai kiinnostus kieleen liittyvään mediaan ja kulttuuriin. Motivaatio kielen oppimiseen voi olla myös ulkoinen – esimerkiksi kun nuori on muuttanut maahan, jossa puhutaan vierasta kieltä ja hän haluaa tulla ymmärretyksi. Aineistossa on esimerkkejä motivaatiosta oppia kieliä. Nuoret aikuiset opiskelevat kieliä usein, ja erilaiset oppilaitokset tarjoavat tukea uusien kielten oppimiselle, mutta ilman riittävää motivaatiota kielen opiskelu ei välttämättä johda kielitaitoon. Pelkän opiskelun lisäksi jatkuva altistuminen vieraalle kielelle vieraskielisten ihmisten ja median kautta on tarpeen hyvän kielitaidon kehittymiselle.

Aikuisuudessa ihmisellä on usein suurempi valta ja vastuu kuin lapsuudessa rakentaa oma kieliympäristönsä ja myös aikaisemmin opitun kielitaidon ylläpitäminen tulee tärkeäksi. Kerran opitut tiedot ja taidot heikkenevät pitkän ajan kuluessa, jos niitä ei käytä, ja aikuisuudessa tällaisia tilanteita tulee vastaan useammin kuin lapsuudessa. Vastauksessa voidaan myös käsitellä tämän ilmiön neuraalista taustaa, joka liittyy käyttämättömien hermoyhteyksien heikkenemiseen. Hyvässä vastauksessa voidaan myös käsitellä kielen oppimisen ripeyttä: jos aikuisella on hyvät opiskelutaidot ja vahva motivaatio, hän voi oppia vierasta kieltä nopeammin kuin lapsi, mutta aikuinen ei pysty oppimaan kieltä pelkän altistumisen avulla kuten lapsi.

Hyvässä vastauksessa voidaan käsitellä myös yksilöiden välisiä eroja valmiudessa oppia kieltä. Ihmisten kielellisten kykyjen erojen taustalla on sekä perimään että ympäristöön liittyviä asioita. Ihmisen kaikki toiminta tukeutuu niin voimakkaasti kieleen, että kieli on oma osa-alueensa muun muassa älykkyysosamäärää määritettäessä. Toisten ihmisten on helpompi oppia uusia vieraita kieliä kuin toisten. Toisaalta uusien kielien oppimista helpottaa, jos osaa jo useita kieliä, koska kielissä on monia yhteisiä rakenteita. Ihmiselle on silloin muodostunut monipuolisia sisäisiä malleja erilaisista kielistä. Myös kielen oppimisen häiriöitä voidaan käsitellä. Jos lapsen kielen kehitys ei etene muun kehityksen tahdissa, lapsi ei välttämättä saa ilmaistua itseään haluamallaan tavalla. Tämä voi johtaa esimerkiksi turhautumiseen ja käytöshäiriöihin. Myös kielen oppimisen vaikeuksien, kuten lukihäiriön, vaikutus esimerkiksi koulussa pärjäämiseen voidaan tuoda vastauksessa esiin. Erinomaisessa vastauksessa voidaan nostaa esiin myös kielen oppimisen erityistapaukset. Tällainen voi olla esimerkiksi syntymäkuuron lapsen viittomakielen oppiminen.

13–16 p.
Vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen. Uusien vieraiden kielien oppimista on tarkasteltu eri kehitysvaiheissa ja useasta näkökulmasta, ja tiedonhallinta on hyvää. Psykologista tietoa sovelletaan, kehitellään ja arvioidaan hyvin, ja väitteitä perustellaan jonkin verran.

22–25 p.
Vastaus on tehtävänannon mukainen, ja uuden vieraan kielen oppimista on tarkasteltu eri kehitysvaiheissa useasta osuvasta näkökulmasta. Tiedon hallinta on kiitettävää, ja vastaukseen sisältyy monipuolista psykologista käsitteistöä. Tiedon soveltaminen on johdonmukaista, ja väitteiden perustelut ovat vakuuttavia.

Tehtävässä on kaksi osaa, joihin molempiin tulee vastata. Ensimmäisessä osassa pyydetään pohtimaan, miksi nuoret jatkoivat joukkueessa epäasiallisesta valmennuksesta huolimatta. Vastauksessa tähän osaan voidaan tarkastella auktoriteetin merkitystä suhteessa urheilijan ikään ja kehitystasoon: nuorella ei välttämättä ole kokemusta tai tietoa muunlaisesta valmennuksesta. Myös päätöksenteon näkökulman voi huomioida vastauksessa. Ajattelun kehitys on nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa vielä kesken. Nuoren voi olla vaikeaa tehdä päätöstä urheilun lopettamisesta huonosta kohtelusta huolimatta, jos lopettamisen seurausten hahmottaminen itsenäisesti on tuossa kehitysvaiheessa vaikeaa.

Urheilu ja voimistelu ovat kilpailutason urheilijalle osa hänen identiteettiään, johon hän on vuosien varrella kasvanut. Nuori joutuu todennäköisesti rakentamaan ison osan omaa identiteettiään uudelleen, mikäli hän lähtee joukkueesta. Vastauksessa voidaan käsitellä myös minäkuvaa tai itsetuntoa esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Miten minäkuva on rakentunut, ja miten urheilu on osa sitä? Miten itsetunto on kehittynyt, ja kokeeko nuori olevansa arvokas itsenään vai vain joukkueen jäsenenä? Vastausten sisältämää tietoa kokelas voi soveltaa siihen, miksi joukkueesta lähteminen voi olla vaikeaa.

Kilpaurheilijoiden harjoitusmäärät ovat niin suuria, että heidän sosiaalinen ympäristönsä ja ystävänsä koostuvat todennäköisesti suurelta osin joukkueen muista urheilijoista. Huomionarvioista on myös se, että kaveri- ja ystävyyssuhteet ovat erityisen tärkeitä nuoruusiässä. Joukkueen merkitystä yhden urheilijan päätökselle pysyä mukana valmennuksessa voi muutenkin tarkastella ryhmäilmiöiden kautta ja käsitellä esimerkiksi sisäryhmän painetta, konformisuutta, ryhmäajattelua tai ryhmän mallitarinoita.

Jos kokelas tarkastelee asiaa kiintymyssuhdenäkökulmasta, hän voi tuoda esiin, että urheilija on luultavasti muodostanut valmentajiinsa jonkin asteisen kiintymyssuhteen. Valmentaja voi tarjota turvallisen kiintymyksen kohteen, mutta kuvatun kaltaisessa valmennusympäristössä kiintymyssuhteesta tulee todennäköisesti ristiriitainen (välillä kehuja, välillä haukkuja). Ristiriitaisesta suhteesta voi olla myös vaikea irroittautua. Vastauksessa voidaan pohtia myös nuoren suhdetta vanhempiinsa ja perheeseensä sekä vanhempien kasvatusasenteita. Nuori voi kokea pettävänsä vanhempansa lopettamalla urheilun, johon perhe on panostanut vuosikaudet, jos hän kokee, että hänen arvonsa vanhempien silmissä tulee urheilumenestyksestä. Myös valmentajan manipulatiivista käytöstä voi käsitellä, jos sen nivoo mielekkäisiin psykologisiin käsitteisiin.

Tehtävän toisessa osassa pyydetään analysoimaan, miten valmentajien epäasiallinen valmennus on voinut johtaa urheilijanuoren mielenterveyshäiriöön. Epäasiallinen valmennus lisää stressiä, jota urheilijalla luultavasti jo muutenkin on. Kumuloituvan stressin vaikutusta voi käsitellä esimerkiksi haavoittuvuus-stressimalllin kautta tai muun sopivan käsitteen avulla. Yksilöllistä haavoittuvuutta voi pohtia myös voikukka–orkidea-mallin avulla. Keskeistä on kuvata jokin malli, joka selittää mielenterveyshäiriön syntymistä.

Suojaavien ja haavoittavien tekijöiden käsittely on myös vastaukselle ansio. Yksittäisillä urheilijoilla on voinut olla eri määrä suojaavia tekijöitä: tällaisia voivat olla esimerkiksi muut elämän osa-alueet kuin urheilu tai muut resilienssiin liittyvät tekijät, kuten hyvä sisäinen stressinsietokyky, ulkoinen tuki ja turva. Haavoittuvuutta mielenterveyden häiriöiden kehittymiselle taas lisäävät esimerkiksi sosiaalisen tuen puute, heikko itsetunto ja perimään liittyvät riskitekijät.

Laihduttamisen käsittely kehonkuvan vääristymisen kannalta on myös vastaukselle ansioksi. Vastauksessa voidaan pohtia, miten valmentajan toiminnan ansiosta nuoren kehonkuva saattaa vääristyä. Myös minäkuvan ja itsetunnon muutokset epäasiallisen ja syyllistävän valmennuksen seurauksena voivat johtaa mielenterveyden ongelmiin. Vastauksessa voi mainita myös muita tekijöitä, jotka ovat voineet johtaa mielenterveyden häiriöön, mutta jotka eivät aiheudu suoraan valmentajan toiminnasta vaan vaikuttavat välillisesti. Esimerkiksi jos valmentaja rakentaa ryhmää siten, että ryhmän malliin liittyy olennaisesti ylenmääräinen laihduttaminen, ryhmäläiset saattavat saada toisiltaan epätervettä tukea laihduttamiseen, vaikka se johtaakin huonoon lopputulokseen.

Jos vastausta ei ole jäsennetty kahden alaotsikon alle, seuraa siitä kolmen pisteen vähennys arvosteluun.

13–16 p.
Vastauksessa on käsitelty tehtävän molempia osia. Vastaukseen sisältyy pääosin mielekästä psykologista tietoa tekijöistä, jotka liittyvät siihen, että urheilijan on vaikea lopettaa epäasiallisesta kohtelusta huolimatta, sekä siihen, miten epäsiallinen kohtelu voi johtaa mielenterveyshäiriöiden kehittymiseen. Aiheeseen liittyvän psykologisen tiedon hallinta ja hyödyntäminen on joistakin rajoituksista huolimatta hyvää. Psykologista tietoa sovelletaan, kehitellään ja arvioidaan hyvin, ja väitteitä perustellaan jonkin verran.

22−25 p.
Vastauksessa on käsitelty tehtävän molempia osia ja hyödynnetty monipuolista psykologista tietoa. Vastaus osoittaa kiitettävää psykologisen tiedon hallintaa, ja sitä hyödynnetty hyvin. Vastaus muodostaa ehyen ja kiitettävästi jäsennellyn kokonaisuuden. Psykologista tietoa sovelletaan, kehitellään ja arvioidaan kiitettävästi, ja väitteitä perustellaan monipuolisesti.

Hyvässä vastauksessa prokrastinaatiota aiheuttavia ja ylläpitäviä tekijöitä tarkastellaan laajaan tietopohjaan perustuen sekä tietoa yhdistäen ja soveltaen. Hyvässä vastauksessa aineistosta 9.A on osattu poimia ilmiön kannalta keskeisiä käyttäytymis- ja ajatusmalleja, ja ne yhdistyvät vastauksessa oikeisiin psykologisiin käsitteisiin.

Prokrastinaatiossa ihminen siirtelee jotakin tehtävää tuonnemmaksi, vaikka tietää siirtelyn olevan itselleen haitallista. Tämän ilmiön selittäminen voi pohjautua esimerkiksi toiminnanohjausmalliin. Prokrastinaatiossa toiminnanohjausketju ei toimi. Keskeinen osa toiminnanohjausta on tehtävän suunnittelu. Yksilö voi suunnitella tekevänsä jonkin opiskelutehtävän ja varata sille aikaa, kuten aineiston Janna, mutta varsinainen toiminta ei kuitenkaan seuraa suunnitelmaa silloin, kun tehtävän aloittaminen ei onnistukaan annetussa ajassa.

Hyvässä vastauksessa esitetään tekijöitä, jotka viivästyttävät aloittamista. Tyypillistä tehtävän lykkääntymiselle on tehtävän kokeminen raskaana tai epämiellyttävänä, minkä taustalla voi olla esimerkiksi heikko minäpystyvyyden tunne, epäonnistumisen pelko tai ahdistuneisuus. Aloittamisen lykkääminen voi liittyä myös pelon tai ahdistuksen hallintaan. Siihen voi kuulua tehtävän välttämiskäyttäytymistä, joka näkyy aloittamisen lykkäämisenä. Aloittamista voi myös lykätä vaikeus hahmottaa käytettävissä ajan rajallisuutta, jolloin ajattelua voi leimata ylioptimistinen käsitys ajan riittävyydestä. Janna kuvaa aineistossa myös huomion siirtämisen pois tehtävän aloittamisesta toiseen asiaan, kuten kännykän selaamiseen vitkuttelun aikana. Tämä voi liittyä tarkkaavaisuuden ylläpidon vaikeuteen ja mieleen tuleviin asioihin, jotka yrittävät siirtää huomion pois ahdistavasta tai epämiellyttävästä asiasta. Tyypillistä vitkuttelulle on pystyä aloittamaan tehtävä vasta kun aika on jo konkreettisesti loppumassa. Vitkutteluun liittyvässä toiminnassa korostuu ulkoinen motivaatio, esimerkiksi halu saada vaadittu tehtävä palautetuksi ja hyväksytyksi sisäisen, oppimiseen ja itsensä kehittämiseen liittyvän motivaation sijaan. Ulkoinen motivaatio voi hankaloittaa mielihyvän ja merkityksen löytämistä opiskelutehtävissä.

Toiminnanohjaukseen liittyy myös oman suoriutumisen arviointi. Viivyttelyssä yksilö, kuten Janna, usein alisuoriutuu omiin kykyihinsä ja osaamiseensa nähden ja voi kokea vaikeutta arvioida omaa suoritustaan positiivisesti. Janna tekeekin huonosta suoriutumisestaan minää suojelevan ulkoisen attribuution: aikaa oli niin vähän, että hän ei pysty näyttämään tehtävässä parastaan. Kuitenkin myös Janna toteaa, että käsitys omasta osaamisesta voi olla vääristynyt, jos alisuoriutumista on jatkuvasti. Hän vertaa omaa tekemistään mielikuviin, joita some muodostaa muista opiskelijoista, ja kokee alemmuuden tunnetta. Tämä voi liittyä negatiiviseen minäkäsitykseen itsestä opiskelijana.

Ilmiötä voi lähestyä myös opittuna käyttäytymistapana, jolla opiskelija voi säädellä taustalla olevaa ahdistuksen tunnetta opinnoistaan. Vitkuttelulle on tyypillistä toistuminen tehtävästä toiseen. Yksilö saa toistojen kautta vahvistusta sille, että hän voi vitkutella mutta kuitenkin selvitä tehtävistään. Selviytyminen tehtävästä toimii palkitsemismekanismina. Tällöin usein toistuva vitkuttelu muodostuu käyttäytymismalliksi ja automaattiseksi rutiiniksi, jonka muuttaminen voi olla yllättävän hankalaa. Yksilö voi myös tottua siihen, että tehtävän aloittaminen vaatii suuren tunnelatauksen, kuten vitkuttelun seurauksena kasaantuvan stressikokemuksen.

Vastauksessa voidaan huomioida myös neurobiologiset tekijät, kuten toiminnanohjauksesta vastaavien etuotsalohkojen hidas kehitys ja vuorokausirytmin häiriöt nuoruusiässä. Lisäksi voidaan tuoda esiin temperamentti ja stressifysiologiset tekijät sekä mielihyvään, esimerkiksi some-addiktioon, liittyvät välittäjäaineet, kuten dopamiiniaineenvaihdunta. Myös masennukseen liittyvää mielihyvän ja motivaation puutetta voi käsitellä. Aihetta voi lähestyä myös tarkkaavaisuushäiriön kautta.

13–16 p.
Aineistosta on poimittu vastaukseen joitakin vitkuttelulle tyypillisiä käyttäytymis- ja tai ajatusmalleja, joita voidaan liittää esimerkiksi motivaatiopsykologiaan, neuropsykologiaan tai tunteiden käsittelyyn. Vastaus perustuu asianmukaiseen psykologiseen tietoon.

22–25 p.
Kokelas on poiminut aineistosta systemaattisesti vitkuttelulle tyypillisiä käyttäytymis- ja ajatusmalleja, ja niitä selitetään ja perustellaan vakuuttavasti psykologisen tiedon varassa. Vastaus perustuu laajaan ja osuvaan psykologiseen tietoon, jota yhdistellään tavalla, joka osoittaa kokonaisvaltaista ymmärrystä vitkuttelusta psykologisena ilmiönä.