Hyvän vastauksen piirteet: FI – Psykologia

Neuropsykologisella kuntoutuksella pyritään lievittämään aivosairauksien ja -vammojen tai kehityksellisten neuropsykologisten vaikeuksien (kuten lukivaikeus tai ADHD) aiheuttamia oireita ja haasteita. Lisäksi sen avulla pyritään vähentämään toimintakyvyn muutosten tai rajoitteiden aiheuttamia haittoja sekä auttamaan muutoksiin sopeutumisessa. Neuropsykologiseen kuntoutukseen voi sisältyä myös psykologista tukea vammaan sopeutumiseksi, sillä etenkin äkillisiin aivotoiminnan häiriöihin (aivoverenkiertohäiriöt, aivovammat) liittyy usein ahdistus- ja masennusoireita. Neuropsykologista kuntoutusta voidaan käyttää esimerkiksi seuraavien toimintojen häiriöissä: tarkkaavaisuuden säätely, muisti ja oppiminen, toiminnanohjaus ja suunnittelu, kielelliset kyvyt, lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen sekä käyttäytymisen ja tunteiden säätely.

Neuropsykologinen kuntoutus tapahtuu neuropsykologiaan erikoistuneen psykologin ohjauksessa. Se on yksilöllistä, tavoitteellista ja säännöllistä työskentelyä, jonka painopisteet ja menetelmät vaihtelevat riippuen siitä, millaisia oireita kuntoutettavalla henkilöllä on. Tavoitteet asetetaan yleensä käytännönläheisesti, ja pyrkimyksenä on vaikeiden asioiden harjoittelu ensin yleisemmällä tasolla ja sitten opittujen taitojen soveltaminen esimerkiksi opiskeluun tai työhön ja arkeen. Tavoitteena voi olla esimerkiksi opintojen edistyminen, työelämässä pysyminen tai töihin palaaminen taikka se, että asiakas pärjäisi itsenäisesti ja turvallisesti kotonaan.

Neuropsykologisella kuntoutuksella on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn etenkin aivotoiminnan äkillisissä häiriöissä ja kehityksellisissä neuropsykologissa häiriöissä.

Psykoterapian tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä ongelmia ja niihin liittyvää kärsimystä, tukea psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä lisätä ihmisen valmiuksia ratkaista ongelmiaan itse. Psykoterapia voi pyrkiä hoitamaan mielenterveyden häiriötä, mutta se voi olla myös tukea vaikeassa elämäntilanteessa tai haastavien tavoitteiden saavuttamisessa. Lisäksi tavoitteena on usein edistää työ- ja opiskelukykyä sekä tukea opintojen edistymistä, työelämässä pysymistä tai sinne palaamista. Psykoterapiassa on useita suuntauksia, esimerkiksi kognitiivinen psykoterapia ja psykodynaaminen psykoterapia. Psykoterapia perustuu kahden tai useamman ihmisen vuorovaikutukseen, ja siihen kuuluu keskustelua sekä yleensä myös erilaisia käytännön harjoitteita. Psykoterapian keskeinen vaikuttava tekijä on luottamukseen ja jaettuun tavoitteeseen perustuva yhteistyösuhde terapeutin ja asiakkaan välillä. Psykoterapia voidaan järjestää esimerkiksi niin, että asiakas käy keskustelemassa yksin psykoterapeutin kanssa tai sitten pari-, perhe- tai ryhmäpsykoterapiassa, jossa osallistujia on psykoterapeutin ja asiakkaan lisäksi muitakin. Vaikka psykoterapia perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, se ei kuitenkaan ole pelkästään tavallista keskustelua. Psykoterapian suuntauksesta tai viitekehyksestä riippuen terapia voi sisältää monenlaisia erilaisia työskentelytapoja, kuten vaikeiden asioiden harjoittelua omalla ajalla terapian ulkopuolella, mielikuvaharjoittelua tai rentoutumistekniikoita. Terapian kesto voi vaihdella muutamasta tapaamisesta vuosien mittaiseen ja monta kertaa viikossa tapahtuvaan terapiaan.

Psykoterapia on tutkitusti vaikuttavaa hoitoa moniin mielenterveyden häiriöihin, ja sitä voi antaa vain asianmukaisesti koulutettu psykoterapeutti.

Sekä neuropsykologisessa kuntoutuksessa että psykoterapiassa kuntoutuminen ja muutos perustuvat aivojen muovautumiseen, jota edistetään opettelemalla uusia käyttäytymisen ja ajattelun tapoja.

9–11 p.
Valitun hoitomuodon käyttökohteet ja menetelmät on kuvattu hyvin. Vastaus on jäsentynyt ja sisältää pääosin mielekästä tietoa ja käsitteistöä.

15–17 p.
Valitun hoitomuodon käyttökohteet ja menetelmät on kuvattu kiitettävästi. Vastaus muodostaa selkeän kokonaisuuden ja sisältää osuvaa psykologista tietoa sekä psykoterapiaan tai neuropsykologiseen kuntoutukseen liittyvää käsitteistöä.

Jokainen osatehtävä arvioidaan erikseen asteikolla 0, 1, 3 tai 5 pistettä.

0 p. Vastauksessa ei ole oikeaa tietoa.

1 p. Vastauksessa tunnistetaan virheellisiä osia arvioitavasta tekstistä, mutta suurin osa vastauksesta on virheellistä tai puuttuu.

3 p. Vastauksessa tunnistetaan virheellinen tieto tekstistä ja sille esitetään korjausehdotus, mutta vastaus sisältää pieniä virheitä tai puutteita.

5 p. Vastauksessa tunnistetaan virheellinen tieto tekstistä ja korjataan se ilman virheitä.

Opiskelijoiden motivaatioon voivat vaikuttaa sekä yksilön sisäiset tekijät että ympäristötekijät. Hyvässä vastauksessa nämä tekijät osataan sitoa psykologiseen tietoon motivaatiosta. Vastausta voi lähteä rakentamaan esimerkiksi Decin ja Ryanin itsemääräämisteorian (kutsutaan joskus myös itseohjautuvuusteoriaksi) pohjalle, joka perustuu ajatukseen siitä, että ihminen on luonnostaan aktiivinen, itseohjautuva ja motivoitunut. Malli perustuu olettamukseen siitä, että motivaation taustalla on kolme ihmisen tarpeisiin pohjautuvaa komponenttia – autonomian eli itsemääräämisen kokemus, liittymisen tai yhteisöllisyyden kokemus sekä kokemus omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoivat tehtävät ovat kiinnostavia ja innostavia. Niihin liittyy usein autonomian kokemus sekä kokemus siitä, että kykenee suoriutumaan noista tehtävistä. Ulkoisesti motivoiduissa tehtävissä opiskelija voi kokea, että hänellä ei ole valinnan mahdollisuuksia ja että tehtävään liittyy voimakas ulkoinen säätely, esimerkiksi kielteisten seuraamusten näkökulmasta. Jos opiskelussa suuri osa motivaatiosta on ulkoista, on merkittävä riski, että opiskelijan motivaatio ja jopa hyvinvointi laskee, koska yllä mainitut tarpeet eivät tule tasapainoisesti kohdatuksi.

Kehittymättömät tai pintasuuntautuneet opiskelutekniikat, kuten tekstin ulkoa opettelu, voivat myös korostaa ulkoisen motivaation merkitystä. Esimerkiksi kun opiskelija opettelee lukion oppikirjan tekstiä lähes ulkoa, hän jättää kontrollin siitä, mikä opeteltavassa tekstissä on tärkeää, opettajalle tai ylioppilastutkintolautakunnalle. Opiskelijalle jää siten passiivinen rooli. Tällöin opiskeltavan asian merkitys jää pohtimatta ja aktiivista ajattelua, tiedon rakentamista ja yhdistelyä ei tapahdu. Joskus myös pedagogiset ratkaisut voivat ajaa opiskelijoita motivaatiota laskevien ja tehottomien opiskelutekniikoiden käyttöön – esimerkiksi silloin, kun kokeissa kysytään kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia.

Sisäinen ja ulkoinen motivaatio eivät kuitenkaan ole täysin toistensa vastakohtia; opiskelija voi esimerkiksi sisäistää ulkoisen motivaation lähteen myös omaksi sisäisesti motivoiduksi tavoitteekseen, ja näin lukio-opinnoissa usein tapahtuukin. Esimerkiksi hyvä opettaja voi innostaa opiskelijaa sellaisen aiheen pariin, joka alun perin tuntui vieraalta. Opiskelija voi siis sisäistää alkuaan ulkoisen motivaation (pakollisen opintojakson suorittaminen) osaksi omia merkitykselliseksi koettuja tavoitteitaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Lukiossa on myös paljon valinnaisia opintoja, joiden tarkoitus on osaltaan tukea opiskelijan autonomian kehitystä.

On myös mahdollista, että sisäinen motivaatio laskee tai alun perin ulkoisesta motivaatiosta ei muodostukaan sisäistä. Edellä kuvaillun itsemääräämisteorian viitekehyksessä ongelma voi liittyä yhteisöllisyyden kokemuksen puutteeseen (esimerkiksi vaikeus saada lukiossa ystäviä ja päästä osaksi luokkayhteisöä) taikka kokemukseen siitä, että valinnan varaa on liian vähän tai että lukio-opinnot eivät sisällöiltään tunnu mielenkiintoisilta. Useimmiten kyvykkyyden tunnetta voi kuitenkin nakertaa opiskeluista saatu palaute, joka saattaa tuntua pettymykseltä silloin, kun esimerkiksi koearvosana ei vastaa käsitystä omasta osaamisesta ja kokeeseen valmistautumisesta. Vaikeiden asioiden oppiminen vaatii joskus myös paljon toistoja ja uskoa siihen, että on kyvykäs oppimaan asian.

Jos erilaisia pettymyksiä opinnoissa selittää sisäisillä attribuutioilla – kuten ”aivoissani on vikaa” tai ”en pysty oppimaan tätä” – vaikuttaa se väistämättä omaan kyvykkyyden ja minäpystyvyyden kokemukseen. Tällaisia haitallisia sisäisiä attribuutioita voi myös aiheuttaa se, että vertaa itseään epäreilulla tavalla muihin opiskelijoihin. Motivaatiota saattavat laskea myös lähiympäristön kannustuksen tai ymmärryksen puute sekä muut koulun ulkopuoliset kuormitustekijät, jotka vähentävät opiskelijan voimavaroja ja siten opintoihin keskittymistä. Kokelas voi käsitellä myös muita suoraan lukioon tai opiskeluun liittymättömiä opiskelumotivaatioon ja sen muutoksiin mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä.

9–11 p.
Vastaus käsittelee opiskelumotivaation laskemista psykologisen tiedon valossa. Tiedon hallinta on hyvää, mutta sisältää joitakin rajoituksia tai viittauksia arkitietoon.

15–17 p.
Vastaus käsittelee opiskelumotivaation laskemista osuvan ja monipuolisen psykologisen tiedon avulla. Tiedon hallinta on kiitettävällä tasolla ja ankkuroitu selkeästi psykologiseen tietoon arkitiedon sijaan.

Jokainen osatehtävä arvioidaan erikseen asteikolla 0, 1, 3 tai 5 pistettä.

0 p. Vastauksessa ei ole oikeaa tietoa.

1 p. Vastauksessa on hiukan oikeaa tietoa, mutta suurin osa vastauksesta on virheellistä tietoa.

3 p. Vastaus sisältää oikeaa tietoa, mutta se sisältää myös pieniä virheitä tai puutteita.

5 p. Vastaus sisältää oleellisen tiedon, ja se on selkeä ja virheetön.

Persoonallisuus tulee määritellä yhden persoonallisuusteorian näkökulmasta. Näkökulma voi olla sosiokognitiivinen, psykodynaaminen, humanistinen, temperamenttiteoreettinen tai piirreteoreettinen. Yhden persoonallisuusteorian käsittely on riittävää ja useiden teorioiden esittely ei ole vastaukselle ansio.

Sosiokognitiivisen teorian mukaan persoonallisuudella tarkoitetaan jotain, joka kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa; vastaaja voi esimerkiksi määritellä persoonallisuuden viitaten sosiaalisen oppimisen teoriaan.

Psykodynaamisesta näkökulmasta persoonallisuudella tarkoitetaan erityisesti sitä, että varhaiset kokemukset ovat keskeisiä persoonallisuuden kehittymisessä. Vastaaja voi painottaa esimerkiksi tietoisten ja tiedostamattomien mielensisäisten prosessien vaikutusta siihen, millaisena ihmisen persoonallisuus näyttäytyy. Vastaaja voi viitata esimerkiksi Freudin tai Eriksonin teorioihin.

Humanistiset persoonallisuusteoriat puolestaan tarkoittavat persoonallisuudella sitä, että ihmisen omat valinnat ja mahdollisuudet vaikuttavat persoonallisuuteen ja sen kehitykseen. Ne painottavat myönteisen vuorovaikutuksen merkitystä persoonallisuuden kehityksessä.

Temperamenttiteoreettisen näkökulman mukaan persoonallisuus kehittyy synnynnäisen temperamentin pohjalta. Vastaaja voi esimerkiksi painottaa erilaisten temperamenttimallien, kuten Thomasin ja Chessin tai Rothbartin, näkökulmia temperamentin rakenteeseen.

Piirreteoreettinen näkökulma taas tarkoittaa persoonallisuudella joukkoa persoonallisuuden piirteitä, joista yleisin malli on viiden suuren piirteen piirreteoria. Vastauksessa voidaan tunnistaa myös persoonallisuuden aivoperusta. Vastaaja voi esimerkiksi esitellä BIS- ja BAS-järjestelmät tai viitata dopamiini- ja serotoniinijärjestelmiin, jotka vaikuttavat muun muassa juuri persoonallisuuden piirteisiin.

Vastaukselle on ansioksi tunnistaa, että persoonallisuus on enimmäkseen vakaa ja melko muuttumaton ominaisuus, mutta se voi kuitenkin elämän aikana muuttua tarpeeksi merkittävien ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Monipuolisessa vastauksessa tunnistetaan mahdollisia taustasyitä persoonallisuuden pysyvyydelle (kuten eliniän aikana muuttumaton perimä, samankaltaisessa ympäristössä eläminen) sekä muuttuvuudelle (kuten elämänkokemukset, elinympäristön muutokset, traumat, onnettomuudet). Persoonallisuuden muutoksia aiheuttavien tekijöiden käsittelyn ei tarvitse liittyä ainoastaan valittuun persoonallisuusteoriaan.

Vastaaja voi kuvata persoonallisuuden kehitystä myös esimerkiksi yksilön ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen kautta esittelemällä erilaisia vuorovaikutuksen tyyppejä (reaktiivinen, proaktiivinen ja evokatiivinen) ja niiden vaikutusta persoonallisuuden kehitykseen.

Riippumatta vastaajan valitsemasta persoonallisuusteoriasta persoonallisuuden muutosta voi kuvata myös temperamentin näkökulmasta. Aikuisen persoonallisuus rakentuu synnynnäisten temperamenttipiirteiden päälle, mutta temperamentti vaikuttaa ihmisen toimintaan myös aikuisuudessa.

Vastauksessa on tärkeää vastata kysymykseen persoonallisuuden pysyvyydestä ja muuttumisesta. Persoonallisuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten kiintymyssuhde, mutta nuo tekijät eivät vaikuta siihen, miten persoonallisuus joko muuttuu tai pysyy samana. Pelkkä persoonallisuuteen vaikuttavien tekijöiden kuvaaminen ei riitä hyvään vastaukseen, jollei vastaus käsittele riittävästi persoonallisuuden muuttumista ja pysyvyyttä.

Vastauksessa voidaan huomioida myös erityisten tapahtumien vaikutukset persoonallisuuteen. Muun muassa mahdolliset otsalohkojen etuosan vauriot voivat vaikuttaa persoonallisuuden ilmenemiseen, esimerkiksi toiminnanohjauksen vaikeutumisen takia. Vastaavasti erilaiset kriisit saattavat vaikuttaa persoonallisuuteen. Persoonallisuus voi myös muuttua esimerkiksi psykoterapian vaikutuksesta, kun ihminen pyrkii tietoisesti muuttamaan omaa toimintaansa ja ajatteluaan.

Erinomaisessa vastauksessa voidaan lisäksi pohtia persoonallisuuden pysyvyyttä yksityiskohtaisemminkin. Aihetta voi tarkastella esimerkiksi toteamalla, että persoonallisuuden piirteet tai niiden voimakkuus tyypillisesti muuttuvat elämän aikana (eli ne eivät ole absoluuttisen pysyviä), mutta piirteiden suhteellinen voimakkuus tyypillisesti pysyy samana (eli ne ovat suhteellisen pysyviä).

9–11 p.
Vastaus on tehtävänannon mukainen. Kokelas sekä määrittelee persoonallisuuden jostain näkökulmasta että nostaa esiin joitakin mielekkäitä psykologisia tekijöitä, jotka vaikuttavat persoonallisuuden pysyvyyteen ja muuttuvuuteen. Tiedon hallinta on joistakin rajoituksista huolimatta hyvää, ja vastaus on jäsennelty ja sisältää useita paikkansa pitäviä perusteluja.

15–17 p.
Vastaus on tehtävänannon mukainen. Kokelas sekä määrittelee persoonallisuuden jostain näkökulmasta että käsittelee useita mielekkäitä psykologisia tekijöitä, jotka vaikuttavat persoonallisuuden pysyvyyteen ja muuttuvuuteen. Tiedon hallinta on monipuolista ja hyvää, minkä lisäksi vastaus osoittaa monipuolista ymmärrystä persoonallisuudesta sekä sen pysyvyydestä ja muuttuvuudesta. Vastaus on hyvin jäsennelty, ja perustelut ovat selkeitä ja vakuuttavia.

Hyvässä vastauksessa sekä määritellään tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat että pohditaan niiden yleisyyteen vaikuttavia syitä. Tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat voidaan määritellä esimerkiksi kuvaamalla aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD, Attention-deficit/hyperactivity disorder) keskeiset piirteet. Niihin kuuluvat muun muassa tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivinen eli hetken mielijohteista kumpuava käytös. Tarkkaavaisuuden ja keskittymisen haasteet ovat kuitenkin aina yksilöllisiä: toisilla voivat korostua esimerkiksi tarkkaavaisuuden ylläpitämisen haasteet ja toisilla puolestaan yliaktiivisuus.

Monipuolisessa vastauksessa ongelmia kuvataan syvällisemmin kuin vain viittaamalla ADHD:n oireisiin. Vastauksessa voi kuvata esimerkiksi sitä, miten haasteena voi olla tarkkaavaisuuden ylläpito jonkin tehtävän ollessa kesken, hankaluus tarkkaavaisuuden siirtämisessä tilanteesta tai tehtävästä toiseen taikka häiriöherkkyys eli erilaisten ulkoisten häiriötekijöiden vaikutus keskittymisen ylläpitämiseen.

Ansiokkaassa vastauksessa mainitaan tarkkaavaisuuteen ja keskittymiseen liittyvät aivoalueet vähintään yleisellä tasolla. Oleellisia ovat esimerkiksi toiminnanohjaukseen ja tarkkaavaisuuteen liittyvät aivoalueet otsalohkojen etuosissa. Vastauksessa huomioidaan myös, että haasteiden taustalla on tyypillisesti kehityksellisiä tekijöitä, kuten esimerkiksi perimä, raskausajan tekijät (esimerkiksi altistuminen päihteille) tai ennenaikainen syntymä. Vastaajat ovat voineet myös tutustua ADT:n (Attention Deficit Trait) määritelmään, joka viittaa saman tyyppisiin käyttäytymispiirteisiin kuin mitä ADHD:ssa tunnistetaan. ADT:n ajatellaan eroavan ADHD:stä siten, että sen taustalla on pitkäaikainen kuormittuneisuus, oman toiminnan aiheuttama vaikeus keskittyä tai muu vastaavan tyyppinen tekijä, eikä lapsuudesta asti henkilön toimintaan vaikuttanut kehityksellinen tekijä.

Pohtiessaan vastaanotolle hakeutuvien korkeakouluopiskelijoiden määrän kasvua vastaaja voi käsitellä esimerkiksi yhteiskunnallisia tekijöitä. Tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmista on nykyään enemmän tietoa saatavilla, joten niihin saatetaan kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota ja siten ADHD tunnistetaan nykyään paremmin kuin ennen. ADHD:sta on tullut tunnettu ilmiö esimerkiksi monien julkisuuden henkilöiden kautta, kun he ovat kertoneet omista vaikeuksistaan. Kun ilmiö tunnetaan paremmin, tutkimuksiin saatetaan hakeutua aiempaa matalammalla kynnyksellä.

Vastauksen ansiona voidaan pitää myös kriittistä pohdintaa ADHD-tutkimusten ja hoidon määrän lisääntymisestä: jos ADHD:n kehitykselliset taustatekijät eivät ole yleistyneet, mitkä yhteiskunnalliset tai muut tekijät voisivat selittää tutkimusten ja hoidon määrän lisääntymistä? Vastauksessa voidaan myös pohtia, ovatko lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöt muuttuneet siten, että pitkäaikaista tarkkaavaisuuden ylläpitoa edellytetään ja arvostetaan aiempaa vähemmän. Jos lapsuus- ja nuoruusiässä on tarkkaavaisuuden ylläpitoa kehittävää toimintaa vain vähän, voi se myös hankaloittaa keskittymiskyvyn kehittymistä.

Yleistyneen hoitoon hakeutumisen taustalla saattaa olla myös korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanne ja elintavat. Yhteiskunnan vaatimukset, paineet opintomenetyksestä ja huoli tulevaisuudesta saattavat kuormittaa opiskelijaa. Pitkäaikainen stressi voi näkyä ADHD:lle tyypillisinä oireina. Nuorten elämässä on läsnä mahdollisesti myös muita keskittymistä heikentäviä tekijöitä, kuten jatkuva älylaitteiden käyttö, unettomuus tai liikunnan puute.

Tarkkaavaisuus ja keskittyminen voivat heikentyä myös esimerkiksi masennuksen tai uupumuksen vuoksi. Aineistossa esitetään luvut vuosilta 2018–2021, jolloin myös koronapandemia ja siihen liittyneet opiskelun ja arjen muutokset lisäsivät korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden ongelmia. Kaikkien tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmien vuoksi vastaanotolle hakeutuvien henkilöiden haasteiden taustalla ei siis välttämättä ole näiden toimintojen erityinen kehityksellinen häiriö.

Erinomaisessa vastauksessa voidaan käsitellä myös lääketieteellisen diagnostiikan haasteita. Yksi ADHD:n diagnostisista kriteereistä on, että tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmia on ollut jo lapsuudessa. Diagnoosin edellytyksenä on se, että nämä ongelmat aiheuttavat henkilölle merkittävää haittaa. Jos diagnoosia haetaan aikuisiässä, niin lapsuudesta on usein jälkeenpäin saatavissa vain vähän luotettavaa tietoa. Näin voi käydä esimerkiksi tilanteessa, jossa tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat vaikeuttavat opiskelua vasta aikuisena, kun vaatimukset kasvavat, esimerkiksi korkeakouluopinnoissa. Tällöin ADHD:n diagnosointi hankaloituu verrattuna tilanteeseen, jossa ADHD:n mahdollisuutta tutkitaan lapsuusiässä.

13–16 p.
Vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen. Vastauksessa määritellään ja kuvataan tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmia hyvin. Tiedon hallinta on hyvää. Pohtiessaan ongelmien yleistymisen syitä kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa hyvin ja perustelee väitteitään jonkin verran.

22–25 p.
Vastaus on tehtävänannon mukainen. Vastauksessa määritellään ja kuvataan tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmia osuvasti ja kattavasti. Tiedon hallinta on kiitettävää, ja vastaukseen sisältyy monipuolista psykologista käsitteistöä. Pohtiessaan ongelmien yleistymisen syitä kokelas soveltaa tietoa johdonmukaisesti ja perustelee väitteensä vakuuttavasti.

Jotta rasismin psykologista taustaa voidaan tarkastella, on otettava huomioon sekä yksilöpsykologinen että sosiaalipsykologinen ulottuvuus. Hyvä vastaus käsittelee tehtävänannon mukaisesti molempia näkökulmia.

Rasismin yksilöpsykologisista ulottuvuuksista keskeinen on ennakkoluulojen syntyminen. Ennakkoluulo on esimerkiksi erilaisia ryhmiä tai ominaisuuksia kohtaan suunnattu negatiivinen asenne, joka perustuu etnisyyteen, sukupuoleen, ikään, uskontoon, kieleen tai esimerkiksi kulttuuriin. Yleensä ennakkoluulot syntyvät hyvin varhaisessa kehityksen vaiheessa, ja ne voivat vaikuttaa yksilön käyttäytymiseen piilotetusti tai näkyvästi. Rasistiset ennakkoluulot voivat esimerkiksi välittyä vanhemmalta lapselle erilaisissa arjen tilanteissa ja valinnoissa, joissa lapsi seuraa vanhempansa rasistista tai syrjivää käytöstä. Ennakkoluulot voivat siten olla mallioppimisen tulosta.

Ihminen ei useinkaan ole tietoinen omista ennakkoluuloistaan. Ennakkoluuloja voi olla myös sellaisilla ihmisillä, jotka periaatteessa tuomitsevat rasismin tai joiden lähipiiri ei hyväksy rasismia. Tällöin yksilö voi torjua tai kieltää omat ennakkoluulonsa suojellakseen minäkuvaansa. Yksilölle voi myös muodostua maailmankuva, johon sisältyy rasistisia näkemyksiä. Hän voi esimerkiksi identifioitua johonkin sisäryhmään, jolla on jaettu rasistinen ennakkoluulo jotain ihmisryhmää kohtaan.

Vastaus voi käsitellä myös stereotypioita ja niiden muodostumista sekä niiden yhteyttä ennakkoluuloihin. Ennakkoluuloihin voi liittyä yksinkertaistettu ja väärin perustein yleistetty käsitys jostain ihmisryhmästä. Sellainen voi syntyä esimerkiksi induktiivisen päättelyn perusteella. Siinä lähdetään liikkeelle yksittäisestä asiasta ja muodostetaan sen perusteella virheellinen yleistys koko ryhmästä. Tällainen asia voi olla esimerkiksi uutisointi, jossa rikos yhdistetään epäillyn etniseen taustaan vain silloin kun on kyse vähemmistöön kuuluvasta epäillystä, mutta ei silloin kun on kyse enemmistöön kuuluvasta epäillystä. Tällaiset stereotyyppiset ja virheelliset yleistykset voivat myös ruokkia pelon tai uhattuna olemisen tunnetta, joka taas puolestaan voi vahvistaa rasistisia ajatuksia. Stereotypioita muodostuu sitä helpommin, mitä voimakkaammin niitä ylläpidetään. Tekstin 8B mukaan ennakkoluuloihin perustuvaa valtaa voivat käyttää myös erilaiset yhteiskunnan toimijat ja ennakkoluuloihin vetoamalla voidaan pyrkiä ohjaamaan suurienkin ihmisryhmien mielipiteitä ja toimintaa.

Rasismia voi ajatella myös ryhmien välisen polarisaation tuloksena, jossa ryhmien jakautumista ja toisistaan etääntymistä voi tapahtua erilaisten voimasuhteiden seurauksena (esimerkiksi vähemmistö vs. enemmistö). Ihminen voi myös pitää omaa tai sosiaalista viiteryhmäänsä sisäryhmänä, jossa vihamielisyys ulkoryhmää kohtaan voi kasvaa. Samalla myös empatia ulkoryhmän kokemia vastoinkäymisiä kohtaan saattaa vähentyä. Kun empatia vähenee, rasistinen ajattelu voi yleistyä. Tämä voi näkyä esimerkiksi attribuutiossa, jossa oman menestymisen attributoidaan johtuvan vain omasta kovasta työstä ja ponnistelusta. Vastaavasti vähemmistön vastoinkäymiset nähdään heidän omista ominaisuuksistaan johtuviksi silloinkin, kun vähemmistön yhteiskunnalliset mahdollisuudet menestyä ovat selvästi olleet enemmistön mahdollisuuksia rajatummat. Hyvässä vastauksessa sisä- ja ulkoryhmien tai muiden ryhmäpsykologisten käsitteiden soveltaminen on oivaltavaa.

Rasismia ei voida kuitenkaan selittää vain yksilön tiedonkäsittelyn tai yksittäisen ryhmän ominaisuuksilla. Kulttuuripsykologinen lähestymistapa yrittää ymmärtää rasismia laajemmin erilaisten rasistista ajattelutapaa edistävien käytäntöjen yleisyytenä yhteiskunnissa ja kulttuurin merkityksen pohdinta rasismin taustalla on vastaukselle ansio. Näitä käytäntöjä on myös pystytty jonkin verran muokkaamaan. Esimerkiksi Suomessa etnisiin ryhmiin viittaavan kuvakielen käyttäminen muun muassa makeisten markkinoinnissa ei enää ole eettisesti hyväksyttävää, koska ajatellaan, että sellainen huomaamatta ruokkii stereotyyppisiä ajatuksia ihmisryhmistä ja on myös ihmisarvoa loukkaavaa. Myös erilaisten vähemmistöryhmien esiintyminen mediassa sellaisissa rooleissa, jotka eivät ole stereotypioiden mukaisia, auttaa niiden purkamisessa. THL:n rasismin määritelmässä huomioidaan, että yksilön rasistinen asenne ei kehity tyhjiössä, vaan rasismi ympäröi meitä silloin kun yhteiskunnassa ylläpidetään valta-asetelmia, joissa tiettyjä ihmisryhmiä pidetään toisia alempiarvoisempina.

13–16 p.
Vastauksessa pohditaan rasismin taustalla vaikuttavia yksilöpsykologisia sekä sosiaalipsykologisia tekijöitä. Psykologisen tiedon ja käsitteiden hallinta on hyvää, vastauksessa on merkkejä tiedon kehittelystä ja väitteitä perustellaan.

22–25 p.
Vastaus on oivaltava ja monipuolinen pohdinta rasismin taustalla vaikuttavista yksilö- ja sosiaalipsykologisista tekijöistä sekä niiden vuorovaikutuksesta. Psykologisen tiedon ja käsitteiden hallinta on erinomaista ja väitteitä perustellaan vakuuttavasti.

Ihmisen päätöksentekoon vaikuttavat sekä rationaalinen tiedonkäsittely että tunteet, ja näitä ei voida täysin erottaa toisistaan. Ansiokkaassa vastauksessa kokelas kuvailee tiedonkäsittelyyn ja tunteisiin liittyviä ilmiöitä sekä pohtii näiden yhteyksiä toisiinsa päätöksenteon kontekstissa. Pelkkä tiedonkäsittelyn ja tunteiden esittely ilman niiden yhteyksien käsittelyä tai niiden päätöksentekoon liittyvien vaikutusten kuvaamista ei riitä kiitettävään vastaukseen, vaikka käsittely olisikin laajaa.

Monimutkaisessa päätöksentekotilanteessa ihminen voi hyödyntää monia kognitiivisia kykyjä pyrkiessään tekemään mahdollisimman hyvän päätöksen. Erityisen tärkeitä kykyjä päätöksenteon kannalta ovat sisäiset mallit päätökseen liittyvästä tiedosta sekä kyky hakea uutta tietoa päätöksen tueksi ja yhdistää se aikaisempaan tietoon. Tässä prosessissa havaintokehä eli vanhan tiedon vaikutus uuden tiedon etsimiseen ja olemassa olevan tiedon päivittämiseen on oleellisessa osassa. Mitä enemmän ihmisellä on tietoa jostain asiasta, sitä monipuolisemmat sisäiset mallit hänellä tilanteesta on. Tämä usein auttaa päätöksenteossa. Toisaalta myös avoimuus uutta tietoa kohtaan on tarpeellista suurten päätösten tekemisessä – liian vahvat sisäiset mallit ja niihin liittyvä vahvistusvinouma saattavat muuten saada ihmisen sivuuttamaan oman näkemyksensä vastaisen tiedon.

Kun ihminen tekee monimutkaisia itseään koskevia päätöksiä, tärkeää on myös omaan itseen kohdistuva kognitio: metakognitiiviset taidot auttavat häntä arvioimaan kykyjään ja resurssejaan tehtävän päätöksen suhteen sekä valitsemaan tehokkaita tapoja hankkia uutta tietoa. Myös selkeä käsitys omasta identiteetistä ja omista arvoista auttavat päätöksenteossa, koska näiden käsitysten pohjalta ihminen pystyy määrittelemään, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä ja mihin suuntaan hän haluaisi elämänsä kulkevan.

Monimutkaisia päätöksiä tehdessään ihminen ei kuitenkaan käytä vain kognitiota ja tee täysin rationaalisia päätöksiä, jotka nojaisivat pelkästään tietoon ja tiedonkäsittelyyn. Erityisesti tilanteissa, joissa kokonaisuus on liian monimutkainen täysin hallittavaksi, ihmisen päätöksiin vaikuttavat merkittävästi tunteet, ympäristö sekä erilaiset ajattelun oikopolut eli heuristiikat sekä kognitiiviset vinoumat. Monimutkaisessa päätöksentekotilanteessa ihminen saattaa esimerkiksi valita vaihtoehdon, joka herättää nopeasti myönteisiä tunteita, vaikka valinnalle ei ole selkeää järkiperustetta.

LOPS2019: Uuteen opetussuunnitelmaan kuuluu kuvaus kaksoisprosessointiteoriasta. Kyseinen teoria sopii tehtävään vastaamiseen hyvin, mutta sitä ei vaadita täysiin pisteisiin, koska kaikki vanhan opetussuunnitelman mukaan opiskelleet eivät välttämättä ole tutustuneet teoriaan. Kaksoisprosessiteoriassa ihmisen tiedonkäsittely jaetaan hitaaseen ja nopeaan ajatteluun eli systeemeihin 1 ja 2. Hidas ajattelu on pyrkimystä mahdollisimman rationaaliseen päätöksentekoon tekemällä loogisia päätelmiä tarjolla olevan tiedon perusteella. Tällainen tiedonkäsittely hyödyntää enemmän tietoa ja loogista päättelyä kuin nopea ajattelu ja tuottaa siten usein parempia päätöksiä, mutta sen käyttäminen on vaivalloista ja siksi sitä ei voida hyödyntää kaikissa päätöksentekotilanteissa tai tilanteissa, joissa tarjolla oleva tieto on puutteellista. Nopea ajattelu on intuitiivista, tunneperäistä tiedonkäsittelyä, jota leimaavat heuristiikat ja ajattelun vinoumat. Sitä käytetään usein arjessa tehtäessä nopeita valintoja, joilla ei ole suurta merkitystä, mutta siihen turvaudutaan myös hyvin monimutkaisissa tilanteissa, joissa koko tilanteen hahmottaminen hitaan ajattelun avulla on liian vaikeaa.

Kognition lisäksi ihmisen toimintaa ohjaavat tunteet – ne ovat evolutiivisesti vanha ja tärkeä järjestelmä. Tunteiden biologinen tarkoitus on ohjata ihmistä lähestymään asioita, jotka ovat evoluution aikana edistäneet selviytymistä ja lisääntymistä eli olleet adaptiivisia, ja välttämään asioita, jotka ovat olleet vaarallisia tai ei-adaptiivisia. Tunteet viriävät tyypillisesti reaktiona havaintoihin, mutta myös ajatuksiin, ja ne aiheuttavat tunnekokemuksen, joka kognitiivisen arvion jälkeen voi aiheuttaa tunneilmaisun tai käyttäytymistä. Monimutkaisessa päätöksenteossa tunteiden rooli on merkittävä. Kun ihmisen tulisi päättää, mitä hän haluaa, vaihtoehdot, jotka aiheuttavat myönteisiä tunteita, tuntuvat tavoiteltavilta, kun taas kielteisiä tunteita herättävät vaihtoehdot tuntuvat vältettäviltä.

Päätöksenteossa ja suunnitelmien toteuttamisessa tunteet ohjaavat tarkkaavaisuutta kohti emotionaalisesti virittyneitä asioita ja siten kohdistavat kognitiivisia kykyjä. Emotionaalisesti virittyneet asiat jäävät myös muistiin paremmin ja siten värittävät sisäisiä malleja. Monimutkaisissa päätöksentekotilanteissa emootiot saattavat auttaa myös reagoimaan tietoon, josta ei olla kokonaan tietoisia, kuten Damasion korttipakkatutkimuksessa kävi. Tunteet ovat oleellinen osa myös tavoitteiden saavuttamisen arviointia – tavoitetta kohti vievät onnistumiset tuntuvat hyvältä ja takaiskut pahalta. Tavoitetta kohti kuljettaessa myönteiset tunteet pitävät yllä motivaatiota, kun taas suru menetetyistä mahdollisuuksista voi auttaa siirtämään huomion pois vanhoista tavoitteista kohti uusia realistisempia tavoitteita.

Tunteiden ja kognition rajapinnalla on myös ympäristön vaikutus päätöksentekoon. Ympäristön tarjoama tieto ja toimintamahdollisuudet sekä erityisesti muiden ihmisten esimerkki, arvostukset sekä sosiaaliset normit vaikuttavat siihen, millaiset päätökset nähdään järkevinä ja arvostettuina.

Vaikka usein päätöksenteossa kognitio ja emootiot tukevat toisiaan, joissakin tapauksissa niiden väliset ristiriidat voivat tehdä päättämisestä vaikeaa. Ajoittain kognitiivisen arvion mukaisesti järkevin tai ympäristön eniten suosittelema vaihtoehto aiheuttaa negatiivisia tunteita, jolloin päätöksen tekeminen on vaikeaa. Negatiiviset emotionaaliset muistot tai jopa fobiat ja ahdistushäiriöt voivat rajoittaa päätöksentekoa, kun vaihtoehdot tai tilanteet, jotka eivät todellisuudessa ole vaarallisia, aiheuttavatkin pelkoa ja välttämiskäyttäytymistä.

13–16 p.
Vastauksessa pohditaan kognition ja emootioiden vaikutusta päätöksentekoon mielekkäistä psykologisista näkökulmista. Tiedon hallinta on hyvää, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu.

22–25 p.
Vastauksessa pohditaan kognition ja emootioiden vaikutusta päätöksentekoon osuvasti valituista psykologisista näkökulmista ja käsitellään myös niiden suhdetta toisiinsa. Tiedon hallinta on erinomaista ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu kattavasti ja vakuuttavasti.