Hyvän vastauksen piirteet: FI – Psykologia

Autonominen hermosto on ääreishermoston tahdosta riippumaton osa, eli se säätelee elimistön tilaa ilman että ihminen pystyy tietoisesti ohjaamaan sen toimintaa. Se voidaan jakaa kahteen alajärjestelmään, jotka ovat sympaattinen ja parasympaattinen hermosto. Näillä järjestelmillä on vastakkaiset, toisiaan täydentävät tehtävät.

Sympaattinen hermosto on järjestelmä, joka valmistaa kehoa toimintaan. Sen ollessa aktiivisena syke ja verenpaine kohoavat, keho erittää adrenaliinia ja fyysinen suorituskyky paranee. Sympaattisen hermoston aktivoi esimerkiksi liikunta, stressi tai pelko, ja se mahdollistaa ympäristön haasteisiin vastaamisen. Voimakasta sympaattisen hermoston aktivaatiota kuvataankin ”taistele tai pakene -reaktioksi”. Sympaattisen hermoston lyhytaikaisesta aktivaatiosta on hyötyä, mutta pitkään jatkuessaan se kuormittaa kehoa.

Parasympaattinen hermosto on aktiivinen, kun keho lepää ja säästää energiaa. Se on toiminnassa ihmisen rentoutuessa tai nukkuessa, ja sen aktivaatiossa vagushermo on keskeisessä osassa. Parasympaattinen hermosto hidastaa sykettä ja aktivoi ruuansulatusta. Se on tarpeen myös, jotta keho palautuisi stressistä. Sympaattisen hermoston aktivaatiota tulisi seurata parasympaattisen hermoston aktivaatio, jotta keho voi rauhoittua ja hankkia takaisin energiaa, jota elimistö on kuluttanut sympaattisen hermoston ollessa aktiivinen.

Psyykkisistä toiminnoista autonominen hermosto liittyy keskeisesti stressiin. Sympaattisen hermoston toiminta tuottaa stressiin liittyvät fysiologiset muutokset ja parasympaattinen hermoston toiminta palauttaa ihmisen rentoon tilaan stressireaktiosta. Sympaattisen hermoston pitkäaikainen aktivaatio voi stressin lisäksi liittyä ahdistukseen ja ahdistushäiriöihin. Lisäksi autonominen hermosto toimii osana tunnereaktiota ja sympaattinen hermosto on keskeinen erityisesti pelon ja vihan kokemukseen liittyvien fysiologisten reaktioiden tuottamisessa.

Vaikka autonomista hermostoa ei ole mahdollista suoraan tahdonalaisesti kontrolloida, ihminen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa sympaattisen ja parasympaattisen hermoston aktivaatioon. Esimerkiksi raskaalla liikunnalla saa käyntiin sympaattisen hermoston ja rauhoittavilla hengitysharjoituksilla parasympaattisen hermoston. Autonomiseen hermostoon vaikuttavat myös tietyt kemikaalit, kuten kofeiini, joka voimistaa sympaattista aktivaatiota.

Autonomisella hermostolla on myös monia puhtaasti kehon fyysiseen toimintaan liittyviä tehtäviä. Hyvässä vastauksessa kuitenkin keskitytään autonomisen hermoston ominaisuuksiin, jotka vaikuttavat psyykkisiin toimintoihin.

9–11 p.
Vastauksessa selitetään autonomisen hermoston rakenne ja tehtävät pääosin oikein. Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto mainitaan, ja niiden vastakkaiset tehtävät tulevat ilmi. Psykologisen käsitteistön hallinta on hyvää mutta osittain rajoittunutta. Vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa selitetään autonomisen hermoston rakenne ja tehtävät monipuolisesti ja oikein. Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto sekä niiden toisiaan täydentävät tehtävät selitetään hyvin. Psykologisen käsitteistön hallinta on kiitettävää, ja vastaus muodostaa kiitettävän kokonaisuuden.

Vastauksen enimmäispituus on 2 000 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Tehtävässä pyydetään selittämään psykologisen tiedon avulla, millaisista persoonallisuuden ilmiöistä kolumnissa kirjoitetaan. Hyvän vastauksen voi rakentaa usean eri teorian pohjalta. Yksi näkökulma, joka voi olla kokonainen teoria tai teorian keskeinen osa, riittää erinomaiseen vastaukseen, eikä usean teorian käsitteleminen ole vastaukselle ansio.

Tekstiä voi tulkita esimerkiksi McAdamsin kolmikerroksisen persoonallisuusmallin avulla. Mallissa yksilön persoonallisuutta kuvataan taipumuksellisten piirteiden, tyypillisten sopeutumistapojen ja tarinamuotoisen identiteetin kautta. Taipumukselliset persoonallisuuden piirteet, kuten piirreteoreettinen näkökulma tai temperamentti, liittyvät yksilöiden välisiin eroihin tavoissa tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Tekstin perusteella kirjoittaja pitää itseään hyvin introverttina ja jonkin verran neuroottisena, mutta hän myös kyseenalaistaa sen, onko hänen käsityksensä itsestään todenmukainen. Tarinamuotoinen identiteetti kuvaa yksilön tarinaa itsestään eli sitä, mistä hän on tullut, kuka hän on ja mihin hän on menossa. Tekstissä kirjoittajan identiteettiin vaikuttaa kuuluvan käsitys itsestä ujona henkilönä, mutta kirjoittaja myös ymmärtää, että ei hän oikeastaan aina toimikaan tämän käsityksen mukaisesti.

Koko McAdamsin mallin sijaan vastaus voi myös keskittyä esimerkiksi temperamentin tai piirreteoreettisen lähestymistavan soveltamiseen aineiston selittämiseen.

Psykoanalyyttinen näkökulma persoonallisuuteen painottaa tietoisten ja tiedostamattomien tekijöiden eroja. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna tekstin henkilön persoonallisuutta voisi käsitellä esimerkiksi pohtimalla tekijöitä, jotka vaikuttavat ujouden kokemuksen taustalla. Tiedostamattomat tekijät saattaisivat olla esimerkiksi lapsuusajan negatiivisia sosiaalisia kokemuksia, joita kirjoittaja ei tietoisesti tunnista mutta jotka vaikuttavat hänen toimintansa taustalla. Keskeisenä lähtökohtana psykoanalyyttisessä persoonallisuuskäsityksessä on varhaisen vuorovaikutuksen vaikutus ulospäin näkyvään ja tiedostettuun persoonaan, jota katkelmassa kuvataan.

Humanistisen psykologian persoonallisuuskäsityksessä painottuu henkilön omien kokemusten ja tulkintojen merkitys. Humanistisesta näkökulmasta voidaan kysyä, mikä on henkilön oma kokemus persoonallisuutensa taustatekijöistä sekä esimerkiksi ujoudesta ja vaikeudesta tutustua uusiin ihmisiin. Samalla humanistisen psykologian viitekehyksessä on keskeistä käsitellä, mikä on henkilön itsensä halu ja tarve kehittyä, ja miten hän tahtoisi omaa persoonallisuuttaan kehittää. Tekstissä kirjoittaja kokee ujouden ja uusiin ihmisiin tutustumisen vaikeuden ongelmakseen, ja puhumalla hankaluuksistaan hän kenties toivoo muuttavansa persoonallisuuttaan toisenlaiseksi. Humanistisen psykologian näkökulma saattaakin keskittyä persoonallisuuden taustalla olevien tekijöiden sijaan siihen, miten ihmistä voisi auttaa kehittämään persoonallisuuttaan haluttuun suuntaan.

Kognitiivinen näkökulma persoonallisuuteen korostaa yksilön ajatuksia ja havaintoja itsestään ja omasta ympäristöstään. Keskeistä näkökulmassa on se, kuinka yksilön ajatukset vaikuttavat tunteisiin ja tätä kautta persoonallisuuden kehitykseen. Vastauksessa voi esimerkiksi pohtia, kuinka tekstissä esitetty ajatus siitä, että kirjoittaja on ujo, on voinut vaikuttaa hänen persoonallisuutensa kehitykseen käyttäytymisen ja tilanteiden havaitsemisen kautta. Kognitiivisen näkökulman avulla on mahdollista pohtia myös esimerkiksi henkilön minäpystyvyyttä.

9–11 p.
Vastauksessa persoonallisuuteen on valittu yksi pääosin mielekäs näkökulma, jonka avulla aineistoa tarkastellaan. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin, ja vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa persoonallisuuteen on valittu yksi mielekäs näkökulma, jonka avulla aineistoa tarkastellaan. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään kiitettävästi, ja vastaus on hyvin jäsentynyt.

Vastauksen enimmäispituus on 2 000 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Kokeneen ja kokemattoman katsojan erot ottelun seuraamisessa perustuvat eroon heidän jalkapalloon liittyvissä sisäisissä malleissaan eli skeemoissaan. Skeemat ohjaavat havaitsemista ja tekevät ottelusta hyvin erilaisen kokemuksen kokeneelle ja kokemattomalle katsojalle. Hyvässä vastauksessa kokelas osoittaa ymmärtävänsä tämän ja kuvailee, miten ero skeemoissa vaikuttaa ottelun havaitsemiseen ja kokemiseen.

Eroja katsojien välillä voi selittää skeema- ja ärsykelähtöisen tiedonkäsittelyn avulla. Jos katsojalla on kokemusta jalkapallosta, hän automaattisesti vertaa peliä ja pelissä tapahtuvia tilanteita skeemoihinsa (skeemalähtöinen tiedonkäsittely) ja hänelle syntyy niihin perustuva käsitys siitä, mitä pelissä tapahtuu. Kokeneella katsojalla on jo paljon tietoa pelistä, ja hänelle on muodostunut skeemoja siitä, mitkä ovat pelin säännöt ja millaisia ovat taitavat pelisuoritukset. Hän saattaa myös tuntea ennalta joukkueet ja niiden pelaajat. Kokemuksen ja tietojen lisääntyessä monet pelin havainnointiin liittyvät taidot ovat automatisoituneet ja katsoja osaa kohdistaa tarkkaavaisuutensa kokonaisuuden hahmottamisen kannalta oikeisiin asioihin. Kokeneen katsojan työmuisti ei kuormitu kentän moninaisista tapahtumista, koska hän osaa muodostaa niistä skeemojensa avulla isompia kokonaisuuksia. Koska työmuisti ei kuormitu ja peli on toimivien skeemojen avulla ymmärrettävää, ottelu ja sen monet yksityiskohdat jäävät helposti yksilön muistiin eli siirtyvät säilömuistiin.

Jos katsoja ei ole tottunut seuraamaan jalkapalloa, hänen kokemuksensa pelistä on ärsykelähtöisempää ja kokemus rakentuu yksittäisistä havainnoista, jotka eivät yhdisty skeemojen avulla mielekkäiksi kokonaisuuksiksi (ärsykelähtöinen tiedonkäsittely). Ensimmäisiä kertoja jalkapalloa katsovat ymmärtävät pelistä ehkä sen päätarkoituksen, mutta heidän on vaikea havaita, miten pelin säännöt vaikuttavat pelaajien toimintaan ja mitä pelaajat tavoittelevat asemoitumalla kentällä tietyllä tavalla. Etenkin erilaisten pelitaktiikoiden tai pelaajien taktisen taidon tunnistaminen edellyttää kokemusta ja peliin liittyviä skeemoja tai muistiedustuksia. Kokemattoman katsojan on myös vaikeaa keskittää tarkkaavaisuutensa pelin kannalta oleellisiin asioihin, ja häneltä voi jäädä huomaamatta tärkeitä tapahtumia. Koska ensi kertaa jalkapalloa seuraava ei osaa kohdistaa tarkkaavaisuuttaan vain oleellisiin asioihin, saattaa hän kokea, että pelin seuraaminen on kuormittavaa, ja kokemus voi olla kaoottinen tai jäsentymätön.

Jalkapalloa harrastaneen kokemus ottelusta voi keskittyä esimerkiksi pelistrategiaan, ja hän osaa muodostaa pelistä kokonaiskuvan. Lisäksi hän tunnistaa tekijöitä, joiden vuoksi toinen joukkueista on todennäköisempi voittaja. Pelin jälkeen hän pystyy arvioimaan peliä kokonaisuutena. Sen sijaan ensi kertaa jalkapalloa katsova todennäköisesti kiinnittää huomiota yksittäisiin jännittäviin tilanteisiin, jotka vetävät tarkkaavaisuutta puoleensa, mutta nämä kokemukset jäänevät irrallisiksi eikä pelistä muodostu hänelle kokonaiskuvaa.

Vastauksessa voidaan käsitellä myös skeemojen muodostumista ja muokkautumista. Kun yksilö kohtaa uuden asian, hänellä ei ole siitä vielä skeemaa, ja oppiessaan ja tutustuessaan uuteen asiaan yksilö alkaa rakentaa uutta skeemaa. Näin tapahtuu kokemattomalle pelin seuraajalle, ja tulevaisuudessa uusi, nyt rakentuva skeema auttaa ohjaamaan hänen havaitsemistaan ja tarkkaavaisuuttaan. Aluksi kokemattoman katsojan käsitys jalkapallosta perustuu vahvasti hänen ensimmäiseen kokemukseensa pelistä. Jos hän kuitenkin jatkaa jalkapallon seuraamista, muodostuu hänelle laajempia skeemoja tai skriptejä eli käsikirjoituksia, joiden perusteella voi muodostaa ennakko-odotuksia tulevista tapahtumista. Monipuolisen käsikirjoituksen avulla katsoja osaa esimerkiksi ennakoida ja odottaa tappiolla olevan joukkueen hyökkäävän entistä rohkeammin, kun peliaika lähestyy loppuaan. Kokemuksen tasolla hän osaa odottaa erilaisia pelitilanteita ja taktiikan muutoksia ja ihmetellä, miksi niitä ei esiinny, jos joukkue ei toimi odotetusti. Ensi kertaa jalkapalloa katsovalta tämänkaltaiset ennakko-odotukset tai käsikirjoitukset puuttuvat. Kokeneella jalkapallon harrastajalla on monipuoliset skeemat jalkapallo-otteluista, ja ne ohjaavat hänen havaintojaan havaintokehän mukaisesti. Myös kokeneen katsojan skeemat jalkapallo-ottelusta voivat otteluita seuraamalla kehittyä ja muuttua, erityisesti jos ottelussa tapahtuu jotain yllättävää.

9–11 p.
Vastauksessa kokeneen ja kokemattoman katsojan erilaista tapaa seurata ottelua kuvaillaan mielekkäiden kognitiiviseen psykologiaan liittyvien ilmiöiden avulla. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin, ja vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa kokeneen ja kokemattoman katsojan erilaista tapaa seurata ottelua kuvaillaan monipuolisesti kognitiiviseen psykologiaan liittyvien ilmiöiden avulla. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään erinomaisesti, ja vastaus on hyvin jäsentynyt.

Vastauksessa tulee ensin tunnistaa mistä mielenterveyden häiriöstä kokelaan valitsemassa tapauksessa todennäköisesti on kyse. Lisäksi on kuvattava sen keskeiset oireet ja hoitokeinot. Vastauksessa on keskeistä, että kokelas osaa yhdistää valitsemassaan tapauskertomuksessa kuvatut oireet nimeämänsä mielenterveyshäiriön piirteisiin.

Tapaus A kuvaa todennäköisesti ahdistuneisuushäiriötä, jonka keskeisiä oireita ovat muun muassa toistuvat uhkaan, pelkoon ja huoleen liittyvät hallitsemattomat ajatukset sekä ahdistuneisuuden tunne. Ahdistuneisuushäiriössä saattaa esiintyä myös välttämiskäyttäytymistä, jolla tarkoitetaan ahdistusta aiheuttavan asian tai tilanteen välttelyä. Ahdistukseen liittyy usein muitakin oireita, kuten levottomuutta, sydämentykytystä, unihäiriöitä tai muita somaattisia oireita. Ahdistuneisuus selittäisi A:n kokemat somaattiset oireet, kuten kohonneen sykkeen ja univaikeudet, sekä hänen jatkuvat huoliajatuksensa. Pelot ja ahdistavat ajatukset voivat olla myös nukahtamisvaikeuksien taustalla, jos A ei pysty päästämään ahdistavista ajatuksistaan irti. Koska ahdistavat ajatukset ovat toistuvasti mielessä, A:n voi olla myös vaikea rentoutua esimerkiksi ystäviä tavatessaan. Ahdistuksen laukaiseva tekijä saattaa olla stressaava elämäntilanne, joka yhdessä ahdistuksen riskitekijöiden kanssa johtaa mielenterveyden ongelmaan.

Tapauksessa B on luultavasti kyse masennuksesta, jonka keskeisiä oireita ovat muun muassa alakuloisuus sekä mielihyvän ja kiinnostuksen katoaminen. Masennukseen voi liittyä myös väsymystä, voimattomuutta, heikkoa itsetuntoa, unettomuutta, ruokahalun katoamista ja vakavimmissa tapauksissa itsetuhoisia ajatuksia. B:n kokema masennus on luultavasti reaktiivista, eli se on varmaankin saanut alkunsa äkillisesti loukkaantumisen yhteydessä, kun B on joutunut rakentamaan tulevaisuuden suunnitelmiaan ja identiteettiään uudelleen, koska hän ei enää kykene ammattiurheiluun.

Vastauksen toisessa osassa kokelaan täytyy kuvata nimeämäänsä mielenterveyden ongelmaan sopivia hoitoja. Keskeisiä mielenterveyden häiriöiden hoitomenetelmiä ovat erilaiset psykososiaaliset hoidot, kuten psykoterapia, ja lääkehoidot. Mielekkääseen psykologiseen tietoon perustuvat, perustellut ja johdonmukaiset ideat hoitomuodoista riittävät. Erinomaisessa vastauksessa perustelut ovat johdonmukaisia ja vakuuttavia, ja siinä kuvataan, miksi on valittu tietty hoitomenetelmä ja mihin sillä pyritään.

A:n tapauksessa hoito voisi todennäköisesti koostua psykososiaalisesta hoidosta tai vakavissa tapauksissa lääkehoidon ja psykososiaalisten hoitojen yhdistelmästä. Ahdistukseen liittyviä häiriöitä hoidetaan erilaisilla psykososiaalisilla hoitomenetelmillä, jollaisia ovat esimerkiksi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvat altistushoidot. Niissä henkilö saa apua psykologilta, ja he kokeilevat yhdessä, miten ahdistavassa tilanteessa voisi toimia toisin tai ovatko ahdistukseen liittyvät pelot totuudenmukaisia. Koska A:lla on lapsi, hän voisi hyötyä myös psykososiaalisesta hoidosta, joka tukisi A:n ja lapsen kiintymyssuhteen kehitystä. Tällainen hoitomuoto on esimerkiksi lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta parantava psykoterapia. Se ei välttämättä ratkaise vanhemman ahdistusta, mutta hoito voi olla tärkeää, jotta vanhemman oireilu ei vaikuta haitallisesti lapsen kehitykseen. Periaatteessa A voisi hyötyä myös psykoterapiasta ja ahdistuksen taustalla olevien tekijöiden selvittelystä, jos ahdistavien ajatusten syy ei ole selvä.

Masennuksen hoidossa voidaan käyttää psykososiaalista hoitoa tai lääkehoitoa. Vakavan masennuksen hoidossa lääkehoito on usein ensisijainen vaihtoehto mutta tapauskuvauksen perusteella B:n masennus ei kuitenkaan vielä vaikuta vakavalta. B:n toimintakyky nimittäin näyttää varsin hyvältä eikä kuvauksesta tule vaikutelmaa itsetuhoisista ajatuksista. Siksi B luultavasti hyötyisi psyykenlääkkeiden lisäksi tai niiden sijaan psykososiaalisista hoidoista, kuten lyhyistä hoitokäynneistä psykologin tai sairaanhoitajan vastaanotolla. Tapauskuvauksen perusteella B:n oireet ovat kehittyneet äkillisesti ja ne näyttäisivät liittyvän ongelmiin uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa. Siksi B todennäköisesti hyötyisi enemmän nopeasta ratkaisukeskeisestä sopeutumisen tuesta kuin pitkäkestoisesta psykoterapiasta.

9–11 p.
Vastauksessa kokelas nimeää oikein mielenterveyden häiriön, jota hänen valitsemansa tapauskertomus kuvaa. Häiriön oireita ja hoitoa kuvaillaan pääosin mielekkään psykologisen tiedon avulla ja psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin. Vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa kokelas nimeää oikein mielenterveyden häiriön, jota hänen valitsemansa tapauskertomus kuvaa. Häiriön oireita ja hoitoa kuvaillaan monipuolisesti ja psykologista käsitteistöä hyödynnetään erinomaisesti. Vastaus on hyvin jäsentynyt.

Tehtävässä tulee kuvata tieteellisen tiedon ja arkiajattelun ominaispiirteitä ja perustella, miksi tieteellinen psykologinen tieto on hyödyllistä.

Tieteellisen psykologian tavoite on tuottaa systemaattisilla menetelmillä mahdollisimman luotettavaa ja pätevää tietoa psykologisista ilmiöistä. Se pohjautuu tutkimuksiin, joissa hyödynnetään tieteellisiä menetelmiä. Suurin osa psykologisesta tutkimuksesta perustuu empiiriseen tutkimukseen, jolla tarkoitetaan tutkimuskohteen havainnointia ja mittausta. Tällaista tutkimusta varten tulee kerätä riittävän suuri aineisto, ja ilmiöiden mittaamiseen on käytettävä menetelmiä, jotka ovat toistettavissa. Ihmisen käyttäytymistä, toimintaa ja tunteita voidaan muuttaa mitattavaan muotoon eli operationalisoida erilaisin tavoin. Tieteellisessä tutkimuksessa tavoitellaan objektiivista tietoa eli tietoa, joka ei ole riippuvaista tutkijan omista olettamuksista tai kokemuksista ja joka voidaan yleistää koskemaan monenlaisia ihmisiä ja tilanteita.

Tieteelliselle tiedolle oleellista on tieteellisten tulosten ja teorioiden koetteleminen, joka tarkoittaa sitä, että samaa ilmiötä tutkitaan useita kertoja eri tavoilla ja että vanhoista tutkimuksista tai teorioista pyritään löytämään virheitä. Yksittäisen tutkimuksen avulla saatetaan koetella jotakin teoriaa ja pyrkiä osoittamaan se vääräksi uudella tutkimustuloksella, joka ei ole alkuperäisen teorian mukainen. Jokin asia hyväksytään tieteelliseksi tosiasiaksi vasta kun monet tutkimukset ovat osoittaneet asian olevan tietyllä tavalla. Koettelun kautta ja menetelmien kehittyessä tieteellinen tieto muuttuukin ajan saatossa, kun uudet, luotettavammat tutkimukset osoittavat vanhassa tiedossa olleen virheitä ja käsityksiä korjataan. Tieteellisen tiedon koettelemista varten tiedon tulee olla julkista ja tutkijoiden tulee arvioida sitä kriittisesti ja takertumatta vanhoihin käsityksiin.

Toisin kuin tiede, arkiajattelu perustuu useimmiten henkilökohtaisiin kokemuksiin ja havaintoihin, induktiiviseen päättelyyn omista kokemuksista sekä kaikenlaisiin, mahdollisesti epäluotettaviin, lähteisiin, kuten sosiaaliseen mediaan tai kuulopuheisiin. Kaikilla ihmisillä on kokemuksia ja mielipiteitä ihmisten psykologiasta. Joskus nämä käsitykset ovat oikeita, tai ainakin ne toimivat henkilön omassa elämässä. Pelkkä oikeassa oleminen ei kuitenkaan tee käsityksestä tieteellistä tietoa, koska tieteellisen tiedon tulee perustua tutkimuksiin. Arkikäsitykset saattavat olla myös vääriä, eivätkä ne ole yleistettävissä koskemaan muita ihmisiä. Arkitietoa ei useinkaan koetella tai arvioida kriittisesti, ja siksi väärät käsitykset voivat säilyä arkitiedossa pitkään ja levitä ihmiseltä toiselle. Arkitieto on usein myös hyvin subjektiivista, ja siihen liittyy tarinallisuutta ja päättelyvirheitä. Ihmisiä kiehtovat tarinat, joissa on selkeä alku ja loppu ja joihin liittyy tunteita. Siksi tarinallisuutta nähdään myös siellä, missä sitä ei välttämättä ole. Arkiajattelussa hyödynnetään paljon nopeaa, eli tyypin 1 ajattelua, ja sitä kautta se on altista ihmiselle tyypillisiin ajatteluvirheisiin, kuten vahvistusharhaan. Psykologian tutkijoiden ajattelu on samalla tavalla altista subjektiivisille näkemyksille ja ajatteluvirheille kuin muidenkin ihmisten, mutta tieteen menetelmillä näitä taipumuksia pyritään hillitsemään ja korjaamaan, jotta voidaan tuottaa arkiajattelua luotettavampaa tietoa.

Arkiajattelu on hyödyllistä sujuvan arjen elämisessä, mutta psykologiaa tieteenä tarvitaan tuottamaan tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa ja koeteltua tietoa, joka on usein arkitietoa luotettavampaa ja yleistettävämpää. Luotettava psykologinen tieto on tärkeää esimerkiksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sekä mielenterveyshäiriöiden hoidossa. Arkitiedon avulla on vaikea samaistua sellaisiin ihmisiin ja tilanteisiin, jotka poikkeavat paljon omasta itsestä ja omasta kokemusmaailmasta. Tieteellinen tieto voi sen sijaan tarjota mahdollisuuden ymmärtää erilaisia ihmisiä ja tehdä päätöksiä, jotka ovat hyväksi mahdollisimman monille ihmisille. Tieteellinen tutkimus on myös paljastanut ihmisestä ominaisuuksia, joita arkitieto ei voi tavoittaa. Esimerkiksi tieto aivojen toiminnasta, hermosolun rakenteesta tai geeneistä on jotakin, mitä ei voi tuottaa ilman tieteellisiä menetelmiä. Arkiajattelu ei myöskään välttämättä kuvaa ilmiöiden taustalla olevia tekijöitä oikein, vaan tyytyy selittämään välittömän kokemuksen. Joskus suorat havainnot jostakin ilmiöstä saattavat ilman lisätutkimusta johtaa vääriin selityksiin. Arkiajattelu voisi esimerkiksi selittää, että Aurinko kiertää Maata, koska tuntuu siltä, että Maa on paikallaan ja Aurinko liikkuu. Tieteellinen tieto puolestaan pyrkii selitysmalleihin, joissa ilmiö selitetään yksittäistä kokemusta laajemmasta näkökulmasta.

9–11 p.
Vastauksessa selitetään arkiajattelun ja tieteellisen tiedon eroja ja tieteellisen psykologian hyödyllisyyttä perustellaan mielekkäästi. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin, ja vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa selitetään ja vertaillaan arkiajattelua ja tieteellistä tietoa monipuolisesti ja tieteellisen psykologian hyödyllisyyttä perustellaan vakuuttavasti. Psykologisen käsitteistön hyödyntäminen on erinomaista, ja vastaus on hyvin jäsentynyt.

Manifestoinnin perusidea on, että yksilön ajatukset ja toiveet muuttavat ulkopuolista maailmaa yksilölle suotuisammaksi. Tällaisella väitteellä ei tosiasiassa ole tieteellistä pohjaa, ja sitä voidaan siis pitää perusteettomana uskomuksena. Tästä näkökulmasta tieteellisesti perättömän uskomuksen markkinointi ratkaisuna erilaisiin ongelmiin tai elämänhallintaan on epätoivottavaa.

Toisaalta toistuvalla ajattelulla henkilö voi kuitenkin tieteen näkökulmasta vaikuttaa itse itseensä tavalla, josta saattaa olla hyötyä. Manifestoinnissa aktivoituukin useita psykologisia mekanismeja, joilla voi olla vaikutusta elämänkulkuun. Manifestointia on mahdollista ajatella esimerkiksi hyödyllisenä mielikuvaharjoitteluna, jonka avulla työstetään sitä, miten voisi kehittyä saavuttaakseen itselleen tärkeitä tavoitteita. Manifestointi saattaa johtaa tavoitteiden selkiintymiseen, minäpystyvyyden kasvuun ja lopulta konkreettisiin toimiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkitusti on todettu, että esimerkiksi mielikuvaharjoittelusta, omien tavoitteiden selkeyttämisestä ja suunnitelmien tekemisestä erilaisten harjoitteiden avulla on hyötyä esimerkiksi kilpaurheilussa. Manifestointi voikin toimia parhaimmassa tapauksessa itseään toteuttavana ennusteena ja valmistaa yksilöä kohtaamaan muutoksia, ottamaan askeleita kohti tavoitteitaan ja tarttumaan mahdollisuuksiin.

Manifestointiin voi liittyä myös sosiaalipsykologisia ilmiöitä, ainakin jos manifestointia harjoittaa julkisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Siellä manifestoijat voivat löytää ja kannustaa toisiaan, muodostaa yhteisiä tavoitteita tukevia sisäryhmiä tai idealisoida yhdessä tiettyjä tavoitteita. Silloin manifestointi voi liittyä myös yhteisten arvojen muodostukseen tietyn ryhmän sisällä. Arvot ohjaavat tavoitteitamme ja käyttäytymistämme. Jos manifestoinnista poimii omia tavoitteita selkeyttäviä harjoituksia, kuten unelmakartan, ja tavan visualisoida itsensä onnistumassa tavoitteissaan, voi toiminnasta olla hyötyä. Selkeät tavoitteet auttavat ohjaamaan toimintaa niitä kohti, positiivinen ajattelu voi lisätä minäpystyvyyttä ja parantaa itsetuntoa, ja joissakin tapauksissa visualisointi parantaa suoriutumista todellisessa tilanteessa. Nämä psykologiset edut saattavat johtaa todellisiin saavutuksiin, kunhan ne ensin motivoivat henkilön toimimaan tavoitteidensa hyväksi tai rohkaisevat häntä tarttumaan niihin liittyviin mahdollisuuksiin. Unelmointi ylipäätään on tärkeää, koska se voi luoda parempia visioita tulevaisuudesta ja auttaa saavuttamaan niitä.

Manifestointi ei kuitenkaan tavallisesti valmista pettymyksiin ja niiden yli pääsemiseen. Jos taustalla on uskomus, että pelkästä manifestoinnista seuraa hyviä asioita, vaikka ei itse tekisi konkreettisia tekoja, voi uskomus kääntyä toisinpäin – myös pettymykset ja tavoitteiden karkaaminen nähdään omasta toiminnasta riippumattomina asioina. Silloin usko manifestointiin saattaa vähentää oman minäpystyvyyden tunnetta ja motivaatiota työskennellä tavoitteiden eteen.

Manifestointia on mahdollista käsitellä myös selviytymiskeinojen näkökulmasta. Manifestointia voi tietyssä mielessä pitää coping-keinona tilanteessa, jossa ihminen haluaisi saavuttaa jotain mutta ei ole vielä onnistunut tavoitteessaan. Manifestointiin kuuluu toiminta tavoitteeseen pääsemiseksi, mutta manifestointi yksinään ei ole tehokasta toimintaa, jos ei lisäksi tee päämääränsä kannalta mielekkäitä asioita. Esimerkiksi halutun työpaikan saamiseksi voisi olla hyödyllistä hakeutua opiskelemaan työhön liittyvää alaa kuin pyrkiä elämään niin kuin olisi jo saanut haluamansa työpaikan. Toisaalta jos manifestoinnin kautta uskoo pystyvänsä lähes mihin tahansa, voi vaarana olla myös, että henkilö tekee liian suuria konkreettisia toimia tavoitteidensa saavuttamiseksi, kuten ottaa liian suuria taloudellisia riskejä yritystoiminnassa.

Yksilölle manifestointi voi olla houkuttelevaa myös, koska se sisältää lupauksen, että tavoitteita voi saavuttaa tekemättä niiden eteen konkreettisia toimia. Manifestointi tai vain siihen liittyvän sisällön katsominen tai jopa tällaisen sisällön ostaminen voi silloin toimia helppona tapana yrittää ratkaista ongelmia tai pyrkiä tavoitteisiinsa. Tällaiseen toimintaan saattaa liittyä prokrastinaatiota, kehittymättömiä coping- ja hallintakeinoja, maagista ajattelua tai omien tavoitteiden hankalaan saavuttamiseen yhdistyviä negatiivisia tunteita. Jos manifestoinnin lähtökohdat ovat tällaiset ja jos sillä korvataan konkreettisia toimia, voi siitä olla haittaa tavoitteiden saavuttamiselle. Manifestointiin vahvasti uskova henkilö saattaa myös tulla taloudellisesti hyväksikäytetyksi, jos hän päätyy käyttämään runsaasti rahaa menetelmään liittyviin kursseihin ja materiaaleihin, joita internetissä markkinoidaan aggressiivisesti.

13–16 p.
Vastaukseen sisältyy pääosin mielekästä psykologiseen tietoon perustuvaa pohdintaa manifestoinnista ja siinä käsitellään kysymystä siitä miksi manifestointi kiinnostaa ihmisiä, sekä ilmiön myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään ja sovelletaan joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin. Vastaus sisältää kehittelyä ja arviointia, ja se on jäsentynyt.

22–25 p.
Vastaus sisältää monipuolista psykologiseen tietoon perustuvaa pohdintaa kysymyksestä miksi manifestointi kiinnostaa ihmisiä ja mitä kielteisiä ja myönteisiä vaikutuksia sillä voi olla. Psykologisen käsitteistön hyödyntäminen, soveltaminen, kehittely ja arviointi on erinomaista, ja vastaus on hyvin jäsentynyt.

Tehtävässä kokelaan tulee esittää yksi hallituksen toimivaltaan liittyvä tai valtiollinen toimenpide, jolla vaikutetaan positiivisesti nuorten hyvinvointiin. Jos kokelas esittää useita tiiviisti yhteen kuuluvia toimenpiteitä tehtävä arvostellaan kokonaisuutena, mutta jos kokelas esittää useita täysin erilaisia toimenpiteitä, arvostelussa keskitytään ensimmäisenä esitetyn toimenpiteen arvioitiin. Onnistuneeseen vastaukseen tarvitaan psykologista tietoa hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja tämän tiedon soveltamista esimerkin kautta. Psykologiseen tietoon perustuvat perustelut toimenpiteen hyvinvointivaikutuksista ovat vastauksen tärkein osa.

Kokelas voi valita vapaasti tehtävään soveltuvan toimenpiteen. Sen ei tarvitse olla helposti toteutettavissa, mutta hyvässä vastauksessa toimenpiteen tulisi olla jossain määrin realistinen eli sellainen, johon Suomen hallitus voi ainakin teoriassa vaikuttaa ja joka ei vaadi täysin rajatonta määrää resursseja. Vahva tietämys valtion rakenteista ja hallituksen vaikuttamismahdollisuuksista ei ole välttämätöntä, mutta niihin liittyvien näkökulmien mainitseminen voi olla vastaukselle ansio. Toimenpiteen valinnassa oleellisinta on kuitenkin osata liittää esitetty toimenpide psykologiseen tietoon hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.

Toimenpide voi kohdistua jonkin nuorten hyvinvoinnin ongelman ratkaisemiseen tai hyvinvointia tukevien tekijöiden lisäämiseen. Esimerkkejä tällaisista toimenpiteistä ovat vaikkapa opiskelijoiden kuormituksen vähentäminen uudistamalla lukiokoulutuksen rakennetta, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden tuominen yhä useamman nuoren saataville, pienituloisten perheiden tukeminen taloudellisesti, pyrkimys yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon lisäämiseen tai määrätietoinen ja vaikuttava ilmastonmuutoksen torjuminen.

Tärkeä hyvinvointia edistävä tekijä on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen ympäristö, jossa nuori voi kokea saavansa olla oma itsensä. Tällaisessa ympäristössä ei ole jatkuvaa väkivallan eikä syrjinnän uhkaa, jota erityisesti vähemmistöihin kuuluvat nuoret saattavat joutua kokemaan. Turvallisuuden tunnetta voidaan edistää monella tasolla alkaen fyysisestä turvallisuudesta koulussa ja julkisissa tiloissa ja edeten erilaisten ihmisten tasa-arvoiseen ja kunnioittavaan kohteluun. Esimerkiksi koulukiusaamisen, rasismin ja nuorisorikollisuuden vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet edistävät turvallisuuden kautta hyvinvointia. Turvaton ympäristö aiheuttaa kroonista stressiä, joka heikentää hyvinvointia ja uhkaa mielenterveyttä.

Hyvinvointia edistävä toimenpide voi pyrkiä vähentämään sellaistakin kroonista stressiä, joka ei liity turvattomuuteen. Jatkuvaa kuormitusta saattavat aiheuttaa myös esimerkiksi kokemus ympäristön liian suurista vaatimuksista, riittämättömät mahdollisuudet palautua tai epäadaptiivisten selviytymiskeinojen käyttäminen. Hyvinvointia on mahdollista tukea tällöin esimerkiksi ympäristön vaatimusten kohtuullistamisella tai edistämällä adaptiivisten selviytymiskeinojen käyttämistä esimerkiksi tarjoamalla harrastusmahdollisuuksia ja sosiaalista tukea. Eräs keino keventää nuorten kokemia paineita voisi olla se, että mielenterveyden ongelmiin tarjottaisiin nopeaa ja asianmukaista hoitoa, johon on helppo hakeutua ja joka on luonteeltaan nuorten erityispiirteet huomioivaa.

Kokemus mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja myönteiset tulevaisuudenodotukset ovat myös hyvinvoinnin osatekijöitä. Esimerkiksi itsemääräämisteorian mukaan hyvinvoiva ihminen kokee voivansa toimia autonomisesti, olevansa hyvä jossain hänelle tärkeässä asiassa ja tuntee kuuluvansa osaksi yhteisöä. Hyvinvointia edistävä toimenpide voi pyrkiä lisäämään nuorten itsemääräämisoikeutta sekä mahdollisuuksia kokeilla eri asioita ja tavoitella itselleen merkityksellisiä päämääriä. Se voi myös edistää mahdollisuuksia kuulua nuorelle tärkeisiin yhteisöihin. Esimerkiksi takaamalla tasa-arvoiset ja realistiset mahdollisuudet opiskella toivomaansa alaa ja purkamalla nuorten mahdollisuuksia rajoittavia stereotypioita edistetään itsensä toteuttamista ja siten myös hyvinvointia. Samoin esimerkiksi tulevaisuudenuskon ja optimismin rakentaminen voi tukea nuoren hyvinvointia. Jos nuori näkee tulevaisuutensa hyvänä ja jos hän voi suhtautua siihen optimistisesti, hyvinvointi luultavasti lisääntyy.

Toimenpiteet, jotka lisäävät nuorten uskoa tulevaisuuteen ja vähentävät tulevaisuudessa nuoriin kohdistuvia uhkia, ovat myös hyvinvointia lisääviä. Esimerkiksi vahvat pyrkimykset ilmastonmuutoksen ja luontokadon hidastamiseen sekä poliittisesti vakaaseen ja rauhalliseen tulevaisuuteen edistävät nuorten hyvinvointia, joskin Suomen valtion kyky vastata tällaisiin globaaleihin uhkiin on jotakuinkin rajallinen. Toisaalta hallituksen tai valtion aktiivinen toiminta voi tuottaa nuorelle toivoa, vaikka valtion tai hallituksen toimien vaikutus jäisikin vähäiseksi. Toiveikkuuden roolia hyvinvoinnissa on mahdollista käsitellä esimerkiksi masentuneisuuden kannalta, koska masennukseen liittyy usein toivottomuutta.

Ansiokkaassa vastauksessa voidaan käsitellä myös esimerkiksi terveellisten elämäntapojen edistämistä, turvallista digitaalista ympäristöä tai tulevaisuuden työelämää. Vastauksessa on oleellisinta, että valittu toimenpide ankkuroidaan mielekkääseen psykologiseen tietoon hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.

13–16 p.
Vastauksessa esitetään yksi yhteiskunnallinen toimenpide, joka liittyy nuorten hyvinvointiin, ja toimenpiteen hyvinvointivaikutukset perustellaan pääosin mielekkäällä psykologisella tiedolla. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on hyvää. Tietoa sovelletaan ja kehitellään, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu.

22–25 p.
Vastauksessa esitetään yksi yhteiskunnallinen toimenpide, joka liittyy selkeästi nuorten hyvinvointiin, ja toimenpiteen hyvinvointivaikutukset perustellaan vakuuttavasti psykologisen tiedon avulla. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on erinomaista. Tietoa sovelletaan ja kehitellään kiitettävästi. Esitettyjä näkökulmia on perusteltu kattavasti ja vakuuttavasti.

Vastasyntynyt vauva voi reagoida ääniin, jotka ovat tulleet tutuiksi jo ennen syntymää. Muistin toiminta alkaa kehittyä siis jo kohdussa. Tuttu ääni voi olla esimerkiksi vanhemman ääni, jonka vauva on kuullut kohdussa ja jonka vauva tunnistaa syntymän jälkeen. Jo tähän liittyy jonkinlainen aistitiedon luokittelu tuttuun eli muistissa olevaan ja uuteen. Äänen tunnistaminen voi olla ensimmäisiä alkeellisia muistirepresentaatioita vanhemmasta, varsinkin kun ääni alkaa yhdistymään muihin toistuviin havaintoihin, kuten tuoksuun, kosketukseen ja hoitorutiineihin.

Ensimmäisen elinvuoden aikana kehittyy episodinen muisti eli tapahtumamuisti. Episodinen muisti voi liittyä tuntemuksiin tai tunteisiin, esimerkiksi assosiaatioon tietyn äänen ja pelontunteen välillä. Vauva tarvitsee muistikuvan syntymiseen todennäköisesti paljon toistoja ja samalla tavalla toistuvia tapahtumia arjessa. Turvallinen ja ennustettava ympäristö todennäköisesti auttaa luomaan hyvään tunteeseen ja arjen rutiineihin liittyviä episodisia muistirepresentaatioita. Jos ympäristö on vaikeasti ennakoitava ja ihmiset vaihtuvat usein tai jos ympärillä tapahtuu pelottavia ja yllättäviä asioita, voi vastaavasti esimerkiksi pelkoärsykkeiden oppiminen olla nopeaa. Vauva myös nukkuu paljon – tälläkin voi olla evolutiivinen, muistia vahvistava merkitys, sillä tiedetään, että unessa tärkeät kokemukset ja asiat kertautuvat ja samalla niihin liittyvät hermosolujen väliset yhteydet vahvistuvat. Tämän seurauksena muistijälkikin vahvistuu.

Ympäristö siis vaikuttaa siihen, millaisia vauvan ensimmäiset muistikuvat ovat ja millaisia tunteita niihin liittyy. Toistot auttavat muistin kehityksessä, ja muistia voikin käsitellä myös oppimisen näkökulmasta. Vauvan oppiessa uusia taitoja ne vakiintuvat nopeasti eivätkä unohdu, mikä merkitsee myös muistiedustusten jatkuvaa laajenemista.

Vastauksessa pyydetään analysoimaan myös muistiin liittyviä aivomekanismeja. Pelko-oppimisessa mantelitumake on tärkeä. Koska vauvan otsalohkot ovat kehittymättömät, vauvalla tuskin on ainakaan aikuismaista kykyä säädellä tai jarruttaa pelkoa, vaan hän on siinä vanhemman avun varassa. Vastauksessa on mahdollista esimerkiksi pohtia, voisivatko tunnepohjaiset muistikuvat tai reaktiot olla vauvalle helpompia muodostaa kuin muut muistikuvat, koska aivokuoren alapuoliset rakenteet kehittynevät nopeammin kuin esimerkiksi aivokuori.

Hippokampuksen voimakas kehittyminen ensimmäisen kahden vuoden aikana on keskeistä pysyvien muistikuvien syntymiselle ja muistin kehittymiselle. Nykyään tiedetään, että hippokampus on aktiivinen elämän alusta lähtien, mutta sen toiminta kehittyy kasvun myötä. Konkreettinen merkki vauvan muistin kehityksestä on vierastaminen, jolloin vauva pystyy vertaamaan vieraan ihmisen kasvoja muistikuvaansa tutun ihmisen kasvoista. Vauva alkaa vierastamaan noin kuuden kuukauden iässä, mutta vaihtelua on paljon. Kuitenkin uutta on vain vertailu, sillä vauva tunnistaa tuttuja kasvoja varsin nuorena, vaikkakin näöntarkkuuden hidas kehitys luultavasti vaikeuttaa näköön perustuvien muistikuvien rakentumista. Episodisia ja tietoisesti mieleen palautettavia muistikuvia lapsuusiästä syntyy vasta kun hippokampus, kokemus minuudesta ja kielelliset valmiudet ovat kehittyneet tarpeeksi.

Vauvan motorinen oppiminen on nopeaa. Yksittäisistä liikkeistä kehittyy liikesarjoja, joille on omat liikemuistiedustuksensa. Ne ovat toisaalta automaattisia muistiedustuksia, mutta ne voivat olla myös tilannesidonnaisia muistikuvia, esimerkiksi erilaisia leikkiin liittyviä rytmisiä taputuksia tai vastaavia. Tässä vauva luultavasti tarvitsee sekä liikeaivokuorta että otsalohkoa: liikeaivokuori ohjaa kehon eri osia, ja otsalohko koettaa ohjata liikkeitä tapahtumaan oikeassa rytmissä ja järjestyksessä.

Vastauksessa voi myös pohtia, miten hermosolujen myelinisaatio ja sen myötä hermoimpulssien kulun nopeutuminen voivat vaikuttaa vauvan muistiprosessien kehittymiseen. Vastauksessa on mahdollista pohtia muidenkin aivojen kehittymiseen kytkeytyvien tekijöiden vaikutusta muistiin. Kyseeseen tulevat esimerkiksi ensisijaisten aistialueiden kehitys, kieleen liittyvien aivoalueiden rakentuminen sekä aistinelinten ja aivokuoren välisten yhteyksien tai aivojen sisäisten yhteyksien rakentumisen vaikutus alle vuoden ikäisen vauvan muistiprosesseihin ja niiden kehitykseen.

Keskeinen osa lapsen muistin kehittymistä on kielen oppiminen, sillä suuri osa muistiin tallentuvasta aineksesta on kielellisesti koodattu tai sitä tulkitaan kielen kautta. Kielen oppiminen siis mahdollistaa monipuolisempien muistiprosessien kehittymisen. Kielen oppiminen alkaa luultavasti muistirepresentaatioiden rakentumisesta oman äidinkielen äänteille. Sen jälkeen, tai osin samanaikaisesti, vauva ryhtyy hiljalleen rakentamaan muistiedustuksia usein kohtaamilleen sanoille, kuten vaikka ”äiti” tai ”isä”. Kun vauva on muodostanut muistiedustuksen usein toistuvalle sanalle ja liittänyt sen johonkin merkitykseen, vauva alkaa yleensä harjoittelemaan sanan sanomista ääneen. Tämä edellyttää sanan muistiedustuksen hakemista mielestä ja sanan liittämistä suun liikkeisiin liittyviin muistiedustuksiin; kun ne yhdistyvät, vauva voi yrittää lausua sanan. Etenkin kieltä koskeviin muistikuviin liittyvät siis muutkin aivoalueet kuin vain kielelliset alueet. Kielen tuottamisen kannalta myös liikeaivokuori on tärkeä. Kielellisessä oppimisessa muistijälkien kannalta keskeinen merkitys voi olla otsalohkoissa sijaitsevalla Brocan alueella sekä ohimolohkossa sijaitsevalla Wernicken alueella.

Vastauksessa voi käsitellä lisäksi eroja aikuismaisen oppimisen ja vauvan muistiin liittyvien aivoprosessien välillä aivoerojen näkökulmasta, mutta silloin kokelaan tulee liittää pohdintansa alle vuoden ikäisen vauvan muistiprosesseihin. Muistiin liittyvien aivomekanismien läpikäynti ilman tiedon soveltamista ja tulkitsemista vauvaiän tilanteessa ei ole vastauksen kannalta mielekästä.

13–16 p.
Vastauksessa analysoidaan vauvan muistin kehitystä mielekkäistä psykologisista näkökulmista ja analyysissa huomioidaan myös muistin taustalla olevat aivomekanismit. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on hyvää. Tietoa sovelletaan ja kehitellään, ja esitettyjä näkökulmia on perusteltu.

22–25 p.
Vastauksessa vauvan muistin kehitystä analysoidaan monipuolisesti mielekkäistä psykologisista näkökulmista ja monet näkökulmista liitetään vakuuttavasti perustellen taustalla oleviin aivomekanismeihin. Psykologisen tiedon ja käsitteistön hallinta on erinomaista, ja tietoa sovelletaan sekä kehitellään kiitettävästi. Esitettyjä näkökulmia on perusteltu kattavasti ja vakuuttavasti.