Hyvän vastauksen piirteet: FI – Filosofia
25.3.2026
Alustavat hyvän vastauksen piirteet 25.3.2026
Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti tueksi alustavaa arvostelua varten. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät välttämättä sisällä ja kuvaa tehtävien kaikkia hyväksyttyjä vastauksia. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät ole osa Ylioppilastutkintolautakunnan yleisissä määräyksissä ja ohjeissa tarkoitettua tietoa siitä, miten arvosteluperusteita on sovellettu yksittäisen kokelaan koesuoritukseen. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät sido Ylioppilastutkintolautakuntaa lopullisen arvostelun perusteiden laadinnassa.
Filosofian ylioppilaskokeen vastausten arviointi
Ylioppilaskoe mittaa lukion opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista. Kevään 2026 filosofian koe perustuu Lukion opetussuunnitelman perusteisiin 2019 (LOPS19).
Reaaliaineen ylioppilaskokeen arvioinnissa on otettava huomioon tehtävän kognitiivinen vaativuus. Tehtävänlaadinnassa on otettu huomioon Bloomin kognitiivisia oppimistavoitteita koskeva taksonomia sekä Andersonin ja Krathwohlin siitä kehittämä muunnelma. Niiden perusteella tehtävässä vaadittavan kognitiivisen prosessin vaativuutta arvioidaan kuusiportaisella hierarkkisella asteikolla: muistaa / palauttaa mieleen, ymmärtää/käsittää, soveltaa, analysoida, arvioida ja luoda (syntetisoida). Kaksi ylintä tasoa ovat taksonomioissa eri järjestyksessä.
Filosofia on yleistä, abstraktia ajattelua. Siksi pelkkä asian ymmärtäminen voi usein olla hyvin vaativa suoritus. Tämän takia mainittuja Bloomin taksonomian luokituksia ei pidä filosofian arvioinnissa pitää kaavamaisen hierarkkisina. Tiedollisen osaamisen eri ulottuvuudet ovat filosofiassa lähes poikkeuksetta limittäisiä, vaikka määrittelyä, kuvailua ja selittämistä vaativat tehtäväosiot ovat yleensä suppeampia kuin erittelyä, pohdintaa ja arviointia vaativat.
Filosofinen ajattelu voidaan yleensä jäsentää sarjaksi avoimia kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Tästä johtuen filosofian kokeessa arvioidaan yhtäältä kokelaan kykyä hahmottaa filosofisia kysymyksiä, toisaalta hänen kykyään ymmärtää ja arvioida niihin annettuja vastauksia. Mikäli tehtävässä pyydetään arvioimaan jotakin filosofista väitettä, olennainen osa vastausta on tarkastella, mihin kysymykseen kyseinen väite vastaa. Kun kokelas on hahmottanut oikein taustalla olevan filosofisen kysymyksen, hänellä on selkeä lähtökohta arvioida väitteen perusteita ja pohtia, onko kysymykseen vaihtoehtoisia vastauksia.
Ylioppilaskokeessa arvioitava filosofinen ajattelu ilmaistaan kielellisesti. Siksi arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös ajattelun ilmaisemiseen monella tasolla tekstin kirjallisesta vaikuttavuudesta kappalejakoon. Kyse ei kuitenkaan ole äidinkielen tehtävästä, ja hyvä kirjallinen esitys on hyvän filosofian vastauksen tunnusmerkki vain siinä määrin kuin se ilmentää hyvää filosofista ajattelua. Hyvä filosofinen vastaus perustuu huolelliseen ajatteluun. Se tarkoittaa vastauksessa useita eri piirteitä. Tärkeimmät niistä ovat vastauksen osuvuus, eheys ja vakuuttavuus.
Osuvuus eli relevanssi ja asiaankuuluvuus on hyvän vastauksen ydin. Hyvät tiedot ja ymmärrys sekä johdonmukainen argumentaatio eivät tuota edes hyväksyttävää vastausta, jos ne eivät liity tehtävään. Tämän vuoksi osuvuus on alla listatuista ulottuvuuksista tärkein.
Eheys liittyy vastauksen rakenteeseen. Kokelaan kyky jäsentää käsitteellisesti ongelmia ja ratkaisuja sekä arvioida perusteluja ilmenee vastauksen johdonmukaisuutena ja moniulotteisuutena. Eheä vastaus on myös selkeä. Filosofisessa ajattelussa kysymykset ja vastaukset on pystyttävä muotoilemaan selvästi.
Vakuuttavuus tarkoittaa filosofiassa ennen kaikkea argumentaation hyvää laatua. Sen ytimessä ovat filosofisesti hyväksyttävät lähtökohdat sekä riittävä yhteys väitteiden ja perustelujen välillä.
Osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden ohella hyvä filosofinen ajattelu näkyy käsitteiden ja teorioiden hallinnassa sekä ilmiökentän tuntemuksessa. Vastauksen muodolliset ja sisällölliset ulottuvuudet ovat filosofiassa lähes poikkeuksetta osittain päällekkäisiä silloin, kun vastaus täyttää relevanssin minimivaatimukset eli osuu tehtävänantoon. Vastaus voi olla tiedollisesti hyvä, mutta ajattelun ilmaiseminen saattaa olla heikkoa tai toisin päin. Ulottuvuudet eivät kuitenkaan ole täysin riippumattomia toisistaan, koska esitystapa, käsitteiden käyttö ja ilmiökentän hallinta liittyvät yhteen.
Filosofian tehtävien luonteen vuoksi vastauksen kypsyyttä koskevat seikat ovat erityisen tärkeässä asemassa. Ylioppilastutkintolautakunta on antanut kypsyyden osoittamisesta ohjeet reaaliaineiden kokeiden määräyksissä. On hyvä huomata, että määräysten mukaan epäolennaisten näkökohtien käsittely heikentää vastauksen arvoa.
Alla oleva taulukko voi auttaa filosofian ylioppilaskokeen vastausten arvioinnissa osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden näkökulmista. Niiden ja vastauksen sisältöön liittyvien seikkojen avulla muodostetaan yksi kokonaisarvio, joka esitetään tehtäväosiosta annettavalla pistemäärällä.
| Arvioinnin ulottuvuus | /Pistemäärä 0 | 25 % | 50 % | 75 % | 100 % |
|---|---|---|---|---|---|
| Osuvuus | Vastaus ei lainkaan vastaa tehtävään; tehtävä on ymmärretty ratkaisevasti väärin. | Vastaus liittyy osin kysymyksen alaan, mutta on epäselvä, harhaileva tai sivussa asiasta. | Tehtävään vastataan asiaankuuluvasti. | Vastauksessa ilmenee selkeä ymmärrys tehtävänannosta ja sen rajauksesta, ja siinä käsitellään olennaisimmat seikat. | Vastauksessa ilmenee erinomainen ymmärrys tehtävänannosta ja sen rajauksesta, ja siinä käsitellään kattavasti tarpeelliset seikat ja vain ne. |
| Eheys | Vastaus on hajanainen ja sekava. | Vastauksessa on yksi asiaan selvästi liittyvä seikka. Vastauksen ainekset ovat kuitenkin muuten satunnaisia tai sekavia. | Vastauksessa on useita asiaan kuuluvia seikkoja, mutta niitä ei ole onnistuttu liittämään yhdeksi kokonaisuudeksi. Vastaus jää usein luettelomaiseksi. | Tehtävänantoon kuuluvia näkökulmia on liitetty toisiinsa johdonmukaisesti ja monipuolisesti. Tuloksena on koherentti kokonaisuus, joka vastaa kysymykseen. | Vastauksessa tehtävänantoon liittyvät relevantit aineistoelementit on suhteutettu toisiinsa. Käsitteet ja perustelut muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden, joka vastaa tehtävään liittyviin kysymyksiin ja ottaa tarvittaessa huomioon myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja. |
| Vakuuttavuus | Vastauksessa ei ole perusteluja tai niillä ei ole yhteyttä esitettyihin väitteisiin. | Vastauksessa esitetyt perustelut liittyvät jotenkin väitteisiin, mutta niiden yhteys jää epäselväksi. | Vastausta on perusteltu siten, että lähtökohdat ovat järkeviä ja perustelujen ja johtopäätöksen välillä on selvä yhteys. | Vastauksessa on tarkasteltu useimpia relevantteja perusteluja, niitä on problematisoitu ja eritelty järkevästi ja argumentit on rakennettu oikein. | Relevanttien perustelujen problematisointi ja erittely on osuvaa ja osoittaa omaperäistä oivaltavaa ajattelua tai syvällistä perinteen tuntemusta. |
Tehtäväkohtaiset pisteitysohjeet
Koska filosofian kokeessa arvioidaan kokelaan omaa filosofista ajattelua, vastaukset voivat avautua moniin suuntiin lähes kaikissa tehtävissä. Sen vuoksi hyvän vastauksen piirteiden kuvaukset ovat aina vain suuntaa antavia. Samasta syystä hyvän vastauksen piirteissä esitellään tehtävään liittyviä filosofisia seikkoja laajasti ja osin myös lukiokurssien ulkopuolelta. Tarkoituksena on antaa vastauksia arvosteleville opettajille lisävihjeitä siitä, millaiset filosofiset pohdinnat voivat perustellusti kuulua vastaukseen. Lukiokursseihin liittyvät ja kokelaiden osaamiselta vaadittavat seikat on mainittu pisteitysohjeiden yhteydessä. Näissä osioissa on hyvin suppeasti huomioitu yllä olevassa taulukossa mainitut osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden ulottuvuudet. Arvioinnissa on kuitenkin osiokohtaisesti syytä tarkastella niin sisällöllisiä kuin taulukossa kuvattuja ulottuvuuksia.
Tehtäviin liittyy erilaisia aineistoja. Kussakin tehtäväosiossa on ilmoitettu, miten aineistoa käytetään. Jos aineiston käytöstä ei anneta ohjeita tai käytön ilmoitetaan olevan vapaaehtoista, esimerkiksi ”voit hyödyntää aineistoa”, kyseessä on virikeaineisto. Tällöin aineiston käyttämättä jättäminen on hyväksyttävää eikä vähennä pisteitä. On tosin hyvä huomata, että tällaisissakin tehtävissä aineisto antaa informaatiota ja että vastauksen tulee olla yhtä monipuolinen, vaikka aineistoa ei olisi hyödynnetty. Jos osiossa kehotetaan käyttämään aineistoa, mutta näin ei kuitenkaan ole tehty, vähennetään aina vähintään yksi piste ja vastauksesta saatava pistemäärä voi olla korkeintaan 75 % osion maksimipistemäärästä. Aineiston käytöstä voidaan antaa myös yksityiskohtaisempia ohjeita, joissa esimerkiksi kehotetaan erittelemään tai vertailemaan aineistoa tai etsimään sieltä joitain erityisiä piirteitä, kuten argumentteja. Tällöin ohjeistuksen noudattamatta jättämisestä seuraava suora pistevähennys on useimmiten suurempi.
Tehtäväosiot jakautuvat kahteen luokkaan. Kun osiosta annetaan 10 pistettä tai enemmän, se arvostellaan esseemuotoisena vastauksena, ellei tehtävänannossa erikseen muuta ilmoiteta. Esseemuotoisella vastauksella tarkoitetaan vastausta, jossa on esseen rakenne: alussa aiheen, ongelman tai väitteen napakka esittely, keskiosassa asian monipuolinen käsittely ja lopussa käsittelyyn perustuvat päätelmät. Alle 10 pisteen osiossa vastauksen ei tarvitse olla muodoltaan essee.
Mikäli osiosta annetaan 10 pistettä tai vähemmän, osiossa käytetään merkkimäärärajoitusta. Vastaus 10 pisteen tehtäväosioon on siis merkkimäärältään rajoitettu essee. Merkkimäärärajoituksessa on kyse enimmäispituudesta. Siten merkkimäärän alittaminen ei vähennä pisteitä, mikäli vastauksen asiasisältö on riittävä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa. Tämän lisäksi pisteitä luonnollisesti vähennetään, jos vastaus ei pysy asiassa.
Moniosioisten tehtävien pisteet määritetään osiokohtaisesti, ellei tehtävässä ole erikseen muuta mainittu.
Osa 1: 20 pisteen tehtävät
1. Filosofian peruskäsitteitä 20 p.
Vastauksen enimmäispituus kussakin osatehtävässä on 600 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.
1.1 Selitä, mitä tarkoittaa subjektiivinen. 4 p.
Vastauksen pituus on enintään 600 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Subjektiivinen tarkoittaa yksilölliseen kokemukseen, mielipiteeseen tai tunteeseen perustuvaa. Toisin sanoen sitä voidaan kuvata myös henkilökohtaiseksi näkökulmaksi johonkin aiheeseen. Subjektiivinen ei ole yleistettävissä, se ei ole intersubjektiivista tai objektiivista.
1.2 Selitä, mitä tarkoittaa informaatio. 4 p.
Vastauksen pituus on enintään 600 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Informaatio koostuu kokoelmasta äänteitä, merkkejä, pikkukiviä tai melkein mitä tahansa, kunhan kokoelma ei ole täysin satunnainen. Informaatio on siis jotain, joka ei ole pelkkää melua tai kohinaa. Informaatiota voidaan välittää, tulkita ja mitata. Informaatio on nyky-yhteiskunnan tärkeimpiä hyödykkeitä, siitä voi rakentaa niin tietoa kuin dis- tai mis-informaatiota. Filosofiassa informaatio on tärkeä tutkimuskohde, jota lukiossa tarkastellaan lähinnä tieto-opillisesta näkökulmasta. Tieto ja informaatio ovat eri asioita. Ilman tulkintaa informaatiolla ei ole merkitystä tai suhdetta totuuteen ja tulkitusta informaatiostakin vai murto-osa täyttää tiedon kriteerit.
1.3 Selitä, mitä tarkoittaa empiirinen. 4 p.
Vastauksen pituus on enintään 600 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Empiirinen tarkoittaa aistikokemukseen tai havaintoon perustuvaa. Empiirisen vastakohtana voidaan pitää käsitteellistä. Esimerkiksi empiiristä tietoa on aistihavainnon tai aistikokemuksen perusteella saavutettu tieto. Se eroaa pelkkään päättelyyn perustuvasta tiedosta, joka voi olla luonteeltaan käsitteellistä. Empiirinen tutkimus perustuu havaintoihin.
1.4 Selitä, mitä tarkoittaa välttämätön totuus. 4 p.
Vastauksen pituus on enintään 600 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Väitteen sanotaan olevan välttämättä tosi, kun se ei voi olla epätosi. Se on siis tosi kaikissa mahdollisissa tapauksissa. Loogisia tai käsitteellisiä totuuksia, kuten logiikan kaavoja (esimerkiksi A tai ei‑A), pidetään usein välttämättä tosina. Välttämättömän totuuden vastakohdat ovat epätotuudet ja kontingentit totuudet. Kontingentit totuudet ovat totuuksia, jotka voisivat olla epätosia, eli ne eivät ole välttämättömiä.
1.5 Selitä, mitä tarkoittaa materialismi. 4 p.
Vastauksen pituus on enintään 600 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Materialismi tarkoittaa ontologista kantaa, jonka mukaan todellisuus koostuu perustaltaan aineesta eli materiasta. Materia voidaan ymmärtää eri tavoin, esimerkiksi atomistien tapaan kolmiulotteisina kappaleina, Marxin tavoin työhön liittyvänä asiana tai nykyfysiikan mukaan. Materialismin lajeja erotellaan myös sen mukaan, missä määrin ne hyväksyvät olemisen, joka ei suoraan palaudu aineeseen. Emergentti materialismi sallii eniten ja eliminatiivinen materialismi vähiten palautumatonta olemista, reduktiivinen materialismi jää näiden välille.
Jokaisesta vastauksesta saa 0–4 p.
2 pisteen vastauksessa kokelas esittää oikeansuuntaisia huomioita. Selityksen voi antaa vastakohtien tai esimerkkien avulla.
4 pisteen vastauksessa kokelas antaa tarkan ja selkeän selityksen.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1) sisältöihin ”keskeisiä filosofisia peruskysymyksiä ja ‑erotteluja: henki ja aine, vapaus ja välttämättömyys, käsitteellinen ja empiirinen, objektiivinen ja subjektiivinen” sekä ”tiedon ja informaation, arkitiedon ja tieteellisen tiedon sekä tieteen ja pseudotieteen ero”. Niin ikään se kytkeytyy moduulin Totuus (FI4) sisältöihin ”totuuden luonne ja totuusteoriat; totuuden lähestyminen; välttämätön ja kontingentti totuus” sekä ”todellisuuden ja tietoisuuden luonne; realismi ja antirealismi”.
2. Moraalirelativismi 20 p.
Moraalirelativismin mukaan moraali riippuu kulttuurista tai yksilöstä. Moraalirelativismiin yhdistetään usein normatiivinen kanta, jonka mukaan myös omista moraalikäsityksistä poikkeavat arvot pitäisi hyväksyä ja niiden mukainen käyttäytyminen sallia. Kantaa saatetaan perustella käsityksellä, jonka mukaan jokaisella on oma näkemyksensä moraalista, mutta mikään näkemys ei ole toista oikeampi.
Selitä, miksi moraalirelativismiin yhdistetty normatiivinen kanta on ongelmallinen.
Tehtävän johdannossa kuvattua normatiivista kantaa kutsutaan toisinaan naiiviksi tai normatiiviseksi moraalirelativismiksi. Se sisältää lukuisia käytännöllisiä ja teoreettisia ongelmia. Normatiivisen relativismin hyväksyminen johtaa siihen, että moraali muuttuu mielipidekysymyksen kaltaiseksi. Tämä on ristiriidassa moraalin velvoittavuuden kanssa. Yksi moraalin tunnuspiirteistä on, että moraalisäännöt eivät ole pelkkiä suosituksia vaan velvoittavia normeja, joita pitää seurata. Jos mikään käsitys moraalista ei kuitenkaan ole toista parempi, niin periaatteessa millainen toiminta tahansa on hyväksyttävää.
Normatiivinen relativisti voi toki argumentoida, että moraalinormit sitovat edelleen yksittäisiä henkilöitä tai tietyn kulttuurin jäseniä. Periaatteessa tämä pitää paikkansa. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että yksilöillä ja tietyn kulttuurin jäsenillä on mieltymyksiä, joiden mukaan he toimivat. Sillä ei ole mitään seurauksia muiden toiminnan kannalta. Se, että jokin teko on normatiivisen relativistin mukaan moraalisesti väärä, ei estä ketään muuta tekemästä tuota tekoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että normatiivisen relativistin omilla moraaliarvoilla ei ole yhteisöllistä merkitystä. Vaikka hän pitäisi esimerkiksi varastamista tai väkivaltaa moraalisesti tuomittavana, hänen pitäisi sallia tällaiset teot muille. Todennäköisesti normatiiviset relativistit kuitenkin pitävät esimerkiksi omaa tai läheistensä omaisuuden ja koskemattomuuden suojaa korkeassa arvossa eivätkä salli niitä loukattavan.
Normatiivinen moraalirelativismi johtaa myös helposti moraaliseen dogmaattisuuteen, mikä vie pohjan moraalia koskevalta keskustelulta. Mikäli jokainen kanta on yhtä oikea, eri näkemyksistä keskustelu on tarpeetonta. Ei voi esittää mitään perustetta, jonka nojalla jokin moraalinormi olisi parempi kuin jokin toinen. Toisistaan radikaalisti poikkeavien käsitysten vertailu on siis joko mahdotonta tai triviaalia, koska ne ovat kaikki yhtä oikeita tai hyviä. Jokainen yksilö tai yhteisö voi näin ollen pitäytyä omissa moraalisissa kannoissaan täysin riippumatta siitä, millaisia ne ovat. Se, että moraalista ei voi mielekkäästi keskustella eikä moraali velvoita muita, johtaa siis moraalin yhteisen perustan romahtamiseen. Moraali ei ole enää jaettu asia, vaan jokainen yksilö tai kulttuuriyhteisö saa toimia parhaaksi näkemällään tavalla.
Normatiivista moraalirelativismia on myös kritisoitu siitä, että se on sisäisesti ristiriitainen ja siten itsensä kumoava näkemys. Relativisti voi esimerkiksi hyväksyä sen, että väkivalta on väärin. Jos joku toinen kuitenkin on sitä mieltä, että väkivallan käyttö ei ole väärin, relativistin mukaan tämä on yhtä totta tai oikein kuin hänen oma kantansa. Siispä hän joutuu hyväksymään yhtä aikaa kaksi näkemystä, jotka eivät ole sovitettavissa yhteen.
Relativisti hyväksyy myös sen, ettei ole yleispäteviä moraalinormeja. Samalla hän on kuitenkin sitä mieltä, että omista arvoista ja normeista poikkeavia normeja ja arvoja pitäisi kunnioittaa ja niiden toteuttaminen sallia. Tämä taas vaikuttaa yleispätevältä moraalinormilta, jota kaikkien pitäisi noudattaa. Jokaisen tulisi siis suvaita omista poikkeavia arvoja ja normeja.
Tehtävässä käsitelty normatiivinen relativismi on hyvä erottaa metaeettisestä relativismista, jonka mukaan moraaliset arvot ja normit riippuvat kulttuurista (kulttuurirelativismi) tai yksilöistä (subjektivismi). Metaeettinen relativismi ei ole suoraan ongelmallinen näkemys, jos sitä ei yhdistetä normatiiviseen relativismiin.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää selittää, miksi tehtävän johdannossa kuvattu moraalirelativismiin yhdistetty normatiivinen kanta on ongelmallinen. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
5 pisteen vastauksessa kokelas tekee huomioita siitä, miksi moraalirelativismiin yhdistetty normatiivinen kanta on ongelmallinen.
10 pisteen vastauksessa kokelas selittää, miksi moraalirelativismiin yhdistetty normatiivinen kanta on ongelmallinen.
15 pisteen vastauksessa kokelaan selitys on monipuolinen ja johdonmukainen.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää selitystään esimerkiksi käsittelemällä moraalirelativismin perusteita tai erottamalla selkeästi normatiivisen moraalirelativismin metaeettisestä moraalirelativismista tai moraalirelativismin moraalisesta antirealismista.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Etiikka (FI2) sisältöihin ”moraalin luonne normijärjestelmänä; moraalin, lakien ja tapojen ero; moraalinen objektivismi, relativismi, subjektivismi” sekä ”moraalia tarkasteleva normatiivinen ja soveltava etiikka”.
3. Filosofian työtavat 20 p.
- oletusten kyseenalaistaminen
- käsitteiden määrittely
- ajatuskokeiden tekeminen
- vastaesimerkkien laatiminen
Oletusten kyseenalaistaminen
Filosofialle on tyypillistä, ettei arkioletuksia oteta annettuina. Filosofit pyrkivät siis osoittamaan, että tietyt oletukset voivat olla virheellisiä ja ettei se, miten asiat arjessa ihmisille näyttäytyvät, välttämättä pidäkään paikkaansa. Kyseenalaistamalla saatetaan myös haastaa filosofisten teorioiden oletuksia.
Tyypillisesti oletuksia kyseenalaistetaan kysymysten ja argumenttien avulla. Voidaan esimerkiksi kysyä, miksi jonkin asian uskotaan olevan tietyllä tavalla tai onko välttämätöntä, että asia on juuri niin. Oletuksia on mahdollista haastaa argumenteilla, joilla esimerkiksi pyritään osoittamaan, että jos oletukset pitäisivät paikkansa, niillä olisi seurauksia, jotka ovat ilmeisen epätosia. Vaihtoehtoisesti argumentilla voi pyrkiä näyttämään, että toisenlaiset oletukset ovat yhteensopivia kaiken saatavilla olevan todistusaineiston kanssa ja että siksi arkioletukset eivät ole oikeutettuja.
Oletukset vaikuttavat siihen, mitä ihmiset uskovat ja miten he käyttäytyvät. Esimerkiksi haastamalla oletuksia, joiden mukaan läheiset ihmiset ovat moraalisesti tärkeämpiä kuin toisella puolella maailmaa elävät ihmiset, voidaan kenties vaikuttaa ihmisten toimintaan – esimerkiksi siihen, miten he lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Oletusten kyseenalaistaminen tähtää siis erilaisten uskomusten ja näkemysten arvioimiseen ja toiminnan muuttamiseen.
Käsitteiden määrittely
Käsitteen määrittely tarkoittaa sen selittämistä tai selventämistä, mitä käsite tarkoittaa. Yksi tapa laatia määritelmä on esittää yleisluokka eli suku (lat. genus), jonka alaisuuteen määriteltävä käsite kuuluu, ja erottava tekijä (lat. differentia specifica), joka erottaa käsitteen muista saman suvun käsitteistä. Esimerkiksi Aristoteleen mukaan ihminen on järjellinen eläin. Tällöin siis ihminen kuuluu eläinten yleisluokkaan tai sukuun ja ihmisen erottaa muista eläimistä se, että hän on järjellinen. Muut eläimet eivät toisin sanoen ole järjellisiä.
Perinteisesti analyyttisessä filosofiassa käsitteitä on määritelty kuvaamalla niiden riittävät ja välttämättömät ehdot. Riittävän ehdon toteutuminen takaa sen, että asia kuuluu käsitteen alaisuuteen. Välttämätön ehto on puolestaan ehto, jonka toteutuminen on välttämätöntä sille, että jokin asia kuuluu käsitteen alaisuuteen. Toisinaan filosofit ovat ajatelleet, että esittämällä käsitteen riittävät ja välttämättömät ehdot kuvataan samalla käsitteen alaisuuteen kuuluvien asioiden olemus.
Sen lisäksi, että määritelmien avulla voidaan pyrkiä vangitsemaan asioiden olemus, niillä on pyritty myös osoittamaan, ettei asioilla ole olemusta. On esimerkiksi argumentoitu, että käsitteet ovat luonteeltaan perheyhtäläisiä. Niille ei siis ole annettavissa riittäviä ja välttämättömiä ehtoja, vaan ne muodostavat osittaisten päällekkäisyyksien verkoston. Mikäli tämä pitää paikkansa, ei tietyn käsitteen olemassaolosta voi tehdä metafyysisiä johtopäätöksiä, vaan se kertoo ainoastaan kielellisistä käytännöistä.
Määritelmät ylipäätään selkeyttävät keskustelua. Niiden avulla on mahdollista sulkea pois monimielisyyttä ja siten välttää esimerkiksi virheitä, joissa jotain ilmaisua käytetään eri merkityksessä päättelyn premississä ja johtopäätöksessä. Käsitteiden määrittelyssä voidaan joko pyrkiä kuvaamaan vallitsevaa käyttöä tai täsmentämään sitä, jos se on epämääräistä. Käsitteen täsmentämistä kutsutaan eksplikaatioksi.
Ajatuskokeiden tekeminen
Ajatuskokeessa esitetään kuvitteellinen tilanne, joka ei vallitse todellisuudessa. Filosofiassa ajatuskokeilla on esimerkiksi havainnollistettu väitteitä, testattu taustaoletuksia ja argumentoitu filosofisten näkemysten puolesta ja niitä vastaan. Monesti ajatuskokeet kuvataan eräänlaisina kertomuksina. Esimerkki tällaisesta kertomuksesta on vaikkapa Platonin luolavertaus. Ajatuskokeita on kuitenkin mahdollista esittää monin tavoin, vaikkapa diagrammien avulla. Usein ajatuskokeen tarkoituksena on osoittaa, millaisia seurauksia on tiettyjen oletusten hyväksymisellä jossain kuvitteellisessa tilanteessa. Näin pystytään osoittamaan oletukset joko uskottaviksi tai epäuskottaviksi riippuen siitä, kuinka uskottavia tai hyväksyttäviä niiden seuraukset ajatuskokeen tilanteessa ovat. Tunnetuimpia ajatuskokeita ovat esimerkiksi René Descartesin kaikkivoipa pahansuopa demoni, jonka avulla on kyseenalaistettu yksilön tieto ulkomaailmasta, ja vaunuongelma, jota on käytetty muun muassa sen testaamiseen, onko moraalisesti oikein uhrata yksi ihminen useamman pelastamiseksi.
Vastaesimerkkien laatiminen
Vastauksessa on luontevaa käsitellä vastaesimerkkejä yleisille väitteille tai argumenteille. Vastaesimerkki yleiselle väitteelle on jokin tapaus, jossa väite ei pidä paikkaansa. Tällaisia yleisiä väitteitä ovat muun muassa yleistykset tai määritelmät. Esimerkiksi yleistyksen ”kaikki joutsenet ovat valkoisia” voi osoittaa epätodeksi löytämällä yhden joutsenen, joka ei ole valkoinen. Näin ollen vaikkapa musta joutsen toimii vastaesimerkkinä tälle yleistykselle.
Vastaavasti määritelmän ”oikeudenmukaista on se, että kaikki saavat yhtä paljon” voi osoittaa virheelliseksi esimerkillä, jossa tasajako on epäoikeudenmukainen. Tällainen on vaikkapa tilanne, jossa tuntuu reilulta, että joku saisi toisia enemmän sosiaalitukea esimerkiksi vammaisuuden vuoksi.
Vastaesimerkki argumentille on tilanne, jossa argumentin premissit pitävät paikkansa, mutta johtopäätös on epätosi. Esimerkiksi seuraavan argumentin voi osoittaa epäpäteväksi vastaesimerkillä: ”Jos autosta loppuu bensiini, auto lakkaa käymästä. Autossa on bensiiniä jäljellä. Siispä auto pysyy käynnissä.” Auto voi lakata käymästä esimerkiksi, jos sen moottori hajoaa.
Vastaesimerkin argumentille voi tehdä myös niin, että muotoilee toisen argumentin, jolla on sama looginen muoto ja jonka premissit ovat tosia, mutta johtopäätös on ilmeisen epätosi. Edellisen argumentin looginen muoto on ”Jos A niin B. Ei A. Siis ei B.” Tällainen argumentti on esimerkiksi seuraavanlainen: ”Jos Esa Saarinen on Ruotsin kansalainen, niin Esa Saarinen asuu Pohjoismaiden alueella. Esa Saarinen ei ole Ruotsin kansalainen. Siispä Esa Saarinen ei asu Pohjoismaiden alueella.” Molemmat argumentin premissit ovat tosia, mutta johtopäätös on ilmeisen epätosi. Siispä argumentti ei ole pätevä.
Vastauksen enimmäispituus kummassakin osatehtävässä on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.
3.1 Valitse jokin yllä luetelluista filosofian työtavoista. Selitä esimerkin avulla, millainen valitsemasi työtapa on ja mitä tarkoitusta varten sitä käytetään filosofiassa. 10 p.
Vastauksen pituus on enintään 1500 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää selittää esimerkin avulla, millainen hänen valitsemansa työtapa on ja mitä tarkoitusta varten sitä käytetään filosofiassa. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
3 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita valitsemastaan filosofisesta työtavasta.
5 pisteen vastauksessa kokelas selittää esimerkin avulla, millainen hänen valitsemansa työtapa on ja mitä tarkoitusta varten sitä käytetään filosofiassa.
8 pisteen vastauksessa kokelaan selitys on johdonmukainen ja esimerkki osuva.
3.2 Valitse jokin toinen yllä luetelluista filosofian työtavoista. Selitä esimerkin avulla, millainen valitsemasi työtapa on ja mitä tarkoitusta varten sitä käytetään filosofiassa. 10 p.
Vastauksen pituus on enintään 1500 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää selittää esimerkin avulla, millainen hänen valitsemansa työtapa on ja mitä tarkoitusta varten sitä käytetään filosofiassa. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
3 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita valitsemastaan filosofisesta työtavasta.
5 pisteen vastauksessa kokelas selittää esimerkin avulla, millainen hänen valitsemansa työtapa on ja mitä tarkoitusta varten sitä käytetään filosofiassa.
8 pisteen vastauksessa kokelaan selitys on johdonmukainen ja esimerkki osuva.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1) tavoitteisiin ”tuntee ja oppii – – soveltamaan filosofian työtapoja, kuten oletusten kyseenalaistamista, käsitteiden luokittelua ja määrittelemistä sekä ajatuskokeiden ja vastaesimerkkien käyttöä” ja sisältöihin ”mitä filosofia on, filosofinen – – ajattelu filosofian perinteessä” ja ”johdonmukaisen argumentaation ja pätevän päättelyn perusteet”.
4. Robotit ja moraali 20 p.
Etiikassa moraalisubjekteiksi kutsutaan olioita, jotka pitää ottaa huomioon moraalisessa pohdinnassa. Moraaliagenteiksi puolestaan kutsutaan moraalisia toimijoita, jotka kantavat täyden moraalisen vastuun toiminnastaan. Etiikan perinteessä on esitetty erilaisia ehtoja sille, mikä tai kuka voi olla moraalisubjekti tai moraaliagentti.
Pohdi, voivatko robotit olla moraalisubjekteja tai moraaliagentteja.
”Robotti” on alun perin tšekin kieltä, ja se esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1921 Karel Čapekin näytelmässä. Termiä on sittemmin määritelty eri tavoin. Joskus esimerkiksi ajatellaan, että robottien on oltava ainakin jollain tavoin ihmisen kaltaisia, joskus taas, että niiden pitää pystyä ottamaan vastaan käskyjä tai että niiden pitää pystyä jossain määrin itsenäiseen toimintaan. Moraalin kannalta viimeksi mainittu seikka on merkittävin, mutta tässä tehtävässä kokelas saa itse määritellä, mitä hän tarkoittaa robotilla. Vastauksessa voi käsitellä väljästi hyvin erilaisia robotteja kuljetus- ja poliisiroboteista tietoverkossa toimiviin tekoälybotteihin.
Elottomien olioiden ei yleensä ole katsottu kuuluvan moraalisubjekteina moraalin piiriin. Niillä ei yleensä ajatella olevan piirteitä, jotka tekevät oliosta sellaisen, että se pitäisi ottaa huomioon moraalisessa arvioinnissa. Niillä ei esimerkiksi ole etuja tai intressejä, eivätkä ne tunne kärsimystä tai nautintoa. Jos joku vahingoittaa toisen tietokonetta, moraalisesti rikkomuksen kohde ei ole tietokone vaan tietokoneen omistaja moraalisubjektina. Sen sijaan elollisista olennoista monien, kuten useiden eläinten ja vajaavaltaisten ihmisten, on katsottu olevan moraalisubjekteja, vaikka nämä eivät olekaan moraalisia toimijoita. Moraalisubjektiuden kriteerinä on tällöin usein tuntoisuus eli kyky kärsiä ja tuntea mielihyvää.
Jos ajatellaan, että moraalisen toimijan eli moraaliagentin pitää myös moraalisubjektina kuulua moraalin piiriin, moraalisen agentin käsitettä ei voi laajentaa eliöiden ulkopuolelle. Ekologisten kriisien, kuten ilmastonmuutoksen ja lajikadon, sekä itseään itsenäisesti kopiovian tekoälyn ja joukossamme liikkuvien robottien aikakaudella tällainen tapa jäsentää moraalin piiriä ja moraalista toimijuutta saattaa olla vanhenemassa. Moraalin piiriä voidaan laajentaa elollisia moraalisubjekteja edemmäs. Esimerkiksi Aldo Leopoldin ympäristöetiikassa sekä lajien ja ekosysteemien suojelussa nähdään arvoa myös asioilla, joita ei suoraan voi palauttaa elävien yksilöiden hyvään. Toisaalta on ehkä mahdollista ajatella, että moraaliagentin ei tarvitse olla moraalisubjekti. Tällöin esimerkiksi jonkin yrityksen tai valtion voidaan katsoa olevan moraalisesti vastuussa aiheuttamastaan pahasta, vaikka kaikki siinä toimivat ihmiset olisivat vaihtuneet.
Moraalin piiriin kuuluvilla olennoilla ja asioilla on itseisarvoista moraalista merkitystä. On kuitenkin tärkeä huomata, että kaikki itseisarvoinen merkitys ei ole moraalista. Esimerkiksi kalliomuodostumalla tai jollain esineellä voi olla esteettistä arvoa ja liikeyrityksellä taloudellista arvoa, mutta tämä ei vielä tuo niitä moraalin piiriin.
Moraalisella toimijalla on jonkinlainen moraalinen vastuu, joka ei jäännöksettömästi palaudu muiden moraaliagenttien toimintaan. Toistaiseksi emme kuitenkaan ainakaan useimmiten pidä robotteja moraalisesti vastuussa toiminnastaan. Jos auton tekoälyn ohjaama jarrujärjestelmä osaltaan johtaa liikenneonnettomuuteen, saatamme moraalisesti syyttää kuljettajaa huolimattomuudesta tai puutteellisesta perehtymisestä auton ominaisuuksiin. Vaihtoehtoisesti paheksumme auton valmistajaa. Emme kuitenkaan langeta moraalista moitetta jarrujärjestelmälle. Vastaavasti, jos syyllinen onnettomuuteen on itsenäisesti tekoälyn avulla toimiva robotti, tuntuu luontevalta langettaa moraalinen vastuu robotin lähettäjälle tai valmistajalle.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia, voivatko robotit olla moraalisubjekteja tai moraaliagentteja. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
5 pisteen vastauksessa kokelas tekee hajanaisia huomioita siitä, voivatko robotit olla moraalisubjekteja tai moraaliagentteja.
10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii, voivatko robotit olla moraalisubjekteja tai moraaliagentteja.
15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on johdonmukaista ja monipuolista.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas voi syventää pohdintaansa esimerkiksi liittämällä sen filosofian perinteessä moraalin rajoista käytyihin keskusteluihin tai erittelemällä erilaisten roboteiksi katsottavien olioiden moraalisen aseman eroja.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduuliin Etiikka (FI2), erityisesti sen sisältöihin ”moraalin luonne normijärjestelmänä” ja ”etiikka ja yhteiskunta”.
5. Vapaus, tasa-arvo ja etuoikeudet 20 p.
Tehtävän aineistona on musiikkikappaleen sanoitus, jossa puhuja kommentoi itseironisesti usein huomaamatta jääviä etuoikeuksia ja niiden suhdetta vapauteen ja tasa-arvoon. Laulun puhuja on havainnut, että hänellä on tietynlaisia etuoikeuksia lähtökohtiensa ja elämäntilanteensa vuoksi ja että ne asettavat hänet parempaan asemaan suhteessa joihinkin muihin yhteiskunnan jäseniin. Laulun puhujalla on vain yksi kriisi: hänen kaikki etuoikeutensa eivät mahdu tähän biisiin.
Vapaus ja tasa-arvo ovat keskeisiä yhteiskuntafilosofisia käsitteitä, ja etuoikeudet voivat vaikuttaa niiden toteutumiseen yhteiskunnassa. Kappaleen sanoituksen analysoinnissa tulee hyödyntää yhteiskuntafilosofisia vapauden ja tasa-arvon käsitteitä. Jaottelu negatiiviseen vapauteen, eli vapauteen toimia muiden ihmisten, yhteiskunnan tai valtion estämättä, ja positiiviseen vapauteen, eli autonomiaan tai itsetoteutukseen, on tässä luonteva näkökulma.
Tasa-arvoa puolestaan on luontevaa tarkastella lähtökohtien tasa-arvon näkökulmasta. Sen mukaan kaikilla yhteiskunnan jäsenillä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella päämääriään ja toteuttaa itseään. Lähtökohtien tasa-arvoon liitetään usein myös ajatus siitä, että heikommassa asemassa olevia tulee ainakin jossain määrin tukea ja lähtökohtia tasoittaa, jotta jokaisen edellytykset edistää päämääriään ja tavoitella hyvää elämää toteutuisivat.
Sekä vapaus että tasa-arvo mainitaan aineistona olevassa kappaleessa. Sanoituksessa voi nähdä viittauksen sekä negatiiviseen että positiiviseen vapauteen. Negatiivinen vapaus ilmenee muun muassa vapautena lähteä kenenkään estämättä. Positiivinen vapaus, eli vapaus toteuttaa itseään ja tehdä itselle tärkeitä asioita, ilmenee muun muassa mahdollisuutena tehdä biisejä ja soittaa kitaraa.
Myös tasa-arvo mainitaan kappaleessa ja linkitetään etuoikeuksiin. Puhuja on huomannut, että ”tasa-arvo ei asu täällä” ja että jollakulla voi olla etuoikeuksia, kun taas toisella on ”kaikki mullin mallin”. Ihmisillä on erilaisia taustoja, ominaisuuksia ja elämäntilanteita, jotka voivat asettaa heidät parempaan tai huonompaan asemaan yhteiskunnassa. Näihin elämäntilanteisiin – olivatpa ne hyviä tai huonoja – yksilö ei ole itse voinut vaikuttaa: jotkut ovat onnekkaampia kuin jotkut muut synnyttyään tietynlaisilla ominaisuuksilla varustettuina ja tietynlaisiin oloihin. Heillä on etuoikeuksia, joita he eivät välttämättä edes huomaa. Kappaleen sanoituksessa luetellaan joitakin etuoikeuksia, kuten vanhempien tuki, vammattomuus, turvallinen koti ja oma huone.
Etuoikeudet asettavat haasteen lähtökohtien tasa-arvon toteutumiselle. Vaikka yhteiskunnassa vallitsisi muodollinen tasa-arvo eikä ketään tietoisesti syrjittäisi esimerkiksi ominaisuuksiensa tai taustansa vuoksi, yhtäläisiä lähtökohtia tai mahdollisuuksia ei siltikään ole taattu, koska yksilöt eroavat toisistaan etuoikeuksien tai niiden puutteen takia.
Analyysia voi syventää tarkastelemalla sanoituksen herättämiä yhteiskuntafilosofia kysymyksiä. Yksi oleellinen kysymys kuuluu, kuinka paljon lähtökohtia pitäisi tasoittaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi. Riittääkö se, että yhdenvertainen kohtelu on muodollisesti turvattu, jolloin ketään ei tahallisesti syrjitä tai aseteta huonompaan asemaan taustansa vuoksi? Yhteiskuntafilosofiset teoriat antavat erilaisia vastauksia kysymykseen ja ottavat erilaisia kantoja vapauteen, tasa-arvoon ja lähtökohtien tasoittamiseen.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää analysoida musiikkikappaleen sanoitusta (aineisto 5.A) yhteiskuntafilosofisesti vapauden, tasa-arvon ja etuoikeuksien näkökulmasta. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
5 pisteen vastauksessa kokelas esittää hajanaisia huomioita musiikkikappaleen sanoituksesta vapauden, tasa-arvon tai etuoikeuksien näkökulmasta. Vaihtoehtoisesti hän kuvaa laajemmin vapautta tai tasa-arvoa tai niiden suhdetta etuoikeuksiin liittäen vastauksensa jollain tavoin musiikkikappaleen sanoitukseen.
10 pisteen vastauksessa kokelas analysoi musiikkikappaleen sanoitusta yhteiskuntafilosofisesti vapauden, tasa-arvon ja etuoikeuksien näkökulmasta.
15 pisteen vastauksessa kokelaan analyysi on monipuolinen ja johdonmukainen.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää analyysiaan esimerkiksi liittämällä sen asiantuntevasti filosofisiin teorioihin vapaudesta ja tasa-arvosta tai osoittamalla ymmärrystä etuoikeuksista ja niiden merkityksestä vapauden ja tasa-arvon toteutumiselle.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Yhteiskuntafilosofia (FI3) kohtaan ”vallan, vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eri muodot”.
6. Tiede ja tieteenfilosofia 20 p.
Alla on 20 tiedettä ja tieteenfilosofiaa koskevaa väittämää. Valitse kussakin osatehtävässä (6.1–6.20) sopivin vastausvaihtoehto. Oikea vastaus 1 p., väärä vastaus 0 p., ei vastausta 0 p.
Vastattuasi osatehtävään voit vaihtaa vastausvaihtoehtoa, mutta et voi jättää osatehtävää enää kokonaan ilman vastausta. Jos olet aloittanut tehtävään vastaamisen, mutta et haluakaan jättää tehtävää arvosteltavaksi, merkitse jokaiseen osatehtävään vaihtoehto ”En vastaa”.
6.1 Haastattelututkimukset ovat väistämättä ainakin 1 p.
- kvalitatiivisia eli laadullisia tutkimuksia. (1 p.)
Haastattelututkimus on väistämättä ainakin osittain laadullista tutkimusta, jossa pyritään ymmärtämään kohteen tai havaintoaineiston laatua ja merkityksiä. Haastattelututkimus ei välttämättä ole määrällistä tutkimusta, jossa tarkastellaan asioiden määriä. Se ei myöskään edellytä useamman tieteenalan yhteistyötä, joten sen ei tarvitse olla tieteidenvälistä.
6.2 Filosofi Edmund Husserlin (1859–1938) kehittämässä reduktiossa arkiuskomukset kyseenalaistetaan filosofisen tutkimuksen ajaksi, jotta voidaan tutkia tietoisuutta sinänsä ja sen rakennetta. Tämä menetelmä kuuluu 1 p.
- fenomenologiaan. (1 p.)
Reduktio on olennainen osa Edmund Husserlin kehittämää fenomenologiaa. Hermeneutiikassa ei tarvitse sulkeistaa arkiuskomuksia, ja looginen positivismi oli alun perin lähempänä fenomenalismia ja myöhemmin fysikalismia.
6.3 Filosofi Thomas Kuhn (1922–1996) esitti näkemyksen, että tiede muuttuu paradigmasta toiseen. Kun jollekin tieteenalalle on kasaantunut niin paljon anomalioita, että alan tutkijat menettävät uskonsa paradigman kykyyn ratkaista niitä, kyseessä on Kuhnin mukaan 1 p.
- kriisi. (1 p.)
Esimerkin tilanne kuvaa Kuhnin mukaan tieteellistä kriisiä. Normaalitieteessä vallitsevan paradigman avulla ratkotaan ongelmia, ja vallankumouksessa vanha paradigma korvautuu uudella.
6.4 Nykytieteessä tapahtumien selittäminen luonnonlakien avulla on 1 p.
- kausaalista selittämistä. (1 p.)
Luonnonlait eivät ole tavoitteellisia tai pyri mihinkään päämäärään. Tämän vuoksi ne eivät ole intentionaalisia tai teleologisia. Luonnonlaeilla selittäminen voidaan kuitenkin ymmärtää kausaaliseksi, eli ne selittävät tapahtumia syiden avulla.
6.5 Homeopatiaa, rukoilua ja jalkapallon pelaamista yhdistää se, että ne 1 p.
- eivät ole tieteellisiä. (1 p.)
Mitkään näistä kolmesta eivät ole tiedettä. Jalkapallo ei kuitenkaan ole epätieteellistä, koska se ei ole minkäänlaisessa ristiriidassa tai jännitteessä tieteen kanssa. Jalkapallosta ei myöskään yritetä antaa vaikutelmaa, että se olisi tiedettä tai tieteellistä, joten se ei myöskään ole näennäistieteellistä.
6.6 Tyypillisten tieteen kriteerien mukaan tiedettä luonnehtii se, että 1 p.
- muut tutkijat pyrkivät osoittamaan tutkimustulokset vääriksi. (1 p.)
Tieteen kriteerien mukaan tieteellisen tutkimuksen ja sen tulosten pitäisi olla julkisia. Siksi yrityssalaisuudet ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Tieteen pitäisi myös olla autonomista eli riippumatonta. Tämän vuoksi mikään tieteen ulkopuolinen ei voi määrittää tieteen tuloksia, ei edes moraali, vaikka se voikin rajoittaa eettisesti hyväksyttävää tutkimusta. Tieteeseen kuitenkin kuuluu kriittisyys eli se, että tutkijat pyrkivät löytämään muiden tutkimuksista virheitä.
6.7 Käsitys, jonka mukaan tieteen tavoitteena on tuottaa hyödyllisiä sovelluksia, edustaa 1 p.
- instrumentalismia. (1 p.)
Kognitivismin ja verismin mukaan tieteellinen tutkimus pyrkii löytämään erityisesti totuuksia. Sen sijaan instrumentalismi korostaa tieteen kykyä tuottaa hyödyllisiä sovelluksia, kuten uutta teknologiaa.
6.8 Näkemys, jonka mukaan mikä tahansa tieto voi periaatteessa osoittautua epätodeksi, edustaa 1 p.
- fallibilismia. (1 p.)
Agnostismi tarkoittaa sitä, että jostain asiasta, kuten Jumalan olemassaolosta, ei ole ainakaan tällä hetkellä tietoa. Skeptisismin mukaan tieto ylipäätään tai tieto jostain tietystä asiasta on mahdotonta. Fallibilismin mukaan tietoa on olemassa, mutta se on erehtyväistä.
6.9 Tieteellisten tutkimusten täytyy olla 1 p.
- intersubjektiivisesti arvioitavissa. (1 p.)
Tieteellisten tutkimusten ei välttämättä tarvitse olla objektiivisesti tosia, mikäli hyväksytään, että tiede on erehtyväistä. Subjektiivinen uskottavuus ei puolestaan riitä tieteelliselle tutkimukselle, vaan sen on oltava muiden tutkijoiden arvioitavissa.
6.10 Autonomisuus tieteen tunnusmerkkinä edellyttää, että 1 p.
- tutkimustulokset eivät määräydy poliittisten ideologioiden mukaan. (1 p.)
Tieteen autonomisuus tarkoittaa tutkimuksen riippumattomuutta esimerkiksi poliittisista ja taloudellisista sidoksista. Tutkijat voivat silti tehdä yhteistyötä, ja esimerkiksi lainsäädäntö saattaa rajoittaa sitä, miten tutkijat voivat tehdä tutkimustaan eettisesti.
6.11 Hypoteettis-deduktiivisessa menetelmässä oleellisessa asemassa on 1 p.
- hypoteesien testaaminen niistä johdettujen ennusteiden avulla. (1 p.)
Hypoteettis-deduktiivisessa menetelmässä testattavasta hypoteesista johdetaan ennusteita, joita sitten arvioidaan kokeellisesti. Siinä ei nojauduta pelkkään deduktiiviseen päättelyyn vaan tehdään myös havaintoja. Uusia hypoteeseja ei myöskään tarvitse johtaa deduktiivisesti havainnoista, ja melko yleisesti tätä pidetään myös mahdottomana.
6.12 Hermeneuttinen kehä on tulkinnan menetelmä, jossa 1 p.
- tulkinta edellyttää tulkitsijan esiymmärrystä. (1 p.)
Hermeneuttisessa kehässä kokonaisuus ja osat vaikuttavat molemmat tulkintaan. Tulkitseminen lähtee kuitenkin liikkeelle tulkitsijan esiymmärryksestä.
6.13 Havaintojen teoriapitoisuus tarkoittaa, että 1 p.
- tutkijat eivät havaitse esimerkiksi vain muotoja ja värejä, vaan asiat näyttäytyvät käsitteiden ja uskomusten jäsentäminä ilmiöinä. (1 p.)
Havaintojen teoriapitoisuus tarkoittaa sitä, että havainnot on jo lähtökohtaisesti tulkittu jotenkin. Ei siis ole täysin teorioista irrallista tai riippumatonta havaintoa. Tutkijat voivat kuitenkin tulkita havainnot eri tavoin. Toinen vaihtoehto ei kuvaa havaintojen teoriapitoisuutta vaan Duhem–Quine-teesiä. Sen mukaan mikään yksittäinen koe tai havainto ei voi kumota teoriaa tai todistaa sitä oikeaksi, koska jokainen testi edellyttää apuoletuksia.
6.14 ”Kaikki tähän asti havaitut joutsenet ovat olleet valkoisia. Valkoiset asiat eivät ole mustia. Siispä mikään tähän asti havaittu joutsen ei ole ollut musta.” Tämä päättely on luonteeltaan 1 p.
- deduktiivista päättelyä. (1 p.)
Päättely on totuuden säilyttävää deduktiivista päättelyä, jossa premissien totuus takaa johtopäätöksen totuuden. Siinä johtopäätös ei sano enemmän kuin premissit, toisin kuin induktiivisessa tai abduktiivisessa päättelyssä.
6.15 Toiminnan selittäminen praktisen syllogismin mukaan edellyttää, että 1 p.
- toimijalla on uskomus tavasta, jolla tavoite voidaan saavuttaa. (1 p.)
Praktisen syllogismin voi esittää niin, että se koostuu kahdesta premissistä, joista ensimmäinen ilmaisee, mitä toimija haluaa saavuttaa, ja toinen kertoo toimijan käsityksen siitä, miten tuo tavoite voitaisiin saavuttaa. Johtopäätöksessä todetaan, että toimija ryhtyi toisen premissin mukaiseen toimintaan. Toiminnan ei tarvitse olla käytännössä hyödyllistä tai moraalisesti hyvää. On jopa mahdollista, että toimija ei oikeasti voi saavuttaa tavoitettaan uskomallaan tavalla.
6.16 Logiikka kuuluu 1 p.
- formaaleihin tieteisiin. (1 p.)
Logiikka kuuluu matematiikan tavoin formaaleihin eli muodollisiin tieteisiin. Vaikka logiikkaa sovelletaan niin humanistisissa tieteissä kuin luonnontieteissäkin, se ei kuitenkaan kuulu kummankaan niiden alaisuuteen.
6.17 Filosofi Karl Popperin (1902–1994) mukaan tieteen ja näennäistieteen erottaa toisistaan se, että tieteessä teoriat pyritään 1 p.
- falsifioimaan. (1 p.)
Karl Popperin (1902–1994) mukaan tieteelliset teoriat ovat ainakin periaatteessa kumottavissa eli falsifioitavissa ja oikeassa tieteessä näin pyritään tekemään. Sen sijaan näennäistieteelle on hänen mukaansa tyypillistä, että sen piirissä esitetyt teoriat on joko mahdoton osoittaa vääriksi tai sitten ne pyritään pelastamaan kumoamisyrityksiltä.
6.18 Filosofi Jürgen Habermasin (s. 1929) mukaan vapautumiseen pyrkivää yhteiskuntafilosofiaa luonnehtii 1 p.
- emansipatorinen tiedonintressi. (1 p.)
Emansipatorisessa tiedonintressissä on kyse ihmisten vapauttamisesta perinteestä ja liiallisesta yhteiskunnallisesta vallasta. Tämä tiedonintressi luonnehtii muun muassa yhteiskuntafilosofiaa ja filosofiaa yleisemminkin. Hermeneuttinen tiedonintressi pyrkii tulkitsemaan kohdetta ja välittämään perinteitä. Tekninen tiedonintressi pyrkii manipuloimaan luontoa.
6.19 Matemaatikko, joka pyrkii todistamaan matemaattisen oletuksen todeksi riippumatta todistuksen hyödyistä millekään muulle, tekee 1 p.
- perustutkimusta. (1 p.)
Tällainen matemaattinen tutkimus on perustutkimusta, jonka tavoitteena on vain totuuden löytäminen riippumatta sen mahdollisista sovelluksista. Soveltava tutkimus pyrkii sen sijaan ratkomaan jotain käytännön ongelmaa. Kokeellisessa tutkimuksessa tehdään empiirisiä kokeita, joita esimerkin matemaatikko ei tee.
6.20 Tieteenfilosofinen kanta, jonka mukaan tieteelliset teoriat kuvaavat todellisuutta oikein, vaikka sitä ei voi suoraan havaita, edustaa 1 p.
- tieteellistä realismia. (1 p.)
Kuvaus vastaa tieteellistä realismia. Tieteellisen antirealismin mukaan tiede ei pyri kuvaamaan oikein todellisuutta, jota ei voi havaita. Tieteelliset instrumentalistit puolestaan pitävät teorioita välineinä, joiden avulla on mahdollista kuvata ja ennustaa havaintoja. Instrumentalisteille ei ole väliä, viittaavatko teorioiden termit todellisuuteen tai miten termit ylipäätään pitäisi tulkita.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1) sisältöihin ”tieteen ja pseudotieteen ero” ja ”tiedon ja argumentaation luonne eri tiedonaloilla”. Edelleen se kytkeytyy moduulin Totuus (FI4) sisältöihin ”realismi ja antirealismi”, ”tieteellisen tutkimuksen luonne ja menetelmiä sekä tieteellinen päättely” ja ”selittäminen, ennustaminen, ymmärtäminen ja tulkinta erilaisissa tieteissä”.
Osa 2: 30 pisteen tehtävät
7. Filosofia ja absoluuttinen totuus 30 p.
7.1 Videossa roolihahmo Päivi esittää näkemyksensä absoluuttisesta totuudesta. Analysoi tekijöitä, jotka tekevät Päivin argumentoinnista filosofisesti ongelmallista. 15 p.
Aineistona on katkelma komediasarjasta, jossa keskustelun tarkoitus on johtaa huvittaviin kommelluksiin. Koska roolihahmo Reginan filosofista terminologiaa sisältävä puheenvuoro mykistää muut keskustelijat, vaikuttaa siltä, että filosofian tuntemus puolueen piirissä ei ole kovin hyvää. Analyysissa voi kiinnittää huomiota esimerkiksi seuraaviin tekijöihin:
- Puhetta johtavan roolihahmon Tapanin väite, että maailmassa ei ole absoluuttisia totuuksia, on varsin epämääräinen: sekä väitteen konteksti että absoluuttisuuden ja totuuden käsitteet jäävät auki.
- Absoluuttisten totuuksien olemassaoloa puolustava roolihahmo Päivi vaikuttaa tulkitsevan totuuden väitteeksi, joka pitää paikkansa. Absoluuttisuus puolestaan näyttää hänen mukaansa tarkoittavan sitä, että väite pätee kaikissa tilanteissa.
- Päivin esimerkki on kiistanalainen, vaikka yllä kuvattu tulkinta on luonteva. Väite ”Ihmisen pitää saada tehdä, mitä hän haluaa” on normatiivinen. Normatiiviset väitteet eivät deskriptiivisten väitteiden tapaan kuvaa todellisuutta. Siten ei ole selvää, mitä tarkoittaa, että normatiivinen väite on totta.
- Päivi ei määrittele käsitteitä. Itse käsitteet, kuten ihmisyys ja tekeminen, voivat myös olla sellaisia, ettei ole olemassa niitä koskevia absoluuttisia totuuksia.
- Muiden keskustelijoiden vastaväitteet kohdistuvat väitteen absoluuttisuuteen, jolla keskustelijat ymmärtävät selvästi kaikenkattavuutta. He esittävät vastaväitteet viittaamalla tilanteisiin, joissa Päivin väite ei pidä. Tilanteet ovat hypoteettisia tai kontrafaktuaalisia eli sellaisia, joiden ei esitetä olevan todellisia.
- Päivi ei käytännössä puolustaudu hypoteettisia tilanteita koskevia väitteitä vastaan vaan kiistää kyseisten tilanteiden mielekkyyden. Merkittävänä ongelmana tässä vaikuttaa olevan se, että Päivi ei kykene tarkastelemaan hypoteettisia tilanteita.
- Yleisemmällä tasolla vaikuttaa siltä, että Päivi ei vastaa kysymyksiin. Syynä voi osin olla se, että hän ei ymmärrä ajatuskokeita tai abstraktia ajattelua ylipäätään.
- Päivi puolustautuu vain paikkailemalla esimerkkiväitettä. Tällöin totuutta tavoitteleva filosofinen pohdinta alkuperäisestä aiheesta – absoluuttisten totuuksien olemassaolosta – jää syrjään.
- Päivin väitteeseen liittyy myös konkreettisia ongelmia, kuten se, ettei lakia saa halutessaan vapaasti rikkoa. Se, että Päivin väitteessä on virheitä, joiden takia se ei pidä paikkaansa, ei kuitenkaan välttämättä ole filosofinen ongelma.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää analysoida tekijöitä, jotka tekevät aineistossa 7.A esiintyvän roolihahmon Päivin argumentoinnista filosofisesti ongelmallista. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
4 pisteen vastauksessa kokelas tekee hajanaisia huomioita tekijöistä, jotka tekevät aineistossa 7.A esiintyvän roolihahmon Päivin argumentoinnista filosofisesti ongelmallista.
8 pisteen vastauksessa kokelas analysoi tekijöitä, jotka tekevät aineistossa 7.A esiintyvän roolihahmon Päivin argumentoinnista filosofisesti ongelmallista.
12 pisteen vastauksessa kokelaan analyysi on johdonmukaista ja monipuolista.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää analyysiaan esimerkiksi tarkastelemalla kattavasti normatiivisten ja kuvailevien väitteiden totuuden erilaista luonnetta, filosofisten ajatuskokeiden hypoteettista luonnetta tai keskustelun sisältöä ja draamallista tilannetta.
7.2 Pohdi, onko absoluuttisia totuuksia olemassa vai onko totuus aina suhteellista. 15 p.
Aineistossa esitetty ajatus, että filosofian perinteessä vallitsisi vahva yksimielisyys absoluuttisten totuuksien puutteesta, ei ole mikään itsestäänselvyys. Se saattaa johtua ennen kaikkea siitä, että filosofian perinteessä, toisin kuin vaikkapa tieteessä tai uskonnossa, lähes kaikkiin kysymyksiin on olemassa radikaalisti erilaisista lähtökohdista esitettyjä kantoja, joita ei ole kumottu. Filosofian perinteessä on myös aivan alusta lähtien kyseenalaistettu ihmisen kyky saavuttaa absoluuttisia totuuksia. Tämä ei kuitenkaan välttämättä haasta absoluuttisia totuuksia. Esimerkiksi useissa uskonnoissa ihmisen käsityskyvyn rajallisuuden korostukseen liittyy ajatus uskonnon oman ilmoituksen absoluuttisesta totuudesta. Sadan viime vuoden kuluessa ajatus siitä, että ihmiset eivät voi saavuttaa edes absoluuttista näkökulmaa, saati absoluuttista totuutta, on ollut monella tavalla hyvin vaikutusvaltainen länsimaisessa filosofiassa, ja se on tullut myös osaksi arkiajattelua.
Filosofian perinteessä ihmisen käsityskyvyn rajallisuus on tuottanut erilaisia menetelmiä totuuden tavoittamisen turvaamiseksi. Tavallaan filosofian menetelmät – Platonin dialektisista ja Aristoteleen syllogistisista menetelmistä nykyajan fenomenologiseen reduktioon ja filosofiseen analyysiin saakka – ovat juuri pyrkineet turvaamaan totuuden, jota voi luonnehtia jollain tavoin absoluuttiseksi. Yksi kuuluisimmista ehdokkaista tällaiseksi totuudeksi on Descartesin ”ajattelen, siis olen”.
Aineistossa ilmenevä käsitys, että totuus tarkoittaa jotain asiantilaa kuvaavan ajatuksen, uskomuksen, väitteen, lauseen tai proposition paikkansapitävyyttä, on filosofian perinteessä yleinen. Tällaista totuuden käsitettä on pyritty määrittelemään totuusteorioilla. Tunnetuimpia niistä ovat totuuden korrespondenssi- ja koherenssiteoria sekä pragmatistinen totuusteoria. Vaikka näillä teorioilla ei välttämättä ole suoria seurauksia totuuden absoluuttisuudelle, totuuden käsite on hyvä määritellä niiden avulla. Esimerkiksi uskonnoissa totuus ei välttämättä tarkoita tällaista paikkansapitävyyttä. Periaatteessa absoluuttisen totuuden voi siis vastauksessa ymmärtää muutenkin kuin tällä tavalla, mutta silloinkin kokelaan pitää pystyä määrittelemään filosofisesti, mitä totuudella tarkoitetaan.
Käsitteenä absoluuttisuus tarkoittaa suhteellisuuden eli relatiivisuuden vastakohtaa. On mahdollista nähdä absoluuttisuuden ja jonkinlaisena vastaavuutena eli suhdekäsitteenä ymmärretyn totuuden välillä kiinnostavia jännitteitä. Suhdekäsitekin voi ehkä olla absoluuttinen, mutta tämä tuntuu edellyttävän jonkinlaista pysyvyyttä. Tyypillisiä esimerkkejä absoluuttisesta totuudesta ovatkin usein olleet abstrakteja rakenteita, kuten logiikkaa ja matematiikkaa, koskevat väitteet. Edellisiin kuuluu esimerkiksi tehtävän johdannossa mainittu kielletyn ristiriidan laki, jälkimmäisiin Pythagoraan lause.
Vastauksessa voi luonnollisesti päätyä joko kieltämään tai myöntämään absoluuttisten totuuksien olemassaolon. Olennaista on hahmottaa mielekkäästi määriteltyjen käsitteiden kautta, mitä tehtävänannon kysymys tarkoittaa, ja esittää siihen perusteltu vastaus. Yksi luonteva lähestymistapa on tarkastella tehtävän johdannossa mainitusta kielletyn ristiriidan laista lähtien erilaisia mahdollisia esimerkkejä väittämistä, jotka voisivat olla absoluuttisia totuuksia.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia, onko absoluuttisia totuuksia olemassa vai onko totuus aina suhteellista. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
4 pisteen vastauksessa kokelas tekee hajanaisia huomioita siitä, onko absoluuttisia totuuksia olemassa vai onko totuus aina suhteellista.
8 pisteen vastauksessa kokelas pohtii, onko absoluuttisia totuuksia olemassa vai onko totuus aina suhteellista.
12 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on johdonmukaista ja monipuolista.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas esimerkiksi tarkastelee pohdinnassaan erilaisia filosofiassa esitettyjä vastauksia kysymykseen absoluuttisten totuuksien olemassaolosta.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1) sisältöön ”mitä filosofia on, filosofinen kysymyksenasettelu sekä ajattelu filosofian perinteessä ja ajankohtaisissa aiheissa”, moduulin Etiikka (FI2) sisältöihin, jotka liittyvät relativismiin ja normatiivisten ja kuvailevien väitteiden eroon sekä moduulin Totuus (FI4) sisältöihin ”totuus” ja ”totuuden luonne”.
8. Tutkimusperustainen tieto ja poliittinen päätöksenteko 30 p.
8.1 Kuvaile tieteellisen tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon tavoitteita ja tunnuspiirteitä. Hyödynnä vastauksessasi tekstikatkelmaa . 15 p.
Aineistossa tarkastellaan sitä, miten suomalaiset poliittiset päättäjät ovat ottaneet päätöksissään huomioon tieteellisen tutkimuksen ja muun asiantuntijatiedon. Päättäjät vetoavat mielellään tutkimusperustaiseen tietoon, mutta käytännössä tutkimusperustaisen tiedon hyödyntäminen vaihtelee. Poliittisen päätöksenteon ja tutkimusperustaisen tiedon suhde ei myöskään ole yksiselitteinen. Lisäksi katkelmassa mainitaan lyhyesti poliittisen päätöksenteon ja tutkimustyön erilaiset tavoitteet.
Tieteellisellä ja muulla tutkimuksella pyritään mahdollisimman luotettavan tiedon saavuttamiseen. Tieteellisellä tutkimuksella on luonteenomaisia tunnuspiirteitä, kuten vaikkapa järjestelmällisyys tai periaatteellinen kumoutuvuus, jotka erottavat sen esimerkiksi arkitiedosta tai näennäistieteistä. Lisäksi tutkimuksen tulee olla riippumatonta, toistettavaa ja julkista. Tieteessä käytetään myös tarkoin määriteltyjä menetelmiä tiedon hankkimiseksi ja testaamiseksi.
Poliittisen päätöksentekojärjestelmän avulla toteutetaan kansan tai äänestäjien ilmaisemaa tahtoa yhteiskunnan suunnasta, mikäli kyse on demokraattisesta yhteiskunnasta. Aineistossa tarkastellaan suomalaista poliittista päätöksentekoa, joten vastauksessa on luontevaa ottaa lähtökohdaksi demokraattinen järjestelmä. Vastauksessa ei kuitenkaan tarvitse rajoittua demokraattisen päätöksentekojärjestelmän kuvaamiseen, vaan myös muita järjestelmiä on mahdollista tarkastella.
Demokraattisessa yhteiskunnassa kansalaisilla on yleensä keskenään eriäviä arvoja, ideologioita ja näkemyksiä yhteiskunnasta ja sen suunnasta. Poliittisten päättäjien on otettava nämä näkemykset tavalla tai toisella huomioon. Poliittisten toimijoiden, kuten puolueiden, lähtökohtana on yleensä puolueohjelmassa määritelty arvopohja tai ideologia sekä mahdollisesti myös jonkin kohderyhmän etujen edistäminen. Demokraattiseen päätöksentekoon voi siten ajatella lähtökohtaisesti kuuluvan eräänlaisen vastakkainasettelun ja erilaisten intressien yhteensovittamisen. Edistäessään valitsijoidensa ja edustamansa poliittisen liikkeen näkemyksiä poliittiset päättäjät joutuvat tekemään vaikeitakin arvovalintoja ja kompromisseja. Poliitikot eivät voi päättää mitä tahansa, vaan heidän on toimittava voimassa olevan lainsäädännön mukaan ja otettava huomioon esimerkiksi kansalaisten oikeudet ja kansainväliset sopimukset.
Vastauksessa voi kuvata myös tieteen ja demokraattisen päätöksentekojärjestelmän yhtäläisyyksiä. Ne ikään kuin jakavat samanlaisen demokraattisen lähtökohdan. Tieteen tunnuspiirteisiin kuuluvat muun muassa julkisuus sekä avoin ja kriittinen keskustelu. Samaan pyritään demokraattisessa päätöksenteossa. Keskustelevan, puntaroivan (deliberatiivisen) demokratian hengessä on demokraattisissa valtioissa viime vuosina otettu käyttöön myös muita kuin vaaleissa äänestämiseen liittyviä kansalaisvaikuttamisen keinoja. Suomessakin on muun muassa toteutettu kansalaisraateja ja luotu mahdollisuus jättää kansalaisaloite tai ottaa kantaa valmisteilla oleviin asioihin Ota kantaa ‑palvelussa.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää kuvailla tieteellisen tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon tavoitteita ja tunnuspiirteitä. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
4 pisteen vastauksessa kokelas esittää huomioita tieteellisen tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon luonteesta. Vaihtoehtoisesti hän kuvaa laajemmin tieteellisen tutkimuksen tai poliittisen päätöksenteon tavoitteita ja toimintaperiaatteita.
8 pisteen vastauksessa kokelas kuvailee tieteellisen tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon tavoitteita ja tunnuspiirteitä. Hän hyödyntää vastauksessaan aineistoa.
12 pisteen vastauksessa kokelaan kuvaus on johdonmukainen ja monipuolinen.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas voi syventää kuvaustaan esimerkiksi tarkastelemalla syvällisemmin tieteellisen tutkimuksen luonnetta tai poliittisen päätöksenteon lähtökohtia, historiaa tai uusia muotoja.
8.2 Arvioi, pitäisikö poliittisen päätöksenteon perustua tutkimusperustaiseen tietoon. Hyödynnä vastauksessasi tekstikatkelmaa ja osatehtävässä 8.1 esittämääsi kuvausta. 15 p.
Poliittisen päätöksenteon ja tutkimusperustaisen tiedon suhde ei ole yksiselitteinen. Tehtävänannon kysymykseen, pitääkö poliittisen päätöksenteon perustua tutkimusperustaiseen tietoon, voi perustellusti vastata sekä myöntävästi että kieltävästi. Aineistossa todetaan, että on yksinkertaistus asettaa politiikka ja asiantuntijatieto automaattisesti vastakkain. Poliittisessa päätöksenteossa tutkimusperustainen tieto voidaan ottaa huomioon ja usein siihen pyritäänkin. Parhaassa tapauksessa poliittiset päättäjät ottavat huomioon asiantuntijoiden näkemykset ja tutkimusperustaisen tiedon pyrkiessään asettamaan ja toteuttamaan omia tavoitteitaan. Tiede ei kuitenkaan yleensä tarjoa yksiselitteisiä ratkaisuja poliittisiin kysymyksiin, vaan poliitikkojen tehtävä on pyrkiä tekemään mahdollisimman hyviä ja perusteltuja päätöksiä erilaiset näkökohdat huomioiden. Voidaan myös ajatella, että ainakin ideaalimaailmassa niin tiede kuin politiikkakin pyrkivät yhteiseen hyvään ja käyttävät erilaisia menetelmiä tavoitteen saavuttamiseksi.
Aineiston kohdistuminen suomalaiseen poliittiseen päätöksentekoon mahdollistaa tässäkin osatehtävässä keskittymisen demokraattiseen poliittiseen järjestelmään, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Vaatimusta poliittisen päätöksenteon perustamisesta tutkimustietoon voi pitää jossain määrin myös demokratian vastaisena. Demokraattisessa päätöksenteossa päätösten tulisi pohjimmiltaan perustua kansalaisten tahtoon, olivatpa heidän näkemyksensä sitten paremmin tai huonommin perusteltuja. Jos poliittinen päätöksenteko perustuisi pelkästään tutkijoiden ja asiantuntijoiden näkemyksiin, kyse ei enää olisi demokraattisesta päätöksenteosta. Asiantuntijavalta onkin yksi perinteisistä demokratialle esitetyistä vaihtoehdoista, ja sellaisessa järjestelmässä päätösten pitäisi olla tutkimusperustaisia.
Toisaalta, vaikka demokratiassa asiantuntijat eivät periaatteessa aseta poliittisia tavoitteita sen enempää kuin muutkaan kansalaiset, tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan tietoa tosiasioista. Luotettavinta tämä tieto on, kun se perustuu tutkimukseen. Jonkinlainen yksinkertaistus on toki myös aineistossa esitetty ajatus, että demokratiassa tutkijoiden tavoitteena ei olisi vaikuttaa, vaan ainoastaan tarjota faktoja. Esimerkiksi terveys on poliittisille päättäjille ja heidän äänestäjilleen tärkeä asia. Siksi päättäjillä on hyvä peruste ottaa huomioon tutkimusperustainen tieto siitä, millä keinoin terveyttä on mahdollista edistää. Poliittiset päättäjät eivät aina pysty käyttämään kaikista tehokkaimpia keinoja, sillä ne saattavat olla liian kalliita tai ne voivat loukata yksilöiden autonomiaa. Ihmisiä ei voi esimerkiksi pakottaa noudattamaan tietynlaista ruokavaliota, vaikka se olisi perusteltua kansanterveyden näkökulmasta.
Merkittävä vaara poliittisen päätöksenteon ja tieteellisen tutkimuksen suhteessa on, että jälkimmäinen alistetaan poliittisille päämäärille, jolloin varsinaista tutkimusperustaista tietoa ei itse asiassa enää ole. Näin on tapahtunut monissa autoritaarisissa maissa, myös Euroopassa esimerkiksi Unkarissa. Asia ei ole aivan tuntematon myöskään Suomessa. Aineistossa viitataan Suomen keskeistä tiederahoittajaa, Suomen Akatemiaa, koskevaan keskusteluun, joka liittyi maahanmuuttoa käsittelevään tutkimukseen.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan tulee arvioida, pitäisikö poliittisen päätöksenteon perustua tutkimusperustaiseen tietoon. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
4 pisteen vastauksessa kokelas esittää hajanaisia huomioita siitä, pitäisikö poliittisen päätöksenteon perustua tutkimusperustaiseen tietoon.
8 pisteen vastauksessa kokelas arvioi, pitäisikö poliittisen päätöksenteon perustua tutkimusperustaiseen tietoon. Hän hyödyntää vastauksessaan aineistoa.
12 pisteen vastauksessa kokelaan arvio on monipuolinen ja johdonmukainen.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää arviotaan esimerkiksi vertaamalla demokraattista päätöksentekoa joihinkin muihin poliittisiin järjestelmiin tai käsittelemällä oivaltavasti tutkimusperustaisen tiedon ja poliittisen päätöksenteon suhdetta.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Yhteiskuntafilosofia (FI3) kohtaan ”ihmisoikeudet, kansalaisoikeudet ja oikeusvaltio; demokratia ja yhteisöllisyys yhteiskunnallisina arvoina”. Tehtävä liittyy myös moduulin Totuus (FI4) kohtaan ”tieteellisen tutkimuksen luonne ja menetelmiä sekä tieteellinen päättely; tieteen etiikka”.
9. Tiedollinen epäoikeudenmukaisuus 30 p.
Vastauksen enimmäispituus osatehtävissä 9.1 ja 9.2 on 750 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.
9.1 Selitä, mitä tarkoitetaan todistukseen liittyvällä epäoikeudenmukaisuudella. Hyödynnä vastauksessasi videota . 5 p.
Vastauksen pituus on enintään 750 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Aineiston perusteella todistukseen liittyvällä epäoikeudenmukaisuudella tarkoitetaan sellaista epäoikeudenmukaista asennetta tai tilannetta, jossa kuulija ei oman ennakkoluulonsa takia pidä puhujan väitteitä tai muita puheakteja niin uskottavina kuin tämä ansaitsisi tietojensa tai osaamisensa perusteella. Puhujan kannalta kyse on siitä, että hänen uskottavuutensa kyseenalaistetaan. Kuulijan ennakkoluulo perustuu syrjivään asenteeseen puhujan taustaa kohtaan. Kielteinen ennakkoasenne voi liittyä esimerkiksi puhujan kieleen, etnisyyteen, sukupuoleen tai katsomukseen. Valta, yhteiskunnalliset rakenteet ja perinteet saattavat ruokkia syrjivää asennetta. Kyse on näin varsin perustavasta puhujaan kohdistuvasta epäluottamuksesta, jolle ei ole tiedollisia perusteita. Lajiltaan kyse on ansioon perustuvan oikeudenmukaisuuden loukkauksesta.
2 pisteen vastauksessa kokelas tekee aineiston perusteella huomioita todistukseen liittyvästä epäoikeudenmukaisuudesta.
4 pisteen vastauksessa kokelas selittää aineiston perusteella asianmukaisesti, mitä tarkoitetaan todistukseen liittyvällä epäoikeudenmukaisuudella.
9.2 Selitä, mitä tarkoitetaan tulkinnallisella eli hermeneuttisella epäoikeudenmukaisuudella. Hyödynnä vastauksessasi videota . 5 p.
Vastauksen pituus on enintään 750 merkkiä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.
Aineiston perusteella tulkinnallinen eli hermeneuttinen epäoikeudenmukaisuus edellyttää kahta asiaa. Ensiksikin tällaista epäoikeudenmukaisuutta kohtaava henkilö kuuluu vähemmistöryhmään, joka ei pääse tuottamaan yhteiseen käyttöön tarkoitettuja käsitteitä samoilla ehdoin kuin enemmistö. Toiseksi hän ei tästä johtuen pysty ilmaisemaan kokemuksiaan ja välittämään niitä muille, vaikka hänellä itsellään olisi sopivat käsitteet kokemustensa ilmaisuun. Henkilö kokee tulkinnallista epäoikeudenmukaisuutta sosiaalisissa tilanteissa, joissa hänen pitäisi pystyä välittämään kokemuksiaan esimerkiksi poliisille, perheenjäsenille tai työtovereille, mutta hän ei pysty ilmaisemaan itseään yhteisen kielen ja käsitteistön puuttumisen takia.
2 pisteen vastauksessa kokelas tekee aineiston perusteella huomioita tulkinnallisesta eli hermeneuttisesta epäoikeudenmukaisuudesta.
4 pisteen vastauksessa kokelas selittää aineiston perusteella asianmukaisesti, mitä tarkoitetaan tulkinnallisella eli hermeneuttisella epäoikeudenmukaisuudella.
9.3 Pohdi, miksi ennakkoluuloisuus on tiedollinen pahe. 20 p.
Filosofian perinteessä kardinaalihyveinä on pidetty viisautta, kohtuullisuutta, rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta. Niitä ei ole luontevaa jakaa jyrkästi tiedollisiin ja moraalisiin hyveisiin, sillä kaikki edellyttävät jonkinlaista tietoa, vaikka niitä sovellettaisiinkin käytännön elämään ja poliittiseen toimintaan. Vastaavasti paheissa on kyse hyveiden puuttumisesta tai hyveiden vastakohdista, kuten typeryydestä, hillittömyydestä, pelkuruudesta ja väärämielisyydestä. Mainitut paheet eivät kata kaikkia paheita. Ennakkoluuloisuutta voi yleisellä tasolla pitää jonkinlaisena typeryytenä ja väärämielisyytenä, mutta kuvausta on syytä tarkentaa tarkastelemalla tilanteita, joissa ennakkoluuloisuutta esiintyy. Aineiston esimerkki voi olla avuksi, mutta vastaavia esimerkkejä on mahdollista antaa vaikkapa siitä, miten seksuaalivähemmistöjen tai alkuperäiskansojen esittämät todistukset on sivuutettu tai saatetaan sivuuttaa lainvalmistelussa, päätöksenteossa tai oikeudenkäytössä. Esimerkkinä voi käyttää myös niin sanottua miesselittämistä eli asian selittämistä toiselle ylimielisesti tai alentuvasti siten, että olettaa tietävänsä enemmän kuin toinen.
Ennakkoluuloisuus on tiedollinen asenne, jossa jokin tietolähde torjutaan ennakolta muin kuin tiedollisin perustein. Kyse ei ole näin järkiperäisestä suhtautumisesta kyseiseen tietolähteeseen. Ennakkoluuloinen henkilö ei suhtaudu torjuvasti välttämättä kaikkia tietolähteitä kohtaan, vaan hänen asenteensa voi olla valikoivan syrjivä. Ennakkoluuloisuuden vastakohtana voi pitää uteliaisuutta tai avaramielisyyttä, jolloin kaikkiin uusiin tietolähteisiin suhtaudutaan avoimen hyväksyvästi eikä mitään tietolähdettä hylätä ennalta käsin ei-tiedollisin perustein. Uteliaisuus ja avaramielisyys ovat yhteensopivia terveen lähdekriittisyyden kanssa. Yleisemmin uteliaisuudessa ja avaramielisyydessä on kyse myötämielisestä asenteesta tietoa kohtaan, toisin sanoen halusta tietää tai tiedonjanosta. Jos näitä voi pitää tiedollisena hyveenä, niin ennakkoluuloisuutta voi pitää vastaavasti tiedollisena paheena.
Hyve-etiikassa tekojen arvoa tarkastellaan moraalisen toimijan luonteen ja tapojen sekä tilannekohtaisen harkinnan ja arvion perusteella. Toisin sanoen hyve-etiikassa huomio kiinnitetään yhtäältä tekijän moraaliseen luonteeseen, toisaalta hänen käytännölliseen järkevyyteensä. On ilmeistä, että ennakkoluuloinen henkilö ei toimi näissä suhteissa yksittäisissä tilanteissa moraalisesti oikein. On luontevaa todeta, että ennakkoluuloisuus on syrjivä ajattelutaipumus tai suhtautumistapa, jonka vuoksi henkilö tekee virheellisen arvion tietolähteensä uskottavuudesta.
Hyve-etiikassa kiinnitetään perinteisesti huomiota myös yhteisöön, jonka jäsenenä yksilöt oppivat tai eivät opi toimimaan oikein. Huonot tavat omaksutaan yleensä yhteisössä. Ennakkoluuloisuutta ylläpitävät syrjivästi toimivan yhteisön ajattelu- ja toimintakäytänteet. Esimerkiksi politiikassa ei huomioida vähemmistöryhmien puheenvuoroja eikä koulussa opeteta käsitteitä, joilla voisi ymmärtää heidän kulttuuriaan. Kyse on huonoista käytänteistä ja tavoista, joista voi olla vaikea päästä eroon ilman sosiaalisen yhteisön tukea ja koulutusta. Ennakkoluuloisuudessa ei siten ole kyse pelkästään yksilön vaan myös yhteisön asiasta, jonka oikaiseminen vaatii yhteisiä ponnistuksia, kuten syrjivien valtarakenteiden purkamista, vähemmistöjen aseman kohentamista tai koulutuksen uudistamista.
Yleisesti ottaen ennakkoluuloisuus on vastakohta tiedon, ymmärryksen ja viisauden tavoittelulle ja kriittiselle ajattelulle, joita on perinteisesti pidetty tiedollisesti arvokkaina asioina ja jotka auttavat myös toimimaan käytännön elämässä moraalisesti oikein. Tässäkin mielessä ennakkoluuloisuutta voi pitää tiedollisena paheena, joka estää toimimasta moraalisesti oikein.
Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia, miksi ennakkoluuloisuus on tiedollinen pahe. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.
5 pisteen vastauksessa kokelas tekee hajanaisia huomioita siitä, miksi ennakkoluuloisuus on tiedollinen pahe.
10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii, miksi ennakkoluuloisuus on tiedollinen pahe.
15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on johdonmukaista ja monipuolista.
Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää vastaustaan esimerkiksi tarkastelemalla seikkaperäisemmin paheiden luonnetta, tiedollisten ja moraalisten paheiden suhdetta tai sitä, miten ne tuottavat eriarvoistavia yhteiskunnallisia rakenteita ja vaativat kritiikkiä.
LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Totuus (FI4) kohtaan ”tiedon lähteet”, moduulin Etiikka (FI2) kohtaan ”hyveet” ja moduulin Yhteiskuntafilosofia (FI3) kohtiin ”oikeudenmukaisuuden eri muodot” sekä ”sukupuoli ja valta, eriarvoistavien rakenteiden tunnistaminen ja kritiikki”.