Hyvän vastauksen piirteet: FI – Psykologia

Vastauksen enimmäispituus jokaisessa osatehtävässä on 600 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Hyvässä vastauksessa kokelas määrittelee, mitä metakognitio tarkoittaa, ja antaa yhden esimerkin siitä, miten metakognition käyttämisestä voi olla hyötyä ylioppilastutkinnossa.

Metakognitiolla tarkoitetaan ajattelun ajattelemisen prosessia. Se mahdollistaa kognitiivisten toimintojen itsearvioinnin ja säätelyn. Se voi esimerkiksi auttaa ymmärtämään, miten omaa tarkkaavaisuuttaan voi tukea ja säädellä tai miten opiskeltava asia on helpointa muistaa. Metakognition avulla yksilö voi myös arvioida sitä, mitä hän jo osaa ja mitä hänen tulee harjoitella lisää. Metakognitio on mahdollista jakaa tietoihin ja taitoihin: metakognitiiviset tiedot ovat tietoa oman ajattelun toiminnasta ja taidot taas kykyä säädellä, tukea ja arvioida omaa kognitiotaan.

Metakognitio on tärkeä ominaisuus oppimisen kannalta, koska sillä on vaikutusta tiedon hankkimiseen, ymmärtämiseen, säilyttämiseen ja soveltamiseen. Hyvät metakognitiiviset taidot auttavat opiskelijaa valitsemaan itselleen parhaiten toimivia opiskelutapoja sekä ymmärtämään, mitkä hänen heikkoutensa ja vahvuutensa opiskelussa ovat. Hyvät metakognitiiviset taidot tukevat myös esimerkiksi kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisukeinoja.

Ylioppilastutkinnossa metakognitiiviset taidot voivat auttaa opiskelijaa päättämään, mitä aineita hänen kannattaa kirjoittaa ja milloin, sekä valitsemaan koetilanteessa itselleen parhaiten sopivat tehtävät, koska opiskelijalla on realistinen käsitys omasta osaamisestaan. Hyvä metakognitio auttaa opiskelijaa myös suunnittelemaan omia vastauksiaan ja hallitsemaan vastaamiseen käytettävää aikaa. Metakognitiivisista taidoista on hyötyä myös ylioppilastutkintoon valmistautumisessa, koska ne auttavat opiskelutekniikoiden valinnassa ja ohjaavat keskittymään oikeisiin asioihin. Selkeä käsitys omasta osaamisesta ja opiskelutaidoista voi vähentää lisäksi ylioppilastutkintoon liittyvää stressiä.

Vastauksessa kokelaalta odotetaan yhtä esimerkkiä metakognition hyödyllisyydestä ylioppilastutkinnossa. Edellä mainituista esimerkeistä ei siten tarvitse mainita kuin yksi.

9–11 p.
Vastauksessa metakognitio on määritelty ja sen hyödyllisyydestä ylioppilastutkinnossa on annettu esimerkki. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita lukuun ottamatta hyvin. Esimerkki on asianmukainen, ja vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa metakognitio on määritelty virheettömästi ja sen hyödyllisyydestä ylioppilastutkinnossa on annettu esimerkki. Psykologisen käsitteistön hyödyntäminen on erinomaista. Esimerkki on osuva, ja vastaus on jäsentynyt.

Sopulin havaitsemisessa on neljä keskeistä vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa sopulista heijastuva valo osuu silmän verkkokalvolle. Kokelas voi mainita, että näkötiedon käsittely alkaa jo verkkokalvolla, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Keskeistä on, että kokelas mainitsee ensimmäisen vaiheen olevan se, kun aistitieto saapuu aistinelimeen.

Toisessa vaiheessa verkkokalvolle tullut aistitieto kulkee talamuksen kautta takaraivolohkon näköaivokuoreen. Aistitietoa käsittelevät sekä talamus että takaraivolohkon ensisijainen näköaivokuori ja muut siihen liittyvät alueet. Näköaivokuoressa tapahtuu esimerkiksi sopulin ääriviivojen ja värin tunnistaminen.

Kolmannessa vaiheessa tieto etenee näköaivokuorelta muualle aivoihin kahta eri reittiä: dorsaalinen eli selänpuoleinen missä-rata kuljettaa tietoa sopulin sijainnista maailmassa kohti päälakilohkoa. Samanaikaisesti ventraalinen eli vatsanpuoleinen mitä-rata kuljettaa tietoa havaitun asian, eli nyt sopulin, olemuksesta ja ominaisuuksista kohti ohimolohkoa.

Neljännessä vaiheessa aistitiedosta muodostuu tietoinen havainto. Tiede ei täysin osaa selittää, miten tietoinen kokemus syntyy, mutta tietoisen havaitsemisen kannalta on tärkeää, että tarkkaavaisuus kohdistuu havaintoon sopulista. Kokelas voi mainita, että jos havaitsija yllättyy tai jopa säikähtää sopulin kohtaamisesta, tehostaa tunnereaktio tarkkaavaisuuden kohdistamista. Tunteiden käsittely ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Kun tarkkaavaisuus on kohdistunut havaintoon, voidaan mättäällä havaittu jyrsijä viidennessä vaiheessa muistitiedon avulla tunnistaa sopuliksi, jos havaitsija tietää miltä sopuli näyttää. Tietoisen havainnon tunnistamisen vaiheesta kokelas voi myös mainita esimerkiksi havaintokehän tai tarkkaavaisuuden taipumuksen etsiä joko skeeman mukaista tietoa tai tietoa, joka on selkeästi ristiriidassa skeeman kanssa. Konteksti, jossa sopuli havaitaan, vaikuttaa näiden ilmiöiden kautta siihen, kuinka nopeasti se tunnistetaan sopuliksi.

9–11 p.
Vastauksessa on kuvattu oikein useimmat sopulin havaitsemisen vaiheet. Eri vaiheissa tapahtuva tiedonkäsittely on pyritty yhdistämään hermoston osiin. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään joitakin puutteita ja epätarkkuuksia lukuun ottamatta hyvin, ja vastaus on jäsentynyt.

15–17 p.
Vastauksessa on kuvattu oikein kaikki sopulin havaitsemisen vaiheet. Eri vaiheissa tapahtuva tiedonkäsittely on yhdistetty asianmukaiseen hermoston osaan. Psykologista käsitteistöä hyödynnetään erinomaisesti, ja vastaus on jäsentynyt.

WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Tämän määritelmän mukaan Annan mielenterveys on koetuksella. Anna ei omien sanojensa mukaan voi hyvin, ja hän huomaa itsekin, että ei tällä hetkellä pysty selviämään parhaalla mahdollisella tavalla opiskelusta eikä ahdistuksen vuoksi uskalla mennä autokouluun. Voimavarat osallistua sosiaalisiin tilanteisiin ovat myös vähentyneet. Sekä Annan hyvinvointi että hänen kykynsä ottaa osaa yhteisön toimintaan ovat siten heikentyneet, ja Anna on selvästi avun tarpeessa.

Tekstin 5.A pohjalta ei voi todeta, että Annalla olisi yksi tarkkarajainen mielenterveyden häiriö. Mielenterveyshäiriöillä on omat kriteerinsä, joiden tulee täyttyä, jotta tietyn häiriön diagnoosi olisi mahdollista tehdä. Annalla on paljon erilaisia oireita, eikä aineiston perusteella voi varmasti tietää, mistä häiriöstä on kyse. Oireet voivat liittyä moneen eri häiriöön ja Anna voisi niiden perusteella saada yhden tai useamman diagnoosin. Näyttää kuitenkin siltä, että auto-onnettomuus oli traumaattinen tapahtuma, johon monet oireet liittyvät. Siitä on jäänyt pelottavia muistikuvia, joissa tapahtuma toistuu ja jotka herättävät ahdistusta. Anna välttelee tarkoituksella uuden taidon hankkimista autokoulussa, koska hän pelkää, että traumaattiset mielikuvat voimistuisivat ja haittaisivat oppimista. Nämä oireet, samoin kuin tapahtumaan liittyvät painajaiset, viittaavat traumaperäiseen stressireaktioon. Anna kokee muunkinlaisia ahdistusoireita, ja ne aiheuttavat myös somaattisia, autonomisen hermoston ylivirittyneisyyteen liittyviä, tuntemuksia, kuten käsien tärinää. Nämä oireet voivat liittyä traumaperäiseen stressireaktioon tai muuhun ahdistuneisuushäiriöön.

Toisaalta Anna tiedostaa, että on aina ollut ahdistusherkkä ja taipuvainen huoliajatteluun. Kyseessä on myös persoonallisuuden piirre, joka ei siis välttämättä liity ahdistuneisuushäiriöön. Vetäytyminen kaverisuhteissa ja väsymyksen ja voimattomuuden tunne voivat olla masennuksen oireita, mutta tekstin perusteella masentuneisuudesta ei voi tehdä johtopäätöksiä. Oireet voivat liittyä myös yleiseen kuormittuneisuuteen, jonka vuoksi Annalla ei ehkä juuri nyt ole voimavaroja olla kovin aktiivinen kaverisuhteissa. Keskittymisvaikeudet saattavat liittyä tarkkaavaisuuden häiriöön tai Annan kuormittuneisuuteen, mutta tästäkään ei ole varmuutta. Jälkimmäinen on todennäköisempää, koska oireet ovat pahentuneet vasta onnettomuuden jälkeen ja ADHD on lähtökohtaisesti kehityksellinen häiriö. Traumaperäiseen stressihäiriöön voi liittyä myös häiritseviä ja pelottavia mielikuvia, jotka vaikeuttavat keskittymistä. Tekstissä selkein esiin tuleva oire vaikuttaisi liittyvän posttraumaattiseen stressireaktioon, mutta muutkin tulkinnat ovat mahdollisia.

Erinomaisessa vastauksessa kokelas osoittaa ymmärtävänsä, että eri mielenterveyden häiriöihin voi liittyä samankaltaisia oireita. Esimerkiksi ahdistuneisuus tai erilaiset univaikeudet liittyvät lähes kaikkiin mielenterveyshäiriöihin. Samoin keskittyminen yleensä kärsii, kun mielen voimavarat vähenevät. Jos olettaa, että kaikki oireet selittyvät yhden häiriön kautta, voi jotain oleellista ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa jäädä huomioimatta.

Kokelas voi myös pohtia, että psykologin tulisi selvittää Annan vointia tarkemmin ennen hoitotoimenpiteisiin ryhtymistä. Se auttaisi mielenterveyshäiriön diagnosoinnissa ja asianmukaisen hoidon suunnittelussa. Lisäksi se voisi auttaa Annaa ymmärtämään, miksi hänen olonsa on nyt niin kuormittunut. Käsitys diagnoosista, selkeä hoitosuunnitelma ja sen ripeä toteuttaminen parantavat toimintakykyä, lyhentävät oireiden aiheuttamaa kuormitusta ja torjuvat toimintakyvyn heikentymistä.

9–11 p.
Vastauksessa mielenterveys on määritelty. Siinä pohditaan Annan tilannetta mielenterveyden häiriöiden näkökulmasta ja esitetään asianmukaisia perusteltuja päätelmiä aineistosta. Vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen, ja siinä on hyödynnetty aineistoa. Psykologisen tiedon hyödyntäminen on joitakin rajoituksia lukuun ottamatta hyvää.

15–17 p.
Vastauksessa mielenterveys on määritelty asianmukaisesti ja Annan tilannetta pohditaan monipuolisesti mielenterveyden määritelmää ja aineistoa hyödyntäen. Vastaus on tehtävänannon mukainen ja jäsennelty, ja psykologisen tiedon hyödyntäminen on erinomaista.

Tunteiden säätelyn kehittymistä lapsuudessa voi lähestyä kuvaamalla aivojen kehitystä. Aivojen kypsyminen mahdollistaa erilaisten tunteiden säätelyn keinojen hyödyntämisen. Keskeisiä aivojen osia ovat tunnereaktioiden kannalta limbinen järjestelmä ja itsesäätelyn kannalta otsalohkojen etuosat, jotka kehittyvät yli 20-vuotiaaksi asti. Tunteiden säätely ja toiminnanohjaus kehittyvät siten pitkälle nuoruuteen.

Tunteiden säätely kehittyy vuorovaikutuksessa vanhempien, muiden ihmisten ja ympäristön kanssa. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee vanhempiensa ja muiden aikuisten apua tunteiden säätelyssä. Pieni lapsi ei vielä osaa tunnistaa, sanoittaa tai käsitellä tunteitaan, ja hän tarvitsee näissä taidoissa aikuisen apua. Aikuisten sensitiivisyys lapsen tarpeille ja temperamentille on tässä ikävaiheessa tärkeää. Turvallinen kiintymyssuhde auttaa luottamaan ihmisiin ja luo perusturvallisuuden tunteen.

Pienelle lapselle tunteiden säätelyssä keskeistä onkin sosiaalinen säätely eli vuorovaikutuksessa tapahtuva kanssasäätely. Videolla Osmon isä esimerkiksi kannustaa ja ohjaa Osmoa, mikä auttaa Osmoa säätelemään omia tunteitaan. Tämä on välttämätöntä, jotta lapsen tunteiden säätelyn keinot voivat kehittyä: kun vanhempi tai muu aikuinen tukee ja ohjaa tunteiden säätelyä, lapsi voi vähitellen sisäistää tarvittavat keinot ja käyttää niitä myös itsenäisesti.

Toiminnanohjauksen ja kielellisten taitojen kehitys tekee tunteiden säätelystä helpompaa niiden kehittyessä lapsuuden aikana ja ne ovat osa kognitiivista säätelyä. Toiminnanohjaus auttaa ihmistä käyttämään tietoisia tunteiden säätelyn keinoja, hillitsemään impulssejaan ja olemaan sinnikäs tai tavoitteellinen. Lapsen kehittyessä hän oppii ennakoimaan tilanteita ja suunnittelemaan toimintaansa. Mitä paremmin lapsi kokee hallitsevansa ympäristöään, sitä helpompi hänen on säädellä tunteitaan. Kielen avulla taas sanoitetaan tunteita, tuodaan niitä tietoisen tiedonkäsittelyn piiriin ja säädellään niitä. Kielelliset valmiudet parantavat tilanteiden ymmärtämistä, ja omien ajatuksien ja tunteiden ilmaisulla voi jäsentää itselleen, miltä itsestä tuntuu ja mistä tunne aiheutuu. Kielen avulla tunteista kerrotaan myös muille. Se taas edistää vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa ja helpottaa avun ja tuen saamista. Kielelliset taidot ovat tärkeitä myös sosiaalisen säätelyn näkökulmasta, ja siksi lapsen kyky ymmärtää kieltä on keskeisessä osassa tunteiden säätelyssä. Kun vanhempi pyrkii auttamaan lapsen tunteiden säätelyä, hän saattaa sanoittaa lapsen tunteita ja kuvata, miksi hän ajattelee lapsesta tuntuvan esimerkiksi pahalta.

Nuoruudessa ja aikuisuudessa keskeisiä tunteiden säätelyn keinoja ovat tunteiden hallinnan keinot ja puolustusmekanismit eli defenssit. Vastauksessa voi käsitellä myös niitä, mutta ne eivät ole keskeisiä tunteiden säätelyn kehittymisen ja oppimisen kannalta.

9–11 p.
Vastauksessa on mainittu kaksi tunteiden säätelyn keinoa, ja siinä kuvaillaan tunteiden säätelyn kehitystä lapsuudessa. Vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen, ja psykologisen käsitteistön hyödyntäminen on joitakin rajoituksia lukuun ottamatta hyvää. Aineistoa on hyödynnetty melko hyvin.

15–17 p.
Vastauksessa on kuvattu osuvasti kahta tunteiden säätelyn keinoa, ja siinä kuvataan monipuolisesti tunteiden säätelyn kehitystä lapsuudessa. Vastaus on tehtävänannon mukainen, ja psykologisen käsitteistön hyödyntäminen on erinomaista. Aineistoa on hyödynnetty erittäin hyvin.

Hyvässä vastauksessa kokelas hyödyntää aineistoa ravitsemussuositusten aiheuttamista tunnereaktioista ja yhdistää ne mielekkäisiin psykologisiin selityksiin ja ilmiöihin. Hyvä vastaus myös pysyy tehtävänannossa – suositusten sisällön pohdinta ei ole tarpeen.

Tunteet ovat ihmisen reaktioita ympäristöön. Ne ohjaavat lähestymään positiivisia asioita ja välttämään negatiivisia. Evoluutiossa tunteet ovat kehittyneet edistämään selviytymistä ohjaamalla vaarojen välttämiseen ja hyödyllisten asioiden tavoittelemiseen. Tunteet myös vaikuttavat tarkkaavaisuuden suuntautumiseen ja siihen, millaista tietoa ihminen ympäristöstä havaitsee tai mihin hän uskoo. Jos jokin asia herättää tunteita, kertoo se siitä, että kyseinen asia on ihmiselle tärkeä ja että siihen tulee reagoida.

Monissa ihmisissä ravitsemussuositukset eivät aiheuta vahvaa tunnereaktiota. Voimakas reaktio voi kuitenkin herätä, jos ihminen tulkitsee suosituksen uhaksi omalle toiminnalleen tai tavalleen elää – riippumatta siitä, onko uhka todellinen vai kuviteltu. Tällainen uhka saa helposti torjumaan tai kieltämään suosituksen, jolloin ei joudu käsittelemään sitä, että omassa toiminnassa voisi olla jotain parannettavaa tai epäterveellistä. Heräävä tunne voi siis olla oman minäkuvan puolustusreaktio siihen uhkaan, että omaa toimintaa moititaan. Uhkaa torjumalla ihminen koettaa ylläpitää myönteistä minäkuvaansa ja välttää käsittelemästä itseään kielteisessä valossa.

Ruokavalio voi myös olla tärkeä osa henkilön pitkän ajan kuluessa muotoutunutta identiteettiä, ja se saattaa lisäksi liittyä laajemmin omaan elämäntapaan tai elinkeinoon. Negatiivinen tunnereaktio voi syntyä, jos ravitsemussuositukset ovat ristiriidassa identiteettiin ja elämäntapaan kuuluvan ruokavalion kanssa, jolloin ne voidaan kokea tieteeseen perustuvien suositusten sijaan hyökkäyksenä henkilöä itseään vastaan. Esimerkiksi aineistossa mainittu punaisen lihan vähentämisen vastustus voi liittyä henkilökohtaiseen identiteettiin ihmisenä, jonka elämässä punaista lihaa sisältävät ruoat ovat tärkeä asia tai jopa osa pitkäaikaista elinkeinoa. Vastaavasti jos henkilön identiteettiin kuuluu tieteellisen tiedon arvostaminen, voi myös hän helposti ajautua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa emotionaalisiin konflikteihin toisin ajattelevien ihmisten kanssa.

Ruokavalio voi liittyä myös ryhmään kuulumiseen. Jos henkilön arvostama sisäryhmä kannattaa tietynlaista ruokavaliota, on hän saattanut omaksua ruokavalion osaksi sosiaalista identiteettiään. Toisaalta hän voi vain mukautua sisäryhmän toimintatapoihin kuuluakseen kyseiseen ryhmään. Tässä tapauksessa erilaisen ruokavalion suositteleminen voi tuntua hyökkäykseltä omaa sisäryhmää vastaan ja aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion. Toisaalta vastustamalla tai puolustamalla suosituksia voi myös pyrkiä osoittamaan kuuluvansa arvostamaansa ryhmään, joka ajattelee suosituksista tietyllä tavalla.

Aineistosta huomataan myös, että vuoden 2024 ravitsemussuosituksia saatetaan vastustaa, koska niihin kuuluu terveysnäkökulman lisäksi ympäristönäkökulma. Jos ympäristön suojeleminen ei kuulu omiin tai oman sisäryhmän arvoihin, voi huomio kiinnittyä ennen kaikkea tähän osaan suosituksia. Tällä perusteella asennoituminen uusiin ravitsemussuosituksiin ylipäänsä voi olla kielteinen, vaikka muuten suhtautuisikin niihin ja niissä esitettyihin terveysperusteisiin neutraalisti tai jopa positiivisesti.

Suositusten arviointiin liittyvät kognitiivisen psykologian ilmiöt, kuten havaintokehä sekä nopea ja hidas ajattelu. Havaintokehäperiaatteen mukaan ihminen kiinnittää huomionsa ympäristössä helposti sellaiseen tietoon, joka on yhdenmukaista hänen aikaisempien sisäisten malliensa kanssa, ja tämä vahvistaa entisestään hänen sisäisiä mallejaan. Jos henkilöllä on hyvin vahva ennakkokäsitys siitä, mikä kuuluu terveelliseen ruokavalioon, on ravitsemussuositusten vaikutus hänen käsityksiinsä pienempi kuin silloin, jos asiasta ei ole vahvoja uskomuksia. Ne, joilla on vahvoja suosituksista poikkeavia käsityksiä terveellisestä ruokavaliosta, voivat myös pyrkiä kyseenalaistamaan ravitsemussuositusten sisällön etsimällä niistä virheitä tai epäilemällä niiden laatimisen taustalla olevia motiiveja.

Nopea ja hidas ajattelu tarkoittavat kahta eri tapaa, joilla ihminen käsittelee tietoa: Nopea ajattelu perustuu intuitiivisiin ja tunnepohjaisiin nopeisiin päätelmiin, jotka ovat alttiita ajatusvinoumille. Hidas ajattelu taas on vaivalloista analyyttistä ajattelua, joka pohjautuu enemmän loogiseen päättelyyn. Jos ravitsemussuositukset herättävät vahvoja tunteita, ihminen todennäköisesti hyödyntää niiden käsittelyssä nimenomaan nopeaa ajattelua, ja suositusten analysointi hitaan ajattelun avulla voisi saada hänet näkemään suositukset toisin. Jos suosituksia tarkastelee analyyttisen hitaan ajattelun kautta, on myös helpompi huomata, etteivät suositukset ole velvoittavia ja että ne jättävät yksilölle paljon eri vaihtoehtoja koostaa ruokavalionsa. Näin suositusten aiheuttamat tunteet vähenevät, vaikka olisikin niistä eri mieltä.

Viranomaisten tarjoamat suositukset voivat herättää tunteita myös sen vuoksi, että ne ovat auktoriteetin tarjoamia ohjeita. Jotkut saattavat kokea, että niillä rajoitetaan itsemääräämisoikeutta. Kokemus autonomiasta on itsemääräämisteorian mukaan yksi ihmisen psykologisista perustarpeista, ja sen rajoittaminen voi aiheuttaa negatiivisia tunteita, jotka saattavat laukaista erilaisia hallinta- tai puolustuskeinoja. Esimerkiksi kognitiiviset hallintakeinot voivat johtaa aihetta koskevan lisätiedon etsimiseen ja aluksi vastustusta aiheuttaneiden suositusten hyväksymiseen tai niiden vastustamiseen toisenlaisen tiedon perusteella. Toisaalta puolustuskeinoista esimerkiksi torjunta voi johtaa suositusten sivuuttamiseen ja acting out suositusten äänekkääseen kritisointiin.

Kokelas voi myös pohtia kriittisesti tehtävän aineistoa ja ilmiön laajuutta. Aineisto ei perustu edustaviin tutkimuksiin siitä, miten Suomen väestö kokonaisuutena suhtautuu ravitsemussuosituksiin. Kärkkäät ja kriittiset näkemykset voivat itse asiassa olla melko harvinaisia, mutta sekä perinteinen että sosiaalinen media antavat niille suhteettoman suuren näkyvyyden verrattuna neutraaleihin näkemyksiin. Tällainen pohdinta voi olla ansio, mutta se ei ole välttämätöntä hyvässä tai erinomaisessakaan vastauksessa.

13–16 p.
Vastauksessa pohditaan, millaisia psykologisia ilmiöitä ravitsemussuositusten aiheuttamien tunnereaktioiden taustalla voi olla. Tiedon hallinta on hyvää, ja vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen. Pohtiessaan selityksiä tunnereaktioille kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa hyvin ja perustelee väitteitään jonkin verran.

22–25 p.
Vastauksessa pohditaan monipuolisesti ja osuvasti, millaisia psykologisia ilmiöitä ravitsemussuositusten aiheuttamien tunnereaktioiden taustalla voi olla. Tiedon hallinta on erinomaista, ja vastaus on tehtävänannon mukainen. Pohtiessaan selityksiä tunnereaktioille kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa kiitettävästi ja perustelee väitteitään vakuuttavasti.

Kyseessä oli pitkittäistutkimus, jonka avulla saadaan tietoa niistä prosesseista, joiden kautta masennus voi kehittyä. Hyvässä vastauksessa tutkimuksen molemmat löydökset selitetään psykologisen tiedon avulla.

Tutkimuksen ensimmäinen tulos liittyi stressin ja masennuksen yhteyteen. Tutkimuksessa viitattiin pitkäkestoiseen eli krooniseen stressitilaan. Psykologisesti krooninen stressi tarkoittaa pitkittynyttä ja jatkuvaa kuormittavaa tilaa, jossa ihminen kokee olevansa jatkuvassa paineessa tai uhan alla ilman riittäviä voimavaroja palautumiseen. Kroonisessa stressissä ihminen voi kokea emotionaalista ylikuormitusta, johon saattaa liittyä esimerkiksi jatkuvaa huolestuneisuutta ja siihen kytkeytyvää ahdistuksen tunnetta. Stressi voi kuormittaa myös kognitiivisesti ja lisätä negatiivista ajattelua, ärtyneisyyttä ja päätöksenteon ongelmia. Joskus stressi aiheuttaa myös univaikeuksia.

Pitkään jatkuessaan krooninen stressi voi heikentää ihmisen resilienssiä eli joustavuutta selvitä uusista vastoinkäymisistä. Krooninen stressi saattaa liittyä esimerkiksi vaikeaan elämäntilanteeseen, ja vastaavasti suuri määrä stressiä voi tehdä elämän haasteiden ratkaisemisesta vaikeampaa. Krooninen stressi onkin monesti kehämäinen ja kumuloituva tila. Fysiologisesti krooninen stressi on kehon pitkäkestoinen ja jatkuva valmiustila, joka syntyy, kun hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli (HPA-akseli) aktivoituu jatkuvasti. Tämä johtaa stressihormonien, kuten kortisolin ja adrenaliinin, erittymiseen. Sympaattinen hermosto pysyy tällöin jatkuvasti aktiivisena, mikä estää parasympaattisen hermoston toimintaa ja stressistä palautumista. Pitkään kestäessään tämä puolestaan kuormittaa elimistöä monella tavalla.

Tutkimuksessa havaittiin, että pitkäkestoinen stressi lisää masennuksen riskiä. Tähän yhteyteen voi liittyä sekä biologisia että psykologisia tekijöitä. Kehon pitkäkestoinen hormonaalinen kuormitustila saattaa häiritä esimerkiksi aivojen limbiseen järjestelmään kuuluvien hippokampuksen ja mantelitumakkeen toimintaa. Nämä aivojen osat ovat tärkeitä muistin hallinnassa ja mielialan säätelyssä. Kuormitus voi myös vähentää positiivisesti mielialaan vaikuttavien välittäjäaineiden määrää aivoissa. Lisäksi tiedetään, että stressi heikentää aivojen plastisuutta, mikä puolestaan voi vähentää ajattelun joustavuutta. Jos stressi altistaa esimerkiksi negatiivisille ajattelutavoille, saattaa tällaiseen ajatteluun liittyviä ajatuskehiä ja skeemoja olla vaikea muuttaa.

Negatiiviseen ajattelutapaan liittyy helposti epätoivon ja avuttomuuden tunteita, jotka lisäävät masennusalttiutta. Tämä on usein yhteydessä opittuun avuttomuuteen, jossa ihminen kokee, ettei hänellä ole mahdollisuutta vaikuttaa stressaaviin tilanteisiin. Jatkuvat epäonnistumiset tai vaikeudet stressaavissa tilanteissa voivat siten heikentää minäpystyvyyden tunnetta ja johtaa masennuksen kehittymiseen.

Tutkimuksen toinen tulos osoitti, että vapaaehtoistyö voi vähentää masentuneisuutta. Kokiessamme kroonista stressiä, huomion siirtäminen muihin asioihin saattaa auttaa katkaisemaan huoliajatuksia ja kehollista ylivirittyneisyyttä. Lisäksi vapaaehtoistyö voi lisätä merkityksellisyyden kokemusta omassa elämässä. Positiivinen psykologia on osoittanut, että muiden auttaminen lisää onnellisuutta usein enemmän kuin henkilökohtaiset saavutukset. Vapaaehtoistyö antaa mahdollisuuden kokea, että oma toiminta vaikuttaa positiivisesti muiden elämään tai yhteiseen ympäristöön. Samalla vapaaehtoistyö auttaa näkemään oman tilanteen uudessa valossa – jonkun toisen tilanne on kenties paljon vaikeampi. Ympäristön suojeleminen taas vaikuttaa monien ihmisten ja eläinten elämään, jopa yli sukupolvien. Tällainen suhteellistaminen voi antaa uutta näkökulmaa ja herättää myös kiitollisuuden tunteita niistä asioista, jotka itsellä ovat hyvin. Se auttaa kääntämään huomiota negatiivisista ajatuskehistä positiivisiin asioihin.

Auttaessaan muita ihmiset saavat usein positiivista palautetta, mikä voi parantaa pystyvyyden kokemusta. Usein vapaaehtoistyö myös tarjoaa mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja rakentaa ystävyyssuhteita, mikä saattaa vähentää yksinäisyyden tunnetta, joka usein liittyy masennukseen. Vapaaehtoistyö voi myös lisätä yhteisöön kuulumisen tunnetta. Samalla vapaaehtoistyö saattaa lisätä sekä fyysistä että sosiaalista aktiivisuutta, mikä voi parantaa yleistä hyvinvointia. Siinä ohessa elimistön fysiologinen stressitila saattaa vähentyä. Hyväntekeminen myös vapauttaa endorfiineja ja oksitosiinia, jotka taas kohentavat mielialaa.

13–16 p.
Vastauksessa pohditaan, miksi stressi lisää masennuksen riskiä ja miksi vapaaehtoistyö voi suojata masennukselta. Tiedon hallinta on hyvää, ja vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen. Kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa hyvin ja perustelee väitteitään jonkin verran.

22–25 p.
Vastauksessa pohditaan monipuolisesti ja osuvasti, miksi stressi lisää riskiä masennukseen ja miksi vapaaehtoistyö voi suojata masennukselta. Tiedon hallinta on erinomaista, ja vastaus on tehtävänannon mukainen. Pohtiessaan selityksiä kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa kiitettävästi ja perustelee väitteitään vakuuttavasti.

Aivojen kehitykseen vaikuttaa merkittävästi perimä, joka on yhteydessä moniin psyykkisiin ominaisuuksiin ja niiden kehittymisen nopeuteen. Perimä vaikuttaa aivojen rakentumiseen lähes aina yhdessä ympäristön kanssa. Perimän vuoksi ihmisen aivoihin kehittyy erilaisia rakenteita, jotka valmistautuvat tietynlaisen aistitiedon käsittelyyn. Jos tietynlaista aistitietoa ei kuitenkaan ole saatavilla, esimerkiksi lapsen syntyessä kuurona, siirtyvät tämän aistitiedon käsittelyyn varatut aivoalueet jonkin toisen aistin käyttöön. Eli vaikka perimä rakentaa aivojen perustan, ympäristön aistitieto muokkaa sitä, millaiseen käyttöön aivojen rakenteet sopeutuvat.

Ympäristön aistitiedon lisäksi aivoja muokkaa myös sosiaalinen vuorovaikutus. Esimerkiksi pelkkä äidinkielen kuuleminen ei välttämättä saa vauvaa tai lasta oppimaan äidinkieltään, vaan keskeistä on vuorovaikutus. Vuorovaikutuksessa vauvaa tai lasta ohjataan keskittämään tarkkaavaisuutensa esimerkiksi omaan äidinkieleen tai sen äänteisiin, jolloin aivoihin muodostuu hermoverkostoja, jotka tunnistavat juuri oman äidinkielen ja joiden avulla sitä osataan käyttää.

Vastauksessa voi myös mainita, että joissain tapauksissa fyysisellä ympäristöllä on merkitystä aivojen kehitykselle. Vaikkapa erilaiset myrkylliset aineet tai ympäristöolosuhteet vaikuttavat kehittyviin aivoihin. Esimerkiksi äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö ja stressi voivat vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen ja sikiöaikaiseen ohjelmoitumiseen, mikä saattaa näkyä esimerkiksi vauvan itkuisuutena syntymän jälkeen.

On ansio, jos vastaus sisältää tehtävänantoon liittyvää yksityiskohtaista tietoa aivojen varhaisesta rakentumisesta, mutta sitä ei välttämättä vaadita erinomaiseltakaan vastaukselta. Tällainen tieto voi koskea esimerkiksi aivokuoren pylväsrakennetta tai aivojen hermosolujen välisten yhteyksien rakentumista siten, että ensin kehittyvät aistinelimistä talamukseen vievät yhteydet, sitten talamokortikaaliset yhteydet ja lopuksi aivokuoren hermosolujen väliset yhteydet. Varhaislapsuudessa rakentuvat myös aivojen hermoverkot, mutta tämä kehitys jatkuu läpi ihmisen elämän. Aluksi aivojen hermoverkot ovat jäsentymättömiä ja hermosolut ovat muodostaneet yhteyksiä keskenään osin satunnaisesti. Aistitieto kuitenkin muokkaa näitä yhteyksiä, ja hermosolut muodostavat hermoverkkoja, jotka ovat erikoistuneet tietynlaisen tiedon käsittelyyn. Yhteyksien muovautumisessa keskeistä on plastisuus: usein käytetyt yhteydet vahvistuvat ja harvoin käytetyt yhteydet surkastuvat. Nämä hermoverkot erikoistuvat muun muassa ympäristön aistitiedon käsittelyyn, esimerkiksi oman äidinkielen äänteiden prosessointiin. Hermoverkkojen kehityksen yhteydessä myös hermosolujen viejähaarakkeet, aksonit, myelinisoituvat. Tämä nopeuttaa tiedonkäsittelyä selvästi.

Vaikka hermoverkkoja muodostuu erityisesti lapsena, sama kehitys on nähtävillä myös aikuisuudessa. Esimerkiksi erityisosaajille, kuten shakkimestareille tai Lontoon mutkaisia katuja navigoiville taksikuskeille, on muodostunut erikoistuneita hermoverkkoja juuri tietyn tehtävän tai suorituksen tekemiseen. Vaikka aivot siis vaikuttavat ihmisen toimintaan, myös ihmisen oma toiminta ja sosiaalinen vuorovaikutus vaikuttavat aivojen kehitykseen. Aivoihin muodostuu erikoistuneita rakenteita sellaisia tehtäviä ja toimia varten, joita ihminen pyrkii tekemään tai joita hän tarvitsee sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Varhaislapsuudessa aivojen kehityksessä on erilaisia herkkyyskausia, joita on aiemmin kutsuttu kriittisiksi kausiksi. Herkkyyskaudella tarkoitetaan ajanjaksoa tai ikävaihetta, jolloin jokin taito on helpompi oppia kuin muina aikoina. Esimerkiksi ajatellaan, että kielen oppimisen kannalta keskeinen herkkyyskausi on varhaislapsuudessa ja mikäli kieltä ei opita silloin, sen oppiminen myöhemmin on selvästi työläämpää. Joissain oppimateriaaleissa herkkyyskausien yhteydessä mainitaan niin sanotut susilapset tai Genie-esimerkki.

Biologisia ilmiöitä painottavissa oppimateriaaleissa saatetaan myös mainita keskeinen aivojen kehityksen virstanpylväs, puberteetti. Murrosiässä hermosolujen määrä vähenee merkittävästi ja jäljelle jäävät hermosolut muodostavat keskenään vahvempia yhteyksiä. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaisesti nuoruuteen liittyvien emotionaalisten tai kognitiivisten muutosten yksiselitteinen syy, vaan taustalla vaikuttaa muun muassa sukupuolihormonien eritys.

Aivojen kehitys ei lakkaa nuoruuden jälkeen. Aikuisuudessa ihminen erikoistuu esimerkiksi omaan ammattiinsa, joka hermoston kehityksen näkökulmasta tarkoittaa hermoverkkojen vakiintumista, jolloin ihminen on varsin ripeä ja tehokas omalla osaamisalueellaan, mutta kyky joustavaan toimintaan heikkenee hiljalleen ikääntymisen myötä. Tämä hermostollisten yhteyksien ja hermoverkkojen vakiintuminen näkyy esimerkiksi siinä, että niin kutsuttu joustava älykkyys heikkenee ikääntyessä siinä missä kiteytynyt älykkyys ei.

Ylipäätään nuoruus ja aikuisuus ovat aktiivisen oppimisen aikaa: ihminen pyrkii oppimaan uusia asioita ja kehittymään paremmaksi jo osaamissaan taidoissa. Käytännössä oppiminen näkyy uusien hermoverkkojen ja hermoyhteyksien rakentumisena ja myöhemmin hermoyhteyksien vahvistumisena ja vakiintumisena. Vaikka tyypillisesti iän myötä joustava älykkyys heikkenee, tätä kehitystä voi pyrkiä hidastamaan sillä, että pyrkii olemaan aktiivinen, harrastamaan monipuolisesti ja välttämään päihteitä.

Vastauksessa on mahdollista mainita myös päihteiden käytön vaikutus aivoihin ja psyykkisiin ominaisuuksiin. Tämä voi olla vastaukselle ansioksi, mutta keskeistä on kuvata tyypillistä kehitystä, ei vain riskitekijöiden vaikutusta aivojen kehitykseen.

Myöhäisaikuisuudessa erilaiset tapaturmat tai sairaudet (esimerkiksi aivoinfarktit) voivat vaurioittaa aivoja ja vaikeuttaa tiedonkäsittelyä tai muita psyykkisiä toimintoja. Ikääntymisen myötä myös erilaisten aivoihin vaikuttavien sairauksien, kuten Alzheimerin taudin, riski kasvaa. Tällaiset taudit yleensä tuhoavat aivokudosta tai hermoyhteyksiä. Alzheimerin taudissa muistin kannalta keskeiset hippokampukset vaurioituvat, jolloin uusien asioiden painaminen mieleen vaikeutuu merkittävästi.

13–16 p.
Vastauksessa kuvataan useita aivojen kehitysvaiheita ja niihin vaikuttavia ympäristötekijöitä. Tiedon hallinta on hyvää, ja vastaus on pääosin tehtävänannon mukainen. Kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa hyvin ja perustelee väitteitään jonkin verran.

22–25 p.
Vastauksessa kuvataan aivojen kehitystä ja siihen vaikuttavia ympäristötekijöitä monipuolisesti ja osuvasti. Tiedon hallinta on erinomaista, ja vastaus on tehtävänannon mukainen. Pohtiessaan selityksiä kokelas soveltaa, kehittelee ja arvioi psykologista tietoa kiitettävästi ja perustelee väitteitään vakuuttavasti.