Hyvän vastauksen piirteet: FI – Elämänkatsomustieto

16.9.2026

Alustavat hyvän vastauksen piirteet 16.9.2026

Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti tueksi alustavaa arvostelua varten. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät välttämättä sisällä ja kuvaa tehtävien kaikkia hyväksyttyjä vastauksia. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät ole osa Ylioppilastutkintolautakunnan yleisissä määräyksissä ja ohjeissa tarkoitettua tietoa siitä, miten arvosteluperusteita on sovellettu yksittäisen kokelaan koesuoritukseen. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät sido Ylioppilastutkintolautakuntaa lopullisen arvostelun perusteiden laadinnassa.

Elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeen vastausten arviointi

Ylioppilaskoe mittaa lukion opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista. Syksyn 2026 elämänkatsomustiedon kokeen laadinnassa on otettu huomioon Lukion opetussuunnitelmien perusteet 2019 (LOPS19).

Elämänkatsomustieto on perustaltaan monitieteinen oppiaine. Sen tiedeperustaan kuuluu ihmis-, kulttuuri- ja yhteiskuntatieteitä sekä filosofia. Elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeessa arvioidaan opiskelijan kykyä tarkastella ja ilmaista katsomuksellisia aiheita monipuolisesti ja taitavasti. Niin ikään arvioidaan hänen laaja-alaista katsomuksellista ymmärrystään. Katsomukselliset kysymykset ovat usein henkilökohtaisia, mutta niiden pohdiskelun perustana ovat ajattelun tiedolliset hyveet: kriittisyys, johdonmukaisuus, ristiriidattomuus ja systemaattisuus.

Ylioppilaskokeessa arvioitava katsomuksellinen ajattelu ilmaistaan kielellisesti. Siksi arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös ajattelun ilmaisemiseen monella tasolla tekstin kirjallisesta vaikuttavuudesta kappalejakoon. Kyse ei kuitenkaan ole äidinkielen tehtävästä, ja hyvä kirjallinen esitys on hyvän elämänkatsomustiedon vastauksen tunnusmerkki vain siinä määrin kuin se ilmentää hyvää katsomuksellista ajattelua. Tämä tarkoittaa vastauksessa useita eri piirteitä. Tärkeimmät niistä ovat vastauksen osuvuus, eheys ja vakuuttavuus.

Osuvuus eli relevanssi ja asiaankuuluvuus ovat hyvän vastauksen ydin. Hyvät tiedot ja ymmärrys sekä osuva argumentaatio eivät tuota edes hyväksyttävää vastausta, jos ne eivät liity tehtävään. Tämän vuoksi osuvuus on alla listatuista ulottuvuuksista tärkein.

Eheys liittyy vastauksen rakenteeseen. Kokelaan taito jäsentää ongelmia ja ratkaisuja käsitteellisesti sekä hänen kykynsä ymmärtää ja arvioida perusteluja ilmenevät vastauksen johdonmukaisuutena ja moniulotteisuutena. Eheä vastaus on selkeä ja hyvin jäsennelty.

Vakuuttavuus tarkoittaa elämänkatsomustiedossa monipuolisten ja katsomuksellisesti olennaisten lähtökohtien ja näkökulmien johdonmukaista käsittelyä. Vastauksen tietoperusta on riittävän laaja ja tehtävänannon sitä vaatiessa ajankohtainen. Tosiasiaväittämät, perustellut kannanotot ja pelkät mielipiteet erotetaan selvästi toisistaan, ja esitettyjen väitteiden ja perustelujen välillä on selvä yhteys. Osuvat ja tyypillisesti ajankohtaiset esimerkit ovat elämänkatsomustiedolle ominaisia. Ne tekevät vastauksesta vakuuttavan.

Osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden ohella hyvä katsomuksellinen ajattelu näkyy käsitteiden ja teorioiden hallinnassa sekä ilmiökentän tuntemuksessa. Vastauksen muodolliset ja sisällölliset ulottuvuudet ovat elämänkatsomustiedossa lähes poikkeuksetta osittain päällekkäisiä silloin, kun vastaus täyttää relevanssin minimivaatimukset eli sopii tehtävänantoon. Vastaus voi olla tiedollisesti hyvä, mutta ajattelun ilmaiseminen saattaa olla heikkoa, tai toisin päin. Ulottuvuudet eivät kuitenkaan ole täysin riippumattomia toisistaan, koska esitystapa, käsitteiden käyttö ja ilmiökentän hallinta liittyvät yhteen.

Elämänkatsomustiedon tehtävien luonteen vuoksi vastauksen kypsyyttä koskevat seikat ovat erityisen tärkeässä asemassa. Ylioppilastutkintolautakunta on antanut kypsyyden osoittamisesta ohjeet reaaliaineiden kokeiden määräyksissä. On hyvä huomata, että määräysten mukaan epäolennaisten näkökohtien käsittely heikentää vastauksen arvoa.

Alla oleva taulukko voi auttaa elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeen vastausten arvioinnissa osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden näkökulmista. Nämä ja vastauksen sisältöön liittyvät seikat muodostavat yhden kokonaisarvion, joka esitetään tehtävänosasta annettavalla pistemäärällä.

Arvioinnin ulottuvuus/Pistemäärä
0
25 %50 %75 %100 %
OsuvuusVastaus ei lainkaan vastaa tehtävään; tehtävä on ymmärretty ratkaisevasti väärin.Vastaus liittyy osin kysymyksen alaan, mutta on epäselvä, harhaileva tai sivussa asiasta.Tehtävään vastataan asiaan­kuuluvasti.Vastauksessa ilmenee selkeä ymmärrys tehtävän­annosta ja sen rajauksesta, ja siinä käsitellään olennaisimmat seikat.Vastauksessa ilmenee erin­omainen ymmärrys tehtävän­annosta ja sen rajauksesta, ja siinä käsitellään kattavasti tarpeelliset seikat ja vain ne.
EheysVastaus on hajanainen ja sekava.Vastauksessa on yksi asiaan selvästi liittyvä seikka. Vastauksen ainekset ovat kuitenkin muuten satunnaisia tai sekavia.Vastauksessa on useita asiaan kuuluvia seikkoja, mutta niitä ei ole onnistuttu liittämään yhdeksi kokonaisuudeksi. Vastaus jää usein luettelo­maiseksi.Tehtävänantoon kuuluvia näkö­kulmia on liitetty toisiinsa johdon­mukaisesti ja moni­puolisesti. Tuloksena on koherentti kokonaisuus, joka vastaa kysymykseen.Vastauksessa tehtävän­antoon liittyvät relevantit aineisto­elementit on suhteutettu toisiinsa. Käsitteet ja perustelut muodostavat johdon­mukaisen kokonaisuuden, joka vastaa tehtävään liittyviin kysymyksiin ja ottaa tarvittaessa huomioon myös vaihto­ehtoisia lähestymis­tapoja.
VakuuttavuusVastauksessa ei ole perusteluja tai niillä ei ole yhteyttä esitettyihin väitteisiin.Vastauksessa esitetyt perustelut liittyvät jotenkin väitteisiin, mutta niiden yhteys jää epäselväksi.Vastausta on perusteltu siten, että lähtö­kohdat ovat järkeviä ja perustelujen ja johto­päätöksen välillä on selvä yhteys.Vastauksessa on tarkasteltu useimpia relevantteja perusteluja, niitä on problematisoitu ja eritelty järkevästi ja argumentit on rakennettu oikein.Relevanttien perustelujen problematisointi ja erittely on osuvaa ja osoittaa oma­peräistä oivaltavaa ajattelua tai syvällistä perinteen tuntemusta.

Tehtäväkohtaiset pisteitysohjeet

Koska elämänkatsomustiedon kokeessa arvioidaan kokelaiden omaa katsomuksellista ajattelua, vastaukset voivat avautua moniin suuntiin lähes kaikissa tehtävissä. Sen vuoksi hyvän vastauksen piirteiden kuvaukset ovat aina vain suuntaa antavia. Samasta syystä hyvän vastauksen piirteissä esitellään tehtävään liittyviä katsomuksellisia seikkoja laajasti ja osin myös lukiokurssien ulkopuolelta. Tarkoituksena on antaa vastauksia arvosteleville opettajille lisävihjeitä siitä, millaiset katsomukselliset pohdinnat voivat perustellusti kuulua vastaukseen. Lukiokursseihin liittyvät ja kokelaiden osaamiselta vaadittavat seikat on mainittu pisteitysohjeiden yhteydessä. Näissä osioissa on hyvin suppeasti huomioitu yllä olevassa taulukossa mainitut osuvuuden, eheyden ja vakuuttavuuden ulottuvuudet. Arvioinnissa on kuitenkin osiokohtaisesti syytä tarkastella niin sisällöllisiä kuin yllä olevaan taulukkoon liittyviä ulottuvuuksia.

Tehtäviin liittyy erilaisia aineistoja. Kussakin tehtävän osiossa on ilmoitettu, miten aineistoa käytetään. Jos aineiston käytöstä ei anneta ohjeita tai käytön ilmoitetaan olevan vapaaehtoista (esimerkiksi ”voit hyödyntää aineistoa”), kyseessä on virikeaineisto. Tällöin aineiston käyttämättä jättäminen on hyväksyttävää eikä vähennä pisteitä. On toki hyvä huomata, että aineisto tällaisissakin tehtävissä antaa informaatiota ja että vastauksen tulee olla yhtä monipuolinen, vaikka aineistoa ei olisi hyödynnetty. Jos osiossa kehotetaan käyttämään aineistoa, mutta näin ei kuitenkaan ole tehty, vähennetään aina vähintään yksi piste ja vastauksesta saatava pistemäärä voi olla korkeintaan 75 % osion maksimipistemäärästä. Aineiston käytöstä voidaan antaa myös yksityiskohtaisempia ohjeita, joissa esimerkiksi kehotetaan erittelemään tai vertailemaan aineistoa tai etsimään sieltä joitain erityisiä piirteitä, kuten argumentteja. Tällöin ohjeistuksen noudattamatta jättämisestä seuraava suora pistevähennys voi olla suurempi.

Tehtäväosiot jakautuvat kahteen luokkaan. Kun osiosta annetaan 10 pistettä tai enemmän, se arvostellaan esseemuotoisena vastauksena, ellei tehtävänannossa erikseen muuta ilmoiteta. Esseemuotoisella vastauksella tarkoitetaan vastausta, jossa on esseen rakenne: alussa aiheen, ongelman tai väitteen napakka esittely, keskiosassa asian monipuolinen käsittely ja lopussa käsittelyyn perustuvat päätelmät. Alle 10 pisteen osioissa vastauksen ei tarvitse olla muodoltaan essee.

Mikäli osiosta annetaan 10 pistettä tai vähemmän, osiossa käytetään merkkimäärärajoitusta. Vastaus 10 pisteen tehtäväosioon on siis merkkimäärältään rajoitettu essee. Merkkimäärärajoituksessa on kyse enimmäispituudesta. Siten merkkimäärän alittaminen ei vähennä pisteitä, mikäli vastauksen asiasisältö on riittävä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa. Tämän lisäksi pisteitä luonnollisesti vähennetään, jos vastaus ei pysy asiassa.

Moniosioisten tehtävien pisteet määritetään osiokohtaisesti, ellei tehtävässä ole erikseen muuta mainittu.

Osa 1: 20 pisteen tehtävät

1. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys 20 p.

Nykyistä länsimaista kulttuuria kutsutaan yksilökeskeiseksi. Jokainen on ensisijaisesti yksilö omine arvostuksineen, haluineen ja toiveineen. Psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen totesi 4.3.2025 Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Nykyajan ihmiskuva on yltiöyksilöllinen. Itsekkyys nähdään vahvuutena.”

Pohdi, pitäisikö ihminen käsittää ensisijaisesti yksilölliseksi vai yhteisölliseksi olennoksi.

Ihmiskuva tai ihmiskäsitys on osa yksilön elämänkatsomusta, ja se vaikuttaa monin tavoin siihen, miten yksilö kokee itsensä ja elämänsä. Psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen käyttää tehtävänannon sitaatissa termiä ihmiskuva, joka on ominainen luonnontieteellisesti orientoituneille tieteenaloille. Elämänkatsomustiedossa vakiintuneempi termi on ihmiskäsitys. Tämän tehtävän vastauksessa voi käyttää kumpaa tahansa.

Ihmiskäsitys määrittää osaltaan sitä, miten yksilö arvioi ja arvottaa tavoiteltavana pidettyjä asioita ja erilaisia elämänvalintoja. Jos yksilö omaksuu vaikkapa taloustieteestä lähtevän näkemyksen homo economicuksesta, hän mieltää hyvän elämän tavoittelun kannalta olennaiset elämänvalinnat hyvin eri tavoin kuin henkilö, jonka ihmiskäsitystä hallitsevat altruistiset piirteet.

Ympäröivä kulttuuri muokkaa ihmiskäsitystä. Länsimaista kulttuuria on luonnehdittu individualistiseksi, yksilökeskeiseksi, kun taas esimerkiksi aasialaista kulttuuriperinnettä on tapana pitää kollektiivisena, yhteisöä painottavana. Vaikka tällainen jako on epätarkka ja yleistävä, länsimaissa individualismi epäilemättä korostuu monin tavoin. Suomalaisessakin nykykulttuurissa painotetaan sitä, että jokaisella on oikeus – ellei jopa velvollisuus – määritellä itse itsensä ja elämänsä päämäärät. Silloin on luontevaa kokea itsensä ensisijaisesti yksilöksi.

Liberaali individualistinen kulttuuri tarjoaa yksilöille monenlaisia etuja. Ihmisoikeudet voidaan nähdä osana liberaalia individualistista perinnettä. Yksilöillä tulee olla vapaus elää ja ajatella haluamallaan tavalla ilman ulkopuolista painostusta. Yksilö voi tehdä elämänvalintojaan omien arvojensa ja taipumustensa perusteella sen sijaan, että kulttuurinen traditio määrittelisi hänen paikkansa yhteisössä. Tämä kannustaa yksilöä kehittämään itseään ja kykyjään.

Toisaalta vapauden hintana on vastuu. Yksilöä arvioidaan hänen valintojensa perusteella, jolloin myös epäonnistumiset nähdään helposti ansaittuina. Yksilön elämänkatsomus voi muodostua suorituskeskeiseksi kilvoitteluksi, jossa oma arvo määrittyy sen mukaan, miten pärjää elämän kilpajuoksussa. Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan tällainen individualismi ei pelkästään rohkaise itsekkyyteen, vaan se suorastaan nostaa itsekkyyden hyveeksi.

Yksilökeskeistä ihmiskäsitystä on moitittu siitä, että se eristää ihmisen luontevasta ympäristöstään, jonka muodostavat toiset ihmiset. Yksi tunnetuimmista yhteisöllisen ihmiskäsityksen kannattajista oli antiikin filosofi Aristoteles. Hänen mukaansa ihminen on yhteisöllinen eläin, ja elääkseen yksin ihmisen pitäisi olla joko villipeto tai jumala.

Yhteisöllistä ihmiskäsitystä voi puolustaa esimerkiksi sillä, että ihmiseksi kasvaminen edellyttää aina kasvatusta. Tässä prosessissa yksilö väistämättä vertaa ja peilaa itseään muihin. Yksilöllisen minuuden muotoutuminen näyttää edellyttävän oivallusta siitä, että toiset ovat omasta itseydestä erillisiä olentoja. Vasta silloin ylipäätään herää tarve nähdä itsensä yksilönä, minuutena.

Toisten rooli yksilön peilinä ei pääty lapsuuteen ja minuuden muodostumiseen, vaan se jatkuu monin tavoin läpi elämän. Harva menestyy tai edes tulee toimeen täysin omillaan. Yhteistyökykyä ja ‑halua onkin pidetty ihmislajin vahvuutena evoluutiossa. Tästä näkökulmasta individualistista kulttuuria voi pitää ongelmallisena ja yhteisöllisyyttä ihmisen luonnollisena olemuksena.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia, pitäisikö ihminen käsittää ensisijaisesti yksilölliseksi vai yhteisölliseksi olennoksi. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita siitä, pitäisikö ihminen käsittää ensisijaisesti yksilölliseksi vai yhteisölliseksi olennoksi.

10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii, pitäisikö ihminen käsittää ensisijaisesti yksilölliseksi vai yhteisölliseksi olennoksi.

15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on monipuolista ja johdonmukaista.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas huomioi sekä yksilökeskeisen että yhteisöllisen ihmiskäsityksen eri puolia esimerkiksi pohtimalla niiden vaikutusta yksilön identiteettiin ja elämänkatsomukseen tai tarkastelemalla ihmiskäsityksen ja ympäröivän kulttuurin kytköksiä.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Minä ja hyvä elämä (ET1) kohtaan ”ihmisen identiteetti ja sosiaalisuus: yksilöt yhteisöissä”.

2. Lukiokoulutuksen arvot 20 p.

Tietojen ja taitojen opettelemisen lisäksi lukio-opiskeluun kytkeytyy monenlaisia arvoja. Näin lukiokoulutus ei pyri muokkaamaan vain opiskelijoiden maailmankuvaa vaan myös laajemmin heidän maailmankatsomustaan. Yhteiskunta pyrkii vaikuttamaan kansalaistensa katsomuksiin ja arvoihin myös muilla tavoilla.
Pohdi, voiko koulutus olla arvoneutraalia ja missä määrin yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa kansalaistensa katsomuksiin. Hyödynnä vastauksessasi aineistoa 2.A.

Yhteiskunnan järjestämä koulutus on itsessään arvovalinta. Koulutus on hyväksi niin kansalaisille kuin yhteiskunnalle. Siksi oikeus opetukseen on määritelty ihmisoikeudeksi. Koulutukseen liittyy monia muitakin arvovalintoja lähtien siitä, minkälaisia tietoja ja taitoja katsotaan tärkeäksi opettaa. Koulun oppiaineet ja opetussisällöt eivät synny tyhjästä vaan valinnoista, jotka Suomessa tekevät viime kädessä poliittiset päättäjät ja Opetushallitus. Myös monet muut tahot vaikuttavat tai ainakin pyrkivät vaikuttamaan opetuksen sisältöön. Valintojen taustalla on monenlaisia, joskus keskenään ristiriitaisiakin arvoja. On vaikea edes kuvitella, kuinka koulutusta voitaisiin suunnitella ilman arvoja. Siksi arvoneutraali koulutus on luultavasti mahdotonta.

Suomessa lainsäädäntö, koulutusta koskevat lait mukaan lukien, nojautuu ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Ihmisoikeuksiin liittyvät arvot ovatkin vahvasti läsnä myös koulutuksessa, mikä käy ilmi aineistosta.

Lukiokoulutuksen arvoperusta sisältää myös arvoja, joita ei voi johtaa suoraan ihmisoikeuksista. Aineistosta löytyy esimerkkejä tällaisista arvoista, muun muassa luovuus, aloitteellisuus, rehellisyys, sisu sekä inhimillinen ja kulttuurinen moninaisuus. Tällainen arvopohja on historiallisesti muuttuvainen, ja sitä muokkaavat yhteiskunnan politiikka ja yleinen asenneilmapiiri. Koulutuksen arvoista käydäänkin jatkuvaa keskustelua eri intressitahojen kesken.

Tiedollisen sisältönsä osalta suomalainen koululaitos perustuu tieteelliseen tutkimukseen, jonka yhtenä kriteerinä pidetään objektiivisuutta tai puolueettomuutta. Tässä mielessä koulutus pyrkii arvoneutraaliuteen, mikäli katsotaan, että tieteen tulosten tulisi olla arvovapaita. Käytännössä tieteellinenkään tutkimus ei ole arvovalinnoista riippumatonta.

Yhteiskunta pyrkii vaikuttamaan kansalaistensa arvoihin ja sen myötä katsomuksiin myös monin muin tavoin. Terveysvalistus on tästä hyvä esimerkki. Tällaista arvokasvatusta voi pitää hyväksyttävänä. Sen sijaan yhteiskunnan ei pitäisi lähtökohtaisesti harrastaa propagandaa vain tiettyjen eturyhmien, kuten vallanpitäjien, aseman tai agendan pönkittämiseksi.

Vaikka jokaisella on oikeus päättää omasta katsomuksestaan, yhteiskunnalla on oikeus rajoittaa kansalaistensa toimintaa. Jotkin valinnat ovat sallittuja, toiset kiellettyjä. Kaupasta ei saa varastaa, vaikka kokisi vallitsevan talousjärjestelmän epäoikeudenmukaiseksi. Ketään ei saa lyödä, vaikka omasta mielestä joku ansaitsisi sattuvan opetuksen. Harva paheksuu tällaisiin kieltoihin liittyvää yhteiskunnan arvokasvatusta.

Yhteiskunta saattaa pyrkiä vaikuttamaan myös sellaisiin katsomuksellisiin kysymyksiin, joiden pitäisi kuulua yksityisen elämän piiriin. Esimerkiksi evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat Suomessa erityisasemassa, vaikka valtion tulisi olla neutraali eri uskontoja kohtaan ja maassa vallitsee uskonnonvapaus. Myös jotkut yhteiskunnan tukemat instituutiot, kuten Yleisradio tai taidelaitokset, herättävät keskustelua siitä, millaisia arvoja yhteisillä resursseilla pitäisi edistää. Tarkkaa rajaa yhteiskunnan harjoittamalle katsomukselliselle vaikuttamiselle lienee mahdotonta asettaa.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia aineistoa hyödyntäen, voiko koulutus olla arvoneutraalia ja missä määrin yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa kansalaistensa katsomuksiin. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita arvoneutraalin koulutuksen mahdollisuudesta ja yhteiskunnan vaikuttamisesta kansalaistensa katsomuksiin tai hän pohtii toista näistä.

10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii, voiko koulutus olla arvoneutraalia ja missä määrin yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa kansalaistensa katsomuksiin. Hän hyödyntää aineistoa.

15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on monipuolista ja johdonmukaista. Aineistojen hyödyntäminen on osuvaa.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää pohdintaansa esimerkiksi huomioimalla koulutuksen ja muun yhteiskunnallisen elämän yhteyksiä.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin ET2 Minä ja yhteiskunta kohtiin ”koulun, politiikan, tieteen, taiteen, viihdeteollisuuden sekä kulttuuristen, mukaan lukien uskonnollisten yhteisöjen, vaikutus maailmankuviin ja ‑katsomuksiin sekä omaan elämänkatsomukseen”.

3. Yhtenäiskulttuurin mahdottomuus 20 p.

Toisinaan esitetään, että Suomessa aiemmin vallinnut luterilainen yhtenäiskulttuuri on murtunut. Tutkija Kati Mikkolan mukaan Suomi on kuitenkin aina ollut kulttuurisesti moninainen.
Pohdi, onko yhtenäiskulttuuri mahdottomuus. Hyödynnä vastauksessasi aineistoa 3.A.

Yhtenäis- eli monokulttuurin mahdollisuus tai mahdottomuus riippuu siitä, miten yhtenäiskulttuuri määritellään. Aineistossa lähestymistapana on kansankulttuurin tutkimus. Sen pohjalta argumentoidaan, että väite yhtenäisyyden murtumisesta on tarkoitushakuinen. Täyttä yhtenäisyyttä ei koskaan ole ollut ja muutokset ovat vähittäisiä.

Yhtenäiskulttuurin mahdollisuutta voi puolustaa, jos määrittelee yhtenäiskulttuurin enemmistön hegemoniseksi kulttuuriksi. Vähemmistöjä ei tunnusteta, niillä ei ole vaikutusvaltaa tai edes mahdollisuutta näkyä. Yhtenäiskulttuurin mahdollisuuden puolustaminen vaatii kriittistä arviota aineistosta.

Aineistossa Kati Mikkola argumentoi, että Suomessa ei ole koskaan vallinnut yhtenäiskulttuuria, vaikka luterilaisen kirkon jäsenten määrä onkin ollut suuri. Mikkola huomauttaa, että luterilaisuus esimerkiksi sekoittui paikoin suomalaiseen muinaisuskoon. Lisäksi 1800-luvulla Suomeen rantautuivat sosialismi, Darwinin evoluutioteoria, nationalismi ja teosofia, jotka kaikki vaikuttivat suomalaisten maailmankuvien moninaisuuteen. Mikkola myös toteaa, että konservatiivien iskulause ”koti, uskonto ja isänmaa” ei sekään saanut kaikkien kannatusta. Innokas isänmaallisuus ja vakaa uskonnollisuus eivät välttämättä olleet täysin yhteensovitettavissa.

Yhtenäiskulttuurin mahdottomuudelle on esitetty erilaisia perusteita:

  • Kulttuurit vuorovaikuttavat toistensa kanssa. Ideat ja käytännöt kulkevat paikasta toiseen esimerkiksi kaupankäynnin ja nykyisin globalisaation sivutuotteena.
  • Ihmiset ovat erilaisia ja arvostavat eri asioita. Siksi jokaisen kulttuurin sisällä on lähes väistämättä aina jonkinlaista kulttuurista vaihtelua.
  • Suomessa esimerkiksi ortodoksinen kirkko, juutalaisuus ja tataarien kautta islam ovat olleet jo ennen Suomen itsenäistymistä osa suomalaista kulttuuria.
  • Kieli vaikuttaa kulttuuriin ja toimii erilaisten arvojen, toimintatapojen ja identiteettien ylläpitäjänä. Esimerkiksi Suomessa on kaksi virallista kieltä: suomi ja ruotsi. Lisäksi on useita vähemmistökieliä, kuten saamen kielet, karjalan kieli, viittomakielet ja romanikieli.
  • Myös ihmisten sosioekonomiset asemat ja poliittiset näkemykset vaihtelevat, mikä myös vaikuttaa kulttuuriin.
  • Sosiaalinen media ja internet lisäävät kulttuurista moninaisuutta.
  • Urheilu ja viihde voivat lisätä kulttuurin moninaisuutta.
  • Valtakulttuurin vahvat normit luovat usein vastakulttuureja. Myös erilaiset alakulttuurit tuottavat moninaisuutta.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia aineistoa hyödyntäen, onko yhtenäiskulttuuri mahdottomuus. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita siitä, onko yhtenäiskulttuuri mahdottomuus.

10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii, onko yhtenäiskulttuuri mahdottomuus. Hän hyödyntää aineistoa.

15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on monipuolista ja johdonmukaista.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää pohdintaansa esimerkiksi antamalla historiallisia tai nykypäivän esimerkkejä myös muista kuin suomalaisesta kulttuurista.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Kulttuurit (ET3) kohtaan ”kulttuurien ja sivilisaatioiden vuorovaikutus sekä monokulttuurisuuden mahdottomuus: monikulttuurisuus ja globaali kulttuuri sekä niiden erilaiset katsomukselliset ja yhteiskunnalliset tulkinnat ja vaikutukset” ja moduulin Uskonnot ja uskonnottomuus (ET5) kohtiin ”kristinuskon ja islamin sekä buddhalaisuuden ja hindulaisuuden historiallinen ja maantieteellinen levinneisyys” sekä ”uskonnon ja uskonnottomuuden näkyminen ja vaikutus arkielämässä, politiikassa ja oikeudenkäytössä: liberaali ja fundamentalistinen uskonnollisuus, tapauskonnollisuus, uudet uskonnolliset liikkeet, sekularisaatio ja julkisen vallan tunnustuksettomuuden periaate”.

4. Vakaumus 20 p.

Katsomusvapaudesta puhuttaessa vakaumuksella tarkoitetaan tietynlaista vakaata elämänkatsomusta. Vakaumuksellisen elämänkatsomuksen piirteitä ovat ainakin sen pysyvyys ja yksilön vahva sitoutuminen vakaumuksensa mukaiseen toimintaan. Piirteet, jotka tekevät elämänkatsomuksesta vakaumuksen, liittyvät yleensä arvoihin, mutta ne voivat liittyä myös maailmankuvaan tai elämänkatsomuksen tiedolliseen perustaan.

Kuvaile lyhyesti jonkun todellisen tai keksityn henkilön elämänkatsomusta, joka on vakaumus. Selitä, mikä tekee siitä vakaumuksen.

Elämänkatsomus on yksilön henkilökohtainen katsomus, johon kuuluu yksilön käsitys maailmasta ja omasta paikastaan siinä. Kuten tehtävän johdannossa mainitaan, vakaumuksena elämänkatsomusta voi pitää, jos se on pysyvä ja siihen liittyy vahva sitoutuminen. Sen sijaan kaikkia pysyviä ja toimintaa motivoivia uskomuksia ei tehtävänannon ehdoilla voi pitää vakaumuksina. Henkilö voi esimerkiksi uskoa tietyn urheilujoukkueen olevan lajissaan paras ja pyrkiä seuraamaan kaikki sen ottelut, mutta kyseessä ei yleensä ole katsomuksellisessa mielessä vakaumus. Toisaalta elämänkatsomus voi olla vakaumus, vaikka vain jotkin sen piirteet olisivat pysyviä ja vahvasti toimintaa ohjaavia. Henkilö voi esimerkiksi olla vakaumuksellisesti pasifisti tai vegaani, vaikka jotkin hänen vakaumuksensa maailmankuvalliset tai tiedolliset perusteet muuttuisivat ajan kuluessa.

Tehtävää voi lähestyä erilaisten henkilöiden kautta. Henkilö voi olla tietyn maailmankatsomuksen vakaumuksellinen edustaja, kuten Lenin, Gandhi tai Pentti Linkola, tai muuten vakaumuksellisena tunnettu hahmo Sokrateesta Greta Thunbergiin. Kokelas voi myös tarkastella jonkun lähipiirinsä ihmisen, kuten sukulaisensa, elämänkatsomusta. Hän voi myös tarkastella jotain täysin fiktiivistä henkilöä. Lisäksi ainakin julkisuuden henkilöiden tapauksissa elämänkatsomuksen ja sen vakaumuksellisuuden tarkastelu tapahtuu varsin yleisellä tasolla. Näistä syistä arvioinnin kohteena ei ole kuvauksen oikeellisuus, joskin kuvauksen pitää olla koherentti ja julkisuuden henkilöiden tapauksessa jossain määrin uskottava.

Olennaista tehtävässä on kuitenkin elämänkatsomuksen vakaumuksellisuuden kuvaaminen tavalla, joka osoittaa kykyä käyttää elämänkatsomuksen ja vakaumuksen käsitteitä. Tarkastelu on luontevinta jäsentää tehtävän johdannossa annetuin vihjein Ilkka Niiniluodon maailmankatsomuksen käsitteen jäsennyksen mukaan. Luonnollisesti myös muunlaiset elämänkatsomuksen erityispiirteitä erittelevät lähestymistavat ovat mahdollisia. Varsinkin lähipiirin henkilöiden tapauksessa mukana voi hyvinkin olla myös valitun henkilön henkilökohtaisia piirteitä. Tällöin on hyvä huomata, että niilläkin voi olla vaikutusta vakaumuksellisuuden arviointiin. Jos kokelas esimerkiksi tarkastelee omaa tai muiden suurin piirtein ikäistensä elämänkatsomusta, vakaumuksellisuuden uskottava esittäminen pysyvyyden osalta edellyttää erityisiä perusteita, jotka toki esimerkiksi Thunbergin tapauksessa voivat olla varsin vakuuttavia.

Vakaumuksellisen elämänkatsomuksen merkittävin osa ovat useimmiten arvot ja etiikka. Tämä johtuu niiden ihmisen toimintaa ohjaavasta roolista. Vakaumuksellisuus merkitsee syvällistä sitoutumista, joka on perustavalta luonteeltaan arvoratkaisu. Vakaumuksien ytimessä onkin usein etiikka. Esimerkiksi totuuden vääristely tai eläinten tai joidenkin ihmisryhmien epäoikeudenmukainen kohtelu voivat vakaumuksen mukaan olla niin perustavanlaatuisia vääryyksiä, että mikään ei saa ihmistä muuttamaan käsitystään tästä tai olemaan toimimatta tätä vääryydeksi kokemaansa asiaa vastaan.

Maailmankuvalla voi, erityisesti kokonaisten maailmankatsomusten osana, olla ratkaiseva vakaumuksellinen merkitys. Jos maailmankuvan mukaan esimerkiksi jollain ihmisryhmällä, vaikkapa tietyn jumalan papeilla tai jollain poliittisella puolueella, on hallussaan ehdoton totuus, voi maailmankuvalla olla merkittävä vakaumuksellisuutta vahvistava vaikutus. Samaan suuntaan voivat vaikuttaa jyrkät maailmankuvaan kuuluvat erottelut esimerkiksi uskovien ja ei-uskovien, tieteen ja ei-tieteen, meidän ja muiden, kulttuurin ja luonnon tai eläinten ja muun luonnon välillä. Useiden katsomusten maailmankuvat ovat kuitenkin sellaisia, että niihin voi sitoutua enemmän tai vähemmän vakaasti. Yksilöllä voi esimerkiksi olla varsin avoin suhde siihen, millaisia elementtejä todellisuuteen kuuluu. Silloinkin, kun vakaumuksen ytimessä on maailmankuvaan perustuva katsomus, esimerkiksi usko tiettyyn jumalaan, yleensä vasta jumalan asettamat arvot ja normit, kuten kaiken ylittävä jumalan kunnioitettavuus, tai hänen asettamansa käyttäytymisnormit johtavat vakaumuksen edellyttämään pysyvyyteen ja vahvaan sitoutumiseen.

Tieto-opin osalta vakaumuksen merkittävä piirre on, ettei sitä ole helppo horjuttaa, mistä yleensä myös seuraa, että se on ajallisestikin pysyvä. Yksilön sitoutuminen tähän käsitykseen voi muodostua pitkään pohdittujen ja huolellisesti harkittujen perustelujen pohjalta. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Voi olla, että yksilö vain on henkilökohtaisesti täysin vakuuttunut, ”varma asiastaan”, vaikka hänellä ei erityisiä perusteita ole. Tällöin hän jättää vakaumustaan vastaan puhuvat seikat huomiotta, jos ne uhkaavat horjuttaa hänen katsomustaan.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan tulee kuvailla lyhyesti jonkun todellisen tai keksityn henkilön elämänkatsomusta, joka on vakaumus, ja selittää, mikä tekee siitä vakaumuksen. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita jonkun todellisen tai keksityn henkilön elämänkatsomuksesta ja piirteistä, jotka tekevät siitä vakaumuksen.

10 pisteen vastauksessa kokelas kuvailee lyhyesti jonkun todellisen tai keksityn henkilön elämänkatsomusta, joka on vakaumus, ja selittää, mikä tekee siitä vakaumuksen.

15 pisteen vastauksessa kokelaan kuvaus on johdonmukainen ja hänen selityksensä on osuva ja monipuolinen.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas osoittaa oivaltavaa aihepiirin hallintaa esimerkiksi ansiokkaalla katsomuskäsitteistön käytöllä tai pohtimalla, mitä itse asiassa tiedämme vakaumuksellisina pidettyjen henkilöiden elämänkatsomuksesta.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Katsomukset (ET4) kohtaan ”katsomuksellinen käsitteistö” ja moduulin Minä ja hyvä elämä (ET1) kohtaan ”minuus, elämänkatsomus, maailmankatsomus ja maailmankuva”.

5. Sekulaari humanismi 20 p.

Kansainvälinen sekulaarien humanistien kattojärjestö Humanists International antoi vuonna 2022 Modernin humanismin julistuksen. Sen mukaan ”humanismi vastaa laajasti koettuun merkityksen ja tarkoituksen lähteen tarpeeseen toimien vaihtoehtona dogmaattiselle uskonnolle, autoritaariselle nationalismille, nurkkakuntaisuudelle ja itsekkäälle nihilismille”.

Kuvaile sekulaaria humanismia maailmankatsomuksena.

Termi ”humanismi” syntyi italialaisessa renessanssissa, jossa sen taustalla olivat latinankielisellä termillä ”studia humanitatis” kutsutut tieteenalat, kuten kirjallisuudentutkimus ja retoriikka. Niissä painottui ihminen, ja ne erosivat teologiasta ja ammatillisista opinnoista. Tyypillistä oli myös paluu antiikkiin. Humanisti tässä merkityksessä tarkoittaa tietyn tieteenalan edustajaa.

Humanismi maailmankatsomuksena kytkeytyy humanistisiin tieteenaloihin ihmisen ja inhimillisyyden arvostuksen kautta. Suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright (1916–2003) on pitänyt humanismin kulmakivenä ihmisen parhaan puolustamista, johon liittyy sekä ihmisen arvostaminen että ihmisen sivistäminen. Tällainen aate vaikutti vahvasti jo antiikissa, ja se esiintyi myös renessanssin, reformaation ja valistuksen aikoina. Maailmankatsomuksena humanismi alkaa esiintyä 1800-luvulla, jolloin myös termillä ”sekulaari” alettiin kuvata maallista tai tämänpuoleista. Siten sekulaari humanismi tarkoittaa uskonnotonta humanismia.

Maailmankatsomuksena sekulaari humanismi on kehittynyt yhdessä nykyaikaisen tieteen kanssa noin 1900-luvun puolivälistä lähtien. Maailmankatsomus jäsennetään elämänkatsomustiedossa yleensä Ilkka Niiniluodon maailmankatsomuksen mallin mukaan siten, että sen katsotaan koostuvan maailmankuvasta, arvoista ja tieto-opista. Sekulaarin humanismin maailmankuvalle on ominaista ateismi ja laajemmin yliluonnollisten olioiden olemassaolon kieltäminen.

Sekulaarin humanismin arvoissa korostuu eettisyys. Tehtävänannossa mainitun Modernin humanismin julistuksen ensimmäinen periaate on, että humanistit pyrkivät olemaan eettisiä. Julistuksen mukaan moraali on erottamaton osa ihmisyyttä ja perustuu elävien olentojen kykyyn kärsiä ja kukoistaa. Moraalisuus ei edellytä muuta lähdettä ihmisyyden ulkopuolelta. Sekulaarit humanistit uskovat yksilön arvoon ja jokaisen ihmisen mahdollisimman suureen vapauteen sekä rauhaan, demokratiaan, oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksiin. He ajattelevat, että henkilökohtaiseen vapauteen on liityttävä vastuu yhteiskuntaa ja toisia kohtaan. He arvostavat kaikkia yksilön ilon ja onnen lähteitä, jotka eivät aiheuta toisille vahinkoa. Humanisteille tärkeitä arvoja liittyy myös esimerkiksi luovuuteen, taiteeseen ja luonnon kauneuteen.

Tieto-opissa sekulaari humanismi nojautuu järkeen. Tehtävänannossa mainitun Modernin humanismin julistuksen toinen periaate on, että humanistit pyrkivät järkiperäisyyteen. Erityisen tärkeässä asemassa on tiede. Maailman ongelmien uskotaan ratkeavan tiedettä ja vapaata tutkimusta soveltamalla – kuitenkin siten, että tiedettä ja teknologiaa käytetään edistämään ihmisen hyvinvointia, ei tunteettomasti tai tuhoisasti.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan tulee kuvailla sekulaaria humanismia maailmankatsomuksena. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita sekulaarista humanismista maailmankatsomuksena.

10 pisteen vastauksessa kokelas kuvailee sekulaaria humanismia maailmankatsomuksena.

15 pisteen vastauksessa kokelaan kuvailu on johdonmukaista ja monipuolista.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas osoittaa perusteellisia tietoja sekulaarista humanismista maailmankatsomuksena esimerkiksi esittelemällä sekulaarin humanismin taustaa ja erilaisia muotoja.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Uskonnot ja uskonnottomuus (ET5) kohtaan ”sekulaarin humanismin maailmankatsomukselliset perusteet”.

6. Tulevaisuus 20 p.

Alla on 20 väittämää. Valitse kussakin osatehtävässä (6.1–6.20) sopivin vastausvaihtoehto. Oikea vastaus 1 p., väärä vastaus 0 p., ei vastausta 0 p.

Vastattuasi väittämään voit vaihtaa vastausvaihtoehtoa, mutta et voi jättää väittämää enää kokonaan ilman vastausta. Jos olet aloittanut tehtävään vastaamisen, mutta et haluakaan jättää sitä arvosteltavaksi, merkitse jokaiseen väittämään vaihtoehto ”En vastaa”.

6.1 Lineaariselle aikakäsitykselle on ominaista, että 1 p.

  • aika etenee vain yhteen suuntaan ja sillä voi olla alku ja loppu.  (1 p.)

Juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille on ominaista lineaarinen aikakäsitys, jossa ajalla on alku ja loppu. Yleensä ajatellaan, että tulevaisuuden indeterminismi eli useiden vaihtoehtojen olemassaolo ei edellytä ajan rakenteelta mitään erityisiä katkospisteitä.

6.2 Sykliselle aikakäsitykselle on ominaista, että 1 p.

  • aika etenee kehässä siten, että siihen kuuluu jonkinlaista toistumista.  (1 p.)

Syklinen aikakäsitys on varsin yleinen, ja se on ominainen esimerkiksi buddhalaisuudelle ja hindulaisuudelle. Myös syklinen aikakäsitys antaa joidenkin tulkintojen mukaan mahdollisuuden avoimeen tulevaisuuteen.

6.3 Determinismin mukaan 1 p.

  • tulevaisuus on väistämätön, eikä se voi sisältää aitoja vaihtoehtoja.  (1 p.)

Determinismi tarkoittaa, että nykytilanteessa on vain yksi mahdollinen tulevaisuus.

6.4 Utopia on kuvaus 1 p.

  • toivottavasta tulevaisuuden yhteiskunnasta.  (1 p.)

Sana utopia perustuu muinaiskreikkaan, mutta se syntyi vasta 1500-luvulla, kun Sir Thomas More yhdisti kreikan sanat ou (ei) ja topos (paikka) kuvaamaan paikkaa, jota ei ole mutta joka on hyvin tavoiteltava.

6.5 Heikko signaali tarkoittaa tulevaisuuden tutkimuksessa 1 p.

  • ensioiretta syntymässä olevasta ilmiöstä, joka voi tulevaisuudessa muuttaa toimintaympäristöä merkittävästi.  (1 p.)

Heikko signaali tarkoittaa vaikeasti havaittavaa seikkaa, joka ennakoi merkittävää muutosta tulevaisuudessa. Se muuttuu vahvaksi signaaliksi, kun yritykset ovat alkaneet kehittää strategioitaan, mikä voi aikanaan johtaa uusiin trendeihin.

6.6 Skenaario on tulevaisuudentutkimuksessa 1 p.

  • kuvaus kuvitteellisesta tapahtumien ketjusta, jossa nykytila kehittyy joksikin tulevaisuuden tilaksi.  (1 p.)

Termi skenaario viittaa alun perin teatterin ja elokuvan käsikirjoituksen luonnokseen. Tulevaisuudentutkimuksessa termillä on erilaisia määritelmiä, mutta niille on yhteistä, että ne kuvaavat avoimen tulevaisuuden jotain mahdollista kehityskulkua.

6.7 Anakronismi tarkoittaa 1 p.

  • jonkin asian sijoittamista väärään aikakauteen.  (1 p.)

Sana muodostuu muinaiskreikan prepositiosta ana (vastaan) ja sanasta khronos (aika).

6.8 Tieteellis-teknologisen vallankumouksen myötä 1 p.

  • ihmisen keskimääräinen elinikä on pidentynyt.  (1 p.)

Tieteellis-teknologisen vallankumouksen käsite yhdistää 1500-luvulla alkaneen tieteellisen vallankumouksen ja 1700-luvulla alkaneen teollisen vallankumouksen nopeaan nykyiseen teknologiseen kehitykseen. Tähän kehitykseen kuuluva edistyminen lääketieteessä on pidentänyt merkittävästi ihmisen keskimääräistä elinikää, kun erityisesti lapsikuolleisuus on vähentynyt. Maanviljelys liittyy aiempaan neoliittiseen vallankumoukseen. Maan pyöreä muoto on ymmärretty jo antiikissa.

6.9 Luddiitit vastustivat kutomateollisuuden koneellista kehitystä 1800-luvun alun Englannissa. Heidän ideologiaansa voi pitää lähinnä 1 p.

  • teknofobisena.  (1 p.)

Fobia tarkoittaa pelkoa, joka on kohteeseen nähden liiallista tai epärealistista. Teknofobia viittaa teknologiaan ja sen kehitykseen kohdistuvaan pelkoon.

6.10 Transhumanismiin liittyy ihmisen teknologista parantelua koskeva näkemys, jota määrittää 1 p.

  • optimismi.  (1 p.)

Transhumanismi on aate, jonka mukaan ihminen voi teknologisen kehityksen avulla ylittää nykyihmisyyden rajoitukset.

6.11 Skientismiä luonnehtii se, että 1 p.

  • kaikki tiedolliset uskomukset perustellaan tieteellä.  (1 p.)

Skientismin eli tiedeuskovaisuuden mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa, yleensä nimenomaan luonnontieteellistä tietoa. Skientistitkään eivät kuitenkaan yleensä usko, että tulevaisuus voidaan ennustaa tieteellisesti. Tieteen metodologista monismia puolestaan edustaa kanta, että kaikilla tieteillä on samat menetelmät.

6.12 Henkilöllä on kyborgin piirteitä, jos 1 p.

  • hänellä on sydämentahdistin.  (1 p.)

Kyborgi tarkoittaa kyberneettistä organismia eli eliötä, jolla on elektronisia osia. Kybernetiikka on itseohjautuvia systeemejä tutkiva tiede.

6.13 Digitaalisuus tarkoittaa 1 p.

  • datan täsmällisinä arvoina esittävää ja käsittelevää menetelmää.  (1 p.)

Termi digitaalisuus viittaa nykyään binaariseen eli kaksiarvoiseen menetelmään, joka on alle sata vuotta vanha. Sen sijaan jatkuvan eli analogisen tietovirran jakaminen täsmällisiin palasiin, esimerkiksi morsekoodissa, on paljon vanhempi menetelmä.

6.14 Itseajavia autoja ohjaava tekoäly edustaa 1 p.

  • heikkoa eli kapeaa tekoälyä.  (1 p.)

Heikko eli kapea tekoäly hallitsee yhden tehtäväalueen. Sillä ei ole ymmärrystä oman alansa ulkopuolella. Tällä hetkellä kaikki tekoälysovellukset luokitellaan edelleen kapeaksi tekoälyksi.

6.15 Generatiivinen kielimalli 1 p.

  • osaa ennakoida tekstin tai puheen jatkon.  (1 p.)

Generatiiviset kielimallit, kuten Chat GPT, perustuvat neuroverkkoarkkitehtuureihin, jotka pystyvät ennustamaan ja jatkamaan tekstiä tai puhetta koneoppimisen ja valtavan datamäärän avulla, vaikka eivät ymmärrä ihmisten tavoin kielellisiä merkityksiä.

6.16 Darwinin evoluutioteorian mukaan 1 p.

  • ympäristöön sopeutuminen säätelee lajien kehitystä.  (1 p.)

Darwinin evoluutioteorian mukaan lajit kehittyvät luonnonvalinnan seurauksena, kun parhaiten ympäristöön sopeutuvat yksilöt säilyvät hengissä ja saavat siten eniten jälkeläisiä.

6.17 Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus tarkoittaa 1 p.

  • eliölajien ja lajien sisäisen geneettisen vaihtelun runsautta.  (1 p.)

Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus tarkoittaa elollisen luonnon monimuotoisuutta. Siihen kuuluu sekä lajien suuri lukumäärä että lajien sisäinen perinnöllinen vaihtelu.

6.18 Agenda 2030 on 1 p.

  • YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma, jonka yhtenä tavoitteena on poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys vuoteen 2030 mennessä.  (1 p.)

YK:n jäsenmaat sopivat vuonna 2015 kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ja tavoitteista, jotka ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuosina 2016–2030. Tämän Agenda 2030:n pyrkimyksenä on poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta ja turvata hyvinvointi ympäristölle kestävällä tavalla.

6.19 Ilmastonmuutoksen takia kotinsa jättävät 1 p.

  • hahmottavat harvoin muuttotarpeen johtuvan ilmastonmuutoksesta.  (1 p.)

Niitä, jotka joutuvat ilmaston muuttumisen takia jättämään kotinsa, on jatkuvasti kasvava määrä. Heitä on kymmeniä miljoonia, mutta useimmiten he muuttavat oman kotimaansa sisällä maaseudulta kaupunkeihin. He ilmoittavat harvoin muuttotarpeen johtuvan ilmastonmuutoksesta.

6.20 Simulointi tarkoittaa 1 p.

  • jonkin todellisen ilmiön jäljittelyä.  (1 p.)

Simuloitaessa tuotetaan keinotekoisesti jokin todellisen maailman ilmiön tai tilanteen jäljitelmä. Tietokonesimulaatiot yleistyvät nopeasti, mutta ne ovat vain yksi simuloinnin muoto.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Tulevaisuus (ET6) useimpiin kohtiin.

Osa 2: 30 pisteen tehtävät

7. Monte-Criston kreivin kosto 30 p.

Kosto tarkoittaa sitä, että pahaa kärsinyt aiheuttaa pahantekijälle vastavuoroisesti pahaa. Kostamista esiintyy sekä yksilöiden välillä että useissa kulttuureissa myös sukujen tai yhteisöjen välillä, jolloin usein puhutaan verikostosta. Antiikista asti useat filosofit ja uskonnolliset ajattelijat ovat kuitenkin tuominneet kostamisen.

7.1 Pohdi koston ongelmallisuutta hyvän elämän näkökulmasta. Hyödynnä vastauksessasi aineistoa 7.A. 20 p.

Koston ongelmallisuuden käsitteellinen ydin hyvän elämän kannalta on siinä, että kostamalla pyritään aiheuttamaan pahaa. Pahan tavoittelua ei puolestaan voi juuri käsitteellisesti oikeuttaa muuten kuin viittaamalla sen vastakohtaan eli hyvään, esimerkiksi seuraavasti:

  • Pieni paha tässä aiheuttaa suuremman hyvän toisaalla.
  • Koston tapauksessa: Väärintekijän kokema paha antaa kostajalle mielihyvä ja edistää oikeudenmukaisuutta, joka on hyvää.
  • Yleisemmin: Heidän pahansa on meille hyvää, koska ...

On vaikea ajatella, että tällainen paha osana hyvää elämää voisi olla aidosti hyvä ratkaisu. Jeesus esitti Vuorisaarnassaan jyrkän muotoilun aiheesta: ”Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.”

Usein kostoa pyritään oikeuttamaan sovituksella ja oikeudenmukaisen tasapainon palauttamisella. Vaikka tällaiseen retribuutioon yleensä kuuluu pahaa tehneen rankaiseminen, rangaistusta ei välttämättä tarvitse nähdä pahan tekemisenä, vaan sen voidaan ajatella oikaisevan pahan tekijän paremmaksi ihmiseksi, joka ei enää toista tekoaan. Jo antiikin filosofi Platon korosti, että rangaistuksen tulee tähdätä koston sijasta hyvitykseen ja väärintekijän oikaisemiseen. Tällainen ajatus kuitenkin yleensä edellyttää, että kostaminen jätetään yhteiskunnalle eikä kostaja ota oikeutta omiin käsiinsä, kuten Monte-Criston kreivi. Useimmat uskonnot puolestaan korostavat, että oikaiseminen – ja mahdollisesti myös suoranainen kosto, jos se hyväksytään – ei kuulu ihmisille vaan jumalille, ja siksi ihminen ei saa kostaa.

Kostonhalu on voimakas inhimillinen tunne, jolla luultavasti on yhteiselämää tukeva evolutiivinen tausta. Pelko kostosta on saattanut olla tekijä, joka pitää pahan tekemistä aisoissa. Yksilöä voi innoittaa kostoon erityisesti se, jos jumalten kostoa ei vaikuta kuuluvan ja asiasta vastaava yhteiskunnan oikeuslaitos on korruptoitunut eikä toteuta oikeudenmukaisuutta, kuten aineiston tilanteessa.

Kosto on helposti tuhoisaa myös kostajalle itselleen. Kuten vanha ja viisas vanki aineistossa toteaa, ”kun suunnittelee kostoa, on paras kaivaa ensin oma hautansa”. Aineistosta ei käy kovin selkeästi ilmi, mihin tämä viittaa. Taustalla lienee Kungfutsen nimiin, luultavasti virheellisesti, pantu sitaatti: ”Ennen kuin lähdet kostoretkelle, kaiva valmiiksi kaksi hautaa.” Tämä viittaa aineiston lainausta selvemmin koston vastavuoroisuuteen. Aineiston lainausta voi tulkita myös niin, että kun kostossa päämääräksi asettuu paha, kostaja menettää inhimillisyyttään, jolle on ominaista pyrkimys hyvään. Tämä on erityisen selvää, jos Monte-Criston kreivin tavoin koko elämänsuunnitelma tähtää vain kostoon. Ainakaan tällaista kostoa ei voi sovittaa yhteen hyvän elämän tavoittelun kanssa, jolle usein on ominaista monien pienten hyvien päämäärien tavoitteleminen joko itsessään arvokkaina tai suuremman päämäärän tavoittelun osana.

Koston taustalla on jossain tilanteessa koettu vääryys. Siihen liittyy paljon negatiivisia tunteita, jotka leimaavat jatkuvasti kostajan elämää. Ne saattavat vääristää kuvan, joka kostajalla on tilanteeseen johtaneista tapahtumista. Lisäksi kielteiset tunteet voivat vaikuttaa myös laajemmin esimerkiksi suhteeseen muihin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan tulee aineistoa hyödyntäen pohtia koston ongelmallisuutta hyvän elämän näkökulmasta. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

5 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita koston ongelmallisuudesta hyvän elämän näkökulmasta.

10 pisteen vastauksessa kokelas pohtii koston ongelmallisuutta hyvän elämän näkökulmasta.

15 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on johdonmukaista ja monipuolista.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas osoittaa oivaltavaa aihepiirin hallintaa. Hän esimerkiksi erittelee erilaisia ongelmia, jotka kosto aiheuttaa tavoiteltaessa hyvää elämää, tai tarkastelee koston ongelmallisuutta elämänkatsomustiedon eri taustatieteiden näkökulmista.

7.2 Kuvaile verikoston ongelmallisuutta hyvän yhteiskunnan näkökulmasta. 10 p.

Vastaus saa olla enintään 1 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Verikostot ovat yhteisöjen välisiä. Yhteiskunnissa, joissa keskitetty valtionhallinto ei toimi, eri yhteisöt, kuten klaanit tai suvut, kantavat vastuuta yhteiskunnallisesta järjestyksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Ne pyrkivät saamaan hyvityksen jäseniinsä kohdistuneista vääryyksistä. Usein tätä hyvitystä tavoitellaan väkivaltaisesti. Tällöin kuitenkin väkivallan kohteeksi joutuneiden yhteisö puolestaan haluaa kostaa jäsentensä puolesta edellisen kostajan yhteisölle. Näin voi syntyä pitkiä, useiden sukupolvien pituisia koston kierteitä, joita on lähes mahdoton katkaista. Tämä lisää yhteiskunnan väkivaltaisuutta ja yleistä turvattomuutta.

Modernien valtioiden muodostuessa valtion väkivaltamonopoli ja myöhemmin oikeusvaltion periaate syntyivät tarpeesta estää yhteiskunnan kielteistä kehitystä. Yhteiskuntafilosofiassa tällaista hyvän elämän tavoittelua helpottavaa ratkaisua on perusteltu yhteiskuntasopimusteorioilla, joiden yhtenä pontimena on ollut oman käden oikeuden ja verikoston estäminen.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan tulee pohtia verikoston ongelmallisuutta hyvän yhteiskunnan näkökulmasta. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

3 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita verikoston ongelmallisuudesta hyvän yhteiskunnan näkökulmasta.

5 pisteen vastauksessa kokelas pohtii verikoston ongelmallisuutta hyvän yhteiskunnan näkökulmasta.

8 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on johdonmukaista ja monipuolista.

Vastauksen enimmäispituus on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Minä ja hyvä elämä (ET1) kohtiin ”hyvän elämän tekijöitä ja ulottuvuuksia”, ”elämänvalinnat ja elämänhallinnan keinot” ja ”ihmisen olemassaolon peruskysymyksiä: ihmissuhteet” sekä moduulin Minä ja hyvä yhteiskunta (ET2) kohtaan ”modernin länsimaisen yhteiskunnan erityispiirteet, kuten individualismi ja yhteisön ja yhteiskunnan ero”.

8. Israelin ja Palestiinan konflikti 30 p.

Israelin ja palestiinalaisten väliset jännitteet ovat aiheuttaneet erilaisia väkivaltaisia yhteenottoja ja sotatoimia vuosikymmenten ajan.

8.1 Selitä, miksi Israelin ja Palestiinan konflikti on osaltaan myös ihmisoikeuskysymys. Hyödynnä vastauksessasi aineistoa 8.A. 15 p.

Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on monitahoinen kokonaisuus. Aineistossa 8.A asiaa tarkastellaan lähinnä poliittiselta kannalta, mutta siinä esitetään myös eri ihmisoikeusjärjestöjen kanta Israelin sotilasmiehitykseen ja siirtokuntiin palestiinalaisalueilla. Human Rights Watch- ja B’Tselem-järjestöjen mukaan konfliktin ratkaisu sisältäisi Israelin miehityksen lopettamisen, palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden sekä poliittisten ja kansalaisoikeuksien turvaamisen.

Konfliktin kannalta keskeisiä ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi oikeus elämään, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, mielipiteenvapaus ja sananvapaus, syrjinnän ja kidutuksen kielto, liikkumisen vapaus, oikeus kansalaisuuteen, oikeus osallistua julkiseen toimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon, oikeus työhön ja oikeus turvapaikkaan. Vastauksessa riittää huomioida muutama ihmisoikeus ja selittää, miten ne liittyvät konfliktiin. Ihmisoikeuksia on perusteltua tarkastella konfliktin kummankin osapuolen kannalta. On hyvä huomata, että kumpikin osapuoli on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Aineistossa 8.A väitetään, että oletus konfliktin loputtomasta monitulkintaisuudesta tai vaikeaselkoisuudesta olisi myytti. Vaikka väite on jossain mielessä perusteltu, siihen voi silti suhtautua kriittisesti, sillä aineistossa jätetään huomiotta konfliktin taustalla olevat moninaiset historialliset, poliittiset ja uskonnolliset näkökohdat. Mikäli ne huomioidaan, vaikuttaa ilmeiseltä, ettei konfliktissa ole kyse pelkästään ihmisoikeuksista eikä konfliktiin ole yksinkertaista ratkaisua. Aineisto on julkaistu ennen konfliktin viimeisiä vaiheita, joiden huomioiminen voi olla ansio.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää aineistoa hyödyntäen selittää, miksi Israelin ja Palestiinan konflikti on osaltaan myös ihmisoikeuskysymys. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

4 pisteen vastauksessa kokelas tekee joitakin huomioita Israelin ja Palestiinan konfliktista ihmisoikeuskysymyksenä.

8 pisteen vastauksessa kokelas selittää, miksi Israelin ja Palestiinan konflikti on osaltaan myös ihmisoikeuskysymys. Hän hyödyntää vastauksessaan aineistoa.

12 pisteen vastauksessa kokelaan selitys on johdonmukainen ja monipuolinen.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää selitystään esimerkiksi tarkastelemalla konfliktin historiaa tai konfliktia koskevaa ajankohtaista yhteiskunnallista keskustelua ihmisoikeusnäkökulmasta.

8.2 Analysoi, mitä katsomuksellisia ulottuvuuksia Israelin ja Palestiinan konfliktiin liittyy. Hyödynnä vastauksessasi aineistoja 8.A ja 8.B. 15 p.

Konfliktia on mielekästä analysoida niin uskonnollisten kuin poliittistenkin katsomusten näkökulmasta. Samalla on hyvä huomata, että uskonto ja politiikka kietoutuvat konfliktissa monin tavoin toisiinsa.

Enemmistö israelilaisista on juutalaisia, ja enemmistö palestiinalaisista on muslimeja. Konfliktin keskeiset katsomukselliset ulottuvuudet liittyvät uskontoon, etnonationalismiin molemmin puolin (sionismiin juutalaisten tapauksessa) sekä kolonialismiin. Myös aineistossa 8.A käsiteltyjä ihmisoikeuksia on mielekästä tarkastella katsomukselliselta kannalta.

Yksi konfliktin keskeisistä uskonnollisista ulottuvuuksista on juutalaisten oletus Israelista Jumalan heille lupaamana maana (aineisto 8.B). Alueella on varsin monipolvinen historia myös uskonnollisesti. Esimerkiksi Jerusalem on juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhä kaupunki.

Katsomuksellisia ulottuvuuksia on mielekästä analysoida myös konfliktin osapuolten tukijoiden näkökulmasta. Israelin saama tuki USA:lta on merkittävää katsomuksellisestikin, samoin palestiinalaisten saama tuki shiilaiselta Iranilta sekä Libanonilta ja Syyrialta. EU:n taloudellinen tuki palestiinalaisille on ollut merkittävää, mutta katsomuksellisesti Eurooppa on jakautunut. Sama koskee USA:ta, sillä etenkin liberaalit demokraatit ja islaminuskoiset osoittavat tukeaan palestiinalaisille.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää analysoida, mitä katsomuksellisia ulottuvuuksia Israelin ja Palestiinan konfliktiin liittyy. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

4 pisteen vastauksessa kokelas tekee joitakin huomioita Israelin ja Palestiinan konfliktiin liittyvistä katsomuksellisista ulottuvuuksista.

8 pisteen vastauksessa kokelas analysoi, mitä katsomuksellisia ulottuvuuksia Israelin ja Palestiinan konfliktiin liittyy. Hän hyödyntää vastauksessaan aineistoja.

12 pisteen vastauksessa kokelaan analyysi on johdonmukainen ja monipuolinen.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää analyysiaan esimerkiksi asettamalla uskonnolliset ulottuvuudet historiallisiin tai yhteiskunnallisiin asiayhteyksiin.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Minä ja yhteiskunta (ET2) sisältöihin ”ihmisarvo, ihmisen arvokkuus ja ihmisoikeudet, ihmisoikeusasiakirjat­ – – ­­ihmisoikeusloukkaukset”, moduulin Katsomukset (ET4) sisältöön ”poliittisia maailmankatsomuksia, kuten – – nationalismi” ja moduulin Uskonnot ja uskonnottomuus (ET5) sisältöön ”uskonnon ja uskonnottomuuden näkyminen ja vaikutus arkielämässä, politiikassa ja oikeudenkäytössä”.

9. Surubotti – keskustelua kuolleiden kanssa 30 p.

Eri kulttuureissa on omat vakiintuneet uskonnolliset ja uskonnottomat käytäntönsä kuoleman ja surun käsittelyyn. Teknologia saattaa muuttaa näitä käytäntöjä. Tekoälyn avulla on mahdollista luoda kuolleesta läheisestä botti eli virtuaalinen hahmo, jonka kanssa voi keskustella henkilön kuoleman jälkeen. Sovellus hyödyntää henkilön eläessä hänestä kertynyttä aineistoa ja tuottaa vastauksia kuolleen äänellä.

9.1 Pohdi surubotin käyttöä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Hyödynnä vastauksessasi aineistoa 9.A. 15 p.

Aineistona olevassa tekstikatkelmassa esitetään monia surubottien käyttöön liittyviä näkökohtia niin kuolleen, surevan kuin yhteiskunnankin kannalta. Vastauksessa voi tarkastella näistä muutamia laajasti tai useita suppeammin. Aineistossa esille nostettuja teemoja ovat esimerkiksi seuraavat:

Hyvä elämä:

  • Elämään liittyvän satunnaisuuden ja epävarmuuden hyväksyminen.
  • Pyrkimys surun ja kuoleman häivyttämiseen, vaikka ne ovat osa elämää.
  • Psykologiset vaikutukset yksilön kannalta: sureva voi saada lohtua, mutta suru voi myös pitkittyä, eikä sureva pääse jatkamaan elämäänsä.

Elämän ja kuoleman sekä ihmisen ja koneen rajan häivyttäminen:

  • Aineistossa viitataan kirjallisuudesta tuttuihin esimerkkeihin, jotka ovat yleensä varoittavia. Elämän ja kuoleman raja on yleensä eri kulttuureissa ja katsomuksissa tarkkaan määritelty, ja useimmiten kulttuureissa on myös näkemyksiä siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
  • Ihmisen ja koneen raja on teknologian avulla jo ylitetty monella elämänalueella, muun muassa lääketieteessä. Miten surubottien hyödyntäminen eroaa muista teknologian hyödyntämisen tavoista? Entä voisiko botteja hyödyntää tulevaisuudessa muillakin tavoilla?

Kuolleen oikeudet:

  • Yksilön oikeudet eivät häviä kuolemassa, eikä kuolluttakaan voi kohdella miten tahansa. Kuolemiseen ja hautaamiseen liittyvät käytännöt ja rituaalit ovatkin kaikissa kulttuureissa tarkkaan säädeltyjä.
  • Someprofiileihin ja muuhun ihmisestä kuoleman jälkeen jäävään dataan ja sen hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä: Miten dataa saa käyttää? Eroaako se esimerkiksi elinten hyödyntämisestä ja millä tavalla? Entä miten bottien käyttö eroaa esimerkiksi valokuvista tai videoista?
  • Yksilön itsemääräämisoikeuteen ja identiteettiin liittyy myös monia kysymyksiä: Tekeekö tekoälybotti kuolleesta ihmisestä henkilön, joka hän ei ole koskaan ollut? Käytetäänkö kuollutta näin välineenä muiden ihmisten tarpeisiin? Onko ihmisellä oikeus olla joutumatta tällaisen manipuloinnin kohteeksi? Täytyykö ihmisellä olla oikeus pysyä kuolleena?

Taloudelliset ja yhteiskunnalliset näkökulmat:

  • Kuolemaan ja suruun liittyy nykyiselläänkin erilaisia menettelytapoja ja rituaaleja, jotka ovat myös osa ”surubisnestä”. Kenties surubotit ovat vain uusi ja hyväksyttävä muoto asiasta.
  • Tekijänoikeuksiin liittyvät näkökohdat: Kenelle kuuluvat bottien tekijänoikeudet? Kuka voi päättää bottien elämästä ja kuolemasta, vai säilyvätkö ne ikuisesti?

Aineistossa esille tuodut näkökohdat ovat laajoja ja tarjoavat monenlaisia vaihtoehtoja aiheen käsittelyyn. Vastauksessa voi tarkastella muutamaa teemaa syvällisesti tai useita teemoja suppeammin.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää pohtia surubotin käyttöä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

4 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita surubotin käytöstä.

8 pisteen vastauksessa kokelas pohtii surubotin käyttöä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Hän hyödyntää vastauksessaan aineistoa.

12 pisteen vastauksessa kokelaan pohdinta on monipuolista ja johdonmukaista.

Huippupisteiden vastauksessa kokelas syventää pohdintaansa esimerkiksi hyödyntämällä osuvasti hyvään elämään, yhteiskuntaan ja kulttuuriin tai tulevaisuuteen liittyvää käsitteistöä tai liittämällä vastauksensa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja ilmiöihin.

9.2 Esittele yhden uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksen vakiintuneita kuolemaan ja suruun liittyviä käytäntöjä ja arvioi surubottien tarpeellisuutta suhteessa näihin käytäntöihin. 15 p.

Eri kulttuureissa on vakiintuneita uskonnollisia ja uskonnottomia käytäntöjä surun ja kuoleman käsittelyyn. Elämän ja kuoleman raja on yleensä eri kulttuureissa ja katsomuksissa tarkkaan määritelty, samoin kuin kuolemaan liittyvät rituaalit ja käsitykset siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Joissakin uskonnoissa ajatellaan, että elämän kiertokulku jatkuu ja ihminen palaa maailmaan tavalla tai toisella. Joissakin uskonnoissa puolestaan ajatellaan, että kuollut siirtyy odottamaan viimeistä tuomiota, jonka jälkeen hän päätyy paratiisiin tai ikuiseen kadotukseen. Lisäksi joihinkin uskontoihin ja vaikkapa kansanperinteeseen sisältyy ajatus siitä, että aiemmat sukupolvet ja esivanhemmat ovat jatkuvasti keskuudessamme, ja heiltä saatetaan myös pyytää ohjausta ja neuvoja. Uskonnottomassa perinteessä yleensä ajatellaan, että kuolleen elämä päättyy ja hänen olemisensa jatkuu vain elävien muistoissa.

Myös kuolemaan liittyvät rituaalit ja kuolleiden muistamisen tavat ovat pitkälti vakiintuneita. Hautajaiset toteutetaan tietyn kaavan mukaan ja kuolleille on omat muistopaikkansa. Kuolleita myös muistellaan monin eri tavoin. Monissa kulttuureissa kuolleille on muistopäivänsä, joihin liittyy erilaisia rituaaleja. Erityisen ansioituneita henkilöitä voidaan muistaa näkyvällä tavalla myös yhteiskunnallisesti. Urheilija voi saada nimeään kantavan turnauksen, taiteilija omaan alaansa liittyvän kilpailun tai tapahtuman ja tieteentekijän muistoksi voidaan järjestää muistoseminaari. Myös käsitys suruajasta, jonka päätyttyä jäljelle jääneiden ajatellaan jatkavan elämäänsä, on yleinen.

Surubottien voi ajatella tuovan uudenlaisen lisän tähän menettelytapojen kirjoon, tai sitten niiden voi ajatella haastavan vakiintuneet näkemykset ja käytännöt. Vastauksessa voi esittää, että surubotit ovat täysin tarpeettomia, sillä kuolemaan, suremiseen ja kuolleiden muistamiseen liittyvät menettelytavat ovat jo moninaiset ja rikkaat. Vastauksessa voi myös puolustaa näkemystä, että surubotit voivat olla avuksi surun ja kuoleman käsittelyssä. Tätä voi perustella sillä, että ihmisen ja koneen välinen vuorovaikutus, ja myös botit, ovat jo osa elämää ja että surubotit tuovat suremiseen vain yhden uuden näkökulman. Vastauksessa täytyy kuitenkin perustella, mitä sellaista lisäarvoa surubotit tuottavat, joka ei sisältyisi jo olemassa oleviin käytäntöihin.

Vastauksessa voi toisaalta tuoda esille sen seikan, että surubotit eroavat perinteisistä käytännöistä siinä, että jälkimmäisiin ei sisälly vastavuoroisuutta. Valokuvat tai videokatkelmat eivät vastaa surevalle, Sibelius ei osallistu nimeään kantavan viulukilpailun tuomaristoon eikä Alfred Nobel päätä Nobelin palkinnoista. Bottien kanssa sen sijaan voi keskustella.

Vastauksessa voi myös tarkastella joitakin aineistossakin mainittuja uhkakuvia. Onko esimerkiksi niin, että surubotti hävittää ajatuksen kuolemasta tai siitä, että kuolema on osa elämän kulkua? Jos näin on, vastauksessa voi tarkastella siitä, miten ajatus sopii yhteen vastaukseen valitun katsomuksen kanssa. Aineistossa todetaan myös, että surevat kaipaavat jonkinlaista sulkeumaa. Hautajaisiin ja muihin käytäntöihin on liittynyt ajatus siitä, että kuollut siirretään toiseen kategoriaan, pois elävien keskuudesta. Botin kanssa näin ei välttämättä tapahdu.

Vastauksessa voi myös pohtia sitä, pitkittävätkö botit suremista ja suruaikaa, kun ne ovat saatavilla pysyvästi. Kuolemaan liittyvät perinteiset rituaalit asettavat surulle tietynlaisen rakenteen ja rajan. Bottien kanssa sen sijaan suru ei pääty, vaan elämä jatkuu keinotekoisen henkilön kanssa.

Vastaus tehtävään on essee, jossa kokelaan pitää esitellä yhden uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksen vakiintuneita kuolemaan ja suruun liittyviä käytäntöjä ja arvioida surubottien tarpeellisuutta suhteessa näihin käytäntöihin. Vastauksen pisteityksessä kaikki yllä mainitun arviointitaulukon ulottuvuudet tulee ottaa huomioon.

4 pisteen vastauksessa kokelas esittää joitakin huomioita yhden uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksen kuolemaan ja suruun liittyvistä käytännöistä.

8 pisteen vastauksessa kokelas esittelee yhden uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksen vakiintuneita kuolemaan ja suruun liittyviä käytäntöjä ja arvioi surubottien tarpeellisuutta suhteessa näihin käytäntöihin.

12 pisteen vastauksessa kokelaan tarkastelu on monipuolinen ja johdonmukainen.

Huippupisteiden vastauksessa kokelaan tarkastelu osoittaa esimerkiksi valitun katsomuksen hyvää tuntemusta tai kokelas suhteuttaa valitsemansa katsomuksen osuvasti arvioon surubottien tarpeellisuudesta.

LOPS19:ssä tehtävä liittyy moduulin Minä ja hyvä elämä (ET1) sisältöön ”ihmisen olemassaolon peruskysymyksiä”, moduulin Kulttuurit (ET3) sisältöön ”kulttuuriperintö” sekä moduulin Tulevaisuus (ET6) sisältöihin ”tieteellisteknologinen vallankumous ja teknologian kehittyminen” sekä ”ihmiskäsitysten ja hyvän elämän ihanteiden mahdollinen muutos”.