Hyvän vastauksen piirteet: FI – Terveystieto
16.9.2026
Alustavat hyvän vastauksen piirteet 16.9.2026
Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti tueksi alustavaa arvostelua varten. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät välttämättä sisällä ja kuvaa tehtävien kaikkia hyväksyttyjä vastauksia. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät ole osa Ylioppilastutkintolautakunnan yleisissä määräyksissä ja ohjeissa tarkoitettua tietoa siitä, miten arvosteluperusteita on sovellettu yksittäisen kokelaan koesuoritukseen. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät sido Ylioppilastutkintolautakuntaa lopullisen arvostelun perusteiden laadinnassa.
Terveystieto oppiaineena rakentuu monitieteiselle tietoperustalle ja kokonaisvaltaiselle ymmärrykselle terveydestä ja sen yksilöllisistä, yhteisöllisistä, yhteiskunnallisista ja globaaleista edellytyksistä. Terveyden moniulotteisuuden vuoksi siihen liittyviä teemoja tulee lähestyä eri näkökulmista. Hyvässä vastauksessa tarkasteluun on osattu valita tehtävän kannalta olennaiset näkökulmat, ja siinä osoitetaan asiatietojen laajaa hallintaa.
Terveystiedon reaalikoe edellyttää monipuolista tiedonkäsittelyä ja kykyä itsenäiseen kriittiseen ajatteluun. Hyvässä vastauksessa käsitteitä käytetään täsmällisesti. Tehtävän niin vaatiessa terveyteen ja sairauteen liittyvää tietoa on pystytty soveltamaan, analysoimaan ja arvioimaan ja se on osattu asettaa laajempiin asiayhteyksiin. Tehtäviin liittyviä aineistoja hyödynnetään tarkoituksenmukaisesti ja niihin viitataan vastauksessa. Hyvässä vastauksessa asioiden välisiä yhteyksiä, syysuhteita ja vuorovaikutusmekanismeja tarkastellaan asianmukaisesti ja esitetyt väitteet perustellaan monipuolisesti ja selkeästi. Lisäksi vastauksessa annetaan havainnollistavia esimerkkejä ja hyödynnetään ajankohtaista tietoa tehtävänannon rajoissa. Hyvässä vastauksessa terveyteen liittyviä ilmiöitä ja tietoja sekä tiedonmuodostusta arvioidaan monipuolisesti ja kriittisesti.
Tulkinnoille, johtopäätöksille ja terveyteen liittyvälle eettiselle arvopohdinnalle on luonteenomaista ehdollisuus ja avoimuus. Toisin sanoen hyvässä vastauksessa punnitaan vaihtoehtoisia näkemyksiä tai huomioidaan poikkeuksia ja erityistapauksia, joita tarkastellaan kriittisesti suhteessa kulttuuriin ja eri aikakausien yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Terveystiedon yleissivistävän luonteen ohella terveystiedon aihepiireille on ominaista henkilökohtaisuus ja kokemuksellisuus. Kokemuksellista tietoa tulee analysoida ja perustella teorioiden tai tutkimuspohjaisen tiedon avulla.
Hyvä vastaus on jäsennelty, johdonmukaisesti etenevä ja asiassa pysyvä kokonaisuus.
Pisteitys
Tehtäväkohtainen maksimipistemäärä on 20 tai 30 pistettä. Tehtävät pisteitetään asiatietojen hallinnan (osa 1) tai asiatietojen hallinnan ja tiedonkäsittelyn (osat 2 ja 3) perusteella. Asiatietojen hallinta arvostellaan tehtäväkohtaisten kriteerien mukaan. Tiedonkäsittelyn arvostelu perustuu taulukon 1 kriteereihin. Tiedonkäsittelyn arvostelukohteet ovat samanarvoisia, ja niistä muodostuva keskiarvo annetaan kokonaislukuna.
Hyvän vastauksen luonnehdinnassa on kuvattu kunkin vastauksen keskeinen asiasisältö. Kokelas voi saada pisteitä myös sellaisista relevanteista tiedoista tai näkökulmista, joita tehtäväkohtaisissa kuvauksissa ei tuoda esille. Jos muuten pisteitä tuottavassa vastauksessa ilmenee useita pieniä virheitä, voidaan asiasisällön hallinnan pistemäärästä vähentää enintään 3 pistettä (20 pisteen tehtävät) tai 5 pistettä (30 pisteen tehtävät). Jos vastauksessa on yksittäinen, hyvin perustavanlaatuinen virhe, voidaan asiasisällön hallinnan pistemäärästä vähentää enintään 5 pistettä (20 pisteen tehtävät) tai 8 pistettä (30 pisteen tehtävät).
Vastauksen pituus tai tietosisältöjen määrä eivät ole ansioita, jos vastauksessa esitetyt tiedot ovat tehtävänannon kannalta epäoleellisia tai kokelas on käsittänyt tehtävän väärin. Tehtävänantoon liittymätön teksti jätetään huomioimatta tiedonkäsittelyn arvostelussa (taulukko 1). Mikäli vastaus sisältää runsaasti tehtävänantoon liittymättömiä seikkoja, voidaan vastauksen kokonaispistemäärästä vähentää enintään 5 pistettä. Joissakin tehtävissä vastauksen enimmäispituus on rajoitettu. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.
| Tiedonkäsittelyn arvostelukohteet | 0 (0) p. | 2 (3) p. | 4 (6) p. | 6 (9) p. | 8 (12) p. | 10 (15) p. |
|---|---|---|---|---|---|---|
|
Käsitteiden käyttö Keskeisten käsitteiden valinta, määrittely ja käyttö Muiden käsitteiden asianmukainen käyttö | Käsitteitä ei ole valittu eikä määritelty. | Aiheen kannalta olennaisten käsitteiden valinta, määrittely ja käyttö satunnaista ja heikkoa | Aiheen kannalta olennaisten käsitteiden valinnassa ja käytössä joitakin puutteita, määrittely pintapuolista | Aiheen kannalta olennaisten käsitteiden valinta, määrittely ja käyttö pääosin asianmukaista | Aiheen kannalta olennaisten käsitteiden valinta, määrittely ja käyttö asianmukaista | Aiheen kannalta olennaisten käsitteiden valinta, määrittely ja käyttö asiantuntevaa ja luontevaa |
| Tiedon käyttö tehtävänannon mukaisesti | ||||||
| Soveltaminen, esim. käyttäminen, muuttaminen, oletusten tekeminen, aineistojen hyödyntäminen | Tietoa ei sovelleta, aineistoa ei hyödynnetä | Tiedon ja aineiston käyttö uudessa tilanteessa tai tehtävän ratkaisemisessa niukkaa ja heikkoa tai aineistoa toistavaa | Tiedon ja aineiston käyttö uudessa tilanteessa tai tehtävän ratkaisemisessa pintapuolista | Tiedon ja aineiston käyttö uudessa tilanteessa tai tehtävän ratkaisemisessa pääosin asianmukaista | Tiedon ja aineiston käyttö uudessa tilanteessa tai tehtävän ratkaisemisessa asianmukaista | Tiedon ja aineiston käyttö uudessa tilanteessa tai tehtävän ratkaisemisessa monipuolista ja luontevaa |
| Analysointi, esim. vertailu, erottelu, luokittelu, ristiriitojen ja piilomerkitysten osoittaminen, olennaisen erottaminen epäolennaisesta, suhteiden tarkastelu (yhteydet, syysuhteet, vuorovaikutusmekanismit) | Tietoa ei analysoida | Tiedon analysointi satunnaista ja niukkaa | Tiedon analysointia paikoittain, otteeltaan pintapuolista | Tiedon analysointi pääosin monipuolista ja johdonmukaista | Tiedon analysointi monipuolista ja johdonmukaista | Tiedon analysointi systemaattista, kokonaisvaltaista ja oivaltavaa |
| Arviointi, esim. suhteuttaminen, yleistäminen, yhdistäminen, arvottaminen, valitseminen, toteutettavuus, vaikuttavuus | Tietoa ei arvioida | Tiedon arviointi satunnaista ja niukkaa | Tiedon arviointia paikoittain, otteeltaan pintapuolista | Tiedon arviointi pääosin monipuolista ja johdonmukaista | Tiedon arviointi monipuolista ja johdonmukaista | Tiedon arviointi systemaattista, kokonaisvaltaista ja oivaltavaa |
| Luominen, esim. kehittäminen, suunnitteleminen, tuottaminen, ongelmien asettaminen ja ratkaisu, johtopäätösten tekeminen | Suunnitelmat ja mallit puuttuvat, ongelmia ei aseteta tai ratkaista, johtopäätöksiä ei tehdä | Suunnitelmien ja vaihtoehtoisten mallien luominen tai ongelmien asettaminen ja ratkaiseminen sattumanvaraista ja heikkoa, johtopäätökset ylimalkaisia tai liioittelevia | Suunnitelmat ja vaihtoehtoiset mallit niukkoja, ongelmien asettaminen ja ratkaiseminen pintapuolista, johtopäätökset pintapuolisia | Suunnitelmien ja vaihtoehtoisten mallien luominen pääosin monipuolista, ongelmien asettaminen ja ratkaiseminen pääosin uskottavaa, johtopäätökset pääosin asianmukaisia | Suunnitelmien ja vaihtoehtoisten mallien luominen monipuolista, tiedon käsitteellistäminen, ongelmien asettaminen ja ratkaiseminen uskottavaa, johtopäätökset asianmukaisia | Suunnitelmien ja vaihtoehtoisten mallien luominen oivaltavaa ja uskottavaa, tiedon käsitteellistäminen sekä ongelmien asettaminen ja niiden ratkaiseminen vakuuttavaa, johtopäätökset loogisia ja jäsentyneitä |
| Argumentaatio Väitteiden perustelu teorioiden, tutkimustiedon, faktojen ja esimerkkien avulla | Asioita ei perustella, perustelut eivät ole päteviä | Perusteluja niukasti, perusteleminen ylimalkaista, rajoittunutta, liioittelevaa tai epäuskottavaa | Perusteluja paikoittain, perustelut toteavia, yksinkertaisia tai pintapuolisia, perusteluissa paikoin puutteita tai virheitä | Perusteluja useissa kohdissa, perustelut pääosin paikkansa pitäviä | Perusteluja useissa kohdissa, perustelut uskottavia ja selkeitä | Perusteluja kattavasti, perustelut monipuolisia ja vakuuttavia |
|
Kokonaisuus Jäsentyneen ja johdonmukaisen vastauksen rakentaminen | Vastaus on sekava, samoja asioita toistetaan eri kohdissa | Vastaus on heikosti jäsennelty, ja se voi sisältää joitakin ristiriitaisuuksia, kokonaisuus hahmottuu heikosti | Vastaus on jäsennelty, mutta asiat jäävät irrallisiksi | Vastaus on pääosin johdonmukainen, ja sitä on yritetty hahmottaa kokonaisuutena | Vastaus on johdonmukainen ja muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden | Vastaus on johdonmukainen ja muodostaa yhtenäisen, kiitettävästi jäsennellyn, asiassa pysyvän ja helposti ymmärrettävän kokonaisuuden |
Osa 1: 20 pisteen tehtävät
1. Terveystutkimusten tulosten tulkinta 20 p.
Tutustu tutkimuksia ja niiden tuloksia kuvaaviin aineistoihin , ja . Valitse kussakin osatehtävässä 1.1–1.10 parhaiten sopiva vastausvaihtoehto.
Oikea vastaus 2 p., väärä vastaus –1 p., ei vastausta 0 p. Vastattuasi osatehtävään voit vaihtaa vastausvaihtoehtoa, mutta et voi jättää osatehtävää enää kokonaan ilman vastausta. Jos olet aloittanut tehtävään vastaamisen, mutta et haluakaan jättää sitä arvosteltavaksi, merkitse jokaiseen osatehtävään vaihtoehto ”En vastaa”.
1.1 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimustyyppi on poikkileikkaustutkimus. (2 p.)
- Tutkimustyyppi on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. (-1 p.)
- Tutkimustyyppi on tapaus-verrokkitutkimus. (-1 p.)
- Tutkimustyyppi on kohorttitutkimus. (-1 p.)
1.2 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimuksen tulosten mukaan sekä miehet että naiset kokivat omasta alkoholinkäytöstään aiheutuvan eniten terveysongelmia. (2 p.)
- Tutkimuksen tulosten mukaan omasta alkoholinkäytöstä aiheutuvia terveysongelmia raportoidaan aiempaa enemmän. (-1 p.)
- Tutkimuksen tulosten mukaan yli 10 % miehistä raportoi omasta alkoholinkäytöstään aiheutuvan jonkinlaisia ongelmia eri elämänalueilla. (-1 p.)
- Tutkimuksen tulosten mukaan naiset raportoivat, että yli 4 %:lla miehistä alkoholinkäyttö aiheuttaa ongelmia kotona tai parisuhteessa. (-1 p.)
1.3 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia alkoholihaittojen muutosta ajassa. (-1 p.)
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia alkoholinkäyttöä eri väestöryhmissä. (2 p.)
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia alkoholinkäytön vaikutusta sairastuvuuteen. (-1 p.)
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia alkoholihaittojen muutoksia eri väestöryhmissä. (-1 p.)
1.4 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimustyyppi on poikkileikkaustutkimus. (2 p.)
- Tutkimustyyppi on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. (-1 p.)
- Tutkimustyyppi on tapaus-verrokkitutkimus. (-1 p.)
- Tutkimustyyppi on kohorttitutkimus. (-1 p.)
1.5 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimuksen tulosten mukaan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien tyttöjen ja poikien päivittäinen sähkösavukkeiden käyttö on lisääntynyt vuodesta 2015 vuoteen 2023. (-1 p.)
- Tutkimuksen tulosten mukaan toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevien päivittäinen sähkösavukkeiden käyttö on yleisempää kuin peruskoulussa opiskelevien. (-1 p.)
- Tutkimuksen tulosten mukaan tyttöjen päivittäinen sähkösavukkeiden käyttö on lisääntynyt vuodesta 2021 vuoteen 2023 enemmän kuin poikien. (2 p.)
- Tutkimuksen tulosten mukaan vuonna 2023 sähkösavukkeita käyttäviä lapsia ja nuoria oli alle 5 prosenttia. (-1 p.)
1.6 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia tupakka- ja nikotiinituotteiden vaikutusta nuorten terveyteen. (-1 p.)
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia terveysneuvonnan vaikuttavuutta nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöön. (-1 p.)
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia, kuinka moni tupakka- ja nikotiinituotteita käyttävä nuori lopettaa niiden käytön. (-1 p.)
- Aineiston mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön yleisyyttä. (2 p.)
1.7 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimustyyppi on poikkileikkaustutkimus. (-1 p.)
- Tutkimustyyppi on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. (2 p.)
- Tutkimustyyppi on tapaus-verrokkitutkimus. (-1 p.)
- Tutkimustyyppi on kohorttitutkimus. (-1 p.)
1.8 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimuksessa seurattiin, miten lääkehoito ja elintapahoito vaikuttavat tutkittavien painoon. (2 p.)
- Tutkimuksessa vertailtiin eri tutkimusryhmiin kuuluvien painoa tutkimuksen alussa. (-1 p.)
- Tutkimuksessa tutkittaville tarjottiin heidän painonsa perusteella siihen mahdollisesti vaikuttavia hoitomuotoja ja seurattiin niiden vaikutusta. (-1 p.)
- Tutkimuksessa raportoitiin eri tutkimusryhmiin kuuluvien tutkittavien painojen keskiarvoja eri ajankohtina. (-1 p.)
1.9 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Tutkimustuloksen mukaan lääkehoidolla saatiin aikaan vähintään yhtä suuri painonpudotus kuin muuttamalla elintapoja. (-1 p.)
- Tutkimustuloksen mukaan painonmuutos oli kaikkein suurin verrokkiryhmässä. (-1 p.)
- Tutkimustuloksen mukaan neljän vuoden seurannassa painonmuutos kasvoi lääkehoito- ja elintapahoitoryhmissä. (-1 p.)
- Tutkimustuloksen mukaan elintapahoidolla saatiin aikaan kaikkein suurin painonmuutos. (2 p.)
1.10 Valitse aineiston perusteella parhaiten sopiva väittämä. 2 p.
- Aineiston esimerkin mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia sairauksien yleisyyttä väestössä. (-1 p.)
- Aineiston esimerkin mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia elintapojen muutoksia väestössä. (-1 p.)
- Aineiston esimerkin mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia lääkehoidon vaikutusta riskitekijään. (2 p.)
- Aineiston esimerkin mukaisella tutkimusasetelmalla voidaan tutkia riskitekijöiden eroja eri potilasryhmissä. (-1 p.)
2. Tarttuvat taudit 20 p.
Valitse pudotusvalikosta oikea vaihtoehto. Oikea vastaus 2 p., väärä vastaus –1 p., ei vastausta 0 p.
Jos olet aloittanut tehtävään vastaamisen, mutta et haluakaan jättää sitä arvosteltavaksi, poista vastauksesi valitsemalla jokaisesta pudotusvalikosta tyhjä rivi.
2.1 2 p.
- metastaasi (-1 p.)
- mikrobi (2 p.)
- makrofagi (-1 p.)
- metabolia (-1 p.)
2.2 2 p.
- epikriisejä (-1 p.)
- epilogioita (-1 p.)
- epidemioita (2 p.)
- ekseemoja (-1 p.)
2.3 2 p.
- epidemiologisen siirtymän alkuvaiheessa, jolloin (2 p.)
- eksistenssin keskivaiheessa, mutta (-1 p.)
- vaiheessa, jossa epidemiat olivat harvinaisia, mutta (-1 p.)
- epidemiologisen siirtymän loppuvaiheessa, jolloin (-1 p.)
2.4 2 p.
- pitkittyy, jos alentaa kuumetta lääkkeillä (-1 p.)
- hoidetaan viruslääkkeillä, kuten antibiooteilla (-1 p.)
- hoidetaan itsehoidolla eli kuntoliikunnalla, levolla ja ravinnolla (-1 p.)
- paranee ilman hoitoa lepäämällä (2 p.)
2.5 2 p.
- Epigenetiikka (-1 p.)
- Epidemiologia (2 p.)
- Epistemologia (-1 p.)
- Eliminaatio (-1 p.)
2.6 2 p.
- yksityiset terveys-, sosiaali- ja hyvinvointipalvelut sekä turvapalvelut ovat yleistyneet (-1 p.)
- kansalaisten elintaso sekä koulutus- ja hygieniataso ovat nousseet (2 p.)
- preventio syrjäytti promootion terveyshallinnossa (-1 p.)
- kansanterveyslaki astui voimaan 1872 (-1 p.)
2.7 2 p.
- elimistö poistaa ihon tai uloshengityksen kautta (-1 p.)
- imusuonisto neutralisoi ja tuhoaa (-1 p.)
- elimistö tuhoaa tyroksiinin ja punasolujen avulla (-1 p.)
- luontainen immuniteetti pystyy torjumaan (2 p.)
2.8 2 p.
- tarttumattomia geenimutaatioita (-1 p.)
- tarttumattomia autoimmuunisairauksia (2 p.)
- tarttuvia antigeenejä (-1 p.)
- tarttuvia autoimmuunisairauksia (-1 p.)
2.9 2 p.
- infektiojärjestelmän hidastamiseen (-1 p.)
- hormonipuolustusjärjestelmän käynnistymiseen (-1 p.)
- immuunijärjestelmän aktivoitumiseen (2 p.)
- immuunikatojärjestelmän tehostumiseen (-1 p.)
2.10 2 p.
- luonto on tarkoittanut tarttuvat taudit karaisemaan ihmisiä (-1 p.)
- hyvä hygienia, ravitsemus sekä päihteettömyys riittävät tarttuvien tautien ehkäisyyn (-1 p.)
- taudin sairastaminen on suositeltava tapa saada immuniteetti tarttuvaa tautia vastaan (-1 p.)
- rokotus on turvallisempi tapa saada vastustuskykyä tautia vastaan kuin taudin sairastaminen (2 p.)
Pisteitys
Oikea vastaus 2 p., väärä vastaus –1 p., ei vastausta 0 p.
3. Sisäilma ja terveys 20 p.
Sisäilmassa saattaa esiintyä terveyteen haitallisesti vaikuttavia tekijöitä eli altisteita. Ne voivat olla peräisin ulkoilmasta, rakennuspaikasta, rakennuksesta itsestään, rakennuksessa olevien ihmisten toiminnasta tai eläimistä.
Laadi mallitaulukoiden mukaiset taulukkopohjat 1–3.
Luettele taulukkopohjiin terveyteen vaikuttavia sisäilman altisteita ja niiden terveysvaikutuksia. Lisää tarvittaessa rivejä laatimiisi taulukoihin. Kukin altiste ja siihen liittyvä terveysvaikutus voi esiintyä vastauksessa vain kerran. Täysiin pisteisiin vaaditaan vähintään kymmenen asianmukaista altistetta terveysvaikutuksineen.
Liitä tekemistäsi taulukoista kuvakaappaus vastauskenttään.
Sisäilmassa voi olla eri lähteistä peräisin olevia kemiallisia, biologisia ja fysikaalisia tekijöitä. Hyvä sisäilma tukee toimintakykyä ja terveyttä ja lisää hyvinvoinnin tunnetta. Hyvässä sisäilmassa on hyvin vähän tai siinä ei ole lainkaan sellaisia kemiallisia, biologisia tai fysikaalisia tekijöitä, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia terveyteen.
| Ulkoilmasta peräisin olevia altisteita | Terveysvaikutuksia |
|---|---|
| Pienhiukkaset | Allergiset ja immunologiset reaktiot, astma, kudosvaikutukset, verenkiertovaikutukset, keuhkosyöpä |
| Otsoni | Hengityselinten ärsytys, hengenahdistus |
| Typen oksidit | Hengityselinten oireet |
| Hiilimonoksidi eli häkä | Päänsärky, pahoinvointi, kuolema |
| Erilaiset hiilivedyt | Suurentunut syöpäriski |
| Kasviallergeenit | Allergiset oireet, astma |
| Rakennuspaikasta tai rakennuksesta peräisin olevia altisteita | Terveysvaikutuksia |
|---|---|
| Maaperästä nouseva radioaktiivinen radonkaasu | Keuhkosyöpä |
| Ihmisen aikaisemman toiminnan seurauksena maaperään jääneet epäpuhtaudet (esimerkiksi rakennus- tai kaatopaikkajätteet) | Ärsytysoireet, pahoinvointi |
| Jatkuva rakennuspaikasta johtuva melu (esimerkiksi liikenne, rakennustyömaat) tai rakennuksessa syntyvä melu (esimerkiksi ilmastointilaitteet) | Kuulonalenema, tinnitus eli korvien soiminen, stressin lisääntyminen, univaikeudet, verenpaineen nousu, keskittymisvaikeudet |
| Erilaiset kaasumaiset haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC), jotka ovat peräisin esimerkiksi liuottimista, maaleista, lakoista ja huonekalujen materiaaleista | Ärsytys- ja hengitystieoireet |
| Formaldehydi, jota haihtuu joistakin maaleista, pinnoitteista ja rakennusmateriaaleista | Silmien ja hengitysteiden ärsytys, astma |
| Polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH-yhdisteet), esimerkiksi puunsuoja-aineena aikaisemmin käytetty kreosootti | Keuhkosyöpä |
| Mikrobit ja orgaaniset yhdisteet, joita syntyy kosteusvaurioissa | Hengitystieoireet, allergiset reaktiot, infektiot |
| Asbesti, jota aikaisemmin käytettiin rakennusmateriaalina | Keuhkosyöpä, mesoteliooma |
| Liian alhainen sisäilman lämpötila (alle 18 astetta) | Hengitystieoireet, verenpaineen nousu, kosteusvaurioiden aiheuttamat terveysvaikutukset |
| Liian korkea sisäilman lämpötila (yli 25 astetta) | Väsymys, keskittymisvaikeudet, limakalvojen kuivuminen, unenlaadun heikkeneminen |
| Rakennuksessa olevista ihmisistä, ihmisen toiminnasta tai eläimistä peräisin olevia altisteita | Terveysvaikutuksia |
|---|---|
| Tupakansavu | Hengitysteiden ärsytys, yskä, sydän- ja verisuonitaudit, syövät |
| Puun tai muun materiaalin polttaminen ilman riittävää ilmanvaihtoa | Hengitysteiden ärsytys, yskä, pahoinvointi, tajuttomuus, kuolema |
| Hiilimonoksidi eli häkä | Päänsärky, pahoinvointi, kuolema |
| Voimakkaat hajusteet | Hengitysteiden ärsytys, yskä, päänsärky |
| Jatkuva melu (esimerkiksi suurella äänenvoimakkuudella soitettava musiikki tai jatkuva koirien haukkuminen) | Kuulonalenema, tinnitus eli korvien soiminen, stressin lisääntyminen, univaikeudet, verenpaineen nousu, keskittymisvaikeudet |
| Kotieläinten levittämät mikrobit | Infektiot, kuten lintuinfluenssa ja psittakoosi |
| Kotieläimistä peräisin olevat allergeenit (esimerkiksi koiran hilse), kasviperäiset allergeenit (esimerkiksi siitepöly) | Allergia- ja hengitystieoireet |
Useimmat edellä kuvatuista altisteista syntyvät tai niiden pitoisuudet sisäilmassa kasvavat puutteellisen ilmanvaihdon seurauksena.
Merkittävimmät sairauden riskiä lisäävät tekijät Suomessa ovat pienhiukkaset, tupakansavu, maaperästä tuleva radon ja rakennusten kosteusvauriot.
Pisteitys
Jokaisesta oikein nimetystä oikeaan taulukkoon sijoitetusta altisteesta saa yhden pisteen, ja sen aiheuttamasta terveysvaikutuksesta saa toisen pisteen. Kustakin altisteesta ja siihen liittyvistä terveysvaikutuksista saa pisteitä vain yhden kerran, vaikka saman altisteen voi sijoittaa useampaan taulukkoon.
Osa 2: 20 pisteen tehtävät
4. Huumeiden bilekäyttö 20 p.
1. Virheellinen virke: ”Satunnainen bilekäyttö on hallittua, ja käyttäjä pystyy säätelemään sitä mielensä mukaan.”
Perustelut:
- Huumeiden satunnainenkin käyttö voi olla hallitsematonta, koska vaikutukset ovat joskus yllättäviä.
- Käyttäytymismalli saattaa palkita, ja toistuva käyttö voi vähitellen muuttua pakonomaiseksi.
- Käyttäjä ei voi hallita aineisiin kehittyvää toleranssia, jolloin elimistön kyky sietää niiden vaikutuksia paranee.
- Riippuvuus syntyy nuoruudessa helpommin, koska aivojen kehitys on vielä kesken. Etuotsalohko, joka vastaa muun muassa hallinnassa tarvittavasta riskien arvioinnista, kehittyy 25 ikävuoteen saakka.
2. Virheellinen virke: ”Käytöllä saavutetaan tehokas palautuminen ja stressin hallinta.”
Perustelut:
- Käyttäjät perustelevat bilekäyttöä muun muassa näillä syillä. He hakevat käytöllä näennäistä pakoa arjen ahdistuksesta, irtiottoa paineista tai apua keskittymiseen. Huumeiden vaikutus voi tuottaa hetkellisen hyvän olon, joka perustuu keinotekoiseen laittomilla aineilla aiheutettuun reaktioon.
- Huumeiden käyttö ei edistä kehon palautumista, vaan esimerkiksi piristeet ylivirittävät elimistön. Käytön aikana voi esiintyä levottomuutta ja ahdistusta.
- Myöhemmin voi ilmetä oireita, joita käytöllä on halunnut poistaa, kuten väsymystä, alakuloa ja uni- tai keskittymisvaikeuksia. Unen häiriytyminen ei myöskään edistä palautumista.
- Toistuva huumeiden käyttö vaikuttaa välittäjäaineisiin ja heikentää stressinsäätelyjärjestelmää. Stressinhallinta perustuu taitoihin, kuten ajanhallintaan tai tunteiden säätelyyn, joiden kehittymistä huumeiden käyttö ei edistä.
3. Virheellinen virke: ”Huumeiden bilekäytön vahingolliset terveysvaikutukset ovat lyhytaikaisia.”
Perustelut:
- Huumausaineiden välitön päihdyttävä vaikutus on lyhytaikainen, mutta niiden käyttöön voi liittyä pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja toimintakykyyn.
- Pitkäaikaisia riskejä ovat altistuminen mielialahäiriöille, paniikkihäiriölle, masennukselle, unihäiriöille ja kognitiivisille häiriöille, kuten muistiongelmille. Aineesta ja käyttötavasta riippuen esimerkiksi keuhkosairauksien (kannabis) tai sydänsairauksien (stimulantit) riski kasvaa.
- Huumeet vaikuttavat nuoren kehittyvien aivojen rakenteeseen ja toimintaan.
- Huumeiden käyttö on rikos. Niiden hankintaan voi liittyä väkivallan uhka, koska huumekauppa on yhteydessä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tämä kuormittaa mielenterveyttä.
4. Virheellinen virke: ”Bilekäyttäjä voi valita turvallisia ja riskittömiä aineita ja käyttömääriä.”
Perustelut:
- Huumeisiin liittyy monenlaisia riskejä riippuen käytetyistä yhdisteistä, käyttötavoista, käyttökertojen tiheydestä, yhdisteen määrästä ja pitoisuudesta sekä yksilöllisistä eroista. Esimerkiksi kannabiksen käytön välittömiä terveysriskejä ovat reaktiokyvyn hidastuminen, ahdistus, pelot ja levottomuus. Stimulanttien, esimerkiksi ekstaasin, käytön välittömiä riskejä ovat erityisesti verenpaineen, syketaajuuden ja kehon lämpötilan noususta seuraavat rytmihäiriöt tai lämpöhalvaus sekä impulsiivisuus ja vainoharhaisuus.
- Katukaupassa ostaja ei voi tietää aineen todellista koostumusta ja pitoisuutta. Epäpuhtaan aineen käytöstä voi seurata myrkytys.
- Aineiden yhteiskäyttö, esimerkiksi alkoholin tai lääkkeiden käyttö yhtä aikaa huumeiden kanssa, lisää riskejä.
- Akuutteja terveysriskejä voivat olla myös käytöstä johtuvat loukkaantumiset, aggressiivinen käytös ja suojaamaton seksi. Lisäksi huumeiden käytöstä syntyy pitkäaikaisia riskejä ja käytön lopettamisesta vieroitusoireita.
5. Virheellinen virke: ”Riippuvuuden voi välttää tunnistamalla omat rajansa päihteiden käytössä.”
Perustelut:
- Päihteiden käytön rajat ovat yksilöllisiä ja häilyviä, joten niiden tunnistaminen on haastavaa.
- Geneettisen alttiuden takia riippuvuus kehittyy osalle ihmisistä herkemmin ja jotkut ovat muita herkempiä psyykkisille vaikutuksille.
- Riippuvuuden kehittymiseen vaikuttavat lisäksi sosiaalinen ympäristö ja elämäntilanne, jolloin riippuvuus voi syntyä käytön aiheuttamaan mielihyvään.
- Riippuvuudella saattaa olla fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ilmenemismuotoja.
Pisteitys
Jokaisesta löydetystä virheellisestä virkkeestä ja siihen liittyvistä perusteluista on mahdollista saada yhteensä 4 pistettä.
1 piste
Virheellinen virke on löydetty, mutta sitä ei ole perusteltu.
2 pistettä
Virheellinen virke on löydetty ja sen virheellisyyttä on perusteltu yhdellä argumentilla.
3 pistettä
Virheellinen virke on löydetty ja sen virheellisyyttä on perusteltu niukasti kahdella eri argumentilla.
4 pistettä
Virheellinen virke on löydetty ja sen virheellisyyttä on perusteltu selkeästi ja kattavasti kahdella eri argumentilla.
5. Suunnitellun käyttäytymisen teoria 20 p.
Suunnitellun käyttäytymisen teoriassa käyttäytymistä ennustavia tekijöitä ovat aikomus eli intentio sekä aikomuksen muodostumista ohjaavat asenteet, subjektiiviset normit, minäpystyvyys (kokemus toiminnan hallinnasta) sekä itsesäätely (todellinen toiminnan hallinta).
Teorian mukaan aikomus on keskeisin käyttäytymistä ennustava tekijä. Aikomuksella tarkoitetaan motivaatiota käyttäytyä toivotulla tavalla, ja se heijastuu käyttäytymistavoitteisiin ja toiminnan suunnitteluun. Tekstin 5.A Tuiskulla on selkeä aikomus vähentää sosiaalisen median käyttöään.
- Tuisku on päättänyt rajoittaa somen käyttönsä alle tuntiin päivässä.
- Tuisku pohtii ryhmänohjaajansa kanssa somen käytön vähentämiseen tähtääviä keinoja.
- Tuisku laatii ystävänsä kanssa konkreettisen suunnitelman somen käytön vähentämiseksi.
Aikomuksen muodostumista ohjaavat asenteet tarkoittavat arviota käyttäytymisen hyödyistä ja haitoista. Tuiskun somen käytön vähentämiseen liittyvistä käyttäytymisuskomuksista ja asenteesta käyttäytymistä kohtaan kertovat seuraavat tekstin 5.A esimerkit:
- Tuisku uskoo somen käytön vähentämisellä olevan myönteisiä vaikutuksia koulumenestykseen, ystävyyssuhteisiin ja mielen hyvinvointiin.
- Toisaalta Tuisku on huomannut älypuhelimen käytön rajoittamisen aiheuttavan levottomuutta, ärtymystä ja paitsi jäämisen pelkoa (FOMO).
- Tuisku tietää, että somen käytön rajoittaminen vaatii itsekuria.
Subjektiivisilla normeilla tarkoitetaan yksilön arviota sosiaalisen ympäristön käyttäytymiseen liittyvistä odotuksista sekä yksilön halua toimia normien mukaisesti. Tuiskun subjektiivisia normeja kuvaavat seuraavat tekstin 5.A esimerkit:
- Tuisku ajattelee, että ryhmänohjaaja pitää päätöstä somen käytön vähentämisestä oikeana.
- Tuisku päättää ottaa somen käytön rajoittamisen puheeksi parhaan ystävänsä Pyryn kanssa, koska uskoo tämän suhtautuvan myönteisesti hänen tavoitteeseensa.
- Tuiskun ystävä Pyry on ollut ”somepaastolla” lukioaikana muutaman kerran. Pyry innostuu Tuiskun tavoitteesta vähentää somen käyttöä ja päättää itsekin sitoutua tavoitteeseen.
- Toisaalta Tuisku on kokenut puhelimen käytön rajoittamisen aiheuttavan paitsi jäämisen pelkoa (FOMO), mikä viittaa sosiaaliseen paineeseen olla somessa jatkuvasti läsnä.
Minäpystyvyydellä viitataan siihen, että yksilö uskoo pystyvänsä käyttäytymään toivomallaan tavalla. Tuiskun somen käytön vähentämiseen liittyvää minäpystyvyyden kokemusta kuvaavat seuraavat tekstin 5.A esimerkit:
- Tuisku suhtautuu somen käytön vähentämiseen toiveikkaasti ja uskoo muutokseen.
- Toisaalta Tuisku kertoo, että hän viettää runsaasti aikaa somessa siitä huolimatta, että kokee sen monella tavalla haitalliseksi, mikä viittaa ongelmalliseen somen käyttöön ja riippuvuuteen.
Itsesäätelyn avulla hallitaan ympäristön esteitä, jotka ovat halutun terveyskäyttäytymisen tiellä.
- Tekstin 5.A mukaan Tuisku hallitsee digitaalisen ympäristön houkutuksia asettamalla sosiaalisen median käytölle aikarajoituksia ja pitämällä puhelinta offline-tilassa.
Suunnitellun käyttäytymisen teorian pohjalta tekstin 5.A lukio-opiskelijalla on hyvät mahdollisuudet vähentää sosiaalisen median käyttöään. Käytön rajoittamiseen tähtäävän aikomuksen lisäksi aikomuksen muodostumista ohjaavat asenteet, subjektiiviset normit, minäpystyvyys sekä itsesäätely tukevat käyttäytymisen muutosta.
Pisteitys
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0–10.
3 pistettä
Suunnitellun käyttäytymisen teorian perusteella tekstistä 5.A on analysoitu kahta somen käytön vähentämiseen liittyvää tekijää (aikomus, asenteet, subjektiiviset normit, minäpystyvyys, itsesäätely). Analyysiä on havainnollistettu kolmella aineistoesimerkillä.
6 pistettä
Suunnitellun käyttäytymisen teorian perusteella tekstistä 5.A on analysoitu kolmea somen käytön vähentämiseen liittyvää tekijää. Tekijät on nimetty teorian mukaisin käsittein. Analyysiä on havainnollistettu kuudella aineistoesimerkillä.
9 pistettä
Suunnitellun käyttäytymisen teorian perusteella tekstistä 5.A on analysoitu neljää somen käytön vähentämiseen liittyvää tekijää. Tekijät on nimetty teorian mukaisin käsittein. Aikomuksen ja sen muodostumista ohjaavien tekijöiden (asenteet, subjektiiviset normit, minäpystyvyys, itsesäätely) yhteyksiä on tuotu esiin. Analyysiä on havainnollistettu kahdeksalla aineistoesimerkillä.
Tiedonkäsittely arvostellaan pistein 0–10 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteiden käyttö, analysointi, kokonaisuus).
Kokonaispistemäärästä vähennetään 5 pistettä, jos aineistoon ei viitata lainkaan.
6. Ruokavalion rasvan laatu 20 p.
Ruokakolmio on selkeä visuaalinen malli siitä, kuinka terveellinen ja monipuolinen ruokavalio koostetaan. Kolmiossa ruoka-aineryhmiä kuvaavat pinta-alat kertovat siitä, kuinka paljon ruoka-aineita kannattaisi suositusten mukaan käyttää. Kolmion alaosassa olevat ruoka-aineet (kasvikset, hedelmät, marjat, peruna, täysjyvätuotteet) muodostavat ruokavalion perustan, ja niitä tulisi syödä runsaasti. Sen sijaan kolmion yläosassa olevia ”sattumia”, kuten rasvaisia leivonnaisia tai lihavalmisteita, tulisi syödä harvoin. Samoin punainen liha on kolmion yläosassa, mikä ohjaa vähentämään sen käyttöä.
Ravitsemussuositusten mukaan ruokavaliossa tulisi olla rasvaa 25–40 % energiasta. Rasvaa tarvitaan, koska siitä saadaan energiaa ja elimistö valmistaa siitä solujen rakenneosia ja hormoneja. Rasva myös edistää rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä. Toisaalta runsas rasvan määrä tekee ruoasta energiatiheää, mikä lisää lihavuuden riskiä.
Ruokavalion rasvan laadulla on terveyden kannalta suuri merkitys. Elintarvikkeiden rasvat voidaan jakaa tyydyttyneisiin ja tyydyttymättömiin. Tyydyttymättömät rasvat ovat pehmeitä, ja tyydyttyneet rasvat ovat huoneenlämmössä kovia. Elintarvikkeissa voi olla myös teollisesti kovetettua rasvaa eli transrasvaa, joka on terveydelle haitallista. Tyydyttynyt, kova rasva lisää veren kolesterolipitoisuutta, nostaa verenpainetta ja haittaa elimistön sokeriaineenvaihduntaa. Nämä tekijät lisäävät sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tyydyttymätön, pehmeä rasva taas pienentää veren kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuutta, alentaa verenpainetta, tukee sokeriaineenvaihduntaa ja lievittää elimistön matala-asteista tulehdustilaa. Terveysvaikutusten takia ravitsemussuosituksissa on ohjeita tyydyttyneen rasvan saannin vähentämiseksi ja tyydyttymättömän rasvan saannin lisäämiseksi.
Ruokakolmion ruoka-aineryhmien rasvan laatua ja määrää on kuvattu alla olevassa listassa. Ruoanvalmistuksessa käytettävä rasva vaikuttaa ruokien rasvan määrään ja laatuun. Esimerkiksi vähärasvaisesta perunasta tehdyt kermaperunat sisältävät kovaa rasvaa.
Rasvan määrä ja laatu ruoka-aineryhmittäin:
- Kasvikset: Kasvikset ovat vähärasvaisia.
- Marjat ja hedelmät: Marjat ja hedelmät ovat vähärasvaisia joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta (esimerkiksi avokado, jonka rasva on pehmeää).
- Peruna: Peruna on vähärasvainen.
- Täysjyväviljavalmisteet: Useimmat täysjyväviljavalmisteet ovat vähärasvaisia, kuten ruisleipä, pasta ja puuro. Viljoissa, kuten kaurassa, oleva rasva on pehmeää.
- Ravintorasvat: Ravintorasvojen rasvapitoisuus on suuri (60–100 %). Kasviöljyissä ja niistä tehdyissä margariineissa on pehmeitä rasvoja ja välttämättömiä rasvahappoja. Voissa ja maitorasvapohjaisissa levitteissä sekä trooppisissa rasvoissa, kuten palmuöljyssä ja kookosrasvassa, on kovaa rasvaa.
- Pähkinät: Pähkinöissä on rasvaa, joka on pääosin pehmeää.
- Maito ja kasvipohjaiset juomat ja niistä tehdyt valmisteet: Maitorasva on kovaa rasvaa, ja sen takia tulisi valita vähärasvaisia maitotuotteita. Kasvipohjaisissa juomissa rasva on pehmeää.
- Kala ja kalavalmisteet: Kaloissa on sekä vähärasvaisia että rasvaisia lajeja. Kalan rasva on pehmeää.
- Palkokasvit ja kasviproteiinivalmisteet: Palkokasvit ovat vähärasvaisia. Kasviproteiinivalmisteissa voi olla erilaisia lisättyjä rasvoja.
- Punainen liha: Punainen liha on kovan rasvan lähde, ja sen takia tulisi valita vähärasvaista lihaa.
- Siipikarjan liha ja kananmuna: Siipikarjan lihassa on vähemmän kovaa rasvaa kuin punaisessa lihassa. Siipikarjan lihasta tulisi valita vähärasvaisia tuotteita. Kananmunassa on pehmeää rasvaa, mutta myös kolesterolia.
- Sattumat: Keksit, leivonnaiset, rasvaiset leikkeleet ja makkarat ovat rasvanlähteitä, ja niissä on kovaa rasvaa. Keksien ja sipsien rasva voi olla myös transrasvaa.
Pisteitys
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0–10.
3 pistettä
Vastauksesta käy ilmi, mitä ruoka-aineryhmiä ruokakolmion mukaan suositellaan käyttämään paljon ja mitä vähän. Vastauksessa on kuvattu oikein kolmen ruoka-aineryhmän rasvan laatua ja määrää.
6 pistettä
Vastauksessa on perusteltu, miksi eri ruoka-aineryhmiä suositellaan ruokakolmion mukaan käyttämään paljon tai vähän. Vastauksessa on analysoitu oikein kuuden ruoka-aineryhmän rasvan laatua ja määrää.
9 pistettä
Vastauksessa on perusteltu, miksi eri ruoka-aineryhmiä suositellaan ruokakolmion mukaan käyttämään paljon tai vähän. Vastauksessa on analysoitu oikein yhdeksän ruoka-aineryhmän rasvan laatua ja määrää.
Tiedonkäsittely arvioidaan pistein 0–10 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteiden käyttö, analysointi, kokonaisuus).
Osa 3: 30 pisteen tehtävät
7. Työkyky 30 p.
Hyvä työkyky on kykyä suoriutua työstä ja tasapainoa omien voimavarojen ja työn vaatimusten välillä. Työkyky vaihtelee ja muuttuu työuran aikana. Se on kokonaisuus, johon vaikuttavat
- työympäristöön liittyvät tekijät (fyysinen ympäristö, psykososiaalinen ympäristö, kuten johtaminen ja saatu tuki)
- työhön itseensä liittyvät tekijät, kuten työn luonne, sisältö ja vaatimukset, vaikutus- ja kehitysmahdollisuudet, kuormitus ja työmäärä
- yksilön työhön liittyvät arvot, asenteet ja motivaatio, osaaminen, elämäntilanne, terveys ja toimintakyky.
Videolta on nähtävissä, kuinka suomalaiset työskentelivät 1950-luvulla fyysisesti kuormittavissa maatalous- ja metsätöissä. Tehdastyö yleistyi teollistumisen seurauksena. 1960-luvulta alkaen palvelu- ja toimistotyö lisääntyi. Valtaosa työssäkäyvästä väestöstä työskentelee nykyisin palvelu- ja asiantuntijatehtävissä. Asiantuntijatyö on tietotyötä, joka liittyy tiedon vastaanottamiseen, käsittelyyn, luomiseen ja hyödyntämiseen ja jossa käytetään teknologiaa. Nykyisin työn ja sairastavuuden välistä yhteyttä on vaikeampi hahmottaa.
Työkykyä uhkaavat tekijät voivat olla vakavuudeltaan monenlaisia. Ne ovat esimerkiksi oireita ja koettuja haittoja, vammoja ja työperäisiä sairauksia (kuten ammattitaudit ja työtapaturmista syntyneet haitat), jotka vakavimmillaan johtavat työkyvyttömyyteen tai kuolemaan. Työhön liittyvät terveysriskit johtuvat työssä olevista altisteista ja kuormitustekijöistä, jotka ovat muuttuneet elinkeinorakenteen myötä.
Työympäristön muutokset vaikuttavat työkykyyn sekä myönteisesti että kielteisesti. Turvallinen ja terveellinen työympäristö tukee työkykyä.
- Työympäristöt ovat turvallisempia kuin aikaisemmin, ja työtapaturmat ovat vähentyneet. Teollisuustyön lisääntymisen myötä työsuojelu kehittyi, kun uudistettiin työturvallisuuslakia (1958), säädettiin työajasta ja työoloista sekä määrättiin lääkärintarkastuksia aloille, joilla esiintyi paljon työturvallisuusriskejä. Teollistumisen myötä kehittyi myös työsuojelutoiminta, jolla tarkoitetaan työntekijän ja työnantajan välistä työympäristön turvallisuutta edistävää toimintaa. Työtapaturmia sattuu nykyisin eniten rakennusalalla.
- Työympäristön fysikaaliset, mikrobiologiset ja kemialliset altisteet sekä tietouden ja suojainten puute olivat aiemmin syynä moniin ammattitauteihin (esimerkiksi asbestin tai teollisuuspölyjen aiheuttamat keuhkosairaudet, melusta johtuvat kuulovauriot ja kemiallisista aiheista johtuvat ihosairaudet). Ammattitaudit ovat sairauksia, jotka ovat todennäköisesti ja pääasiallisesti aiheutuneet työssä olevasta fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä. Ammattitaudit ovat vähentyneet, mutta nykyään yleisimpiä ovat meluvammat, ihosairaudet ja ammattiastma.
- Työn sosiaalinen ympäristö tuo yhteisöllisyyttä ja ihmissuhteita, jotka tukevat työkykyä. Maa- ja metsätaloudessa työtä tehtiin pienissä tutuissa ryhmissä, ja teollisuudessa yhteisöllisyyttä loivat osastot, asuntoalueet tai järjestötoiminta. Nykyisin monet työpaikat ovat kansainvälisiä. Sosiaalisen ympäristön terveysriskejä työyhteisöissä voivat olla tuen puute, epätasa-arvoisuus, kiusaaminen, keskinäinen kilpailu ja nykyisin etätyöskentely. Jotkin vuorovaikutusmuodot (esimerkiksi etäyhteydet) saattavat kuormittaa. Sosiaalista kuormitusta syntyy etenkin palvelualoilla, joilla riskejä ovat esimerkiksi yksin työskentely, suuresta asiakasmäärästä johtuva työmäärä, vaativat asiakastilanteet ja häirintä.
- Työn johtaminen on muuttunut isännän käskyvallasta tiimityöhön ja itseohjautuvuuteen. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä ovat lisääntyneet, ja hierarkian kielteiset vaikutukset, kuten arvostuksen puute, ovat vähentyneet.
Työn sisältö, luonne ja vaatimukset ovat muuttuneet, ja ne haastavat työkykyä eri tavoin kuin edellisinä vuosikymmeninä.
- Raskas ruumiillinen työ on vähentynyt tekniikan kehittyessä. Aiemmin raskaat työtehtävät aiheuttivat rasitusvammoja ja tuki- ja liikuntaelimistön kulumia. Fyysisen ergonomian riskitekijät liittyvät nykyisin yksipuolisiin työasentoihin, toistuviin liikkeisiin ja istumatyöhön. Tietotyö on vähentänyt fyysistä aktiivisuutta työaikana, ja etätyön takia kuljetaan entistä vähemmän työmatkoja. Seurauksena on yhä enemmän istumatyöstä johtuvia tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Istumatyö kasvattaa myös sydän- ja verisuonitautien riskiä.
- Työaika on muuttunut. Maataloustyössä työ- ja vapaa-aika kulkivat arjessa rinnakkain. Teollistumisen myötä 1960-luvulla siirryttiin viisipäiväiseen noin 40 tunnin työviikkoon ja vuorotyö lisääntyi. Nykyisin laajat aukiolot ovat lisänneet vuorotyötä palvelualalla. Epäsäännöllinen työaika lisää uni- ja ruoansulatushäiriöitä, tapaturmavaaraa sekä sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja syövän riskiä. Työn epäsäännöllinen rytmi vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin. Vuorotyön lisäksi työ- ja vapaa-ajan lähentyminen, joustavuuden vaatimus ja työn monipaikkaisuus vaikeuttavat työstä palautumista ja aiheuttavat unihäiriöitä. Työstä palautumisen ongelmia on monilla, erityisesti alle 35-vuotiailla.
- Työelämä on nopeutunut ja työtahti kiihtynyt. Kognitiivista kuormitusta työhön tuovat nykyisin tietotulva, keskeytykset, projektinomaisuus, aikapaine ja vastuullisuus. Tietotyössä tarvitaan tyypillisesti huomiokykyä, monisuorittamista, muistia sekä päätöksenteko- ja ongelmanratkaisukykyä. Muutosnopeus edellyttää jatkuvaa oppimista. Rasitus ilmenee esimerkiksi muisti- ja keskittymisvaikeutena, ahdistuksena, masennuksena, tunteiden säätelyn vaikeutena tai hankaluuksina nukahtaa. Fyysisinä oireina voi esiintyä esimerkiksi rytmihäiriöitä ja vatsavaivoja. Jatkuva kuormitus voi johtaa työuupumukseen.
- Työn psyykkiset vaatimukset ovat muuttuneet. Teollisuustyössä 1960-luvulla yksipuoliset työtehtävät, virikkeettömyys ja haasteettomuus saattoivat johtaa työssä tylsistymiseen ja psyykkiseen kuormittumiseen. Työn psyykkinen kuormitus syntyy nykyisin kiireestä, tehokkuuden odotuksesta, yksin työskentelystä ja kognitiivisesta kuormituksesta. Se voi ilmetä esimerkiksi kielteisinä ajatuskehinä, ahdistuneisuutena, päätöksentekovaikeutena, eristäytymisenä, ärtymyksenä ja päihteiden liikakäyttönä. Pitkäaikaisesta stressistä seuraa myös fyysisiä oireita, kuten verenpaineen nousua, rytmihäiriöitä, vatsavaivoja, päänsärkyä ja unihäiriöitä. Pitkään jatkuva kuormitus lisää työuupumuksen riskiä. Työuupumuksessa esiintyy kyynistymistä, ammatillisen itsetunnon laskua ja voimakasta väsymystä, ja se on yhteydessä masennukseen, ahdistukseen, pitkäkestoisiin sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseen. Mielenterveyden häiriöt ovat nykyisin yleinen työkyvyttömyyden syy. Työn imuksi kutsutaan motivoitunutta, myönteistä tunnetilaa, jota kuvaavat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen.
- Yksi työhön liittyvän psyykkisen kuormituksen muoto on eettinen kuormitus, joka syntyy työn eettisistä haasteista, esimerkiksi eettisistä ristiriitatilanteista tai riittämättömyyden tunteesta tavoiteltaessa laadukasta työtulosta. Eettistä kuormitusta tuottavat nykyisin työelämän kiire ja tehokkuuspyrkimykset.
- Työsuhteiden pirstaleisuus, jatkuvat organisaatiotason muutokset ja epävarmuus aiheuttavat nykyisin kuormitusta ja taloudellista turvattomuutta. Työn rasittavuutta voivat lisätä myös matkustaminen ja puutteellinen perehdytys.
Monet työkykyyn vaikuttavat muutokset työelämässä liittyvät yksilöön.
- Työssä vaaditaan yhä enemmän osaamista. Hyvä ammatillinen osaaminen sekä työssä vaadittavien tietojen ja taitojen hallinta tukevat työkykyä. Useimmat työtehtävät olivat aikaisemmin selkeitä ja rutiininomaisia. Asiantuntijatyössä jatkuva muutos, teknologian kehitys ja monenlaiset työtehtävät edellyttävät laaja-alaista osaamista ja tiedon soveltamista muuttuvissa tilanteissa. Toisaalta uuden oppiminen ja osaamisen tunne myös vahvistavat työkykyä.
- Aiemmin työurat samalla työnantajalla saattoivat olla pitkiä. Nykyisin yksilön vaihtoehdot ovat lisääntyneet ja työuran suunta ja ammatti voivat muuttua useita kertoja. Tämä saattaa tuoda kuormittavia osaamisvaateita. Työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen voi myös haastaa voimavaroja.
- Toimeentulosta saatava turva ja työssä koettu yhteenkuuluvuus ja ylpeyden tunne olivat aiemmin tärkeitä motivoivia tekijöitä. Nykyisin arvostetaan työn sisäisiä motivaatiotekijöitä ja työltä odotetaan sisältöä, haastavuutta ja monipuolisuutta. Työ tuo elämään merkityksellisyyttä, mielekkyyttä ja osaamisen kokemuksia, ja se vahvistaa psyykkistä hyvinvointia. Pitkittynyt työttömyys on uhka psyykkiselle terveydelle.
- Tutkimusten mukaan työikäisen väestön fyysinen kunto on heikentynyt ja ylipaino lisääntynyt kuluneina vuosikymmeninä. Tällä on vaikutusta työkykyyn.
Pisteitys
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0–15.
4 pistettä
Vastauksessa on tarkasteltu ja arvioitu työelämän muutoksien vaikutuksia työkykyyn kolmen esimerkin avulla.
7 pistettä
Vastauksessa on tarkasteltu ja arvioitu työelämän muutoksien vaikutuksia työkykyyn neljän esimerkin avulla. Työkykyyn vaikuttavia tekijöitä on tarkasteltu kahdesta näkökulmasta (työympäristö, työhön liittyvät tekijät, yksilö).
10 pistettä
Vastauksessa on tarkasteltu ja arvioitu työelämän muutoksien vaikutuksia työkykyyn kuuden esimerkin avulla. Työkykyyn vaikuttavia tekijöitä on tarkasteltu kolmesta näkökulmasta (työympäristö, työhön liittyvät tekijät, yksilö).
13 pistettä
Vastauksessa on tarkasteltu ja arvioitu työelämän muutoksien vaikutuksia työkykyyn kahdeksan esimerkin avulla. Työkykyyn vaikuttavia tekijöitä on tarkasteltu kolmesta näkökulmasta (työympäristö, työhön liittyvät tekijät, yksilö).
Tiedonkäsittely arvostellaan pistein 0–15 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteiden käyttö, arviointi, kokonaisuus).
Kokonaispistemäärästä vähennetään 5 pistettä, jos aineistoon ei viitata lainkaan.
8. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 30 p.
Sosiaalisen tuen muotoja ovat tunnetuki, informatiivinen tuki, käytännön tuki ja henkinen tuki.
Tunnetukeen kuluvat muun muassa auttamishalu, empatia, luottamus, läsnäolo, kuuntelu ja rohkaisu.
- Tunnetukea voi saada esimerkiksi perhetyön kautta. Siinä tunnetukea tarjotaan olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Työntekijä auttaa sanoittamaan tunteita ja luo turvallisen keskustelutilan.
- Kasvatus- ja perheneuvolasta tunnetukea saa ammatillisesta keskusteluavusta ja ohjauksesta. Työntekijät auttavat vanhempia ja lapsia ymmärtämään ja käsittelemään tunteita. He vahvistavat perheen vuorovaikutusta ja tukevat vanhemmuutta erilaisissa kasvatukseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä haasteissa.
- Perheasioiden sovittelussa tunnetukea saa puolueettomassa ja turvallisessa ilmapiirissä, jossa perheenjäsenet voivat käsitellä tunteita ja ristiriitoja.
- Tunnetukea voi saada myös tukihenkilöltä tai tukiperheeltä.
- Vertaisryhmätoiminnassa on mahdollisuus kuulla toisia ja jakaa omia kokemuksia, tunteita ja haasteita samassa elämäntilanteessa olevien tai siinä olleiden kanssa. Tunnetukea saa myös toimintaa vetäviltä ammattilaisilta.
Informatiiviseen tukeen kuuluvat muun muassa tiedot, neuvot, ohjaus ja tilanteiden uudelleen arviointi.
- Lapsiperheiden kotipalvelussa perhe saa käytännön ohjeita arjen hallintaan ja lasten hoitoon.
- Perhetyöstä saa neuvoja vanhemmuuteen, kasvatukseen ja arjessa selviytymiseen.
- Kasvatus- ja perheneuvonnassa saa asiantuntijatietoa lasten kehityksestä, kasvatuksesta ja perheen vuorovaikutuksesta.
- Perheasioiden sovittelussa perhe saa tietoa oikeuksista, sopimuskäytännöistä ja esimerkiksi lasten aseman turvaamisesta eron jälkeen.
- Vertaisryhmätoiminnassa perheet saavat toisiltaan kokemustietoa ja vinkkejä arjen ja kasvatuksen tueksi.
- Kuntoutumista tukevissa hoito- ja terapiapalveluissa perhe saa tietoa lapsen erityistarpeista ja keinoista tukea lapsen kehitystä.
- Neuvoja ja ohjeita löytyy käytännössä kaikkien palveluiden verkkosivustoilta ja muusta materiaalista.
Käytännön tukeen kuuluvat muun muassa palveluiden tarjoaminen, taloudellinen apu ja muu aineellinen apu.
- Käytännön tukea voi saada erityisesti lapsiperheiden kotipalveluista, joissa autetaan konkreettisesti kodin arjen töissä ja lasten hoidossa.
- Perhetyössä tuetaan arjen rakenteiden luomisessa, esimerkiksi päivärytmin, rajojen ja kasvatuksen käytännöissä.
- Tukihenkilöltä tai tukiperheeltä lapsi tai koko perhe saa väliaikaista apua, hoivaa ja hengähdystaukoja.
- Vertaisryhmätoiminnassa saa käytännön vinkkejä arjen sujumiseen muiden vanhempien kokemusten kautta. Vertaisryhmätoimintaan kuuluu usein myös järjestettyjä yhdessäolon hetkiä (perhekahvilat), kokkailua, vaunulenkkejä, askartelua, retkiä tms., joissa voi oppia myös monenlaisia käytännön taitoja.
- Kuntoutumista tukevissa hoito- ja terapiapalveluissa ohjataan käytännön menetelmiin lapsen kehityksen tai erityistarpeiden tukemiseksi.
Henkiseen tukeen kuuluvat muun muassa rakentava palaute, kannustaminen, myönteiset arviot toisen ihmisen kyvyistä ja osaamisesta, tuki omien voimavarojen löytämiseen ja toisen ihmisen arvostaminen.
- Perhetyössä vahvistetaan vanhemmuutta ja perheen selviytymiskeinoja.
- Kasvatus- ja perheneuvonnassa saa tukea perheen vuorovaikutukseen.
- Perheasioiden sovittelussa autetaan käsittelemään ristiriitojen herättämiä tunteita ja löytämään rakentavia ratkaisuja.
- Tukihenkilö tai tukiperhe tuo perheelle luotettavan aikuisen, joka on henkisenä tukena arjen haasteissa.
- Vertaisryhmätoiminnassa saa kokemuksellista tukea, palautetta, arvostusta ja kannustusta muilta samassa tilanteessa olevilta. Kuntoutumista tukevissa hoito- ja terapiapalveluissa tarjotaan psyykkistä tukea lapselle ja perheelle esimerkiksi kriisi- tai terapiatyön kautta.
Pisteitys
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0–15.
4 pistettä
Vastauksessa on käsitelty kahta sosiaalisen tuen muotoa ja niiden avulla on perusteltu, miten kaksi eri sosiaalipalvelua auttaa lapsiperhettä.
7 pistettä
Vastauksessa on käsitelty kolmea sosiaalisen tuen muotoa ja ja niiden avulla on perusteltu, miten neljä eri sosiaalipalvelua auttaa lapsiperhettä. Sosiaalisen tuen muodot on nimetty oikein.
10 pistettä
Vastauksessa on käsitelty neljää sosiaalisen tuen muotoa ja niiden avulla on perusteltu, miten viisi eri sosiaalipalvelua auttaa lapsiperhettä.
13 pistettä
Vastauksessa on käsitelty neljää sosiaalisen tuen muotoa ja niiden avulla on perusteltu, miten seitsemän eri sosiaalipalvelua auttaa lapsiperhettä.
Tiedonkäsittely arvostellaan pistein 0–15 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteiden käyttö, argumentointi, kokonaisuus).
9. Syöpätautien kustannukset tulevaisuudessa 30 p.
Syöpä ei ole yksi yhtenäinen sairaus, vaan joukko erilaisia syöpätauteja. Joka kolmas suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa johonkin syöpätautiin. Syövän tärkeimmät hoitomuodot ovat leikkaushoito, sädehoito ja lääkehoidot. Erilaisia hoitoja käytetään tavallisesti yhdistelmänä. Syöpätautien aiheuttamien kustannusten on arvioitu kasvavan tulevaisuudessa huomattavasti.
Analysoi, miten syöpätautien aiheuttamien kustannusten kasvuun voitaisiin vaikuttaa. Hyödynnä vastauksessasi taulukkoa ja kuvioita , ja . Jäsennä vastauksesi Maailman terveysjärjestön (WHO) terveyden edistämisen toiminta-alueiden mukaan.
Aineiston analysointi osoittaa, että syövät yleistyvät ja että syöpäkuolleisuus on vähentynyt. Hoitotulokset ovat siis parantuneet. Aineistosta käy myös ilmi, että varsinkin lääkehoitojen kustannukset ovat lisääntyneet.
Syöpiä todetaan Suomessa yhä enemmän, koska väestö ikääntyy ja syöpiä esiintyy enemmän vanhoilla ihmisillä kuin nuorilla. Suomalaisten elintavat ja niihin liittyvät riskitekijät, kuten liikunnan vähäisyys, epäterveellinen ruokavalio, ylipaino, tupakointi ja alkoholinkäyttö, lisäävät riskiä sairastua syöpään.
Syöpätautien hoidot kehittyvät, ja erityisesti uudet lääkehoidot ovat entistä kalliimpia. Kustannukset kasvavat, kun yhä suurempaa osaa syöpätaudeista voidaan hoitaa pitkään. Lisäksi hoitoja annetaan elinajan pidentämiseksi tilanteissa, joissa sairautta ei ole mahdollista parantaa. Hoitoja voidaan myös antaa entistä vanhemmille ja heikkokuntoisemmille potilaille.
Syöpätautien aiheuttamien kustannuksien kasvuun voidaan vaikuttaa esimerkiksi seuraavin keinoin:
1. Terveyttä edistävä päätöksenteko ja yhteiskuntapolitiikka
- Tuetaan syöpää ehkäiseviä elintapoja.
- Parannetaan liikuntapalveluita hintatuilla ja veroporkkanoilla.
- Verotetaan terveellisiä ja painonhallinnan kannalta edullisia ruokia kevyemmin ja terveydelle haitallisia ruokia raskaammin.
- Rajoitetaan päihteiden (alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja laittomien huumeiden) saatavuutta, vaikutetaan laillisten päihteiden käyttöön verotuksella ja rahoitetaan hoitojärjestelmiä.
- Panostetaan terveyttä tukevaan viestintään ja kampanjoihin.
- Korostetaan syöpää ja muita tarttumattomia tauteja ehkäisevien elintapojen merkitystä koulujen opetussuunnitelmissa ja opetuksessa.
- Siirretään suurempi osa kustannuksista potilaiden maksettavaksi, jolloin yhteiskunnan kustannukset pienenevät.
- Nostetaan terveydenhuollon hoitopäivä- ja käyntimaksuja.
- Pienennetään lääkkeiden KELA-korvausta.
2. Terveyttä tukevien ympäristöjen luominen
- Tuetaan syöpää ehkäiseviä elintapoja.
- Rakennetaan maksuttomia liikuntapaikkoja.
- Lisätään helposti saavutettavia luontoalueita.
- Edistetään kevyen liikenteen käyttöä (kävelyä, pyöräilyä).
- Tarjotaan terveellistä ruokaa joukkoruokailuissa.
- Vähennetään syövän vaaraa lisääviä ympäristöpäästöjä.
3. Terveyspalvelujen tehostaminen ja kehittäminen
- Kehitetään hoitoja niin, että erikoissairaanhoidon osastohoitoa ja käyntejä tarvitaan entistä vähemmän.
- Muutetaan patenttilainsäädäntöä niin, että uusien lääkkeiden hintaa saadaan alennettua.
- Rajataan julkisessa terveydenhuollossa käytettäviä hoitoja.
- Kohdennetaan hoitoja vain niistä hyötyviin.
- Rajataan hoitoja iän perusteella.
- Rajataan hoitoja vain tilanteisiin, joissa syöpäsairaus voidaan parantaa.
- Panostetaan syöpätautien varhaiseen toteamiseen, jolloin mahdollisuudet parantavaan hoitoon ovat suuremmat.
- Kehitetään uusia menetelmiä syöpätautien varhaiseen toteamiseen (esimerkiksi veri- tai virtsanäytteestä havaittavien merkkiaineiden hyödyntäminen).
- Kehitetään tutkimuksen avulla uusia väestöseulontoja, joiden avulla helpotetaan syöpätautien varhaista toteamista.
- Vahvistetaan terveyttä, jolloin yhä useampi syöpäsairaus voidaan ehkäistä.
- Hoidetaan erityisiä riskitekijöitä (tupakka- ja alkoholiriippuvuuden hoito, lihavuuden hoito).
- Huolehditaan rokotuksista, joilla ehkäistään syövän vaaraa lisääviä tartuntoja.
4. Yhteisöllisyyden ja yhteisöllisen toiminnan vahvistaminen
- Tuetaan järjestöjen syövänehkäisytoimintaa valtakunnallisesti ja paikallistasolla.
- Kannustetaan yhteisöjä arvostamaan terveyttä ja mahdollistetaan yhteisön jäsenten, kuten työntekijöiden, osallistuminen päätöksentekoon (esimerkiksi passiiviselle tupakoinnlle altistumisen ehkäisy tai kasvispainotteisen ruokalistan ottaminen käyttöön joukkoruokailussa).
5. Terveysosaamisen kehittäminen
- Panostetaan syöpätautien varhaiseen toteamiseen, jolloin mahdollisuudet parantavaan hoitoon ovat suuremmat.
- Lisätään kansalaisten terveystietoisuutta ja osaamista syöpätautien varhaisten oireiden tunnistamiseksi (esimerkiksi rintojen omatarkkailu).
- Lisätään terveydenhuollon ammattilaisten osaamista syöpätautien varhaisten oireiden tunnistamisessa.
- Parannetaan tietoisuutta syövän ehkäisystä ja tuetaan terveitä elintapoja ohjauksella, terveysneuvonnalla ja terveystiedon opetuksella.
Pisteitys
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0–15.
4 pistettä
Vastauksessa on kolme esimerkkiä syövän kustannusten vähentämisestä WHO:n kahdelta toiminta-alueelta.
7 pistettä
Vastauksessa on analysoitu aineistoa ja annettu kuusi perusteltua esimerkkiä syövän kustannusten vähentämisestä kolmelta WHO:n toiminta-alueelta. Toiminta-alueet on nimetty oikein.
10 pistettä
Vastauksessa on analysoitu aineistoa ja annettu kahdeksan perusteltua esimerkkiä syövän kustannusten vähentämisestä kaikilta viideltä WHO:n toiminta-alueelta. Toiminta-alueet on nimetty oikein.
13 pistettä
Vastauksessa on analysoitu aineistoa ja annettu kymmenen perusteltua esimerkkiä syövän kustannusten vähentämisestä kaikilta viideltä WHO:n toiminta-alueelta. Toiminta-alueet on nimetty oikein.
Kokonaispistemäärästä vähennetään 8 pistettä, jos aineistoon ei viitata lainkaan.
Tiedonkäsittely arvioidaan pistein 0–15 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteiden käyttö, analysointi, kokonaisuus).