Hyvän vastauksen piirteet: FI – Ortodoksinen uskonto

16.9.2026

Alustavat hyvän vastauksen piirteet 16.9.2026

Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti tueksi alustavaa arvostelua varten. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät välttämättä sisällä ja kuvaa tehtävien kaikkia hyväksyttyjä vastauksia. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät ole osa Ylioppilastutkintolautakunnan yleisissä määräyksissä ja ohjeissa tarkoitettua tietoa siitä, miten arvosteluperusteita on sovellettu yksittäisen kokelaan koesuoritukseen. Alustavat hyvän vastauksen piirteet eivät sido Ylioppilastutkintolautakuntaa lopullisen arvostelun perusteiden laadinnassa.

Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on tukea opiskelijan uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin sekä uskonnottomuuteen. Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa perehdytään ortodoksisen kirkon ja kristillisyyden kehittymisen vaiheisiin. Opetukseen kuuluvat myös ortodoksisen kirkon keskeiset opilliset ja eettiset periaatteet. Lisäksi tarkastellaan merkittäviä kristillisiä kirkkoja ja muita uskontoja. Uskontoja tarkastellaan osana kulttuuria, kulttuuriperintöä ja yhteiskuntaa sekä yksilön ja yhteisön elämää.

Uskonnon kokeessa on yhdeksän tehtävää, joista kokelaan tulee vastata viiteen. Koe on kaksiosainen. Osassa 1 on kuusi tehtävää. Kustakin tehtävästä saa 0–20 pistettä. Osassa 2 on kolme tehtävää, joista kustakin saa 0–30 pistettä. Osan 1 tehtävistä voi vastata kolmeen, neljään tai viiteen ja osan 2 tehtävistä korkeintaan kahteen. Kokeen maksimipistemäärä on 120. Sen saavuttaminen edellyttää, että kokelas vastaa kolmeen osan 1 tehtävään ja kahteen osan 2 tehtävään.

Koe sisältää luonteeltaan ja vaatimustasoltaan erilaisia tehtäviä. Osa tehtävistä edellyttää tiivistä ja lyhyttä vastaamista, osa puolestaan laajojen aihepiirien hallintaa ja esseemuotoista vastausta. Tehtävät voivat sisältää aineistoja, kuten tekstejä, kuvia, videoita, karttoja, diagrammeja, kaavioita ja tilastoja. Aineistojen tietoja tulee käyttää, soveltaa ja arvioida asianmukaisesti. Jos tehtävään kuuluu aineistoa, siihen on yleensä viitattava. Tehtäviin voi sisältyä merkkimäärärajoituksia, jolloin kyse on vastauksen suositeltavasta enimmäispituudesta. Siten merkkimäärän alittaminen ei vähennä pisteitä, mikäli vastauksen asiasisältö on riittävä ja ilmaisu selkeää. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Uskonnon kokeessa arvioidaan kokelaan tiedollista osaamista, tiedon käsittelyä ja vastauksen esitystapaa. Tiedollisen osaamisen osalta arvioidaan sitä, kuinka hyvin kokelas hallitsee uskonnon oppimäärän asiasisällöt ja keskeisen uskontoja ja maailmankatsomuksia koskevan käsitteistön. Lisäksi arvioidaan sitä, miten vastauksen sisältö vastaa tehtävänantoa ja miten onnistuneesti vastaus on rajattu. Kaikissa tehtävissä arvioinnin lähtökohtana on se, että vastausten tulee noudattaa tehtävänantoa. Mikäli tehtävässä edellytetään esimerkiksi vertailua, tätä korostetaan myös arvioinnissa. Tietosisältöjen suuri määrä ei ole ansio, jos tiedot ovat tehtävänannon kannalta epäolennaisia. Asiavirheet ja käsitteiden virheellinen käyttö vähentävät vastauksen arvoa.

Tiedon käsittelyn osalta arvioidaan kokelaan taitoa esittää, analysoida, arvioida ja soveltaa uskontoja ja maailmankatsomuksia koskevaa tietoa. Huomiota kiinnitetään esitettyjen näkökohtien vakuuttavuuteen, perusteluihin ja asioiden problematisointiin. Onnistunut vastaus ilmentää uskontoja ja maailmankatsomuksia koskevien tietojen itsenäistä hallintaa, taitoa kehitellä tietoa aiemmin omaksuttujen tietojen pohjalta sekä kykyä arvioida asioita analyyttisesti monista eri näkökulmista. Lisäksi asiasisällöt, perustellut kannanotot ja mielipiteet on erotettu selkeästi toisistaan.

Esitystavan osalta arvioidaan vastauksen johdonmukaisuutta, eheyttä ja tyylillistä sujuvuutta. Vastauksessa arvostetaan sujuvaa ja huoliteltua suomenkielistä asiatekstiä. Samojen asioiden toistaminen sekä epäselvä tai sekava ilmaisutapa vähentävät vastauksen arvoa.

Tiedollisen osaamisen tarkemmat kriteerit esitetään kunkin tehtävän kohdalla erikseen. Hyvän vastauksen piirteissä kuvataan kaksi erillistä arvioinnin kiintopistettä: hyvä vastaus, jolla saa noin 50 prosenttia kokonaispistemäärästä, sekä kiitettävä vastaus, jolla saa noin 80 prosenttia kokonaispistemäärästä. Moniosaisten tehtävien pisteet määritetään osakohtaisesti, ellei tehtävässä ole erikseen muuta mainittu. Mikäli tehtävä koostuu tavanomaista useammista osioista, pisteityksestä annetaan erilliset ohjeet. Laajoissa esseetehtävissä hyvän vastauksen piirteet ovat aina vain suuntaa antavia. Ne sisältävät lähinnä lukio-opintoihin liittyviä keskeisiä näkökohtia, mutta niiden lisäksi kokelaiden vastaukset voivat sisältää muita olennaisia seikkoja.

Yleisesti ottaen tiedollisen osaamisen ääripäitä edustavat vastaukset, jotka eivät sisällä lainkaan aihealueen kannalta olennaisia tietoja ja käsitteitä, ja vastaukset, jotka osoittavat aihealueen erinomaista hallintaa. Viimeksi mainituille tunnusomaista on esimerkiksi se, että käsitteitä on käytetty asiantuntevasti ja luontevasti ja vastauksessa esitetyt tiedot ovat monipuolisia ja täsmällisiä. Näiden ääripäiden väliin sijoittuu niin kutsuttu hyvä vastaus, joka sisältää joitakin aihealueen kannalta olennaisia asioita ja jossa käsitteiden käyttö ja määrittely on pääosin asianmukaista. Tällainen vastaus voi kuitenkin sisältää myös yksittäisiä asiavirheitä.

Tyypillisesti tiedollinen osaaminen, tiedon käsittely ja esitystapa kytkeytyvät vastauksissa toisiinsa, sillä aihekokonaisuuden kannalta olennaisten tietojen hahmottaminen, asianmukaisten käsitteiden käyttö, argumentaation johdonmukaisuus ja tyylillinen sujuvuus liittyvät yhteen. Alla esitetään erityisesti tiedon käsittelyä ja esitystapaa koskevat yleiset, suuntaa antavat kuvaukset, jotka havainnollistavat arviointiin vaikuttavia tekijöitä.

Heikot vastaukset ovat tyyliltään sekavia ja rakenteeltaan jäsentymättömiä. Ne vastaavat tehtävänantoon vain osittain tai eivät lainkaan. Tällaisissa vastauksissa tehtävän aineistoa ei hyödynnetä eikä esitettyjä näkemyksiä perustella pätevästi. Pistemäärältään tällaiset vastaukset jäävät tyypillisesti alle neljäsosaan kokonaispistemäärästä.

Alle puoleen kokonaispistemäärästä jäävät myös sellaiset vastaukset, joissa on esitetty yksi tai useampi aihealueen kannalta olennainen asia ja käsite mutta jotka ovat rakenteeltaan jäsentymättömiä ja tyyliltään sekavia. Tällaisiin vastauksiin voi sisältyä myös toistoa, liioittelua, epäuskottavia perusteluja ja luettelomaisuutta.

Hyvä vastaus on sellainen, jolla saa noin puolet kokonaispistemäärästä. Tällainen vastaus noudattaa pääosin tehtävänantoa, ja siinä esitetään useita aihealueen kannalta olennaisia tietoja ja näkökulmia. Tehtävään kuuluvaa aineistoa on hyödynnetty joiltain osin, ja vastauksessa on merkkejä tiedon soveltamisesta ja kehittelystä. Vastauksessa on nähtävissä pyrkimys johdonmukaiseen rakenteeseen ja asioiden perustelemiseen. Vastaus saattaa kuitenkin olla paikoin jäsentymätön ja luettelomainen, ja perustelut voivat olla pintapuolisia.

Kiitettävä vastaus on sellainen, jolla saa noin 80 prosenttia kokonaispistemäärästä. Tällaisessa vastauksessa useat tehtävänannon kannalta olennaiset asiat ja näkökulmat on onnistuttu liittämään johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Vastaus on tehtävänannon mukainen ja kieliasultaan huoliteltu. Vastauksessa esitetyt perustelut ovat selkeitä ja monipuolisia, ja tietoa sovelletaan ja kehitellään uskottavasti.

Kaikkein korkeimpiin pistemääriin yltäville vastauksille on edellä mainittujen asioiden lisäksi tyypillistä se, että niistä ilmenee aihealueen syvällinen ymmärtäminen ja kyky liittää asiat laajempiin yhteyksiin. Tehtävään sisältyviä aineistoja on hyödynnetty oivaltavasti ja toisiinsa suhteuttaen. Vastaukset ovat perusteluiltaan vakuuttavia ja kokonaisuutena hyvin argumentoituja. Ne voivat sisältää myös kekseliäitä ja yllättäviäkin näkökulmia sekä avauksia vaihtoehtoisiin lähestymistapoihin.

Uskonnon ylioppilaskokeen arviointi
Pistemäärätalle 25 %25–50 %50 % hyvä vastaus80 % kiitettävä vastausyli 80 %
Tiedollinen osaaminen: Arvioidaan opetussuunnitelman edellyttämän asiasisällön tuntemusta, käsitteiden asianmukaista ja täsmällistä käyttöä, sisällön ja tehtävänannon vastaavuutta sekä vastauksen rajausta.Vastaus sisältää hyvin vähän tai se ei sisällä lainkaan aihealueen kannalta olennaisia tietoja ja käsitteitä.Vastauksessa on esitetty yksi tai useampi aihealueen kannalta olennainen asia ja käsite.Vastaus sisältää useita aihealueen kannalta olennaisia asioita. Käsitteiden käyttö ja määrittely on pääosin asianmukaista. Vastaus voi sisältää myös yksittäisiä asiavirheitä (tarkemmat tehtäväkohtaiset kriteerit on esitetty hyvän vastauksen piirteissä).Vastaus osoittaa aihealueen kiitettävää hallintaa. Käsitteitä on käytetty asiantuntevasti ja luontevasti, ja vastauksessa esitetyt tiedot ovat monipuolisia ja täsmällisiä (tarkemmat tehtäväkohtaiset kriteerit on esitetty hyvän vastauksen piirteissä).Vastaus osoittaa aihealueen syvällistä ymmärtämistä ja kykyä liittää asiat laajempiin yhteyksiin.
Tiedon käsittely ja esitystapa: Arvioidaan kokelaan taitoa esittää, analysoida, arvioida ja soveltaa tietoa. Esitystapaa arvioidaan vastauksen johdonmukaisuuden, eheyden ja tyylillisen sujuvuuden näkökulmista.Vastaus on tyyliltään sekava ja rakenteeltaan jäsentymätön. Se vastaa tehtävänantoon vain osittain, tai se ei vastaa siihen lainkaan. Tehtävän aineistoa ei hyödynnetä eikä esitettyjä näkemyksiä perustella pätevästi.Vastaus on rakenteeltaan jäsentymätön ja tyyliltään sekava. Se voi sisältää toistoa, liioittelua, epäuskottavia perusteluja ja luettelomaisuutta.Vastaus noudattaa pääosin tehtävänantoa. Siinä on esitetty useita aihealueen kannalta olennaisia tietoja ja näkökulmia. Tehtävän aineistoa on hyödynnetty joiltain osin, ja vastauksessa on merkkejä tiedon soveltamisesta ja kehittelystä. Vastauksesta näkyy pyrkimys johdonmukaiseen rakenteeseen ja asioiden perustelemiseen, mutta se voi olla paikoin jäsentymätön ja luettelomainen. Perustelut voivat olla pintapuolisia.Vastauksessa useat tehtävänannon kannalta olennaiset asiat ja näkökulmat on liitetty johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Vastaus on tehtävänannon mukainen ja kieliasultaan huoliteltu. Esitetyt perustelut ovat selkeitä ja monipuolisia. Tietoa sovelletaan ja kehitellään uskottavasti.Vastauksessa tehtävän aineistoja on hyödynnetty oivaltavasti ja toisiinsa suhteuttaen. Perustelut ovat vakuuttavia ja hyvin argumentoituja. Vastaus voi sisältää kekseliäitäkin näkökulmia ja avauksia vaihtoehtoisiin lähestymistapoihin.

Osa 1: 20 pisteen tehtävät

1. Väittämiä uskonnoista 20 p.

Alla on 20 väittämää ryhmiteltyinä neljään aihepiiriin. Valitse kussakin osatehtävässä (1.1–1.20) sopivin vastausvaihtoehto. Oikea vastaus 1 p., väärä vastaus –1 p., ei vastausta 0 p.

Vastattuasi väittämään voit vaihtaa vastausvaihtoehtoa, mutta et voi jättää väittämää enää kokonaan ilman vastausta. Jos olet aloittanut tehtävään vastaamisen, mutta et haluakaan jättää sitä arvosteltavaksi, merkitse jokaiseen väittämään vaihtoehto ”En vastaa”.

1.1 Uuden testamentin nykymuotoinen sisältö vakiintui 1 p.

  • apostoli Paavalin aikana.  (-1 p.)
  • 300-luvulla.  (1 p.)
  • 500-luvulla.  (-1 p.)

1.2 Uudessa testamentissa esiintyvä kirkollinen virka on 1 p.

  • rovasti.  (-1 p.)
  • diakoni.  (1 p.)
  • patriarkka.  (-1 p.)

1.3 Ortodoksisen kirkon uskontunnustus sai vakiintuneen muotonsa 1 p.

  • Konstantinopolin vuoden 381 kirkolliskokouksessa.  (1 p.)
  • Efesoksen vuoden 431 kirkolliskokouksessa.  (-1 p.)
  • Khalkedonin vuoden 451 kirkolliskokouksessa.  (-1 p.)

1.4 Origenes oli 1 p.

  • Konstantinopolin ensimmäinen patriarkka.  (-1 p.)
  • idän kirkon harhaoppiseksi tuomittu opettaja.  (1 p.)
  • lähetystyöntekijä Intiassa.  (-1 p.)

1.5 Kristillisen perinteen mukaan ensimmäinen seurakunta syntyi 1 p.

  • Roomassa.  (-1 p.)
  • Ateenassa.  (-1 p.)
  • Jerusalemissa.  (1 p.)

1.6 Juutalaisuus on 1 p.

  • monistinen uskonto.  (-1 p.)
  • monoteistinen uskonto.  (1 p.)
  • panteistinen uskonto.  (-1 p.)

1.7 Juutalaisen uskon perusteisiin kuuluu 1 p.

  • kahdeksanosainen polku.  (-1 p.)
  • viisi pilaria.  (-1 p.)
  • kymmenen käskyä.  (1 p.)

1.8 Toora on 1 p.

  • kirjoitettu alun perin kreikaksi.  (-1 p.)
  • Tanakin ensimmäinen osa.  (1 p.)
  • kokoelma psalmeja.  (-1 p.)

1.9 Juutalaiset pitävät kantaisänään 1 p.

  • Abrahamia.  (1 p.)
  • Moosesta.  (-1 p.)
  • Salomoa.  (-1 p.)

1.10 Juutalaisuudessa keskeistä on ajatus 1 p.

  • valitusta kansasta.  (1 p.)
  • jälleensyntymisestä.  (-1 p.)
  • pyhiinvaelluksesta.  (-1 p.)

1.11 Tropari on 1 p.

  • lyhyt evankeliumin teksti.  (-1 p.)
  • kirkkoveisu.  (1 p.)
  • ääneen luettu rukous.  (-1 p.)

1.12 Ristisaatossa kannetaan 1 p.

  • horugveja.  (1 p.)
  • ehtoollislipasta.  (-1 p.)
  • antiminsseja.  (-1 p.)

1.13 Ortodoksisen kirkon piispan asuun kuuluvan vaatteen nimi on 1 p.

  • käspaikka.  (-1 p.)
  • mantia.  (1 p.)
  • orari.  (-1 p.)

1.14 Kirkossa analogin päälle voidaan asettaa 1 p.

  • ikoni.  (1 p.)
  • jälkiviiniastia.  (-1 p.)
  • suitsutusastia.  (-1 p.)

1.15 Vigiliassa yksi palveluksen osa on 1 p.

  • doksologiavirsi.  (-1 p.)
  • kuninkaallinen hetki.  (-1 p.)
  • polyeleo.  (1 p.)

1.16 Suomalaisessa kansanuskossa ihmiset veivät uhrilahjoja 1 p.

  • kotialttarille.  (-1 p.)
  • merituulille.  (-1 p.)
  • tontuille.  (1 p.)

1.17 Tapion uskottiin olevan 1 p.

  • metsän jumala.  (1 p.)
  • maanviljelyksen jumala.  (-1 p.)
  • kalastuksen jumala.  (-1 p.)

1.18 Karjalaisessa perinteessä vainajan haudan päälle voidaan laittaa 1 p.

  • kelja.  (-1 p.)
  • grobu.  (1 p.)
  • stupa.  (-1 p.)

1.19 Suomalaisessa kansanuskossa vainajan maanpäällinen elämä jatkui 1 p.

  • eläimessä.  (-1 p.)
  • taivaassa.  (-1 p.)
  • tuonelassa.  (1 p.)

1.20 Suomalainen kansanusko oli luonteeltaan 1 p.

  • monoteististä.  (-1 p.)
  • polyteististä.  (1 p.)
  • antroposentristä.  (-1 p.)

2. Väittämiä ortodoksisen kirkon hallinnosta ja opista 20 p.

2.1

Onko alla oleva väittämä oikein vai väärin? Perustele vastauksesi.

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka hyväksyy Suomen ortodoksisen kirkon toimintasuunnitelman.

10 p.

Vastaus saa olla enintään 1 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Vastauksen enimmäispituus on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja täsmällisesti kokelas perustelee, onko väittämä oikein vai väärin.

Hyvässä vastauksessa (5 p.) kokelas esittää kaksi perustetta sille, miksi väittämä on väärin.

Kiitettävässä vastauksessa (8 p.) kokelas perustelee monipuolisesti ja täsmällisesti, miksi väittämä on väärin.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Väittämä on väärin.
  • Suomen ortodoksinen kirkko sai autonomisen aseman Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkaatilta tomos-asiakirjalla 6. heinäkuuta 1923.
  • Autonomia tarkoittaa sitä, että Suomen ortodoksinen kirkko on sisäisesti itsenäinen eli se voi päättää kirkon asioista alistamatta niitä ekumeenisen patriarkaatin Pyhän synodin tai patriarkan vahvistettavaksi lukuun ottamatta arkkipiispan vaalia.
  • Ekumeenisen patriarkan tehtävä on olla Suomen ortodoksisen kirkon hengellinen kaitsija.
  • Ylintä päätäntävaltaa käyttää vuosittain kokoontuva kirkolliskokous, jonka tehtävänä on muun muassa vahvistaa Suomen ortodoksisen kirkon tavoite- ja toimintasuunnitelma sekä talousarvio.
  • Kirkolliskokouksen jäseniä ovat arkkipiispa ja kahden hiippakunnan piispat sekä apulaispiispa, jos tehtävä on kirkossa käytössä. Papisto valitsee vaalilla keskuudestaan yksitoista edustajaa, ja kanttorit valitsevat vaalilla kolme kanttorien edustajaa. Maallikkoja edustaa kahdeksantoista valitsijamiesvaalilla valittua edustajaa.

2.2

Onko alla oleva väittämä oikein vai väärin? Perustele vastauksesi.

Ihminen on kahden maailman kansalainen.

10 p.

Vastaus saa olla enintään 1 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Vastauksen enimmäispituus on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja täsmällisesti kokelas perustelee, onko väittämä oikein vai väärin.

Hyvässä vastauksessa (5 p.) kokelas esittää kaksi perustetta sille, miksi väittämä on oikein ortodoksisen kirkon opetuksen näkökulmasta.

Kiitettävässä vastauksessa (8 p.) kokelas perustelee monipuolisesti ja täsmällisesti, miksi väittämä on oikein ortodoksisen kirkon opetuksen näkökulmasta.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Väite on oikein.
  • Ortodoksisen kirkon mukaan ihminen elää kahdessa todellisuudessa. Tämä kattaa sekä näkyvän että näkymättömän maailman.
  • Näkyvässä maailmassa ihminen elää ajallisessa todellisuudessa.
  • Näkymättämään maailmaan kuuluu hengellinen todellisuus, kuten jumalasuhde ja kirkon hengellinen elämä eri muotoineen (muun muassa rukouselämä).
  • Ihmisessä yhdistyy sekä aineellinen (ruumis) että hengellinen (sielu) todellisuus.
  • Näkemys perustuu ortodoksisen kirkon käsitykseen ihmisestä Jumalan kuvana ja kaltaisena. Ihmisen tulee pyrkiä Jumalan kuvana ja kaltaisena olemista kohti tässä ajassa.
  • Ortodoksisen kirkon näkemys pelastuksesta liittyy siihen, että näkyvässä maailmassa ihminen on kasteen kautta tullut Kristuksen kirkon jäseneksi ja osalliseksi näkymättömästä Jumalan valtakunnasta.
  • Ortodoksisen kirkon hengellisessä elämässä kahden maailman kansalaisuus näkyy seuraavasti:
    • Edesmenneisiin lähimmäisiin pidetään yhteyttä rukoilemalla heidän puolestaan vainajien muistelupyöydälle sytytettyjen tuohusten ääressä.
    • Liturgian proskomidin yhteydessä edesmenneitä muistellaan rukouksellisesti muistelukirjojen avulla.
    • Liturgian rukouksissa muistellaan edesmenneitä.
    • Kirkkovuodessa on vainajien muistelupäiviä.
    • Panihida on erityinen vainajien muistelupalvelus.

3. Uskontunnustus 20 p.

3.1 Selitä, miksi nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus laadittiin. 5 p.

Vastaus saa olla enintään 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Vastauksen enimmäispituus on 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten täsmällisesti kokelas selittää, miksi nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus laadittiin. Jokaisesta olennaisesta perustelusta voi saada yhden pisteen; kuitenkin niin, että yhteensä vastauksesta voi saada enintään viisi pistettä.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina syntyi useita harhaoppeja (esimerkiksi gnostilaisuus, areiolaisuus, nestoriolaisuus), jotka koskivat Kristuksen olemusta ja Kolminaisuuden persoonien välistä suhdetta.
  • Nikean (325) ja Konstantinopolin (381) kirkolliskokouksissa laadittu uskontunnustus vahvisti opin yhdestä Jumalasta kolmessa persoonassa sekä Kristuksen kahdesta luonnosta. Se vähensi opillisia kiistoja, loi kirkkoon ykseyttä ja palveli myös Bysantin keisarin poliittisia tavoitteita.

Vastaus voi sisältää myös muita olennaisia näkökohtia.

3.2

Nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen loppuosassa määritellään Pyhä Henki näin: ”Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.”

Nimeä ikonit (aineistot 3.A, 3.B ja 3.C) ja esittele, miten uskontunnustuksen kuvaus Pyhästä Hengestä tulee esille näissä ikoneissa.
15 p.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten oivaltavasti ja monipuolisesti kokelas esittelee uskontunnustuksen kuvausta Pyhästä Hengestä tehtävän aineiston ikoneissa. Vastauksessa arvioidaan myös sitä, osaako kokelas nimetä ikonit.

Hyvässä vastauksessa (8 p.) kokelas nimeää aineiston ikonit ja esittelee uskontunnustuksen kuvausta Pyhästä Hengestä ikoneissa tuoden esille vähintään kaksi näkökohtaa. Kokelas käsittelee vähintään kahta ikonia.

Kiitettävässä vastauksessa (12 p.) kokelas nimeää aineiston ikonit ja esittelee oivaltavasti ja monipuolisesti uskontunnustuksen kuvausta Pyhästä Hengestä ikoneissa. Kokelas käsittelee kaikkia kolmea ikonia.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

Ikoni A

  • Ikoni on Kristuksen kasteen ikoni eli teofanian ikoni.
  • Ikoni kuvaa Kristuksen kastetta: Johannes Kastaja kastaa Kristuksen Jordanvirrassa.
  • Pyhä Henki laskeutuu Kristuksen päälle valkoisen kyyhkysen muodossa.
  • Pyhä Henki on kuvattu ikonissa osana Pyhää Kolminaisuutta. Poika esitetään kastettavana Kristuksena, ja säde (Isän ääni) kuvaa Isää taivaassa.
  • Uskontunnustuksen kuvaus Pyhästä Hengestä tulee esille ikonissa siten, että Pyhä Henki laskeutuu taivaasta eli ”lähtee Isästä”.

Ikoni B

  • Ikonin nimi on Pyhä Kolminaisuus.
  • Ikoniin kuvattu Pyhä Kolminaisuus esittää Vanhan testamentin kertomusta Abrahamin vieraanvaraisuudesta.
  • Pyhä Henki on kuvattu enkelinmuotoisena henkilöhahmona, joka istuu yhdessä Isän ja Pojan kanssa.
  • Uskontunnustuksen teksti kuvaa tätä asetelmaa: ”yhdessä Isän ja Pojan kanssa”.
  • Ikoni kuvastaa Pyhän Hengen tasavertaista asemaa kolmiyhteisessä Jumalassa.
  • Ikonin asetelmassa kaksi enkeliä (Poika ja Pyhä Henki) ovat kumartuneena vasemmalla olevaa enkeliä (Isä) kohti.
  • Asetelma kuvaa Pyhän Hengen asemaa Pyhässä Kolminaisuudessa.
  • Ikoni on tunnettu Andrei Rubljovin teos.
  • Ikoni liittyy Vanhan testamentin aikaan, johon uskontunnustuksessa viitataan (”on puhunut profeettojen kautta”).
  • Ikonin värimaailma tuo esille myös Pyhän Hengen osallisuuden Pyhässä Kolminaisuudessa:
    • Vasemmanpuoleisen enkelin eli Isän viitan punainen väri liittyy Kristuksen tavoin jumaluuteen.
    • Kristuksen viitan värit kuvastavat hänen kahta luontoaan. Punainen väri viittaa Kristuksen jumaluuteen ja sininen hänen ihmisyyteensä.
    • Oikeanpuoleisen enkelin eli Pyhän Hengen viitan vihreä väri kuvastaa toivoa ja iankaikkista elämää.

Ikoni C

  • Ikoni on 50 päivää pääsiäisen jälkeen vietettävän helluntaijuhlan ikoni.
  • Ikoni esittää helluntain tapahtumaa Jerusalemissa.
  • Helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin apostolien päälle.
  • Pyhä Henki on kuvattu sekä kyyhkysen muodossa että laskeutumassa tulisina liekkeinä apostolien päälle.
  • Uskontunnustuksessa Pyhää Henkeä kutsutaan ”eläväksi tekijäksi”, jonka voidaan tulkita näkyvän apostoleissa heidän saamanaan viisautena ja heidän roolissaan kirkon perustajina.
  • Tapahtuma kuvaa Pyhän Hengen toimintaa ihmisissä (”tule ja asu meissä”).
  • Apostolien osalta tämä tarkoitti muun muassa kielellä puhumisen lahjaa.

4. Kaksi aikakäsitystä 20 p.

Uskontoja on ollut tapana luokitella niiden aikakäsityksen perusteella lineaarisiin ja syklisiin uskontoihin. Valitse yksi pääasiassa lineaarinen uskonto ja yksi pääasiassa syklinen uskonto. Esittele, miten aikakäsitys näkyy valitsemiesi uskontojen opillisissa käsityksissä.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten jäsentyneesti ja monipuolisesti kokelas esittelee, miten lineaarinen ja syklinen aikakäsitys näkyy kokelaan valitsemien uskontojen opillisissa käsityksissä.

Hyvässä vastauksessa (10 p.) kokelas esittelee molemmista valitsemistaan uskonnoista vähintään kaksi opillista käsitystä, joissa lineaarinen tai syklinen aikakäsitys näkyy. Kokelas osoittaa ymmärtävänsä käsitteet lineaarinen aikakäsitys ja syklinen aikakäsitys.

Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas esittelee jäsentyneesti ja monipuolisesti, miten lineaarinen ja syklinen aikakäsitys näkyy hänen valitsemiensa uskontojen opillisissa käsityksissä.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Lineaarisen aikakäsityksen mukaan ajalla on alku- ja päätepiste. Lineaarista aikakäsitystä voidaan havainnollistaa viivalla, jolla on alku- ja loppupiste.
  • Syklisen aikakäsityksen mukaan aika etenee toistuvina kehäliikkeinä. Syklistä aikakäsitystä voidaan havainnollistaa ympyrällä.
  • Lineaarisiksi uskonnoiksi luetaan lähinnä Lähi-idässä syntyneet uskonnot juutalaisuus, kristinusko ja islam.
  • Lähi-idän uskonnoissa opetetaan Jumalan luoneen maailman tiettynä hetkenä, ja maailman historia lopulta myös päättyy Jumalan määräämänä hetkenä.
  • Maailman historian päättymiseen liittyvät myös käsitykset pelastuksesta sekä ihmisen pääsystä taivaaseen tai paratiisiin.
  • Syklisiksi uskonnoiksi luokitellaan ennen muuta Intiassa syntyneet uskonnot hindulaisuus, buddhalaisuus, jainalaisuus ja sikhiläisyys.
  • Intian uskonnoissa opetetaan kosmisten maailmanaikojen seuraavan toinen toisiaan. Tähän liittyy myös oppi karman lain säätämästä jälleensyntymisen kiertokulusta (samsara), josta pyritään uskonnon avulla vapautumaan.
  • Syklisen uskonnon piirteitä voi nähdä myös antiikin ajan uskonnollisuudessa ja joissakin alkuperäiskansojen uskonnoissa.
  • Kiinan ja Japanin perinteiset uskonnot eivät sovi tähän luokitteluun yhtä hyvin kuin Lähi-idässä ja Intiassa syntyneet uskonnot.

5. Uskontojen kannatus Suomessa 20 p.

Analysoi, millaisia keskeisiä muutoksia uskontojen kannatuksessa on tapahtunut Suomessa vuosina 1990–2024 ja mistä ne johtuvat. Hyödynnä vastauksessasi tilastoa 5.A, joka kuvaa uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmääriä Suomessa.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja uskottavasti kokelas analysoi, millaisia keskeisiä muutoksia uskontojen kannatuksessa on tapahtunut Suomessa vuosina 1990–2024 ja mistä ne johtuvat.

Hyvässä vastauksessa (10 p.) kokelas analysoi vähintään kolmea keskeistä muutosta uskontojen kannatuksessa Suomessa vuosina 1990–2024 ja analysoi, mistä ne johtuvat. Kokelas osoittaa ymmärtävänsä, että uskonnon kannattaminen ja uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys eivät ole sama asia.

Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas analysoi monipuolisesti ja uskottavasti, millaisia keskeisiä muutoksia uskontojen kannatuksessa on tapahtunut Suomessa vuosina 1990–2024 ja mistä ne johtuvat.

Ansiona pidetään sitä, että kokelas tuo esille, millaisia haasteita liittyy uskontojen kannattajamäärien arviointiin Suomessa.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Keskeisinä muutoksina uskontojen kannatuksessa Suomessa vuosina 1990–2024 voidaan pitää esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kannattajamäärän laskua, uskonnottomien määrän kasvua, katolilaisten määrän kasvua sekä eri maailmanuskontojen ja erityisesti islamin kannatuksen kasvua.
  • Kannatuksessa tapahtuneita muutoksia voivat selittää esimerkiksi maallistuminen, monikulttuuristuminen ja moniuskonnoistuminen, maahanmuuton kasvu, liikkuvuus eri uskontokuntien välillä ja institutionaalisen uskonnollisuuden vetovoiman muutokset.
  • Suomessa uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys on väestötieto, joka merkitään väestötietojärjestelmään.
  • Merkittävä osa eri uskontojen kannattajista ei kuulu Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Näin on esimerkiksi islamissa ja helluntailaisuudessa.
  • Uskonnollisen yhdyskunnan jäsen ei välttämättä harjoita kyseistä uskontoa tai usko sen oppeihin. Näin on kyselytutkimusten mukaan esimerkiksi monien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten kohdalla.
  • Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskenut lähes 4,4 miljoonasta reiluun 3,5 miljoonaan.
  • Ortodoksisten kirkkojen jäsenmäärät ovat nousseet Suomessa vain vähän. Venäläisten ja ukrainalaisten maahanmuuton vuoksi ortodoksien määrä Suomessa on todennäköisesti suurempi kuin mitä tilasto osoittaa.
  • Katolisen kirkon jäsenmäärä on noussut Suomessa yli 4 000:sta lähes 16 000:een. Arvion mukaan katolilaisia asuu Suomessa jopa 30 000.
  • Helluntailaisten rekisteröityneiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärä on kasvanut 15 jäsenestä lähes 14 000:een. Arvion mukaan helluntailaisia on Suomessa noin 50 000. Perinteisesti helluntaiseurakunnat ovat rekisteröityneet uskonnollisten yhdyskuntien sijaan aatteellisiksi yhdistyksiksi.
  • Islamilaisten rekisteröityneiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärä on kasvanut moninkertaisesti alle tuhannesta lähes 27 000:een vuosina 1990–2024. Kuitenkin arvion mukaan muslimeita on Suomessa noin 140 000–150 000.
  • Eri maailmanuskontoja edustavien rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärät ovat pääsääntöisesti kasvaneet.
  • Uskontokuntiin kuulumattomien määrä on kasvanut yli 51 000:sta lähes 200 000:een. Kyseessä on moninainen ryhmä, johon kuuluu muun muassa uskonnottomia ja niitä, jotka eivät kuulu jostain muusta syystä mihinkään Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan.
  • Kulttuuritaustansa perusteella venäläiset maahanmuuttajat voidaan katsoa pääsääntöisesti ortodokseiksi.
  • Kulttuuritaustansa perusteella sodan vuoksi pakolaisina maahan tulleet ukrainalaiset voidaan myös katsoa pääsääntöisesti ortodokseiksi.
  • Venäläisten maahanmuuton ja Ukrainan sodan vuoksi ortodoksien määrä Suomessa on suurempi kuin mitä tilastollinen lukumäärä osoittaa.
  • Suomessa asuvat venäläiset ja ukrainalaiset eivät pääsääntöisesti rekisteröidy asuinpaikkakuntansa ortodoksisen seurakunnan jäseniksi, joten he eivät ole mukana tilastoissa.
  • Taulukon ilmaisu ”ortodoksiset kirkot” viittaa siihen, että Suomen ortodoksisen kirkon lisäksi Suomessa toimivat Moskovan patriarkaatin alaiset Pokrovan ja Pyhän Nikolauksen seurakunnat, jotka ovat rekisteröityneet uskonnollisiksi yhdyskunniksi.

6. Uskonto ja nykytaide 20 p.

Esittele aineistojen 6.A ja 6.B avulla, miten kristillisiä aiheita käsitellään kuvataiteessa.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja uskottavasti kokelas esittelee aineistojen 6.A ja 6.B avulla kristillisten aiheiden käsittelyä kuvataiteessa.

Hyvässä vastauksessa (10 p.) kokelas esittelee aineistojen 6.A ja 6.B avulla kristillisten aiheiden käsittelyä kuvataiteessa vähintään kahdesta näkökulmasta.

Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas esittelee aineistojen 6.A ja 6.B avulla kristillisten aiheiden käsittelyä kuvataiteessa monipuolisesti ja uskottavasti.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökulmia:

  • Länsimaisessa kuvataiteessa kristillisten aiheiden käsittely on yleistä (esimerkiksi Jumalanäiti / Neitsyt Maria, Kristus, pyhät ihmiset ja Raamatun tapahtumat).
  • Kuvataiteessa kristillisiä aiheita voidaan tarkastella eri näkökulmista (esimerkiksi teologia, symboliikka, kokemuksellisuus, filosofia), jotka auttavat ymmärtämään tai esittävät tulkintoja esimerkiksi Raamatun kertomuksista ja kristillisestä teologiasta.
  • Kuvataide on ilmaisumuotona vapaa kirkollisen perinteen normatiivisuudesta eikä sen tarvitse edustaa kirkollista tulkintaa (vertaa ikonit, jolla on erilainen teologinen ja hengellinen lähtökohta kuin kuvataiteella).
  • Kuvataide voi ammentaa kirkollisen perinteen kuvakielestä esimerkiksi tulkitsemalla kirkollisen perinteen symboleja (muun muassa värit, asennot ja muodot), kieltäytymällä naturalismista, rikkomalla mittasuhteita tarkoituksellisesti tai käsittelemällä tilaa (muun muassa kubismi ja abstrakti taide).
  • Kristillisten teemojen, symbolien ja kuvakielen hyödyntäminen kuvataiteessa ei välttämättä ole uskonnollista, vaan se voi olla viittaus hengellisyyteen ja kulttuuriseen muistiin sekä sisältää kriittisen kommentin (kuten ironiaa) tai keskustelunavauksen.
  • Kuvataiteen avulla voidaan käsitellä ja tulkita teologiaa, uskontoa ja hengellisyyttä sekä ihmisenä olemisen kysymyksiä.
  • Varsinkin modernissa taiteessa kuva on usein henkilökohtainen tulkinta kristillisestä aiheesta. Silloinkin kristillisiä aiheita käsittelevät teokset asettuvat osaksi yhteisöä, tilaa ja katsojan kokemusta, jolloin kuvataiteilijan henkilökohtainen tulkinta heijastaa monin eri tavoin kollektiivisia symboleja.
  • Kuvataide haastaa katsojaa pohtimaan kontekstin vaikutusta teoksen merkitykseen: miten kuvataideteoksen merkitys muuttuu, jos sen konteksti vaihtuu (esimerkiksi kristillistä aihetta käsittelevän kuvataideteoksen sijoittaminen kirkkoon).

Osa 2: 30 pisteen tehtävät

7. Uskonto ja sukupuoli 30 p.

7.1

Naisten kirkollista asemaa selvittänyt työryhmä esitti Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokoukselle vuonna 2025 pohdittavaksi kysymyksiä, jotka koskivat tyttöjen ja naisten kirkollisia tehtäviä. Piispainkokoukselta kysyttiin, tulisiko tyttöjen ja naisten saada osallistua tehtäviin, joissa maallikot avustavat jumalanpalveluksissa alttarissa.

Esitä ja perustele näkemyksesi siitä, tulisiko alttariin sijoittuvat avustavat tehtävät jumalanpalveluksissa avata myös tytöille ja naisille.
10 p.

Vastaus saa olla enintään 1 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja uskottavasti kokelas esittää ja perustelee näkemyksensä siitä, tulisiko alttariin sijoittuvat avustavat tehtävät jumalanpalveluksissa avata myös tytöille ja naisille.

Vastauksen enimmäispituus on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Hyvässä vastauksessa (5 p.) kokelas esittää ja perustelee näkemyksensä siitä, tulisiko alttariin sijoittuvat avustavat tehtävät jumalanpalveluksissa avata myös tytöille ja naisille. Kokelas esittää vähintään kaksi olennaista näkökohtaa. Kokelas voi esittää, että tehtävät tulisi avata myös tytöille ja naisille tai että tehtäviä ei tulisi avata tytöille ja naisille.

Kiitettävässä vastauksessa (8 p.) kokelas esittää ja perustelee monipuolisesti ja uskottavasti näkemyksensä siitä, tulisiko alttariin sijoittuvat avustavat tehtävät jumalanpalveluksissa avata myös tytöille ja naisille.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Kaste on yhteinen perusta ortodoksisen kirkon jäsenyydelle riippumatta sukupuolesta ja sen vaikutuksesta muihin kirkollisiin tehtäviin vihkimiseen.
  • Ortodoksisen ihmiskuvan mukaan kaikki ihmiset ovat Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen luotuja. Ihmisillä on yhteinen ja jakamaton ihmisarvo sukupuolesta riippumatta.
  • Ortodoksisessa kirkossa maallikoilla ja papistolla on jumalanpalveluksissa erilaiset roolit, vastuut ja tehtävät.
  • Kirkossa diakonissojen varsinaisiin tehtäviin eivät kuuluneet alttarissa olevat miespuolisten diakonien papistolliset tehtävät.
  • Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnissa kirkon isännöitsijöinä ja siistijöinä toimii naisia, joilla on myös alttariin sijoittuvia työtehtäviä. Lintulan luostarissa nunnilla on alttaritilassa toimimista edellyttäviä kuuliaisuustehtäviä.
  • Ortodoksisessa kirkossa miesten rooli (niin papit kuin maallikot) on jumalanpalveluksissa korostunut.
  • Tytöt ja naiset toimivat jumalanpalveluksissa erilaisissa avustajan tehtävissä. Vallitsevassa kirkollisessa käytännössä heidän toiminta-alueensa rajautuu niihin maallikoille mahdollisiin tehtäviin, joissa toimitaan kirkkosalissa (kuten lukijana ja laulajana toimiminen sekä jälkiviinin tarjoilu) ja jotka eivät edellytä alttarissa käymistä.
  • Naisten sopimattomuutta alttarissa suoritettaviin tehtäviin (esimerkiksi ponomarin tehtäviin) on perusteltu sillä, että kuukautisten aikana nainen on ”saastainen” eikä siksi voi osallistua jumalanpalvelusten avustamiseen. Kuitenkaan kirkollisessa käytännössä ei tarjota myöskään pienille tytöille mahdollisuutta toimia avustajan tehtävissä alttarissa.
  • Kysymystä voidaan tarkastella maallikkojen keskinäisen tasa-arvon ja seurakuntalaisten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmista.
  • Tyttöjen ja naisten toimiminen jumalanpalveluksessa avustajan tehtävissä vallitsevaa kirkollista käytäntöä laajemmin voidaan nähdä pyrkimyksenä edistää seurakunnan täysivaltaisten naispuolisten jäsenten osallisuutta.
  • Kysymystä voidaan tarkastella suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan tasa-arvoajattelun näkökulmasta: miten tasa-arvoajattelu vaikuttaa Suomen ortodoksisen kirkon sisällä käsityksiin sukupuolittuneista käytänteistä.
  • Kysymystä voidaan tarkastella ekumeenisten vaikutteiden näkökulmasta: missä määrin Suomen ortodoksisen kirkon keskusteluun vaikuttaa se, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa naiset voivat niin maallikkoina kuin papiston jäseninä toimia samoissa tehtävissä kuin miehet.

7.2 Tarkastele aineistoja 7.A ja 7.B ja pohdi, mitä niiden pohjalta voidaan päätellä siitä, miten uskonto vaikuttaa sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin Euroopassa. 20 p.

Vastauksessa arvioidaan sitä, kuinka monipuolisesti ja jäsentyneesti kokelas pohtii, mitä aineiston pohjalta voidaan päätellä siitä, miten uskonto vaikuttaa sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin Euroopassa.

Hyvässä vastauksessa (10 p.) kokelas pohtii, mitä aineiston pohjalta voidaan päätellä siitä, miten uskonto vaikuttaa sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin Euroopassa. Vastauksessa tuodaan esiin vähintään kolme olennaista näkökohtaa. Hyvin pisteisiin ei pääse vain maa- ja kirkkokohtaisia tilastotietoja esittelemällä.

Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas hyödyntää aineistoa oivaltavasti ja pohtii monipuolisesti ja jäsentyneesti sitä, miten uskonto vaikuttaa sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin Euroopassa. Kiitettävässä vastauksessa edellytetään laajempien yhteyksien tunnistamista ja analyysia eikä tilastojen yksityiskohtaista esittelyä.

Ansiona pidetään sitä, että kokelas osoittaa ymmärtävänsä että myös kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin. Ansiona pidetään myös sitä, että kokelas hyödyntää vastauksessa yhteiskuntaopin ja historian osaamistaan. Lisäksi ansioksi katsotaan, jos kokelas tietää, että yhdenvertaista ja syrjimätöntä toimintatapaa nimitetään inklusiivisuudeksi.

Vastauksessa on mahdollista esimerkinomaisesti tarkastella yksittäisiä maita ja pohtia syitä niissä toimivien kirkkojen inklusiivisuuden eroille. Vastauksessa on mahdollista tarkastella kirkkokuntien ja yksittäisten kirkkojen sisäisiä eroja.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä on Euroopassa selvästi havaittavia jakolinjoja uskonnon näkökulmasta.
  • Ortodoksisen, katolisen ja protestanttisen perinteen historialliset kannatusalueet erottuvat toisistaan: esimerkiksi protestanttisen perinteen kannatusalueet ovat selvästi inklusiivisempia sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen suhteen kuin ortodoksisen kirkon kannatusalueet.
  • Kartta ja tilasto osoittavat, että kirkollisten perinteiden välillä näkyy yhteneväisyyksiä (esim. Pohjois- ja Länsi-Euroopan katolisten ja protestanttisten kirkkojen tai Etelä- ja Itä-Euroopan katolisten ja ortodoksisten kirkkojen kesken).
  • Kirkollisten perinteiden kesken on niiden historiallisilla kannatusalueilla näkyviä eroja: protestanttisten kirkkojen joukossa on sekä selvästi inklusiivisissa (Pohjoismaat) että vähemmän inklusiivisissa (Iso-Britannia) konteksteissa toimivia kirkkoja. Katolisen kirkon keskeisistä alueista esimerkiksi Espanja ja Irlanti ovat inklusiivisia, Puola ja Italia puolestaan eivät. Vastaavasti Kreikka on maana inklusiivisempi kuin muut perinteisesti ortodoksisen kirkon perinteiset kannatusalueet.
  • Kartan ja tilaston vertailu osoittaa, että historiallisesti katolisten alueiden kirkot eivät välttämättä ole niin inklusiivisia kuin niiden toiminta-alueiden yhteiskunnat. Myöskään Kreikan ortodoksinen kirkko ei ole kovin inklusiivinen, vaikka kreikkalainen yhteiskunta on.
  • Pohjois-Euroopassa toimiva Suomen ortodoksinen kirkko ja sen toimintakonteksti erottuvat inklusiivisempina kuin muut lähinnä Itä- ja Etelä-Euroopassa toimivat ortodoksiset kirkot.
  • Kirkollisten perinteiden kesken ja sisällä vallitsee erilaisia käsityksiä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä käsityksistä (esimerkiksi sukupuolten roolit, samaa sukupuolta olevien parien oikeus kirkolliseen avioliittoon).
  • Kirkollisten perinteiden opilliset tulkinnat ja käytännöt ovat vuorovaikutuksessa niitä ympäröivään yhteiskuntaan. Kirkkojen kannat voivat myötäillä ja tukea tai kritisoida ja vastustaa laajemmin vallitsevia käsityksiä sukupuolivähemmistöistä ja seksuaalivähemmistöistä.

8. Pyhä uskontotieteellisenä käsitteenä ja pyhän suojeleminen 30 p.

8.1 Selitä, mitä pyhä tarkoittaa uskontotieteellisenä käsitteenä, ja havainnollista pyhän käsitettä antamalla esimerkkejä pyhästä yhdessä uskonnossa. 10 p.

Vastaus saa olla enintään 1 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten täsmällisesti kokelas selittää, mitä pyhä tarkoittaa uskontotieteellisenä käsitteenä, sekä sitä, miten monipuolisesti hän havainnollistaa pyhän käsitettä antamalla esimerkkejä pyhästä yhdessä uskonnossa.

Vastauksen enimmäispituus on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Hyvässä vastauksessa (5 p.) kokelas selittää, mitä pyhä tarkoittaa uskontotieteellisenä käsitteenä, ja havainnollistaa käsitettä antamalla vähintään kaksi esimerkkiä pyhästä valitsemassaan uskonnossa.

Kiitettävässä vastauksessa (8 p.) kokelas selittää täsmällisesti, mitä pyhä tarkoittaa uskontotieteellisenä käsitteenä, ja havainnollistaa käsitettä antamalla monipuolisesti esimerkkejä pyhästä valitsemassaan uskonnossa. Kokelas käyttää vastauksessaan uskontotieteellistä ja valitsemansa uskonnon käsitteistöä.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Pyhä voidaan määritellä uskontotieteessä eri tavoin.
  • Pyhää voidaan tarkastella uskontotieteessä ylikulttuurisena, yhteisöllisenä ja/tai yksilöllisenä ilmiönä.
  • Pyhä voidaan määritellä arkisen (profaanin) vastakohdaksi.
  • Pyhä voidaan määritellä yliluonnolliseen ja jumalalliseen liittyväksi asiaksi tai ideaksi.
  • Pyhä voidaan määritellä asiaksi tai ideaksi, jota pidetään yhteisöllisesti perustavanlaatuisena.
  • Pyhää voidaan suojata yhteisössä normein ja kielloin.
  • Kokelaan esimerkit pyhästä riippuvat siitä, minkä uskonnon hän valitsee. Eri uskonnoissa pyhänä voidaan pitää esimerkiksi jumalia, henkiolentoja, henkilöitä, kirjoja, ideoita, esineitä ja paikkoja.

8.2 Pohdi eri näkökulmista, tuleeko valtion suojella pyhänä pidettyjä asioita. Hyödynnä vastauksessasi vähintään kahta tehtävän tekstikatkelmista 8.A, 8.B ja 8.C. 20 p.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja syvällisesti kokelas pohtii eri näkökulmista, tuleeko valtion suojella pyhänä pidettyjä asioita.

Hyvässä vastauksessa (10 p.) kokelas pohtii vähintään kahdesta näkökulmasta, tuleeko valtion suojella pyhänä pidettyjä asioita. Kokelas hyödyntää vastauksessa vähintään kahta tehtävän aineistoa.

Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas pohtii monipuolisesti ja syvällisesti, tuleeko valtion suojella pyhänä pidettyjä asioita. Kokelas hyödyntää tehtävän aineistoja oivaltavasti.

Ansiona pidetään sitä, että kokelas hyödyntää vastauksessa yhteiskuntaopin ja filosofian osaamistaan.

Vastaus voi sisältää seuraavia näkökulmia:

  • erilaiset kulttuuriset ja uskonnolliset kontekstit (esimerkiksi Venäjän ortodoksisen kirkon ja Venäjän johdon yhteistyö, jälkikristillinen Suomi, hindunationalistien johtama Intia)
  • erilaiset keinot suojella pyhää (esimerkiksi lainsäädäntö, väkivalta tai sen uhka, yhteistyö yhteiskunnan eri toimijoiden välillä)
  • positiivinen ja negatiivinen uskonnonvapaus
  • kuka saa määritellä, mikä on pyhää ja kenen pyhää suojellaan (esimerkiksi valtio, uskonnolliset yhteisöt, uskonnollinen enemmistö tai vähemmistö)
    • esimerkki: kolttasaamelaiset ovat pääosin ortodokseja, ja heidän kulttuuriperintönsä tunnustaminen ja vaaliminen käsittää myös ortodoksisen kulttuurin ja sen pyhät paikat
  • erilaiset käsitykset siitä, onko pyhien asioiden suojeleminen valtion tehtävä (esimerkiksi valtion neutraalius suhteessa uskontoihin)
  • erilaisten valtiomuotojen (esimerkiksi demokratia, diktatuuri, teokratia) ja nationalismin vaikutus
    • esimerkki: Venäjän ortodoksinen kirkko korostaa venäläisyyttään identifioitumalla vahvasti venäläisen kulttuurin ja identiteetin edustajaksi ja puolustajaksi, mikä luo kytköksiä nationalistiseen ideologiaan ja sen mukaisen politiikan tukemiseen.

9. Maallistuminen ja kirkon asema Suomessa 30 p.

9.1 Määrittele, mitä tarkoitetaan maallistumisella. 10 p.

Vastaus saa olla enintään 1 500 merkkiä pitkä. Ylityksestä seuraa pistevähennys.

Vastauksessa arvioidaan sitä, miten monipuolisesti ja uskottavasti kokelas määrittelee, mitä maallistumisella tarkoitetaan.

Vastauksen enimmäispituus on 1 500 merkkiä. Sallitun merkkimäärän ylittämisestä tehdään pistevähennys, josta määrätään reaaliaineiden kokeita koskevissa määräyksissä ja ohjeissa.

Hyvässä vastauksessa (5 p.) kokelas määrittelee, mitä maallistumisella tarkoitetaan tuoden esille vähintään kaksi olennaista näkökohtaa.

Kiitettävässä vastauksessa (8 p.) kokelas määrittelee monipuolisesti ja uskottavasti, mitä maallistumisella tarkoitetaan.

Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

  • Maallistuminen tarkoittaa uskonnon merkityksen vähenemistä yhteiskunnassa ja yksilön elämässä.
  • Maallistumisesta käytetään myös sanaa sekularisaatio.
  • Maallistuminen johtaa vieraantumiseen uskonnollisista arvoista, tavoista ja asenteista.
  • Uskonnollisten instituutioiden ja kirkkojen yhteiskunnallinen merkitys vähenee ja jopa katoaa kokonaan.
  • Instituutioiden jäsenyyteen liittyvän uskonnollisuuden sijaan uskonnollisuus saa uusia, henkilökohtaisesti ratkaistuja ja tulkittuja ilmauksia ja merkityksiä.
  • Uskonnollisten juhlien ja pyhäpäivien uskonnollinen ja yhteisöllinen merkitys katoaa.
  • Uskonnolliset pyhäpäivät ovat päiviä ilman uskonnollista sisältöä.
  • Kirkosta eroaminen lisääntyy, uskonto on muuttunut yksityisasiaksi, ja siitä puhumista vältellään.
  • Yhteiskunnan tasolla keskustelu uskonnon näkymisestä julkisessa tilassa lisääntyy.
  • Maallistuminen heijastuu myös koululaitokseen, jossa uskonnonopetuksen luonnetta saatetaan haluta muuttaa.
  • Uskonnonvapautta tulkitaan negatiivisesti eli vapautena uskonnosta, ei vapautena uskontoon.

9.2 Pohdi, mitä seurauksia maallistumisella on kristillisten kirkkojen asemalle ja toiminnalle Suomessa. Hyödynnä vastauksessasi aineistoja 9.A ja 9.B. 20 p.

Vastauksessa arvioidaan sitä, kuinka monipuolisesti ja jäsentyneesti kokelas pohtii, mitä seurauksia maallistumisella on kristillisten kirkkojen asemalle ja toiminnalle Suomessa.

Hyvässä vastauksessa (10 p.) kokelas pohtii aineistoa hyödyntäen sitä, mitä seurauksia maallistumisella on kristillisten kirkkojen asemalle ja toiminnalle Suomessa. Kokelas tuo esille vähintään kolme näkökohtaa.

Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas pohtii aineistoa hyödyntäen monipuolisesti ja jäsentyneesti sitä, mitä seurauksia maallistumisella on kristillisten kirkkojen asemalle ja toiminnalle Suomessa.

Ansiona pidetään sitä, että kokelas hyödyntää vastauksessa yhteiskuntaopin ja historian osaamistaan.

Maallistumisen seurauksia voidaan aineiston perusteella tarkastella kolmesta näkökulmasta. Vastaus voi sisältää esimerkiksi seuraavia näkökohtia:

Kirkon yhteiskunnallinen asema

  • Kirkkojen institutionaalinen asema marginalisoituu yhteiskunnallisesti.
  • Luterilaisen ja ortodoksisen kirkon asema ja merkitys kansankirkkoina muuttuvat.
  • Kristillisen perinteen ylläpitäminen ja vaaliminen kansallisella tasolla heikkenee ja katoaa vähitellen.
  • Kirkon luonne, tavoite ja tehtävät alkavat määrittyä ulkoapäin.
  • Kirkon arvopohja ei enää vastaa sen jäsenten arvopohjaa.
  • Kirkon sanoman uskottavuus katoaa.
  • Kirkon hengellinen identiteetti katoaa.
  • Kirkon taloudellinen asema heikkenee, kun verotulot vähenevät.
  • Kristillisen kulttuurin näkyminen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikuttaminen vähenevät.
  • Tietoisuus uskonnon vaikutuksesta ja merkityksestä eri elämänalueilla (esimerkiksi työ- ja vapaa-aika, tapakulttuuri) ei tule enää selkeästi esille.

Seurakunta ja jäsenistö

  • Kirkon jäsenyyttä ei enää koeta tärkeäksi.
  • Kirkon pelastussanoman kannalta sakramenttien, kuten kasteen, merkitys vähenee.
  • Yksilöiden ja kirkon arvopohja eivät enää kohtaa.
  • Jumalanpalvelukset ja hengellinen elämä eivät ole tärkeitä yksilön elämässä.
  • Kristillinen elämänkaari katoaa yksilöiden elämästä.
  • Kristillisten toimitusten tilalle tulee korvaavia toimituksia, kuten nimiäiset.
  • Seurakunnalliset tilat käyvät tarpeettomiksi, ja niiden ylläpito tuo lisää kustannuksia.

Papisto ja teologinen perusta

  • Kaste ja sakramentit ovat kirkon perusta, ja ne alkavat menettää merkitystään.
  • Teologisesta näkökulmasta kasteen merkityksen huomattava pieneneminen on sakramentti- ja kirkko-opillisesti keskeinen haaste.
  • Papisto alkaa nähdä tehtävänsä ja yhteiskunnallisen roolinsa kirkollisen ammatin harjoittajina. Tällöin oma kutsumus ei ole enää samalla tavalla keskeistä kuin aikaisemmin.
  • Jumalanpalvelusten arvostus vähenee papiston keskuudessa.
  • Papisto kantaa huolta siitä, miten seurakunnallinen kasvatustyö toteutuu ja mukautuuko kirkko liikaa yhteiskunnan arvopohjan myötäilijäksi.